E
LINAL
AHELMAKoulutusteiden risteysasemilla:
pysyvyyksiä ja muutoksia
nuorten suunnitelmissa
Nuorten siirtyminen aikuisuuteen on nuo-risotutkimuksen keskeinen alue. Usein tällä tarkoitetaan konkreettisia, instituutioiden määrittelemiä askelia: koulun päättyminen ja jatkaminen seuraavalla koulutusasteella, kotoa muutto, työelämään siirtyminen, pa-risuhteen alkaminen ja perheen perustami-nen. Viime aikoina on tuotu esiin, että nuorten siirtymät eivät ole selkeitä askelei-ta, vaan tyypillistä niille ovat pitkittyminen, monimutkaistuminen sekä myös askeleet taaksepäin (esim. Wyn & White 1997; Gil-les 2000). Asteittainen siirtyminen kohti
ai-Lahelma, Elina. 2003. KOULUTUSTEIDEN RISTEYSASEMILLA: PYSYVYYKSIÄ JA MUUTOK-SIA NUORTEN SUUNNITELMISSA. Kasvatus 34 (3), 230–242.
Tässä artikkelissa tarkastelen helsinkiläisten nuorten tulevaa koulutustaan koskevia suunnitelmia ja toiveita sekä analysoin sitä, miten haaveet ja arviot todellisista mah-dollisuuksista risteilevät koulutusvalintoja koskevissa ajatuksissa. Erityisesti pohdin aikaisempien kokemusten, sosiaalisen taustan ja sukupuolen merkityksiä. Artikkeli pohjautuu elämänhistorialliseen pitkittäistutkimukseen, joka on rakennettu kah-dessa helsikiläisessä yläasteen koulussa suoritetun etnografisen tutkimuksen pohjal-le. Tutkimusasetelma mahdollistaa tätäen nuorten koulutussuunnitelmien peilaa-misen monesta näkökulmasta. Keskityn neljän nuoren haastatteluihin heidän olles-saan 13, 18 ja 20 vuoden iässä, ja kiinnitän huomiota toiveiden ja suunnitelmien pysyvyyksiin ja muutoksiin.
Asiasanat: koulutusvalinnat, nuorten siirtymät, sukupuoli, sosiaalinen tausta
kuiskansalaisuutta on ristiriitainen ja pol-veileva prosessi. Tutkijat ovat tuoneet esiin ainakin osalla nykynuorista yksilöllisten va-linnanmahdollisuuksien lisääntymisen, joka näyttäytyy myös valintojen pakkona ja vastuuna vääristä valinnoista. Toisaalta on korostettu, että sukupuoli sekä sosiaalinen ja kulttuurinen tausta edelleen määrittävät valinnan mahdollisuuksia (esim. Furlong & Cartmel 1997; Ball, Maquire & Macrae 2000).
Tässä artikkelissa tarkastelen nuorten suunnitelmia ja pohdintoja tulevasta
kou-lutuksestaan. Keskityn neljän nuoren haas-tatteluihin heidän ollessaan 13, 18 ja 20 vuoden iässä. Analysoin sitä, miten haaveet ja arviot todellisista mahdollisuuksista ris-teilevät koulutusvalintoja koskevissa ajatuk-sissa, ja pohdin aikaisempien kokemusten, sosiaalisen taustan ja sukupuolen merkityk-siä. Artikkeli pohjautuu tutkimukselle
Siir-tymiä jäljittämässä – nuorten peruskoulun jälkeiset polut, jota teen yhteistyössä Tuula
Gordonin kanssa1.
Elämänhistoriallinen
näkökulma nuorten
siirtymätutkimuksessa
Opimme tuntemaan artikkelissa esittelemä-ni nuoret heidän aloittaessaan yläasteen opintojaan. Teimme etnografista tutkimus-ta kahdessa helsinkiläisessä koulussa, yh-teensä neljällä seitsemännellä luokalla2 (esim. Gordon, Holland & Lahelma, 2000a; Gordon ym. 2000). Viherpuiston yläaste3 oli tyypillinen lähiökoulu. Sen op-pilaiden sosiaalinen tausta oli työväenluok-kaisempi kuin toisessa koulussamme, Kivi-kulmassa. Tutkimuksessa Siirtymiä
jäljittä-mässä haastattelimme 63
tutkimusluok-kiemme oppilaista uudelleen noin 18 vuo-den iässä ja 53 noin 20-vuotiaina. Kolmas seurantahaastattelu toteutetaan heidän
ol-lessaan noin 22 vuoden iässä. Kyseessä on etnografialle pohjautuva elämänhistorialli-nen pitkittäistutkimus, jonka kautta pyrim-me (muiden tavoitteiden lisäksi) kuulemaan ja ymmärtämään nuorten aikuisuuteen siir-tymiseen liittyviä toiveita ja pelkoja sekä rakenteellisia ja materiaalisia mahdollisuuk-sia ja rajoitukmahdollisuuk-sia (esim. Gordon & Lahelma 2002). Tutkimusasetelma mahdollistaa kat-seen suuntaamisen niin menneekat-seen kuin tulevaan ja sekä muistojen että tulevaisuu-teen liittyvien haaveiden peilaamisen eri ajankohtina ja eri henkilöiden (nuoren it-sensä, hänen luokkatoveriensa, opettajiensa sekä koulussa havainnoineiden tutkijoiden) näkökulmista.
Olemme tutkimuksessamme tarkastel-leet siirtymiä yhtäältä konkreettisina – vaik-kakin epälineaarisina ja rajoiltaan häilyvinä – askeleina, kuten armeijan aloittaminen (Lahelma 2000, 2002a) tai kotoa muutto (Lahelma & Gordon, tulossa). Toisaalta olemme kiinnostuneita nuorten kokemuk-sista aikuisuuteen siirtymisestä, ja tarkaste-lemme aikuisuutta myös suhteessa kansalai-suuteen, joka tuo nuorille konkreettisia ikään sidottuja oikeuksia ja velvollisuuksia (Hall, Williamsson & Coffey 1998; vrt. Gordon & Lahelma 2002). Nuorten omien merkityksenantojen jäljittämistä on autta-nut muun muassa haastattelujen avoin aloi-tus: nuoret ovat meille tuttuja, ja olemme pyytäneet heitä haastattelujen aluksi kerto-maan, mitä heillä on päällimmäisenä mie-lessään ja mitä heidän elämässään on tapah-tunut edellisen haastattelun jälkeen (Gor-don & Lahelma, tulossa). Analyysissamme olemme etsineet nuorten pohdintoja siirty-miä koskevista haaveistaan, suunnitelmis-taan ja peloissuunnitelmis-taan, mutta myös suhteutneet niitä heidän käytettävissään oleviin ta-loudellisiin, sosiaalisiin, kulttuurisiin ja emotionaalisiin resursseihin.
Elämänhistoriallisuus
tutkimuksessam-1 Teen tutkimusta osana johtamaani Suomen Akatemian
ja Helsingin yliopiston rahoittamaa tutkimusprojektia
Koulutusprosessien erot, rajat ja mahdollisuudet.
2 Kouluetnografiaan osallistuivat lisäkseni Tuula Gordon,
Pirkko Hynninen, Tuija Metso, Tarja Palmu ja Tarja Tolonen. Teimme yhteistyötä Janet Hollandin kanssa, joka tutki kouluja Lontoossa.
3 Koulujen ja oppilaiden nimet ovat pseudonymeja.
Oppi-laista käytän tässä artikkelissa tunnistettavuuden välttä-miseksi eri pseudonymeja kuin aikaisemmin heistä kirjoit-taessani.
me näkyy haastattelujen kontekstualisoin-nissa. Toisin sanoen, emme tee pelkästään tulkintoja nuorten meille kertomista koke-muksista, vaan suhteutamme niitä sosiaali-siin ja materiaalisosiaali-siin positioihin, joissa nuo-ret elävät ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Toinen haastattelujemme konteksti on taus-tana oleva etnografinen tutkimus: analy-soimme nuorten muistoja ja suunnitelmia suhteessa etnografisten havaintojen ja aiem-pien haastattelujen pohjalta rakentamiim-me tulkintoihin (Lahelma 2002c; Gordon & Lahelma, tulossa). Pitkittäisasetelma mahdollistaa monikerroksisen analyysin menneestä, kuten se muistetaan, ja tulevai-suudesta, kuten se kuvitellaan. Yhden haas-tattelun kuviteltu tulevaisuus muuttuu muistelluksi menneisyydeksi seuraavassa, ja mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutu-vat toisiinsa. Konstruktioina menneestä muistot ovat heterogeenisia, monikerroksi-sia, valikoivia ja nostalgisia (Korkiakangas 1996; Peltonen 1999; Plummer 2001).
Nuorten koulutussiirtymät ja
haaveet
Koulutussosiologisen makrotasoisen tutki-muksen pohjalta on sosiaalisen taustan sekä koulumenestyksen ja jatkokoulutukseen valikoitumisen väliset yhteydet useaan ker-taan todettu myös Suomessa (esim. Kivinen & Rinne 1995). Markku Vanttajan (2002) tutkimuksessa laudaturylioppilaista tulee esiin, että tässä joukossa ovat yliedustettui-na toimihenkilötehtävissä työskentelevien, keskimääräistä pidemmälle kouluttautunei-den ja paremmin ansaitsevien isien lapset. Vinous sosiaalisen taustan suhteen ilmenee myös siinä, ketkä näistä hyvin menestyneis-tä jatkavat korkeakoulutukseen ja päätyvät keskivertoa paremmin ansaitsevien suoma-laisten joukkoon; tässä ryhmässä on
suhtees-sa eniten toimihenkilöisien poikia. Vinous tuskin tasoittuu nykyisessä koulutuspoliit-tisessa tilanteessa, jota sävyttää uusliberalis-tinen valinnan ja kilpailun korostaminen tasa-arvoisuuden sijaan (Gordon, Holland & Lahelma 2000a; Ahonen 2001).
Sukupuolen ja koulutuksen välinen yh-teys on myös usein todettu. Tytöt menesty-vät koulussa keskimäärin poikia paremmin (Lahelma 1992; Jakku-Sihvonen & Kuuse-la 2002) ja heidän joukossaan on enemmän laudatur-ylioppilaita (Vanttaja 2002). 1950-luvulta lähtien lukioissa ja 1980-lu-vulta lähtien korkeakouluissa on ollut hie-noinen naisenemmistö. Yleisessä keskuste-lussa toistuu yleistävä huoli poikien huonos-ta koulumenestyksestä. Poikien koulume-nestyksessä on koulukohtaisia eroja. Jakku-Sihvosen laajaan aineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa käy ilmi, että niissä pääkau-punkiseudun kouluissa, joissa tulokset ovat yleisesti hyvät, ei poikien ja tyttöjen menes-tymisen välillä ole eroja (Jakku-Sihvonen & Kuusela 2002).Kuitenkin koulutuksessa on rakenteellisia tekijöitä, jotka tukevat mies-ten koulutukseen pääsyä keskimäärin naisia heikommista koulusaavutuksista huolimat-ta. Tällaisia ovat erot sisäänpääsyosuuksissa nais- ja miesenemmistöisillä aloilla sekä kri-teerit, joita valinnoissa painotetaan (Lahel-ma 2002b; Lahel(Lahel-ma & Öhrn, tulossa) Niin-pä esimerkiksi laudatur-arvosanan kirjoit-taneista miehistä suurempi osa kuin naisista on suorittanut ylemmän korkeakoulutut-kinnon (Vanttaja 2002). Keskimäärin pa-remmasta koulumenestyksestä huolimatta on nuorten naisten todennäköisyys jäädä kokonaan koulutuksen ja työn ulkopuolelle yhtä suuri kuin nuorten miesten (Järvinen & Vanttaja 2001). Sukupuolen mukainen jakautuminen eri koulutusalojen kesken ei ole osoittanut lieventymisen merkkejä ja on Suomessa erityisen voimakasta, eikä naisten palkkaus edelleenkään nouse miesten
palk-kauksen tasolle millään koulutusasteella. Koulutuksen tuottoa ulosmitataan työ-markkinoilla pitkälti sukupuolispesifein pe-lisäännöin (Nurmi 2001).
Mutta missä määrin nuorten tulevai-suuskuvitelmiin sisältyy ajatus pitkäkestoi-sesta koulutukpitkäkestoi-sesta? Esittelen nuorten vas-tauksia haastattelujen alussa täytetyn taus-takyselyn avoimeen kysymykseen: ’Kuvitte-le elämääsi 25 vuoden iässä’. Sama kysymys esitettiin nuorten ollessa 13- ,18- ja 20-vuo-tiaita. Vastauksissa tuli esiin ihmissuhteisiin, koulutukseen, työhön, asumiseen ja ylei-semmin elämäntapaan liittyviä haaveita tai suunnitelmia. Varsinkin 13 vuoden iässä nuorilla oli joskus myös mielikuvituksellisia tarinoita. Tulkitsen merkitykselliseksi sen, mitä elämänalueita nuoret ylipäänsä toivat esiin lyhyissä vastauksissaan. Tässä vertailen mainintoja opinnoista ja työstä.
13-vuotiaana opinnot mainitsi vain 15 % nuorista ja työn noin 50 %. Sekä 18 että 20 vuoden iässä noin kaksi kolmesta nuo-resta sisällytti näkemykseensä itsestään 25-vuotiaana jonkin maininnan opiskelusta. Suurin piirtein yhtä suuri osa mainitsi työn-teon jossain muodossa. Nuorista naisista noin kolme neljännestä, nuorista miehistä vain noin puolet (18-vuotiaana 48 % ja 20-vuotiaana 56 %) kirjoitti jotain opiskelusta. Työnteon mainitsi molemmissa haastatte-luissa 65 % naisista, mutta noin kolme nel-jästä miehestä (18-vuotiaana 71 %, 20-vuo-tiaana 78 %). Työväenluokkaisemmasta Vi-herpuiston koulusta lähtöisin olevista nuo-rista vain selvästi alle puolet mainitsi opin-not kuvitellessaan elämäänsä 25-vuotiaina, sen sijaan työn mainitsi 68 % 18-vuotis-, 82 % 20-vuotishaastattelussa. Kivikulman koulussa yläasteen suorittaneista opiskelun mainitsi 74 % nuorista 18 vuoden iässä ja 84 % 20 vuoden iässä. Työnteko oli mainit-tu tämän koulun käyneillä noin kahdessa kolmesta vastauksesta.
Nämä karkeat luvut näyttäisivät viittaa-van siihen, että sukupuolen ja sosiaalisen taustan mukaisia eroja koulutuksen pituu-dessa on näkyvissä myös nuorten kuvitel-missa. Vaikka sekä opiskelu että työ ovat yleisesti nuorten mielessä, ajattelevat ret naiset hieman enemmän opintoja, nuo-ret miehet taas työntekoa kuvitellessaan elä-määnsä 25 vuoden iässä. Lisäksi työväen-luokkaisemman peruskoulun kasvateista on useammalla mielessä työ, keskiluokkaisem-man koulun käyneillä nuorilla opiskelu.
Haastattelemillamme nuorilla olivat en-simmäiset koulutusurien risteyskohdat 18 vuoden iässä takanapäin: 49 eli lähes 80 % jatkoi lukioon, opinnot ammatillisessa op-pilaitoksessa peruskoulun jälkeen aloitti kymmenen nuorta ja neljän koulutus kat-kesi ainakin tilapäisesti tässä vaiheessa. 20 vuoden iässä muutama nuorista kävi vielä lukiota, korkeakouluopinnot oli aloittanut yhdeksän, joista suurin osa Kivikulmassa yläasteensa käyneitä nuoria naisia. Ammat-tikorkeakoulussa opiskeli 14 nuorta. Useil-la nuorista miehistä oli armeija tai siviilipal-velus kesken, juuri suoritettu tai edessä. Monet viettivät välivuotta tilapäistyössä, valmistautuen sisäänpääsykokeisiin tai opis-kellen avoimessa yliopistossa. Moni ammat-tikorkeakoulussa tai yliopistossa jo opiskele-vista suunnitteli toista tutkintoa. Myös täysi-päiväisesti opiskelevista suuri osa oli osa-aika-töissä. Useimmat ottivat myös opintosuunni-telmissaan huomioon välttämättömyyden tehdä työtä opintojen ohessa. Valtakunnalli-siin tilastoihin verrattuna tutkimamme nuo-ret olivat selvästi useammin käyneet lukion, ja joukossa oli paljon koulussa erinomaisesti menestyneitä. Tämä ei ole yllättävää, koska haastattelemistamme nuorista enemmistö oli naisia ja suurella osalla oli koulutetut ja/tai hyvätuloiset vanhemmat.
En pyri tällä artikkelilla toistamaan tu-loksia, jotka osoittavat sosiaalisen taustan ja
sukupuolen merkitystä koulutusurille vali-koitumisessa, vaan analysoimaan ilmiöitä tilastoissa ja survey-tutkimuksissa näyttäy-tyvien rakenteellisten erojen takana. Nuo-ret eivät toimi rakenteiden pakottamina, vaan rakentavat tulevaisuuttaan omilla ak-tiivisilla valinnoillaan. Heidän toimijuuten-sa on kuitenkin Karen Evansin (2002) ter-mein sidottua: vaikka he tuntevat tekevänsä päätöksensä itse, valinnoille asettuu monen-laisia rajoja ja rakenteellisia esteitä (Gordon & Lahelma 2002). Pyrin valaisemaan nuor-ten haastattelujen kautta prosesseja, joiden välityksellä sukupuolen ja sosiaalisen taus-tan mukainen jakautuminen saattaisi tois-tua. Pohdin, miten koulun prosessit ja kou-lumenestys, perheenjäsenet, kaverit ja muut tärkeät henkilöt, samoin kuin harrastukset ja kiinnostus suuntaavat nuorten koulutus-ta koskevia haaveikoulutus-ta ja suunnitelmia. Okoulutus-tan tarkempaan tarkasteluun neljä nuorta: Ak-selin, Viljan, Petran ja Kaapon. Esittelen heidän opiskelutoiveitaan sekä niiden pysy-vyyksiä ja muutoksia. Olen valinnut juuri nämä nuoret tarkemman analyysin kohteik-si, koska heidän tähänastiset elämänhistori-ansa ovat suhteellisen selkeälinjaisia. Hei-dän tarinoissaan kiteytyy piirteitä, jotka ovat yleisimpiä haastattelemiemme nuorten tarinoissa. Niitä on helppoa myös peilata muiden tutkijoiden johtopäätöksiin.
Akseli
Akselin koulumenestys oli vahvaa keskita-soa, hän oli suosittu toveri ja opettajat ar-vostivat hänen hyvää ja reilua käytöstään. Haastatteluista eri ikäisenä ilmenee hyvä suhde isään, joka on ammattitaitoinen työ-mies. Jalkapalloharrastus vie paljon Akselin vapaa-ajasta, eikä lukeminen kiinnosta hän-tä erityisemmin. Tuulan tekemäshän-tä haastat-telusta kävi ilmi, että 13-vuotias Akseli ar-vosti käytännön töitä:
Tuula: ... et nää käytännön aineet
kiinnos-taa. Niin, et voisitsä sanoa vähän enemmän, et mitä varten kiinnostaa.
Akseli: No en mä tiedä ku isäkin on
sähkö-mies, ei mikään pahenna, et sekin on, käsistä on näppärä (...)
Tuula: Joo, et sä oot käsistäs aika näppärä? Akseli: Joo (...)
Tuula: Joo, et ne tuntuu susta paljon hel-pommilta ne käytännön aineet?
Akseli: Joo, niin. Sitte ku toiset on hyvii
luke-maan äikkää, niinku mieleen jää kaikki sa-nat.
Tuula: Tuntuuks susta, et sulle ei jää kau-heen hyvin mieleen?
Akseli: No, kyl ne nyt varmaan jos lukis. 18-vuotiaana haastattelun aikaan Akseli oli aloittanut ammattikoulun linjalla, jolle olisi päässyt huomattavasti alhaisemmalla keski-arvolla. Akseli on tyytyväinen valintaansa, jota ei ollut paljoa miettinyt:
Akseli: En mäkään sitä ollu sillee oikeestaan
miettiny ihmeemmin muuta kuin, et mulla oli se, et mua ei ikinä oikeestaan se lukeminen niin kiinnostanu. Ajattelin just johonkin ammatti-kouluun jollekin linjalle. Isä on sähkömies, niin aluks mä aattelin, et mä oisin sähköpuolelle menny. Sitten päädyin jotenkin tohon koneeseen. Sinne pyrki muitakin kavereit sinne tuolt jouk-kueen puolest. En mä tiedä, en mä sitä aikasem-min oikeestaan miettiny.
Jalkapallojoukkue on Akselille tärkeä, ja kavereiden valinnoilla oli merkitystä. Hä-nen tulevaisuuden suunnitelmissaan välk-kyy metallimiehen uran rinnalla mahdolli-suus ryhtyä jalkapallossa ammattilaiseksi. Akseli ei heittäydy tämän haaveen varaan, vaan suunnittelee myös jatkokoulutusta metallialalla.
20-vuotiaana Akseli oli käynyt armeijan ja päässyt ammattikorkeakouluun, jatkaen samaa alaa. Hän perusteli opintojen jatka-mista kokemuksellaan työharjoittelusta, jol-loin hänelle selvisi työn luonne:
on kuitenki semmosta, melkein liukuhihnaa (…) Niin sitä niinku siel kyl sai semmost pient kipinää, et niinku, et kyl täs vois jotain muu-takin, et joutus vähän käyttään päätään, pää-tä niin ku. Tommonen joku, vähän pitemmäl-le kuitenki koulutettu ois ihan hyvä. Ainaki jos sitä palkkaa saa enemmän ja tälleen näin.
Kun Akseli 13-vuotiaana, ihailemansa isän esimerkkiä noudattaen, oli halukkaam-pi käyttämään käsiään kuin päätään, va-kuuttui hän liukuhihnatyökokemuksen kautta siitä, että lukemisen avulla pääsee mielekkäämpiin töihin ja paremmille pal-koille. Kuitenkin mahdollisuus jalkapallo-ammattilaisuuteen oli edelleen mielessä.
Vilja
Vilja on työläistaustainen tyttö. Hän oli luo-kassa hiljainen ja hieman yksinäinen. Hän ei menestynyt koulussa erityisen hyvin – muihin tyttöihin verrattuna – mutta jotkut opettajat toivat esiin, että hän on taitava käsistään. Yläasteen ensimmäisessä vanhem-painillassa Viljan isä kysyi opettajalta: ”Ei kai tavoitteena koulussa ole että kaikkien pitäisi päästä opinnoissa pitkälle, kai taval-lista työläistäkin arvostetaan?” 13-vuotiaa-na haastattelussa Vilja ei kertonut paljoa aja-telleensa tulevaisuuttaan, mutta totesi: ”Niin no nyt, hyvän työpaikan jos saa mistä
saa hyvin palkkaa”.
18-vuotiaana Vilja, ensimmäisenä nuo-ristamme, oli jo suorittanut ammattikoulu-tutkinnon ja oli haastattelun aikaan aloitta-nut harjoittelijana koulutustaan vastaavassa työpaikassa. Hän suunnitteli alkavansa ke-rätä rahaa omaan asuntoon ja jatkavansa työn ohella opintoja. Hän totesi ensimmäi-sistä työkokemuksistaan:
Vilja: Kylhän se oli ihan mukavaa sinänsä. Se
huono puoli vaan, et tuol ei oo niinku mun ikäsiä ollenkaan tuol töissä, et kaikki on van-hempia. Ja sitte ku siel on sillee niinku, että yks kone yhessä huoneessa. Ja mä oon tottunu
siihen tuol koulussa, että yhessä huoneessa oli monta konetta ja monta ihmistä. Ja oli tottu-nu siihen, et juttelee vähän välii muitten kans-sa. Tuolla oot vaan yksin ja naputtelet konet-ta nii ei sekään tunnu kauheen kivalkonet-ta. Sii-hen täytyy vaan tottuu.
Elina: Joo just.
Vilja: Sit ku koulussa oli kans tottunu niinku,
et sait itte tehä, sulle annettiin vaan niinku materiaali niinku teksti et miten sä laitat ne. Mut tuol se on vähän, et okei sun on pakko laittaa tolleen ne ja tälleen, tälleen, tälleen, sit rupeet vaan laittaamaan. Nii ei se ollu sit taas sekään mukavaa. Mut sellasta työelämä on. Et on niinku tietyt standardit, minkä mukaan ne täytyy tehä.
Kahden vuoden kuluttua hän koki olleensa töissä jo kauan, suunnitelmat omasta asun-nosta olivat lähentyneet ja suunnitelmat opinnoista työn ohella karisseet. Hän koki saavansa arvostusta työpaikalla ja uskoi op-pivansa parhaiten töissä sekä pääsevänsä sitä kautta eteenpäin urallaan.
Vilja: … opiskelee tavallaan niinkun
jokai-sessa työpaikassa niin että, et koko ajan on silleen paljo parempi (…) No mä oon oppinu sen, että, et ei itseasias tavallaan millään to-distuksil ei oo välii, jos on näyttöö siitä et on hyvä työntekijä.
Suoraan kysymykseen opiskelusuunni-telmista hän vastasi:
Vilja: Ei, ei oo. Et ei täs oo nyt hirveesti varaa
aikaa, aikaa itse asias käydä koulussa. Et sil-lon ku mä olin viel ammattioppilaitoksessa, niin sillon mä taitoin pari lehtee (…), mut ei sitä jaksanu, et käydä koulussa ja tehä samal töitä, niin ei sitä jaksanu. Et mä oon päättä-ny, et mä en nytten tee töitä samalla ku mä opiskelen. Tai siis opiskele sillon (naurahtaa) ku teen töitä.
Viljalle oma asunto on tärkeä tavoite, ja hän on valmis jättämään jatko-opiskelu-suunnitelmansa tämän vuoksi – ainakin täs-sä elämänvaiheessa.
Petra
Petra pärjäsi koulussa hyvin ja oli suosittu kavereiden keskuudessa. Hän on hyvin toi-meentulevan perheen tytär, jolla oli lähei-nen suhde akateemisesti koulutettuun äi-tiinsä. Hän esitti 13-vuotiaana ylellisen fan-tasian elämästään 25 vuoden iässä:
Petra: Asun Lontoossa hienossa
omakotitalos-sa mieheni kansomakotitalos-sa. Olemme molemmat asian-ajajia. Meillä ei ole lapsia, vaan ihana Skot-lannin terrieri. Omistamme myös oman Jazz-kahvilan jossa soitan vapaa-aikanani saksofo-nia. Omistamme myös ihanan veneen, jolla vietämme kesäloman ajelehtimalla merellä, samppanjan ääressä tietenkin.
Lukioon meno oli Petralle aina itsestään selvyys, ja hän siirtyikin hyvämaineiseen lukioon, jossa on korkeat sisäänpääsykritee-rit. Hän kertoi 18-vuotiaana suhtautumi-sensa opiskeluun muuttuneen lukiossa. Hän ei mielestään enää keskittynyt pelkäs-tään koulunkäyntiin: ”kun on paljon
kave-reita, niin sit tekeekin paljon muuta”.
Kui-tenkin Petra edelleen pärjäsi hyvin koulus-sa. 18-vuotiaana suunnitelmissa oli valtio-tieteiden opiskelu. Hän ei tuonut esiin huolta sisäänpääsystä:
Petra: Valtiotieteelliseen. Ja sitten sieltä
joten-kin ulkoministeriöön tai jotenjoten-kin diplomaa-tiks tai jotain tällasta. Mut niinkun et mul on sellanen ihan selvä suunta. Et sit niinku kuu-den vuokuu-den päästä mä mietin uudestaan, et mihis sitten. Vaikka ei tää nyt siis oo ihan varma, mutta melko varma kuitenkin.
Tulevaisuus ulkomailla, mies ja koira oli-vat edelleen suunnitelmissa, ja suhtautumi-nen lasten saamiseen hieman epäilevä. 20 vuoden iässä Petra opiskeli ammattikorkea-koulussa, oli osa-aikatyössä sekä suoritti avoimessa korkeakoulussa kursseja. Hän suunnitteli jatkavansa yliopistossa ammat-tikorkeakoulututkinnon jälkeen. Hän oli pyrkinyt, vaan ei päässyt oikeustieteelliseen,
ja tällä hetkellä suhtautui epäillen oikeustie-teen opintoihin. Hän oli pääsykokeisiin val-mistautuessaan huomannut, että ei halua istua joka päivä itsekseen kirjastossa. Hän totesi, että opinnot ”ei oo niinku mun
joten-ki tyylistä tai siis silleen et”. Petran
tulevai-suudensuunnitelmat eivät olleet enää yhtä selkeät, koska hän on kiinnostunut niin monesta asiasta:
Petra: Et mitä kauemmin on tuol koulussa,
niin sitä vähemmän tietää et mitä oikeesti haluu ruveta niinku tekeen silleen. Et ku on jossain kurssilla ajatellu et okei vaikka mä luen markkinointia ja sit mä oon johtamisen kurssilla mä tajuun et ei, ku mä haluunki lukee johtamista. (…) ja sit mä oon miettiny että, tai tosi monet just mulle kans silleen just mun perheestäkin [ovat sanoneet], että vois hyvin lähtee ulkomaille sit niinku vaihtoon ja muutenki ulkomaille opiskelemaan. Ja sit mul on taas se et ku mä mietin taas silleen et no, sit kaikki kaverit jää tänne ja sit jos tulee jotain niinku vakavampaa jossain rakkausrintamal-la (naurahtaa) niinku, niin ehkä mahdolli-sesti, ehkä (naurahtaa), niin sit tota ei sitä silleen. Tai siis en mä sit lähtis kyl.
Elina: Just, joo. Mut että periaatteessa sä oot joka tapauksessa niinku sitä mieltä, että jotain sä alat opiskella ton jälkeen ja että sä et suunnittele vielä työelämää?
Petra: Niin no vähän jotenki ehkä sekin, et
mä tykkään opiskella siel, et mä en haluu, mä oon siin vaiheessa niin nuori ja sit toisaalt taas must se kuitenki on, siis vaik se on ihan hyvä tutkinto joo, mut siis silleen että en mä nyt ajatellu niinku loppuelämääni sit sen varassa ja siis silleen. Kyl niinku jotain ihan niinku viel silleen enemmän.
Petran pohdinnoissa ei edelleenkään näy niinkään epäilystä siitä, ettei hän pääsisi si-sään koulutukseen tai menestyisi, vaan pi-kemminkin kysymys siitä, mikä on ”mun tyylistä”. Valinta on vaikeata, koska niin monet asiat kiinnostavat. Toisaalta
ulko-maille meno ei enää tunnu niin itsestään selvältä, koska ”rakkausrintamalla” saattaa tapahtua jotain.
Kaapo
Kaapo asui kahdestaan toimihenkilöäitinsä kanssa, joka työnsä puolesta matkusti pal-jon ja joutui usein muuttamaan paikkakun-taa.. Kaapo oli tottunut jo nuorena olemaan paljon yksin ja vaihtamaan usein koulua. Hän menestyi koulussa hyvin ja oli luokassa melko hiljainen. 13-vuotiaana hän arveli tulevaisuuttaan 25-vuotiaana: ”Olen juuri
päättänyt lääketieteen opintoni ja astumassa työelämään”. Haastattelussa hän pohti myös
opettajan ammattia, koska se on ammatti josta jotain tietää. 18-vuotiaana hän muis-teli peruskouluaikaansa:
Kaapo: ... välillä mulla oli vähän semmonen
niinkun tunne, että mä en ihan niinku kuulu sinne, et mul oli koko ajan semmonen tunne, että, tai niinkun tämmönen... juttu niinkun, että mä haluisin olla jo jossain, tiiätsä niin-kun, opiskelemassa niinku.
Hänestä tuntui, että muut oppilaat ovat lapsellisia. Hän oli aina ajatellut, että luki-oon ”ja lukiostakin eteenpäin, et lukiokin on semmonen niinkun välijuttu vaan (…) oli jo niin pitkällä ne... ne haaveet ja suun-nitelmat”.
Kaapo haaveili edelleen lääkärin amma-tista tai erityisesti lääkärin koulutuksesta. Hän haluaisi oppia tietämään ihmisestä. Hänen ystävänsä isä oli lääkäri, ja tämän tarinat ammatistaan olivat aina kiehtoneet Kaapoa. 20-vuotiaana Kaapo oli pyrkinyt lääketieteelliseen muttei päässyt, ja opiskeli nyt biologiaa Helsingin yliopistossa. Hänen suunnitelmissaan oli pyrkiä uudelleen, kun-nes pääsee lääketieteelliseen tiedekuntaan. Ajatukset olivat pysyneet samoina:
Kaapo: … mikä siinä on viehättäny, on ollu
niinku se tieto, eikä niinku se ura. Et mä en oo sitä uraa ajatellu niinkään että se olis se
lää-kärin ura välttämättä ees se mun juttu, mutta sen tiedon minkä haluaisin sieltä. En mä tie-dä onks se nyt niin kovin hyvä peruste lähtee alalle tai, jos kuitenkin siitä niinku sitte lää-kärin ura olis se mikä siitä, mikä siitä sitte niinku lähtis niin ja jos ei kiinnosta niin en mä tiedä onks se kovin järkevää sitten.
Keskustelimme Kaapon kanssa haastatte-lussa siitä, että lääkärin koulutuksella voi pääs-tä hyvin monenlaisiin tehpääs-täviin, ei pelkäspääs-tään käytännön lääkärin töihin. Kaapo totesikin, että tutkijan ura saattaisi kiinnostaa.
Vaihtelevat tienviitat,
moninaiset polut, erilaiset
eväät
Aleksilla, Viljalla, Petralla ja Kaapolla tun-tuu olevan elämä suurin piirtein hallinnas-saan. Heillä ei ole ollut ainakaan ilmitulleita ristiriitoja koulun kanssa tai suurempia henkilökohtaisia ongelmia missään vaihees-sa. Jokaisen suunnitelmiin ja valintoihin vaikuttavat monet yksityiset, henkilökoh-taiseen elämänhistoriaan liittyvät tekijät kie-toutuneina yhteen yhteiskunnallisten teki-jöiden kanssa. Heidän tarinoistaan voidaan lukea sukupuolittuneita ja sosiaaliseen taus-taan palautettavia ehtoja, mutta ne toteutu-vat moninaisten prosessien välityksellä.
Kodeista omaksutulla käytännön töiden arvostuksella oli oma vaikutuksensa siihen, että Vilja ja Akseli siirtyivät jo 16-vuotiaina ammatilliselle koulutusuralle. Dikotomia pään ja käsien välillä vastaa opetussuunni-telmassa traditionallista eroa tieto- ja taito-aineiden välillä, samoin kuin eroa lukion ja ammattikoulun välillä tai henkisen ja ruu-miillisen työn välillä. Se tuntuu elävän vielä paitsi Viljan ja Akselin isien, myös joiden-kin opettajien ajatuksissa (Gordon, Holland & Lahelma 2000b).
haa-veitaan realistisiin mahdollisuuksiinsa. Hän jää työhön, joka jo ensimmäisinä viikkoina tuotti pettymyksen, koska ei antanut mah-dollisuuksia sosiaalisiin suhteisiin eikä itse-näiseen työn suunnitteluun. Mutta hän oli halukas totuttelemaan, sillä “sellaista työelä-mä on”. Vilja tuo haastattelussa esiin ratkai-sunsa omina päätöksinään. Hän näyttää ra-kentavan sosiaalisen todellisuutensa ja elä-mänkulkunsa itselleen mielekkääksi koko-naisuudeksi lähtökohdistaan käsin, samoin kuin Mari Käyhkön (2002) tutkimat siivo-usalan oppilaitoksessa opiskelevat nuoret naiset, joiden valintoja yhteiskunnassa pi-detään vähäarvoisina. Vilja ei saa taloudel-lista tukea kotoaan ja pitää kotoa muutta-mista ja sen tuomaa itsenäistymistä tärkeä-nä (vrt. Lahelma & Gordon 2002). Hän ei pidä mahdollisena osallistua työn ohella koulutukseen ja valitsee työn. Hän uskoo ammattitaitonsa kehittymiseen työssä. Näin varmasti tapahtuukin, mutta toinen kysy-mys on, tuleeko ammattitaidon nousu nä-kymään vaativammissa tehtävissä ja palkka-uksessa – tilastot naisten palkkauksen kehi-tyksestä eivät anna sijaa optimismille. Vilja on jo 20-vuotiaana urallaan työtätekevänä naiskansalaisena, Anneli Anttosen (2001) termiä käyttääkseni.
Manuela du Bois-Reymond (esim. 1998) on sitä mieltä, että nuorten siirtymis-sä aikuisuuteen on tapahtunut muutoksia, varhaisempi ’normaali biografia’, johon si-sältyvät selkeät, yksisuuntaiset, varhain ta-pahtuvat askeleet kohti aikuisuutta, on edel-leen olemassa, erityisesti joillakin työväen-luokkaisilla naisilla, mutta yhä yleisempi on ’valinnan biografia’, jossa nuorilla näennäi-sesti on monia vaihtoehtoja valittavanaan, jossa askeleet eivät ole lineaarisia ja siirty-mävaihe viivästyy. Tätä termistöä käyttäen näyttäisi siltä, että Viljan siirtymiä koulusta työmarkkinoille voidaan pitää ’normaali-biografian’ mukaisina selvemmin kuin
mui-den haastattelemiemme nuorten. Useim-mista muista nuorista naisista poiketen Vil-ja myös mietti sitä, että lasten hankkimisel-la nuorelhankkimisel-la iällä olisi omat hyvät puolensa (Gordon & Lahelma 2001).
Akseli päätti jatkaa koulutustaan huo-mattuaan, että ammattikoulun pohjalta saa-tava työ ei tyydytä. Teknisillä aloilla onkin olemassa helppoja siirtymiä asteelta toiselle samalla koulutuslinjalla. Sain sen kuvan, että Akselilla on Viljaa hieman paremmat mahdollisuudet saada taloudellista tukea kotoaan ja jatkaa asumistaan vanhempiensa kodissa. Kuitenkin hänen opiskelusuunni-telmiaan voi selkeyttää tieto siitä, että nuo-ret miehet usein saavat parempaa palkkaa tilapäistöistä kuin nuoret naiset. Esimerkik-si eräs haastattelemistani nuorista miehistä jäi varusmiespalvelun jälkeen tilapäisesti töihin puolustusvoimien esikuntaan ja oli tyytyväinen kevyeen työhönsä, jossa oli hyvä palkka ja mahdollisuus opiskella. Miesval-taisten alojen lisäksi nuorilla miehillä on kysyntää myös naisvaltaisille aloille, kuten kouluihin. Eräs pizzeriassa työskentelevä nainen totesi, että “täs mun työssä on kyl ihan tasa-arvosta miehille ja naisille, vaik itse asiassa ei se kyl sielkään oo, kun sinne on miesten helpompi päästä koska siel on enemmän naisia”.
Akseli myös uskoo, että hänellä on toi-nen mahdollisuus uraan urheilun kautta. Hän ei ollut ainoa haastattelemistamme nuorista miehistä, jolla unelma urheiluam-mattilaisuudesta näyttäytyy vaihtoehtona koulutuksen kautta mahdollisesti saavutet-tavalle asemalle (vrt. Mac an Ghaill 1994). Urheilu on monelle työväenluokkaiselle pojalle tärkeä harrastus. Tiedot huippu-ur-heilijoiden huikeista palkkioista helposti houkuttelevat satsaamaan urheiluun enem-män kuin koulunkäyntiin – varsinkin kun menestys urheilussa on myös poikien keski-näisissä hierarkioissa usein arvostetumpaa
kuin koulumenestys (esim. Tolonen 2001). Petralla ja Kaapolla oli molemmilla luki-oon meno itsestään selvää, kuten pidem-mälle koulutettujen vanhempien lapsilla yleisesti (vrt. Allatt 1993). Monet nuorista toivat esiin, että vanhemmat ilman muuta olettivat heidän menevän lukioon – sen si-jaan sisarusten esimerkki oli tärkeä joillakin niistä nuorista, joiden vanhemmilla oli ly-hyempi koulutus. Petralla ja Kaapolla oli myös suhteellisen varhain näkemys amma-tista ja koulutuksesta, jotka heitä kiinnosta-vat. Pitkälle koulutettujen vanhempien lap-silla on usein ympärillään erilaisia akatee-misissa ammateissa työskenteleviä aikuisia, Kaapon kohdalla esimerkkinä oli kaverin isä. Vaikka kyseessä ovat koulutuslinjat, joil-le on vaikea päästä, he uskoivat vakaasti, että pääsevät loppujen lopuksi haluamaansa koulutukseen. Petralla kuitenkin ilmeni 20 vuoden iässä Kaapoa enemmän epävar-muutta siitä, mitä hän oikeastaan haluaa.
Petran opiskelua peruskoulussa leimasi täydellisyyden tavoittelu; tästä hän pyrki eroon lukiossa, mutta menestyi silti hyvin. Aineistossamme oli muitakin nuoria naisia, jotka satsasivat koulutukseensa erittäin pal-jon, ja lukiossa alkoivat miettiä, että elä-mään täytyy mahtua muutakin (Lahelma & Öhrn, tulossa). Puhutaan paljon ’uusista’ tytöistä, jotka ovat vahvoja, menestyviä, ja monipuolisesti harrastavia. Aineistossamme on monia tällaisia nuoria naisia (Gordon 2000). Tutkimukset tuovat kuitenkin esiin ristiriitaisuuksia menestyneiden tyttöjen elämässä. Britanniassa nuoria naisia tutki-neet Valerie Walkerdine, Helene Lucey ja June Melody (2001) esittävät, että keski-luokkaisten tyttöjen koulumenestys otetaan usein itsestään selvyytenä. Heiltä odotetaan hyviä suorituksia, mutta niistä he eivät saa erityisemmin kiitosta vanhemmiltaan sen enempää kuin opettajiltaan.
Petra myös oli epävarma siitä, haluaako hän lapsia vai ei. Mahdollisen miessuhteen hän kuitenkin otti huomioon alkaessaan 20-vuotiaana epäröidä jo 13-vuotiaasta elät-tämäänsä suunnitelmaa opiskelusta tai töis-tä ulkomailla. Muutamat haastattelemis-tamme keskiluokkaisista nuorista naisista pitivät omaa uraansa vähemmän tärkeänä kuin tulevien lastensa isän uraa (Gordon & Lahelma 2001). Perheen ja täysipainoisen työelämään osallistumisen välinen ristiriita näyttää edelleen olevan aikuisuuteen astu-villa nuorilla naisilla tosiasia, jonka kanssa he joutuvat tasapainoilemaan.
Kaapon tarinassa voidaan nähdä yhty-mäkohtia joidenkin muiden nuorten keski-luokkaisten miesten tarinoihin. Kun viime vuosina on (jälleen) tuotu esiin huolta po-jista koulussa, ei varmastikaan ajatella Kaa-pon tapaisia keskiluokkaisia, akateemisesti suuntautuneita ja hyvin menestyneitä poi-kia. Kuitenkin hiljaisen, jossain määrin yksi-näisen, koulussa hyvin menestyvän nuoren miehen asema ei sekään ole välttämättä help-po. Nuoret miehet rakentavat koulussa mo-nella tavalla hierarkioita, ja koulumenestys saattaa olla eräs kiusaamisen peruste ainakin joillakin luokilla (Lahelma 1999; Tolonen 2001). Kaapo kävi Kivikulman koulua, jossa menestys oli arvostetumpaa kuin Viherpuis-tossa, eikä häntä tietojemme mukaan kiusat-tu. Kuitenkin eri haastatteluissa toistuva eron-teko “lapsellisiin” luokkatovereihin nähden ja halu päästä koulusta eteenpäin saattaisi-vat viitata siihen, että Kaapo toivoi pääse-vänsä yhteisöön, jossa tiedonhalua arvoste-taan. Toisin kuin Petra, Kaapo ei tuonut opiskelusuunnitelmistaan puhuessaan esiin pohdintoja parisuhteesta tai lapsista.
Sosiaalinen tausta, sukupuoli
ja koulutusvalinnat
Näiden neljän nuoren koulutusta koskevis-sa ajatuksiskoskevis-sa on eri ikäisinä näkyvissä suku-puoleen ja sosiaaliseen taustaan liittyviä ero-ja, mutta myös monet muut asiat vaikutta-vat heidän suunnitelmiinsa. Kuten Pat Al-lattin (1993) tutkimille nuorille, myös mei-dän tutkimuksemme keskiluokkaisille nuo-rille lukio ja usein vielä sen jälkeinen kor-keakoulutus on itsestään selvyys, valinta jota ei tarvitse perustella. Haastatteluissamme ainoastaan muutamat työväenluokkaisesta taustasta lähtöisin olevat nuoret pohtivat sitä, pitäisikö peruskoulun jälkeen valita lukio vai ammatillinen koulutus.
Diana Reay (1998) on korkeakouluva-lintoja koskevassa tutkimuksessaan esittänyt, että nuoret, joiden tausta on etuoikeutettu, valitsevat itse kriteerit, joiden perusteella suunnittelevat koulutustaan, kun taas muut nuoret joutuvat pikemminkin sovittautu-maan ulkoa tuleviin kriteereihin. Suomessa edes erinomainen koulumenestys ei kuiten-kaan takaa paikkaa suosituilla jatkokoulutus-aloilla (esim. Järvinen & Vanttaja 2000, 2001). Kilpailu riippuu ratkaisevasti yksittäi-sen kokeen onnistumisesta esimerkiksi oike-ustieteessä ja yhteiskuntatieteissä, jotka ovat vaihdelleet Petran haaveissa. Kilpailu naisten suosimille aloille on yleisesti ottaen kovempi kuin miesten suosimille aloille. Edes etuoikeu-tettu tausta ei välttämättä merkitse heille to-dellista mahdollisuutta valita. Kuitenkin nuo-rilla, jotka saavat taloudellista tukea kotoaan, on mahdollisuus yrittää haluamalleen alalle uudelleen ja uudelleen. Suunnitelma pyr-kiä kunnes pääsee haluamaansa koulutuk-seen tulikin esiin monissa haastatteluistam-me. Tätä kautta myös näiden nuorten siir-tymä aikuisuuteen hidastuu (vrt. Maguire, Ball & Macrae 2001).
Monet haastattelemistamme nuorista suunnittelevat koulutusalaa, jolle on vaikea-ta päästä. Moni myös ilmaisi huolensa siitä, ettei vielä 20-vuotiaana tiennyt, mitä halu-aa ryhtyä opiskelemhalu-aan. Jotkut thalu-aas tuntui-vat välttävän vahvaa sitoutumista suunni-telmaan, jonka toteutuminen on epävar-maa. Epävarmuus tulevasta koulutuksesta aiheutti ahdistusta ja epätietoisuutta ehkä-pä nimenomaan hyvin menestyneille nuo-rille naisille, joiden tavoitteet suuntautuivat erityisen kilpailluille aloille. Opiskelijoiden tukemiseen suunnattujen yhteiskunnan va-rojen leikkaaminen taas väistämättä alentaa niiden nuorten koulutustavoitteita ja -mah-dollisuuksia, joilla on vaikeuksia saada ta-loudellista tukea vanhemmiltaan. Saattaa olla niin, että tämä kohdistuisi erityisesti työväenluokkaisiin naisiin, varsinkin tilan-teessa, jossa nuorten naisten mahdollisuus saada hyväpalkkaista tilapäis- tai osa-aika-työtä on nuoria miehiä huonompi.
Lähteet
Ahonen, S. 2001. Kuka tarvitsee yhteistä koulua? Teoksessa A. Jauhiainen, R. Rinne & J. Tähtinen (toim.) Koulutuspolitiikka ja ylikansalliset mallit. Suomen kasvatustieteellinen seura. Kasvatus-alan tutkimuksia 1, 155–184.
Allatt, P. 1993. Becoming privileged: the role of fam-ily processes. Teoksessa I. Bates & G. Risborough (toim.) Youth and inequality. Buckingham: Open University Press.
Anttonen, A. 2001. The female working citizen: Social rights, work and motherhood in Finland. Kvinder, Kon & Forskning 2, 33–44.
Ball, S., Maguire, M., & Macrae, S. 2000. Choice, path-ways and transitions post-16. New youth, new economies in the global city. London & New York: Routledge.
Du Bois-Reymond, M. 1998. ‘I don’t want to commit myself yet’: Young people’s life concepts. Jour-nal of Youth Studies 1(1), 63–79.
Evans, K. 2002. Taking control of their lives? Agency in young adult transitions in England and the
New Germany. Journal of Youth Studies 5(3), 245–269.
Furlong, A. & Cartmel, F. 1997. Young people and social change. Individualization and risk in late modernity. Buckingham & Philadelphia: Open University Press.
Gilles, V. 2000. Young people and family life: Ana-lysing and comparing disciplinary discourses. Journal of Youth Studies 3(2), 211–228. Gordon, T. 2000. Tears and laughter in the margins.
Nordic Journal of Women’s Studies 3, 149–159. Gordon, T., Holland, J., & Lahelma, E. 2000a. Making
spaces: Citizenship and difference in schools. London: Macmillan & New York: St. Martin’s Press. Gordon, T., Holland, J. & Lahelma, E. 2000b. Moving bodies / still bodies: Embodiment and agency in schools. Teoksessa L. McKie & N. Watson (toim.) Organising bodies: Policy, institutions and work. Explorations in Sociology 58, British Sociologi-cal Association. London: Macmillan & New York: St. Martin’s Press, 81–101.
Gordon, T., Hynninen, P., Lahelma, E., Metso, T., Pal-mu, T. & Tolonen, T. 2000. Koulun arkea tutkimas-sa – kokemuksia kollektiivisesta etnografiasta. Naistutkimus 20(1), 17–32.
Gordon, T. & Lahelma, E. 2001. Who wants to be a woman? Young women’s reflections on transi-tions to adulthood. Paper at the Gender and Education Conference. London 4–6. April 2001. Gordon, T., & Lahelma, E. 2002. Becoming an adult: Possibilities and limitations – dreams and fears. Young, 10(2), 2–18.
Gordon, T., & Lahelma, E. (tulossa). From Ethnogra-phy to Life History: Tracing Transitions of School Students. International Journal of Social Research Methods: Theory and Practice. Hall, T., Williamson, H. & Coffey, A. 1998.
Conceptu-alizing citizenship: young people and the transi-tion to adulthood. Journal of Educatransi-tion Policy 13(3), 301–315.
Jakku-Sihvonen, R. & Kuusela, J. 2002. Mahdolli-suuksien koulutuspolitiikan tasa-arvo. Opetus-hallitus. Arvionti 7.
Järvinen, T. & Vanttaja, M. 2000. Koulutuksen hyvä-ja huono-osaiset. Laudaturylioppilaiden hyvä-ja kou-lutuksesta karsiutuneiden kotitaustat. Kasvatus 31(3), 205–216.
Järvinen, T. & Vanttaja, M. 2001. Young people, edu-cation and work: Trends and changes in Finland in the 1990s. Journal of Youth Studies 4 (2), 195– 207.
Kivinen, O. & Rinne, R. 1995. The social inheritance of education. Equality of educational
oppor-tunity among young people in Finland. Educa-tion 5.
Korkiakangas, P. 1996. Muistoista rakentuva lap-suus. Agraarinen perintö lapsuuden työnteon ja leikkien muistelussa. Helsinki: Kansantieteelli-nen arkisto 42.
Käyhkö, M. 2002. Näkymättömäksi siivoojaksi ja kodinhengettäreksi. Teoksessa S. Aaltonen & P. Honkatukia (toim.) Tulkintoja tytöistä. Tietolipas 187. Helsinki: SKS, 21–62.
Lahelma, E. 1992. Sukupuolten eriytyminen perus-koulun opetussuunnitelmassa. Helsinki: Yliopis-topaino.
Lahelma, E. 1999. Hyvätapainen yksilö: kasvatusta-voitteet koulun arjessa. Teoksessa T. Tolonen, (toim.) Suomalainen koulu ja kulttuuri. Tampere: Vastapaino, 79–96.
Lahelma, E. 2000. Going into the army: a gendered step in transition to adulthood. Young 8 (4), 2–15. Lahelma, E. 2002a. Isänmaa, armeija ja tasa-arvo. Teoksessa T. Gordon, & K. Komulainen & K. Lem-piäinen (toim.) Suomineitonen hei! Kansallisuu-den sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 197–208. Lahelma, E. 2002b. Peruskoulu, tytöt ja tekninen
osaaminen. Teoksessa K. Kauppinen, P. Setälä & R. Smeds (toim.) Tiede ja tekniikka - Missä on nai-nen? Helsinki: TEK.
Lahelma, E. 2002c. School is for meeting friends: secondary school as lived and remembered. Brit-ish Journal of Sociology of Education 23(3), 367– 381.
Lahelma, E., & Gordon, T. (tulossa). Moving away from home as a step towards adulthood. Journal of Youth Studies.
Lahelma, E. & Öhrn, E. (tulossa) ‘Strong Nordic Wom-en’ in the making? Educational policies and classroom practices. Teoksessa D. Beach, T. Gor-don & E. Lahelma (toim.) Democratic education: Ethnographic challenges. London: Tufnell Press (2003).
Mac an Ghaill, M. 1994. The making of men. Mascu-linities, sexualities and schooling. Buckingham: Open University Press.
Maguire, M., Ball, S. J. & Macrae, S. 2001. Post-adoles-cence, dependence and the refusal of adult-hood. Discourse: studies in the cultural politics of education 22(2), 197–211.
Nurmi, K. 2001. Koulutus- ja työmarkkinoiden eri-arvoistavat sukupuolijaot. Teoksessa A. Jauhiai-nen, R. Rinne & J. Tähtinen (toim.) Koulutuspoli-tiikka ja ylikansalliset mallit. Suomen kasvatus-tieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 1, 205–226.
Peltonen, U.-M. 1999. The return of the narrator. Teoksessa A. Ollila (toim.) Historical perspectives on memory. Finnish Historical Society. Studia Historica 61.
Plummer, K. 2001. The call of life stories in ethno-graphic research. Teoksessa P. Atkinson, A. Cof-fey, S. Delamont, J. Lofland & L. Lofland (toim.) Handbook of ethnography. London, Thousand Oaks & New Delhi: Sage, 395–406.
Reay, D. 1998. ‘Always knowing’, and ‘never being sure’: familial and institutional habituses and higher education choice. Journal of Education Policy 13(4), 519–529.
Tolonen, T. 2001. Nuorten kulttuurit koulussa: ääni, tila ja sukupuolten arkiset järjestykset. Helsinki: Gaudeamus.
Vanttaja, M. 2002. Koulumenestyjät. Tutkimus lau-datur-ylioppilaiden koulutus- ja työurista. Suo-men kasvatustieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 8.
Walkerdine, V., Lucey, H. and Melody, J. 2001. Grow-ing up girl. Psychosocial explorations of gender and class. Hownsmill: Palgrave.
Wyn, J. & White, R. 1997. Rethinking youth. London, Thousand Oaks & New Delhi: SAGE.
