Pohjoismaiden työelämän ministerineuvosto päätti 20. marraskuuta 2014, että työelä-mäalan pohjoismaisesta yhteistyöstä laaditaan selvitys. Ajatuksena oli, että raportti si-sältäisi 10–15 konkreettista toimintaehdotusta työelämäalan pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseksi tulevien 5–10 vuoden aikana. Otin tämän tehtävän vastaan huhtikuussa 2015.
Sen jälkeen olen käynyt perusteellisia neuvotteluita ministereiden, parlamentaarikkojen, virkamiesten, tutkijoiden sekä työnantajapuolen ja ammattiliittojen edustajien kanssa kaikkialla Pohjolassa. Olen tavannut myös Euroopan komission, Euroopan parlamentin, eurooppalaisten ajatushautomoiden, Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja OECD:n edusta-jia. Raporttia laatiessani olen käynyt yli 100 keskustelua ja tutustunut ministerikokousten pöytäkirjoihin useiden vuosien ajalta. Päätin olla sisällyttämättä raporttiin suoria viit-tauksia, sillä siten käy paremmin ilmi se, että olen yksin vastuussa raportin sisällöstä. Kaikki ovat ottaneet minut vastaan suurella kiinnostuksella ja avuliaisuudella, mikä osoit-taa päätöksen analyysin tekemisestä olleen täysin oikea. Haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat osallistuneet selvityksen tekemiseen omilla ajatuksillaan, kokemuksillaan ja näke-myksillään. Erityiskiitokset haluan esittää Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeris-tölle ja eritoten erityisasiantuntija Ulf Andreassonille, joka on ollut paitsi hyvä ystäväni monilla matkoillamme myös inspiroiva ja näkemyksellinen sparraajani prosessin aikana.
© Pohjoismaiden ministerineuvosto 2016 Ulkoasu: Jette Koefoed/Erling Lynder Kannen valokuva: Erling Lynder
Valokuva: s. 8, Yadid Levy; s. 22, 33, ImageSelect; s. 26, Karin Beate Nøsterud
Paino: Rosendahls Painos: 100 Kirjasinlaji: Meta LF Paperi: Munken Polar Printed in Denmark
www.norden.org/nordpub
Pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismainen yhteistyö on yksi maailman laajimpia alueellisia
yhteistyömuotoja. Yhteistyön piiriin kuuluvat Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti.
Pohjoismaista yhteistyötä tehdään politiikan, talouden ja kulttuurin
aloilla tärkeänä osana eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä. Pohjoismaisen yhteisön tavoitteena on vahva Pohjola vahvassa Euroopassa.
Pohjoismainen yhteistyö pyrkii vahvistamaan pohjoismaisia ja alueellisia
etuja ja arvoja globaalissa maailmassa. Maiden yhteiset arvot lujittavat osaltaan Pohjolan asemaa yhtenä maailman innovatiivisimmista ja kilpailukykyisimmistä alueista. Pohjoismaiden ministerineuvosto Ved Stranden 18 DK-1061 København K Puhelin (+45) 3396 0200 www.norden.org
Johdanto 6 Yhteispohjoismaiset asiasisällöt 9 Rajaesteet 9 Maahanmuutto 10 Tilastot 11 Työympäristö 12 Tasa-arvo 14
Rakennemuutokset ja järjestöjen edustavuus 15
Koulutus 18
Länsi-Pohjola 20
Institutionaaliset kysymykset 23
Työelämän ministerineuvosto (MR-A) 24
Pohjoismaat EU:ssa 27
Kuvaus 27
Mitä Pohjoismaat voivat tehdä? 30
Pohjoismaat maailmassa 33
Kansainvälinen työjärjestö ILO 33
Johdanto
Vaikka työmarkkina-alan rakenteissa ja politiikassa on eroja Pohjoismaiden vä-lillä, yhteiset työmuodot, normit ja arvot määrittävät kuitenkin työelämän luonnet-ta ja työmarkkinapolitiikkaa Pohjoismais-sa. Tähän lähtökohtaan perustuen voidaan hyvin puhua pohjoismaisesta mallista, joka keskeisiltä osin eroaa monen muun maan työmarkkinoilla vallitsevista olo-suhteista – niin Euroopassa kuin muualla maailmassa.
Pohjoismaissa työnantajien ja palkansaa-jien välille on ajan myötä syntynyt neuvot-telukulttuuri, jossa osapuolet ymmärtävät järjestäytyneiden työmarkkinoiden ar-von, ja jossa valtion ja lainsäädäntövallan rooli on vähäisempi ja lähinnä osapuo-lia tukeva. Myös kansainvälisesti korkea järjestäytymisaste sekä palkansaa-ja- että työnantajapuolella on vahvista-nut pohjoismaisen mallin legitimiteettiä ja toimintakykyä. Voidaankin sanoa, että Pohjoismaiden tietyn kompromissiosaa-misen ansiosta näiden kahden osapuolen suhde on erilainen kuin monessa muussa maassa.
On tärkeää ymmärtää, että tämä kehitys ei ole tapahtunut yhteiskunnallisessa tai poliittisessa tyhjiössä, vaan se liittyy his-toriallisesti pohjoismaisten hyvinvointi-valtioiden rakennustyöhön, jossa yhteisön sosiaalisen ja inhimillisen vastuun tunnus-taminen on ollut keskeisellä sijalla.
Työ-markkinoilla on Pohjoismaiden ja monen muun maan välillä eroja, mutta Pohjois-maat eroavat muista maista myös siinä, että niissä tuloerot ovat pienemmät ja so-siaaliturva kattavampi kuin valtaosassa muita maita. Myös poliittinen neuvotte-lukulttuuri, missä suhteellinen vaalitapa on tukenut tiettyä pragmatismia ja komp-romissien tarpeellisuutta, käy työmark-kinoiden kehityksen kanssa hyvin yksiin. Tämä kehitys on johtanut hyvinvoiviin ja toimiviin yhteiskuntiin. Kun maailmal-la viitataan pohjoismaiseen malliin, sillä ei tarkoiteta pelkästään työmarkkinoiden olosuhteita, vaan yhtä lailla yhteiskun-tiemme kokonaisluonnetta. Tämä raportti ei keskity yleiseen yhteiskuntapolitiikkaan vaan työelämään ja sen parissa tehtävään pohjoismaiseen yhteistyöhön. Työelä-mään kuuluu kuitenkin monia eri näkökul-mia (esimerkiksi koulutus, terveydenhoito ja maahanmuutto), joita ei suoraan voida erottaa työelämäkysymyksistä. Ilman de-mokraattista hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole pohjoismaista työmarkkinamallia ja toisin päin.
Vuonna 1954 solmittu sopimus Pohjois-maiden yhteisistä työmarkkinoista oli edistyksellinen päätös, joka on edistänyt kasvua ja työllisyyttä maissamme. Mutta sen rinnalla ei ole kuluneiden 20 vuoden aikana tehty seurantaa työelämän eri alo-jen harmonisointia ja integraatiota edistä-vien järjestelmällisten toimien muodossa.
Siksi on paikallaan tutkia sitä, miten yhtei-set ratkaisut voivat ylläpitää ja vahvistaa yhteisiä arvojamme, ja siten olla vastaus ajankohtaisiin haasteisiin. Haasteiden tunnistaminen ei ole vaikeaa: globalisaa-tio ja teknologiakehitys, työmarkkinoiden rakennemuutokset, korkean järjestäyty-misasteen säilyttäminen, pakolaisvirrat, maahanmuuton luoma paine maailman-laajuisesti sekä vapaan liikkuvuuden si-vuvaikutukset yrittäjille ja palkansaajille Euroopassa. EU:n työmarkkinapolitii-kan rakennusprosessi, jossa direktiivi di-rektiiviltä ja tuomio tuomiolta on pyritty luomaan yhteisiä sääntöjä EU:n perussopi-muksen perusperiaatteiden takaamiseksi ja työmarkkinaosapuolten oikeuksien to-teuttamiseksi ja turvaamiseksi, on käytän-nössä tarkoittanut sitä, että Pohjoismaat ovat joutuneet pitkälti reaktiiviseen ase-maan, missä direktiivien täytäntöönpano ja tuomioistuinten päätösten noudattami-nen vievät enemmän resursseja kuin aktii-viset toimet yhteisen politiikan luomiseksi ja EU-prosessien asiasisältöihin vaikutta-minen. Toivetta toimia työmarkkina-alal-la yhteispohjoismaisesti aktiivisemmin ei pidä kuitenkaan tulkita vain defensiivise-nä pyrkimyksedefensiivise-nä pitää kiinni periaatteis-tamme ja arvoisperiaatteis-tamme. Meillä on hyvä syy myös yhdessä reagoida myönteisesti sii-hen kiinnostukseen, jota eri tahot ovat pohjoismaista mallia kohtaan esittäneet. Työelämässä noudattamiemme työmuo-tojen, normien ja arvojen aktiivinen
brän-dääminen on samalla myös yksinkertainen keino tarjota niitä muulle maailmalle. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että jul-kisen sektorin erityispiirteet on jätetty tie-toisesti raportin ulkopuolelle.
Haasteet ja mahdollisuudet tunnistaa uu-sia ideoita, joiden avulla työelämäalan yh-teistyötä Pohjolassa voidaan vahvistaa, voidaan jakaa neljään eri kategoriaan: • Yhteispohjoismaiset asiasisällöt • Pohjoismaisen yhteistyön
institutionaaliset kysymykset • Pohjoismaiset työmarkkinat. • EU ja Pohjoismaat maailmassa.
Yhteispohjoismaiset asiasisällöt
Rajaesteet
Työ rajat ylittävän vapaan liikkuvuuden hidasteiden ja esteiden poistamisek-si on tärkeä askel kohti yhteispohjois-maisten työmarkkinoiden toteutumista. Rajaesteneuvoston työtapana on toimia mielekkäällä tavalla ja suoraan erilais-ten ongelmien ratkaisemiseksi. Rajaes-teneuvostossa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: ammattipätevyyden hyväksyminen (esim. sähköasentajien) sekä parempi valvonta ja seuranta muis-sa maismuis-sa niissä tilanteismuis-sa, joismuis-sa toisen maan viranomainen on vienyt esimerkik-si lääkäriltä luvan harjoittaa ammatti-aan; työttömyyspäivärahasääntöjen ja työttömyyskassojen välinen ongelmalli-nen vuorovaikutus; opintotuki ja verotus; sekä rakennusalan tekniset standardit, joista rajaesteneuvosto on vuosi toisensa jälkeen todennut, että niistä päättävät pit-kälti alan järjestöt kussakin maassa, joten asiaan on vaikea puuttua lainsäädäntö-teitse.
Kaikki nämä esteet ovat todellisia ja aiheut-tavat usein todellista harmia niille kansa-laisille ja yrityksille, joita ne koskettavat. Rajaesteet koskettavat etenkin monia ra-ja-alueilla toimivia, vaikka itse ongelma ei olisikaan kansallisesti merkittävä. Muutos-toiveisiin vastaaminen on käynyt verkkai-sesti muun muassa siksi, että usein varsin pientä joukkoa ihmisiä koskettavan ongel-man poistaminen voi edellyttää hyvinkin merkittäviä ja periaatteellisia muutok-sia esimerkiksi verotusjärjestelmään. Täl-laisissa tapauksissa voisi olla hyvä luoda eräänlainen rajaestetapauksiin sovellet-tava oikeus, jonka avulla rajatulle joukolle ongelman kohdanneita kansalaisia tarjot-taisiin eräänlaista keskivertoratkaisua, jonka avulla ongelma voitaisiin ratkais-ta kajoamatratkais-ta varsinaiseen järjestelmään. Jos järjestelmiä ei voi yhtenäistää ja jos jaesteistä kuitenkin halutaan eroon, ra-jaesteisiin on löydettävä räätälöityjä ja kohdistettuja ratkaisuja. Juutinrauman alueen osalta tällainen ehdotus voisi kul-kea nimellä ”juridisesti virtuaali Ven”.
Ehdotus 1:
Rajaesteneuvoston työtä täydennetään tutkimalla
mahdollisuuk-sia löytää rajatulle ja erikseen määritellylle joukolle ihmisiä
rää-tälöityjä ratkaisuja vakiintuneiden järjestelmien välille. Tällainen
tutkimus tulisi tehdä yhteispohjoismaisena toimeksiantona, jota
hallitukset tukisivat suoraan.
Maahanmuutto
On täysin nurinkurista puhua Pohjois-maiden välisistä rajaesteistä ilman että samalla kiinnitetään huomiota pakolais-virtojen ja kansainvälisen maahanmuuton vaikutuksiin työmarkkinoilla. Mittasuh-teet ovat lyhyessä ajassa muuttuneet sellaisiksi, että tämä haaste on peiton-nut kaikki muut etukäteen tiedossa olleet ongelmat kuten esimerkiksi työmarkki-nakoulutuksen, nuorisotyöttömyyden, sosiaalisen polkumyynnin, järjestäyty-misasteen laskun sekä työmarkkinoiden lisääntyneen epätasa-arvon.
Tästä johtuen se poliittinen työkenttä, jos-sa on keskitytty työmarkkinoihin ja työelä-mään yleisemmin, on nyt noussut yhdeksi painavimmista poliittisista kysymyksistä. Lyhyellä tähtäimellä ei kannatakaan enää puhua työmarkkinapolitiikan jatkumisesta entiseen tapaan. Siksi Pohjoismaiden hal-litukset joutuvatkin nyt pohtimaan, mis-sä määrin ne haluavat tehdä yhteistyötä yhteisten pohjoismaisten työmarkkinoi-den perusperiaatteityömarkkinoi-den ja pohjoismai-sen mallin ytimen muodostavien arvojen turvaamiseksi – niistä ylimääräisistä haasteista huolimatta, joita pakolais- ja maahanmuuttotilanne maille aiheuttaa. Kysymystä tulee pohtia suhteessa maa-hanmuuttotilanteen selvittämiseen ly-hyellä aikavälillä sekä sen merkitykseen työelämälle Pohjoismaissa pitkällä aika-välillä.
Ulkopuolisin silmin katsottuna Pohjois-maiden hallitusten tapa tarttua ongelmaan ei ole vahvistanut kuvaa Pohjolasta yhte-nä alueena, joka on tunnettu tiiviistä ja hy-vin koordinoidusta yhteistyöstään. Asiaa ei ole myöskään helpottanut tehokkaasti
hallinnoidun, yhteisen eurooppalaisen pa-kolais- ja maahanmuuttopolitiikan puut-tuminen. Pohjoismaat eivät ole ryhmänä tähän mennessä myötävaikuttaneet sellai-sen politiikan luomiseen.
Pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan ylsen tason periaatteelliset näkemykset ei-vät sisälly tähän raporttiin. On kuitenkin selvää, että työelämän haasteiden kir-jo Pohkir-joismaissa on kaikesta huolimat-ta muuttumaton – ongelmien vakavuus on vain entistä suurempi. Yhteinen halum-me ja kykymhalum-me tarttua haasteisiin niiden arvojen kautta, jotka muodostavat poh-joismaisen mallin ytimen, tulee olemaan ratkaisevassa asemassa kun mietitään sitä, miten maahanmuutto voidaan muut-taa myönteiseksi voimavaraksi yhteis-kunnissamme. Tasa-arvonäkökulmasta ja eritoten maahanmuuttajanaisten osalta on ratkaisevan tärkeää, että näitä arvoja vaa-litaan.
Kaikki viittaa siihen, että nopea pääsy työ-elämään yhdistettynä muun muassa kie-lenopetukseen on parempi toimintatapa kuin se, että valmentavaan toimintaan käytetään vuosikausia. Tekemällä oppimi-nen eli learning by doing on hyvä kotout-tamispolitiikan motto. Kokemustenvaihto on pohjoismaisen yhteistyön keskeinen ja läpileikkaava ominaispiirre ja sitä se tu-lee olemaan myös maahanmuuton haas-teiden käsittelyssä. Mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan yhteisiä, järjestelmällisiä toi-mia. Kun mietitään sitä, miten ratkaise-van tärkeää työelämään osallistuminen on kotoutumisen kannalta, tulee työelä-män ministerineuvoston (MR-A) toimia täs-sä suunnannäyttäjänä myös silloin kun se vaatii poikkisektoraalista lähestymista-paa asiaan.
Ehdotus 2:
Ministerineuvoston alaisuuteen perustetaan erityinen työryhmä,
jonka tehtävänä on koota ajankohtaisia tilannekatsauksia, laatia
koottuja analyysejä (jatkuva pohjoismainen vertaisarvio) sekä tehdä
ehdotuksia ja suosituksia aloitteiksi. Työryhmä loisi myös osaltaan
perustaa vankemmalle ja toiminnallisemmalle yhteispohjoismaiselle
poliittiselle panostukselle perusarvojemme mukaisesti.
Tilastot
Ympäri Pohjolaa käymieni keskustelujen yhteydessä eri tahot ovat peräänkuulutta-neet parempia toimia työelämään keskit-tyvän tilastotiedon tuottamiseksi. Monella alalla tilastotieto ei ole vertailukelpois-ta, mikä luo ongelmia – ei pelkästään työ-markkinoita koskevassa tutkimuksessa ja koulutuksessa, vaan myös käytännön yhteistyössä. Yksi selkeä esimerkki tästä on se, että Pohjoismaat eivät ole onnistu-neet tuottamaan yhteistä, selkeää tilastoa esimerkiksi lähetettyjen työntekijöiden lukumäärästä Pohjolassa. Myös rajaeste-neuvosto on peräänkuuluttanut parempaa yhteispohjoismaista tilastotietoa.
Usein on toki olemassa hyvä syy siihen, että tilastolliset määritelmät ja menetel-mät heijastelevat erityisiä lainsäädännöl-lisiä ja käytännön olosuhteita, ja monia ongelmia ei voida rajata koskemaan ka-pea-alaisesti työmarkkinatilastoja. Mut-ta tilastotietojen verMut-tailukelvottomuus on todellinen ongelma, joka jo itsessään
vaikeuttaa sujuvaa kokemusten vaihtoa ja yhteisen politiikan kehittämistä. Se että esimerkiksi Eurostatilla, OECD:llä ja ILO:lla on luonnollisesti vielä Pohjois-maita suurempia haasteita tuottaa ym-märrettäviä ja suoraan vertailukelpoisia määritelmiä ja luokituksia työttömyys-luvuista, työtapaturmista, työympäris-töstä, tasa-arvosta, toimintarajoitteisten tilanteesta ym. ei tee tehtävästä yhtään helpompaa.
Alalla on jo käynnistetty erilaisia aloittei-ta, mutta tämä kysymys on ehdottomas-ti senkaltainen, että yhteispohjoismaiset toimet eivät olisi pohjoismaisen yhteis-työn kehittymisen kannalta pelkästään hyödyllisiä, vaan ne osoittaisivat sa-malla, että Pohjoismailla on kyky saa-da aikaan ideoita ja ratkaisuja, joista on hyötyä myös kansainvälisesti. Vaikka päähuomion tulee olla työmarkkinatilas-toissa, tämänkaltainen aloite Pohjoismai-den taholta voisi innostaa ja kannustaa parempaan kansainväliseen tilastotieto-yhteistyöhön myös laajemmin.
Ehdotus 3:
Pohjoismaiden hallitukset asettavat ohjausryhmän, johon kootaan
viranomaisten, yliopistojen ja työmarkkinaosapuolten
erityisosaa-mista. Ohjausryhmä laatii aluksi luettelon tilastoinnin puutteista ja
teknisistä rajoitteista ja sen jälkeen luettelon niiden
priorisointijär-jestyksestä sekä tekee ehdotuksia työmarkkinatilastojen laadun ja
vertailtavuuden parantamiseksi. Lopuksi työ kytketään myös ILO:ssa,
OECD:ssä ja EU:ssa tehtävään työhön tilastojen parantamiseksi.
Oh-jausryhmän työn koordinoinnista ja tukemisesta vastaa
Pohjoismai-den ministerineuvoston sihteeristö.
Työympäristö
Työympäristöstä on muodostumassa kes-keinen ongelmakenttä tulevaisuuden työ-elämässä. Se tulee myös asettamaan suurempia haasteita työmarkkinaosapuol-ten ja valtion väliselle vuorovaikutukselle. Korkeampi eläkeikä, yhä nopeampi tek-nologinen kehitys ja globaali kilpailu tar-koittavat sitä, että erilaiset panostukset hyvään työympäristöön ovat välttämättö-miä, mikäli työelämän laadusta halutaan pitää kiinni.
Työympäristöalalla on erityisesti kolme tehtävää, joissa vahvempi pohjoismainen yhteistyö on suositeltavaa: Psyykkinen työympäristö, tehostetut yhteispohjois-maiset toimet EU:n asiantuntijakomite-oissa, jotka määrittelevät raja-arvot ym., sekä työsuojeluvalvonnan kokemusten analysoiminen.
Pohjoismaisella työympäristöalan jatko-koulutusinstituutilla (NIVA) on tärkeää osaamista asiantuntijoiden ja työsuoje-lualan toimijoiden, esimerkiksi työ-suojelutarkastajien, välittämisestä ja täydennyskoulutuksesta. Laitos on myös poikkisektoraalisessa mielessä tärkeä toi-mija, kun alan aloitteita panna täytäntöön. Psyykkinen työympäristö on kysymys, jonka merkitys tulee tunnustaa ja johon tulee panostaa tutkimuksellisesti ja po-liittisesti nykyistä enemmän. Valtion ja työmarkkinaosapuolten rooli työympäris-töön liittyvissä kysymyksissä sekä oikeus puuttua työsuojelumielessä psyykkisen työympäristön määräyksiin vaihtelee Poh-joismaasta toiseen. Siksi psyykkinen työ-ympäristö on oiva esimerkki alasta, jolla lainsäädäntöä voitaisiin pyrkiä
harmoni-soimaan Pohjoismaiden kesken. Koska yk-sittäisessä maassa on verrattain kapea joukko alan varsinaisia asiantuntijoita, oli-si alan toimenpiteiden ja hankkeiden pa-rempi koordinaatio sekä ammatillisesti että taloudellisesti järkevää. Viranomais-ten, tutkijoiden ja järjestöjen tulee prio-risoida yhteisesti kiinnostavia hankkeita. Verkostot ovat hyviä, mutta tarvitsemme Pohjolassa niiden lisäksi muutakin. EU:n asiantuntijakomiteoissa tehtävällä työllä on suuri käytännön merkitys muun muassa niille vaatimuksille ja raja-arvoil-le, joita työympäristöalalle direktiivien kautta määritellään. Eri pohjoismaisis-sa laitoksispohjoismaisis-sa ja tutkimusympäristöissä on käytössä huomattavaa asiantuntija-potentiaalia ja työympäristötyön eri eri-koisaloilla on aktiivista kokoustoimintaa. Organisoidumpi ja tavoitteellisempi toi-minta näiden verkostojen ja viranomaisten välillä vahvistaisi Pohjoismaiden vaikutus-valtaa ja edunvalvontaa myös EU:ssa teh-tävässä työssä.
Työsuojeluun liittyy kolme tärkeää kysy-mystä: kvantitatiivinen näkökulma, oma-valvonta oma-valvontamenetelmänä sekä laadun ylläpidon vaikutus ja valvonnan kattavuus suhteessa alihankkijoiden li-sääntyneeseen käyttöön, vuokratyövoi-maa välittäviin yrityksiin ja yksinyrittäjien määrän kasvuun. Tässä työsuojelun ja muiden viranomaisten, esimerkiksi verovi-ranomaisten ja poliisin, välinen yhteistyö on tärkeää. Yhteinen, jatkuvasti päivitet-tävä pohjoismainen tietokanta erityisen ongelmallisista kysymyksistä sekä ver-taileva tilanneanalyysi edellä mainituista kolmesta kokonaisuudesta voisi olla hyö-dyllinen.
Ehdotus 4:
Ministerineuvosto päättää nostaa psyykkiseen työympäristöön
liit-tyvät toimet tärkeämmälle sijalle. Tutkitaan mahdollisuutta
har-monisoida alan lainsäädäntöä Pohjoismaissa niin, että psyykkinen
työympäristö asetettaisiin oikeudellisesti samaan asemaan fyysisen
työympäristön kanssa. Laaditaan yhteispohjoismainen työohjelma,
joka kokoaa parhaat käytänteet ja tunnistaa ja kehittää toimivia alan
yhteistyömuotoja Pohjoismaissa sekä sitouttaa Pohjoismaita
toimi-maan pitkäjänteisemmin ja aktiivisemmin yhteistyössä EU:n kanssa.
Työelämän virkamieskomitean työympäristöjaosto laatii työelämän
ministerineuvoston teemakeskustelun pohjaksi taustapaperin
Poh-joismaiden vahvemmasta osallistumisesta ja vaikuttamisesta EU:n
asiantuntijakomiteassa tehtävään työympäristöalan työhön.
Ministereiden työympäristö- ja työsuojeluaiheisen
teemakeskuste-lun tueksi laaditaan riippumaton taustapaperi, jossa pureudutaan
eritoten mainittuihin kolmeen kysymykseen.
Tasa-arvo
Naiset saavat yhä miehiä vähemmän palk-kaa. Ongelmaa ei ainakaan helpota hei-kompi järjestäytyminen ja huonoimmin palkatun ja koulutetun työvoiman kilvoit-telu matalapalkkatöistä (ns. crowding in -vaikutus). Suuntauksen rakenteellinen tausta on yleinen eikä se ole kohdistettu erityisesti naisiin työmarkkinoilla. Mutta se on kuitenkin tekijä, joka vahvistaa epä-tasa-arvoista kohtelua ja johon on sen täh-den puututtava. Nykyisten muuttovirtojen ja kotouttamisen työmarkkinoille aset-taman haasteen myötä on olemassa eri-tyinen tarve huolehtia siitä, ettei naisten tilanne työmarkkinoilla ajaudu sukupuoli-poliittiseen ja kulttuuriseen umpikujaan, joka estää myös pitkällä tähtäimellä ta-sa-arvon toteutumisen. Tästä syystä on hyvä muistaa, millainen myönteinen ta-sa-arvovaikutus esimerkiksi toimivalla
päivähoitojärjestelmällä on ollut nais-ten asemaan työmarkkinoilla. Päivähoi-don kriittinen määrällinen ja laadullinen parantaminen edistää tasa-arvoa työ-markkinoilla – varsinkin pakolais- ja maa-hanmuuttajataustaisten naisten osalta. Tässä raportissa ehdotetaan pakollista ai-kuis- ja täydennyskoulutusta, mikä osal-taan kuroisi umpeen naisten heikompaa koulutus- ja urakehitystä miehiin verrat-tuna.
Eräs tärkeä tasa-arvoon liittyvä näkökulma on elinkeinorakenteen ja sitä kautta myös koulutuksen tietty yksipuolisuus harvaan asutuilla alueilla Pohjolassa. Eritoten tämä koskee Grönlantia ja Färsaaria, mutta myös Islantia. Tämäkään ei ole asia, jolla on vai-kutusta yksinomaan naisten asemaan, mut-ta käytännössä se vaikeutmut-taa mut-tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla.
Ehdotus 5:
Tasa-arvokysymys tulee nostaa näkyvämmin esiin kaikilla eri aloilla
työelämäyhteistyössä Pohjolassa.
Rakennemuutokset ja
järjestöjen edustavuus
Vaikka ammatillisessa järjestäytymises-sä on eroja Pohjoismaiden kesken, mail-le yhteistä on kuitenkin se, että eri tekijät ovat johtaneet perinteisesti korkean am-matillisen järjestäytymisen laskuun. Hy-vinvointiyhteiskuntia rakennettaessa teollisuusyhteiskunnille leimallista oli juuri työntekijöiden korkea järjestäyty-misaste. Entistä monialaisemman palve-lusektorin kasvu ja pienten viestintä- ja konsulttiyritysten ym. synty on muutta-nut työmarkkinoiden perinteistä rakennet-ta. Lisäksi ainakin yhdessä Pohjoismaassa kuvaan on tullut mukaan kilpailevia am-mattiliittoja. Ne tarjoavat kenties edul-lisemman vaihtoehdon, mutta niiden jäsenistölle tarjoama turva ei ole yhtä kat-tava kuin perinteisillä ammattijärjestöillä, joilla on todellista neuvottelukykyä työeh-toneuvotteluissa sekä erilaisia palveluita esimerkiksi työympäristöön, jatkokou-lutukseen ym. liittyen. Vuokratyövoimaa välittävien yritysten ja alihankkijoiden li-sääntynyt käyttö sekä ulkomaisten yri-tysten vaihteleva sitoutuminen on myös johtanut työmarkkinoiden eriytymiseen eritoten tietyillä sektoreilla, kuten raken-nusalalla. Maahanmuutto sekä EU:n si-sältä että sen ulkopuolelta on lisännyt sellaisen työvoiman tarjontaa, joka ei ole täysin kotoutunut, varsinkin ammateissa, joissa ammatilliset pätevyysvaatimukset ovat vähäisimmät.
Rakennemuutokset ovat vaikuttaneet pe-rinteiseen tilanteeseen myös työnanta-japuolella. On todellinen haaste saada uusilla aloilla toimivat lukuisat yritykset järjestäytymään, sillä niiden työkulttuu-ri ja osin kenties myös omistajien ja
työn-kuin teollisuudessa. Lisäksi suurilla kan-sainvälisillä konserneilla on taipumus vaalia omia etujaan työnantajajärjestöis-tä riippumatta – olivatpa ne järjestöjen jä-seniä tai eivät. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että työmarkkinoiden molempiin osapuoliin kohdistuu yhteinen haaste pi-tää neuvottelumallissa kiinni osapuol-ten keskeisestä roolista ja sen tuomasta auktoriteetista ja legitimiteetistä. Vaik-ka luonnolliset eturistiriidat määrittelevät edelleen neuvotteluiden sisältöä, tunnus-tetaan myös yhteinen vastuu sellaisen työ-markkinatilanteen ylläpitämisestä, joka mahdollistaa vakauden ja ennakoitavuu-den takaavien työehtosopimusten solmi-misen ja joka molempien osapuolten edut huomioiden luo perustan merkittävälle yh-teiselle yhteiskuntapoliittiselle vaikutta-miselle yleisemminkin.
Sekä palkansaaja- että työnantajapuolella on olemassa laaja pohjoismainen verkos-to ja yhteistyötä, vaikka itse neuvottelu-ja toki käydään enemmän tai vähemmän keskitetysti kansallisesti. Työantajien vä-linen yhteistyö ei ole luonteeltaan näky-vää, vaan sitä tehdään epämuodollisesti, joskin selkeän strukturoidusti. Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö (PAY) on pal-kansaajapuolen virallisempi ja näkyvämpi pohjoismainen yhteistyöelin. Yllä kuvail-tu ammatillisen järjestäytymisen kehitys on yleisesti poliittiselta taholta tunnustet-tu huolenaihe, mutta samalla ollaan läh-tökohtaisesti yhtä mieltä siitä, että ei ole valtion tehtävä puuttua järjestäytymiseen työmarkkinoilla, vaan että se on haaste, johon järjestöjen tulee periaatteellises-ti tarttua itse. On kuitenkin tärkeää tun-nustaa, että neuvottelukykyä omaavien ammatillisten järjestöjen olemassaolo työ-markkinoilla voidaan itse asiassa nähdä voimavarana, joka yleisesti ja
vuorovai-kanssa mahdollistaa monesti sellaisten ratkaisujen löytymisen Pohjolassa, jotka eivät ole mahdollisia niissä yhteiskunnis-sa, joiden työmarkkinoilla ei ole vastaavia olosuhteita.
Käytännössä on olemassa joukko aloja, joilla lainsäädäntö ja hallinto vaikuttavat suoraan mahdollisuuksiin vahvistaa am-matillista järjestäytymistä, etenkin pal-kansaajapuolella. Esimerkkeinä näistä mainittakoon työttömyyskassan ja am-mattiliiton jäsenmaksuihin liittyvät ve-rotussäännöt. Tämäntyyppisiä eroja käsitellään usein eräänlaisina rajaestei-nä, vaikka tässä yhteydessä kyse on pi-kemminkin järjestäytymisen esteistä. Tämä voidaan nähdä myös monella tapaa kysymyksenä, joka synnyttää poliittisia ristiriitoja. Jos kuitenkin suhtaudumme va-kavasti pohjoismaiseen sopimisen mal-liin työmarkkinoilla ja haluamme pitää sen toimintakykyisenä, meidän on myös tun-nustettava, että tietyillä aloilla poliittisen tahon myötävaikutus olisi järkevää. Ja jos toivomme, että pohjoismaisessa työmark-kinayhteistyössä ei ole kyse vain yhteisis-tä työmarkkinoista, vaan yhyhteisis-tä lailla siiyhteisis-tä, että pohjoismaisen yhteistyön yhteisenä haasteena on vaikuttaa työmarkkinoiden laatuun, olisi keskusteluissa hallitusten kanssa mielekästä nostaa esiin maiden ja yhteistyön mahdollisuudet vahvistaa työ-ehtosopimusmallin edustavuutta. Vielä tässä raportissa esiin tuotuja seik-kojakin enemmän ammatillisen järjestäy-tymisen laskuun vaikuttavat teknologiset muutokset, elinkeinoelämän rakenne-muutokset ja ennen kaikkea työelämän järjestäytymisen uudet muodot. Yksittäi-set ihmiYksittäi-set suorittavat yrityksille toimek-siantoja ilman että toimeksiannon saaja on varsinaisessa työsuhteessa yrityk-seen. Etätyö, usein varsinkin IT-, viestintä-
ja erilaiset konsulttialan toimeksiannot, tehdään enemmän tai vähemmän muodol-listen sopimusten kautta, mutta tyypil-lisesti ilman että itsensä työllistäjillä on sitä turvaa, jota työsuhteeseen kuuluvat edut kuten eläke, vanhempainvapaa, lo-maraha ja monet muut oikeudet tarjoavat ja joista vakituisessa työsuhteessa ole-vat pääsevät nauttimaan ammattiliitto-jen ja työnantajavastuun muodostaessa työnteon kehykset. Merkittävää osaa pal-velualoista leimaa toiminta, joka ei välttä-mättä ole osa virallista taloutta, mikä on jo itsessään vakava yhteiskunnallinen on-gelma. Monet, varsinkin ne joilla menee hyvin, kokevat tämänkaltaisen kehityksen olevan yksityinen asia, joka vastaa toivee-seen suuremmasta vapaudesta ja itsenäi-syydestä. Mutta totuus on, että valtaosa itsensä työllistäjistä on joutunut tilantee-seen pakon sanelemana, koska vakituisen työn löytäminen on ollut vaikeaa, eikä se siten ole vapaaehtoinen valinta.
Itsensä työllistäjien tilanne vaihtelee pal-jon: akateemisesti korkeasti koulutettu eri-tyisasiantuntija on täysin eri tilanteessa kuin valtaosa muista tämän kasvavan alan vuokra- ja keikkatyöntekijöistä. Ilman pe-rinteisen ammatillisen järjestäytymisen antamaan turvaa itsensä työllistävien kas-vava joukko tulee luomaan painetta julkista sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan samalla kun ammattiliittojen jäsenmäärän lasku ja järjestäytyneen työnantajan roolin hajau-tuminen nakertavat osapuolten kykyä kan-taa vastuuta työmarkkinoiden vakaudesta. Tämä kehityssuunta on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita haluamme vaalia poh-joismaisilla työmarkkinoilla.
Asiaan kiinnitetään paljon huomiota myös kansainvälisesti. Juuri nämä kysymykset ovat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n The
pääteemo-ja järjestön viettäessä 100-vuotisjuhliaan vuonna 2019. Myös OECD on varannut mer-kittäviä resursseja alan seuraamiseen. Molemmat järjestöt pitävät Pohjoismai-ta tervetulleena ja tärkeänä osapuolena työssä, jossa pyritään löytämään ratkai-suja työelämän eriytymisen synnyttämiin ongelmiin. Myös Euroopan komissio kokee kehityksen olevan senkaltainen, että eu-rooppalaisilla työmarkkinoilla on entistä vaikeampaa saavuttaa vakaa ja järjestäy-tynyt tasapaino työmarkkinaosapuolten laajapohjaisen vuoropuhelun kautta. Ammattiyhdistysliikkeen toiminnan läh-tökohta on palkansaajien ammatillinen järjestäytyminen työpaikoilla ja heidän etujensa turvaaminen työnantajien kanssa solmittavien työehtosopimusten kautta. Erilaiset itsensä työllistäjät eivät mah-du tähän malliin. Asioita mutkistaa vie-lä sekin, että myös työnantajapuolella on epäselvyyttä siitä, miten sen tulisi oikein suhtautua ilmiöön, joka siirtää elinkei-notoiminnan pois selkeästi määritellyistä rakenteista ja joka sopii muutoinkin huo-nosti yhteen yritysten tavoitteleman yh-teiskuntavastuun kanssa. Tätä voitaisiin kutsua työnantajien ”järjestäytyneeksi yh-teiskuntavastuuksi”.
Vaikka uusilla suuntauksilla on usein tai-pumus kerätä kohtuuttoman paljon huo-miota, mikään ei viittaa siihen, että työmarkkinoiden eriytyminen pysähtyisi. Siksi ammattiyhdistysliikkeen erityisenä haasteena on kehittää itsensä työllistäjien moninaiselle joukolle uusia järjestäytymi-sen muotoja ja palveluja, jotka turvaavat työntekijöiden oikeudet myös perinteisen työsuhteen ulkopuolella. Kun pohditaan tämänkaltaisen sekamuotoisen järjestäy-tymisen malleja, voidaan tutustua muun muassa siihen, miten freelancejournalis-tit, taiteilijat ja muut vastaavat toimijat ovat järjestäytyneet. Valtion roolina tulee olla järjestöjen työn tukeminen pyrittäes-sä löytämään ratkaisuja haasteeseen niin, että julkisen sosiaaliturvajärjestelmän ja tämän työmarkkinoiden erilaisen osan toi-mintaedellytysten välille voidaan löytää toimiva tasapaino.
Työnantajien haasteena on vuorostaan kye-tä kye-täytkye-tämään elinkeinorakenteen sirpa-loitumisen synnyttämä tyhjiö. On tärkeää painottaa, että uusia, ajanmukaisia ja jous-tavia järjestäytymisen muotoja kehitettäes-sä on yhteiskunnan yleisen edun mukaista, että ne kohdistuvat yhtä lailla sekä työnan-taja- että työntekijäpuolen järjestöihin.
Ehdotus 6:
Ministerit keskustelevat työelämän virkamieskomitean tekemän
esi-työn pohjalta konkreettisista lainsäädännöllisistä seikoista, mukaan
lukien verotus, jotka saattavat vaikeuttaa työmarkkinajärjestöjen
vahvempaa edustavuutta. Työelämän virkamieskomitea laatii
yh-dessä sihteeristön ja pohjoismaisten työmarkkinaosapuolten
kans-sa taustapaperin evästykseksi ministereiden teemakeskusteluun.
Tarkoituksena on saada aikaan idealuettelo, jonka pohjalta
Pohjois-maissa ja kansainvälisesti voidaan ryhtyä erilaisiin toimiin
työelä-män eriytymisen haasteisiin vastaamiseksi.
Koulutus
Kaikki Pohjoismaat ovat yleisesti yhtä mieltä siitä, että lisäkoulutus on ratkai-sevassa osassa, kun pyritään löytämään vastauksia globalisaation, digitalisoitumi-sen ja teknologidigitalisoitumi-sen kehitykdigitalisoitumi-sen asettamiin haasteisiin. Tämä ei liity pelkästään teolli-suusyhteiskunnan kilpailukykyyn, vaan se on keskeistä myös palveluvaltaisessa tie-toyhteiskunnassa. Nopea teknologinen ke-hitys ja asteittain nouseva eläköitymisikä yhdessä lisäävät entisestään uusien kou-lutusmahdollisuuksien tarvetta. Lisäksi koulutusjärjestelmän on kyettävä vastaa-maan maahanmuuton aiheuttamiin lisä-paineisiin. Hyvinvoinnin korkea taso ja inhimillisesti tyydyttävä työelämä, jonka odotetaan jatkuvan pidempään kuin tällä hetkellä, ovat lähtökohtia, joita pidämme pitkälti itsestään selvänä osana pohjois-maista mallia. Jotta Pohjoismaat pystyvät tulevaisuudessakin pitämään kiinni ase-mastaan kansainvälisessä kilpailussa, koulutukselta vaaditaan uusia ratkaisu-ja ratkaisu-ja enemmän kuin vanhan toistoa. Haas-teena ei ole paiskia enemmän työtä, vaan työskennellä järkevämmin.
Ei ole mikään uutinen, että koulutusalal-le kaivataan lisää kunnianhimoisia panos-tuksia. Aikuis- ja täydennyskoulutukseen panostetaan, ja usein lähtökohtana on yri-tysten ja organisaatioiden tarpeet, mutta myös työmarkkinaosapuolten neuvottele-ma työntekijän oikeus kouluttautumiseen. Yleinen käsitys on, että akateemises-ti koulutetuilla on työn luonteen takia pa-remmat mahdollisuudet täydennys- ja jatkokoulutukseen kuin muilla ryhmillä, mutta myös yhä useampi ammatillisen tut-kinnon suorittaneista vahvistaa osaamis-taan lisäkoulutuksen avulla.
Kaikissa maissa kiinnitetään luonnollises-ti erityishuomiota siihen suureen jouk-koon nuoria, joka ei jatka opiskeluja enää
peruskoulun jälkeen. Tässä Pohjoismai-den työelämää kartoittavassa raportis-sa ei ole tarkoitus käydä eri kouluturaportis-saloja yksityiskohtaisesti läpi. On kuitenkin tär-keää keskittyä eritoten siihen, että koulu-tuksen yleistä lähtötasoa työmarkkinoilla voidaan nostaa erilaisin toimin. Tämä an-taisi paremman lähtökohdan saada myös työmarkkinoiden vähiten koulutettu osa täydennyskoulutuksen piiriin, ja toisaalta maahanmuuton luoma paine ei jätä muuta vaihtoehtoa kuin tehdä suurimittaisia pa-nostuksia.
Jotta asemamme olisi turvattu myös tu-levaisuudessa, meidän on koulutusky-symyksessä ajateltava luovemmin. Olisi visionäärinen päätös, mikäli Pohjoismaat yhdessä ja työmarkkinaosapuolten myö-tävaikutuksella kehittäisivät mallin, jossa aikuis- ja täydennyskoulutus määriteltäi-siin työelämään kuuluvana pakollisena elementtinä. Vuoden 1954 sopimus Poh-joismaiden yhteisistä työmarkkinoista ei sekään ollut mikään rutiinipäätös. Riip-pumatta siitä, mitä vaihtoehtoisia malle-ja pohditaan, kustannusten malle-ja oikeuksien jakoon liittyy varmasti monia kysymys-merkkejä, eturistiriitoja ja vaikeuksia. Esimerkiksi koulutuksen keston osalta ta-voitetaso asetettaisiin asteittain. Meidän tulisi kaikesta huolimatta pyrkiä tämän-tyyppisiin toimiin, joiden avulla vahviste-taan yhteiskuntiemme innovaatiokykyä ja nostetaan Pohjoismaat globaalissa kilpai-lussa kärkipaikalle.
Vision toteuttamisessa voidaan harkita kahta perusmallia. Järjestelmällisesti kun-nianhimoisempi niistä olisi Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteinen kehityshan-ke, jolla olisi pohjoismainen ohjausryh-mä ja johon myös työmarkkinaosapuolet osallistuisivat. Yksittäisissä maissa to-teutettaisiin pilottihankkeita, joihin osal-listuisi työmarkkinoiden eri toimijoita ja joiden avulla voitaisiin testata
koulutus-mallin toimivuutta ja arvioida sen kustan-nuksia. Julkisen sektorin tulee osaltaan hyväksyä tämä panostus välttämättö-mänä ja tulevaisuuteen suuntautuvana jatkumona olemassa oleville koulutuspa-nostuksille. Lasten ja nuorten koulutus ja yhteiskunnan vastuu sen järjestämises-tä on ollut meille itsesjärjestämises-tään selvä asia jo yli 100 vuoden ajan. Työmarkkinajärjestöjen osallistuminen tähän työhön on olennais-ta etenkin sen vuoksi, että ne – työelämän neuvotteluluonteen mukaisesti – huo-lehtisivat siitä, että järjestelmän velvol-lisuuksien ja oikeuksien välillä vallitsee tasapaino ja että pakolliset aikuiskoulu-tukset ovat sisällöltään relevantteja. Toinen perusmalli ei ole kenties yhtä jär-jestelmällinen ja kunnianhimoinen kuin ensimmäinen. Se pohjautuisi luonnolli-seen ja vähemmän ohjailtuun sopimusten
syntyyn osapuolten välillä, ja se kattaisi asteittain yhä suuremman osan yhteisis-tä työmarkkinoista sopeutuen eri alojen erilaisiin olosuhteisiin. Tässä mallissa val-tion rooli olisi edesauttaa ja nopeuttaa mallin kehitystä taloudellisesti. Mallissa pohjoismaisen yhteistyön rooli on koota yhteen aloitteita ja sopimuksia, taata väli-tön kokemustenvaihto ja innostaa parhai-den käytänteiparhai-den levittämiseen.
Päätyvätpä hallitukset kumpaan malliin hyvänsä, jo pelkästään se, että tällaista ylipäätään käynnistetään Pohjoismaissa, lisää ymmärrystä pohjoismaisen mallin in-novatiivisen neuvottelukulttuurin poten-tiaalista. Pohjoismaat olivat vuonna 1954 edelläkävijöitä luodessaan Pohjoismaiden yhteiset työmarkkinat, ja samalla asen-teella meidän tulee tänäkin päivänä tart-tua tulevaisuuden haasteisiin.
Ehdotus 7:
Pohjoismaiden hallitukset tukevat periaatetta, jonka mukaan
Pohjois-maiden työmarkkinoilla otetaan käyttöön kaikille pakollinen aikuis- ja
täydennyskoulutus. Hallitukset päättävät yhdessä
työmarkkinaosa-puolten kanssa testata periaatteen käytännön toteutusta yhteisten
pi-lottihankkeiden avulla, joiden sisältö on kuvailtu raportin kahdessa
perusmallissa.
Priorisoitaessa koulutusta järjestelmällisempänä ja integroituneempana osana työelämää on tärkeää, että yhteiskunta ja työmarkkinaosapuolet suhtautuvat vastuullisesti ja soli-daarisesti niihin kansalaisiin, jotka eivät yksinkertaisesti pysty tarttumaan haasteeseen ja joille vaatimus osaamisen kehittämisestä kalskahtaa pikemminkin uhalta kuin mahdol-lisuudelta. Poliittisesti epäkorrekti totuus on se, että olisi teeskentelyä väittää, että aivan kaikki voidaan kouluttaa tuottavaan ja merkitykselliseen tehtävään tulevaisuuden työ-markkinoilla. Digitalisoitumisen, teknologisen kehityksen ja globalisaation kilpailukyvylle asettamien vaatimusten myötä meidän tulee olla valmistautuneita siihen, että pudokkai-den ryhmä tulee mitä topudokkai-dennäköisimmin kasvamaan, ja siksi yhteiskunnan tulee valmis-tautua takaamaan näille kansalaisille turvalliset ja kohtuulliset elämisen edellytykset. Työmarkkinapoliittisesti ja sosiaalipoliittisesti ei ole tietenkään mitenkään helppoa
määri-Länsi-Pohjola
Färsaarten, Islannin ja Grönlannin työ-markkinat poikkeavat oleellisesti muun Pohjolan tilanteesta maantieteellisistä ja elinkeinorakenteeseen liittyvistä syis-tä johtuen. Toisaalta nuorten koulutus ja nuorisotyöttömyyden vähentäminen ovat haasteita, jotka ovat yhteisiä kaikille Poh-joismaille. Monet nuoret muuttavat opin-tojen vuoksi ulkomaille – joko muihin Pohjoismaihin tai Pohjolan ulkopuolelle – ja moni ei heistä ei palaa enää takai-sin. Oikeustieteellisessä koulutuksessa toteutettu etäopetusyhteistyö Ålborgin yliopiston ja Grönlannin ja Färsaarten yli-opistojen välillä on yksi esimerkki toimis-ta, joiden avulla tätä kehitystä voidaan jarruttaa.
Koska nämä suhteellisen pienet talou-det ovat rakenteeltaan yksipuolisia ja kalastuksen hallitsemia, on erityisen tär-keää luoda työtä kaikille koulutustasoille. Tämän lisäksi suhteellisen suuret työ-matkavirrat ja enemmän tai vähemmän lo-pullinen muutto töiden perässä muihin Pohjoismaihin (esimerkiksi Färsaarilta läh-detään töihin Norjaan öljyteollisuuteen tai rakennusalalle) vaikeuttavat suunnittelua tai aloitteiden tekemistä. Jo aiemmin ra-portissa on todettu, että elinkeinorakenne Länsi-Pohjolassa voi olla myös tekijä, joka lisää sukupuolten epätasa-arvoa.
Färsaarten, Islannin ja Grönlannin osalta myös kieli voi olla asia, joka estää koulu-tus- tai työmarkkinamielessä integroitumi-sen muuhun Pohjolaan.
Ehdotus 8:
Länsi-Pohjolan erityishaasteita työpaikkojen luomisessa
tarkas-tellaan työelämän virkamieskomitean ja sihteeristön yhteistyönä
laatimassa selvityksessä, jonka johtopäätökset luovat pohjan
minis-tereiden keskustelulle ja kannanotolle aiheesta.
Institutionaaliset kysymykset
Työelämäalan pohjoismaisen yhteistyön merkittävä erityispiirre on se, että sitä luonnehtii hyvin laaja ja monitahoinen eri-tasoisten virallisten yhteyksien verkosto. Tämä näkyy kaikilla aloilla pohjoismai-sessa yhteistyössä – myös Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neu-voston ulkopuolella tehtävässä työssä. Kaikilla eri tasoilla – ministerien välil-lä, virkamieskomiteoissa, työmarkkina-järjestöissä, työmarkkinoiden kannalta keskeisillä hallinnonaloilla ja yliopisto-tutkijoiden kesken – on painotettu, miten tärkeää ja erityisen arvokasta kokemus-tenvaihto ja epävirallinen, suora
yhteis-työ on. Samalla tämän voidaan tulkita ilmentävän sitä, että yhteistyöstä puut-tuu korkeampi poliittinen tavoitetaso. En-nen kuin asiaa tutkitaan tarkemmin, tulee rehellisyyden nimissä todeta, että laa-jalle levittäytynyt pohjoismainen yhteis-työ sellaisena kuin me sen tunnemme, on asia, jota muualla maailmasta ei löydy ja jota monet meiltä kadehtivat. On valtava voimavara saada pohtia ongelmia ja ide-oita yhdessä naapureiden kesken, jotka tietyistä eroista huolimatta ymmärtävät toisiaan tietyn yhteenkuuluvuuden perus-teella. Se on perusta todelliselle ja tärkeäl-le kokemustenvaihdoltärkeäl-le ja innovaatioiden välittämiselle.
Työelämän
ministerineuvosto
(MR-A)
Tämän Pohjoismaiden työelämää käsit-televän selvityksen yksi tarkoitus on teh-dä ehdotuksia pohjoismaisen yhteistyön vahvistamiseksi. Siksi ministerineuvos-ton työn tavoitetasoa ja työmuotoja tulee luonnollisesti tarkastella hiukan lähem-min. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että työelämän ministerineuvoston (MR-A) ei voida odottaa poikkeavan merkittävästi muista alakohtaisista ministerineuvostois-ta mitä tulee virallisiin mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin päätäntävallan osalta. On huomionarvoista, että yhteistyön kaik-ki viralliset tahot ovat tuoneet esiin saman toiveen siitä, että ministerikokouksis-sa keskusteltaisiin ja tehtäisiin enemmän päätöksiä painavista poliittisista asia-kysymyksistä. Toive ei ole sinänsä uusi, mutta vaikuttaa hieman siltä, että kaik-ki enemmän tai vähemmän etukäteen jo alistuisivat siihen ajatukseen, että järjes-telmän poliittisen tuottavuuden paran-tamiseksi ei voida tehdä oikein mitään, koska on epärealistista odottaa minis-tereiltä selkeitä ja välittömästi sitovia päätöksiä. Verrattaessa työelämän minis-terineuvoston (MR-A) toimintaa valtaosaan muiden sektoreiden ministerineuvostois-ta tulee kuitenkin huomioida, että työ-ministerien todellisuus ja työn poliittiset edellytykset määrittyvät pitkälti vuorovai-kutuksessa työmarkkinajärjestöjen kans-sa virallisiskans-sa kolmikantaneuvotteluiskans-sa ja neuvottelemalla säännöllisesti esimer-kiksi EU-direktiivien täytäntöönpanosta ja monista muista kysymyksistä. Käytännös-sä tämä vuorovaikutus keskittyy siihen, miten työelämän kysymyksiä käsitellään kussakin maassa.
Siksi on liian helppoa väittää, että puuttuu vain poliittista tahtoa. Kansainvälisissä or-ganisaatioissa (eikä yksin niissä) on usein
taipumuksena kompensoida mielenkiintoi-sen reaalipoliittimielenkiintoi-sen keskustelun poissa-olo formalisoimalla esityslistaa siten, että esimerkiksi edellisen kokouksen pöytäkir-jan hyväksyminenkin muistuttaa tärkeää päätöstä. Myös taipumus ottaa esityslis-talle asioita, joista ei keskustella tai pää-tetä, voi saada kokouskutsun näyttämään tärkeältä, vaikka todellisuudessa kyse on aikavarkaasta, joka ei ainakaan lisää mi-nistereiden henkilökohtaista sitoutumista ja aktiivista osallistumista kokouksiin. Pohjoismaiden ministerineuvoston yh-teistyön viralliset ja reaalipoliittiset ylei-set ehdot huomioiden ei ole mielekästä mitata ministerineuvoston tuottavuutta sen perusteella, miten paljon se tekee si-tovia päätöksiä, joilla on välitön vaikutus koko Pohjolassa. Yhteistyön tuottavuut-ta voituottavuut-taisiin pikemminkin mituottavuut-tatuottavuut-ta minis-tereiden välisten suorien keskustelujen laadun, ministereiden yhdessä käynnistä-mien aloitteiden sekä aloitteiden yhteisen täytäntöönpanon perusteella. Väärinym-märryksenkin uhalla voi tälle olla vai-kea löytää parempaa luonnehdintaa kuin se, että ministerikokouksista tulee tehdä ”hyvä kohtaamispaikka” yliformalisoidun kokouskoneiston sijaan. MR-A:n poliittis-ta merkitystä voidaan lisätä tekemällä yh-teistyöhön osallistumisesta houkutteleva, merkityksellinen ja välttämätön osa minis-tereiden ajankäyttöä. Tässä yhteydessä kaikkialla yhteistyössä on välttämätöntä suhtautua kieliongelmaan pragmaattisesti ja tunteilematta.
Edellytyksenä on ministereiden työn mer-kityksellinen ja yhteisesti tehty valmistelu sekä rohkeus asettaa yhteistyön tavoiteta-so korkealle. Päätös tämän Pohjoismaiden työelämää käsittelevän selvityksen laati-misesta pohjoismaisen yhteistyön ja alan kansainvälisen edunvalvonnan vahvista-miseksi osoittaa, että ministerit ovat nyt ottaneet ensimmäisen askeleen mainit-tuun suuntaan.
Ehdotus 9:
Ministerikokousten esityslista jaetaan A-kohtiin, jotka eivät edellytä
keskustelua, ja B-kohtiin, jotka edellyttävät keskustelua ja
päätök-siä. Jaottelu tehdään työelämän virkamieskomiteassa, jossa
virka-miehet selvittävät ministerien puolesta ennen ministerikokousta
kohdat, joista ollaan yksimielisiä. Ministerit käyvät nykyistä
enem-män poliittisia teemakeskusteluja laajassa yhteistyössä tuotetun
tausta-aineiston perusteella.
Ministerikokousten järjestelyssä on mukana kolme keskeistä toimijaa: Ministerineuvos-ton puheenjohtajana toimivan maan työministeri, joka on yleensä päättänyt tietyistä pri-orisoinneista maan puheenjohtajuusohjelman mukaisesti. Työelämän virkamieskomitea (ÄK-A), jossa virkamiehet laativat ministereille muun muassa sisällölliset/poliittiset pu-hekohdat, jotka osaltaan ohjaavat keskusteluiden sisältöä. Ministerineuvoston sihtee-ristöllä on perinteisesti ollut työelämäalalla ennen kaikkea logistinen ja käytännöllinen tukitehtävä, mutta toive vahvemmasta poikkihallinnollisesta, yhteispohjoismaisesta nä-kökulmasta puhuu sen puolesta, että sihteeristöllä olisi ministerikokousten valmistelus-sa Nytt Norden -uudistusraportisvalmistelus-sa esitettyjen näkemysten mukaisesti keskeisempi rooli. Näiden kolmen eri tahon välillä tarvitaan tiiviimpää koordinointia samalla kun sihteeris-tön roolia vahvistetaan.
Lisäksi työ työelämän virkamieskomitean (ÄK-A) eri jaostoissa tulee integroida paremmin ministerikokouksiin. Virkamieskomitean jaostoja ovat pohjoismainen työoikeusjaosto (NAU), työmarkkinajaosto ja työympäristöjaosto. Myös tässä raportissa ehdotettu maa-hanmuuttojaosto sisältyisi tähän prosessiin. Etenkin työoikeusjaoston erityinen juridinen asiantuntemus tulee nostaa esiin olennaisena elementtinä ehdotuksessa 12 kuvailtuihin, EU:n lainsäädäntöprosessiin kohdistuviin toimiin liittyen.
Ehdotus 10:
Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristöllä tulee olla
keskei-sempi, aloitteellisempi ja koordinoivampi rooli ministerikokousten
valmistelussa. Näin varmistetaan työelämäalan virkamieskomitean
eri jaostojen toimiva vuorovaikutus ja parempi osallistaminen työhön
sekä vahvistetaan ministereiden keskusteluiden
yhteispohjoismais-ta ulottuvuutyhteispohjoismais-ta.
Tässä selvityksessä esitettyihin ajatuksiin liittyvä ongelma on väistämättä se, että pohjoismaisen yhteistyön korkeampi tavoitetaso työelämän alalla – siten kuin se tehtävänannon mukaisesti raportissa ilmaistaan – edellyttää myös väistämättä lisää resursseja. Työministereiden ei voida odottaa tarttuvan tähän yksin. Hallitusten tulee pohtia suhtautumistaan pohjoismaisen yhteistyön tavoitetason nostamiseen myös
Kuvaus
Pyrkimys luoda EU:ssa työmarkkinapoli-tiikkaa yhteisen lainsäädäntöprosessin kautta on perusteltua ja loogista seura-usta sisämarkkinoiden yhdentymisestä. Yritysten vapaan liikkumisoikeuden toteu-tuminen on selkeästi myönteistä Euroopan taloudelliselle kehitykselle. Siirtotyö-läisten oikeuksien turvaaminen ja työeh-tosopimuskäytännön ja jäsenvaltioiden työmarkkinoiden sääntöjen kunnioittami-nen on aivan oleellikunnioittami-nen edellytys toimivien sisämarkkinoiden toteutumiseksi. Se, että näiden tekijöiden välille löydetään sopiva tasapaino, ei ole vain tekninen tai juridi-nen haaste, vaan asia, jota jo sukupolvien ajan on leimannut perinteinen vastakkain-asettelu.
Vertailtaessa yhteisten pohjoismaisten ja eurooppalaisten työmarkkinoiden edelly-tyksiä ja ehtoja merkille pantavaa on se, että EU:n vuoden 2004 laajenemisen jäl-keen eri jäsenmaiden taloudelliset ja so-siaaliset lähtökohdat ovat olleet hyvin erilaiset. Se osoittaa, miksi on niin hanka-laa saada aikaan hanka-laajapohjainen tasapaino ja miksi niin monet jäsenmaista haluaisi-vat toteuttaa yhteistä EU:n tason työmark-kinapolitiikkaa.
Pohjoismaat eroavat valtaosasta muita EU:n jäsenmaita (ja muuta maailmaa) sii-nä, että niiden työmarkkinat ovat
raken-riteltyjä ja edustavia, valtion rooli on mel-ko rajallinen ja osapuolten neuvottelemia sopimuksia kunnioitetaan. Monissa muis-sa maismuis-sa työmarkkinoille leimallista on hajaantunut ja heikko järjestäytyminen työmarkkinoiden molemmin puolin – tai epätasapaino osapuolten välillä – sekä se, että lainsäädäntövalta päättää monista sellaisista ehdoista, jotka Pohjoismaissa sovitaan työmarkkinaosapuolten välisissä neuvotteluissa.
Näin ollen se, että EU:ssa luodaan lain-säädännön avulla yhteiset oikeusperus-teet työmarkkinapolitiikalle, nähdään luonnollisena ja tervetulleena työtapana, jonka avulla taataan oikeudet ja määritel-lään tietty tasapaino osin vastakkaisten-kin intressien ja näkökulmien välille, kun taas pohjoismaisittain katsottuna tätä prosessia pidetään direktiivien sisällöstä huolimatta uhkana Pohjoismaiden raken-taman mallin ydinajatukselle. Pohjoismai-sen mallin ja EU:n lainsäädäntöprosessin suhdetta pohdittaessa tulee siis kiinnittää huomiota kahteen eri kysymykseen: val-tion rooliin suhteessa osapuolten väliseen sopimusvapauteen ja direktiivien konkreet-tiseen sisältöön ja täytäntöönpanoon. Mo-lemmissa tapauksissa on paikallaan, että Pohjoismaat toimivat yhdessä aktiivisem-min yhteisten näkemysten ja intressien turvaamiseksi.
Valtion lainsäädäntövallan ja osapuolten
Pohjoismaat EU:ssa
institutionaalisista voimasuhteista. Työ-paikkatasolla on todella merkitystä sillä, saako työntekijä tukea ja apua neuvot-teluissa luottamusmieheltä ja ammatti-yhdistykseltä, vai ohjataanko hänet vain hakemaan apua asianajajalta ja hoitamaan asia oikeusteitse, millä on väistämättä kielteisiä vaikutuksia niin asianomaisen työsuhteen jatkolle kuin yrityksellekin. Myös työnantajien kannalta sopimus-järjestelmä tarjoaa huomattavia etuja työrauhan ja vakauden muodossa. Palkan-saajien ja työnantajien työehtosopimuk-sia kohtaan tuntema omistajuus ja näiden kunnioittamiseen perustuvan erityisen työoikeudellisen järjestelmän olemassa-olo luovat perustan luottamukselle, jolla on vahva kytkentä ja joka toimii käytän-nössä paremmin kuin valtion sanelemat säännöt.
Työmarkkinapolitiikka EU:ssa vaatii mi-nisterineuvoston yksimielisyyttä. Komis-siolla on toki aloiteoikeus, mutta sillä ei ole alalla samaa osaamista kuin esimer-kiksi kauppapolitiikassa tai muilla aloilla. Siksi sen pitää pyrkiä luovimaan hajanai-semman ja tilannekohtaihajanai-semman
avoi-men koordinoinnin avoi-menetelmän mukaan.
On hyvin vaikea saavuttaa yksimielisyys asetuksista, joilla on välitön vaikutus senmaihin. Direktiivit, jotka sallivat jä-senmaille joustavuutta niiden täytäntöön panemiseksi kansalliseen lainsäädäntöön, ovat väistämättä hallitseva oikeudelli-nen kehys eurooppalaisen työmarkkina-politiikan lainsäädäntöprosessille. On komission tehtävä tarkistaa, että jäsen-maat toimivat direktiivien täytäntöön-panon yhteydessä niiden tavoitteen ja sisällön mukaisesti. Kun mietitään aihe-kokonaisuuteen liittyviä intressejä sekä lainsäädännön pilkkoutuneisuutta, ei ole yllättävää, että EY-tuomioistuin on pää-töstensä kautta se instanssi, joka viime
kädessä päättää EU:n työmarkkina-alan politiikasta ja oikeudellisesta tilanteesta. Näin ollen prosessi horjuttaa osaltaan osapuolten sopimusvapauden ja valtion lainsäätäjäroolin välistä tasapainoa, ja samalla tuomiovalta saa keskeisen roo-lin sovellettavan oikeuden määrittelyssä. Tämä ei koske ainoastaan EU:n työmarkki-napolitiikkaa, vaan se on täysin tietoises-ti rakennettu rakennelma, jotta voidaan sekä sovitella että luovia läpi koko mutkik-kaan, alati syvenevän integraatioproses-sin, joka on yleisesti ottaen ollut hyväksi Euroopalle. Kuitenkin vastakohta juuri työ-markkina-alalla on selvä suhteessa poh-joismaiseen malliin.
Euroopan unionin tuomioistuin poh-jaa päätöksensä EU-sopimuksiin – muun muassa ihmisoikeuksia koskevan Lissabo-nin-sopimuksen johtolauseeseen – sekä lainsäädännön tulkintaan direktiivien ja asetusten kautta. On täysin legitiimiä, että se päätöksillään pyrkii vahvistamaan eu-rooppalaisen yhteistyön kehittämisen pe-rusperiaatteita.
Euroopan unionin tuomioistuin ei ole kuitenkaan ainoa, jonka tuomioilla on vaikutusta Euroopan ja Pohjolan työmark-kinoihin. Norja ja Islanti ovat muiden EU:n sisämarkkinoihin osallistuvien ETA-mai-den tavoin velvoitettuja noudattamaan käytännössä kaikkia EU:ssa hyväksyttäviä sääntöjä. ETA-maiden velvoitteen noudat-tamista valvoo EFTA-sihteeristö vastaa-vasti kuin komissio EU:ssa. Tapauksia voidaan tuoda EFTA-tuomioistuimen kä-siteltäväksi, joka siis myös osaltaan tul-kitsee EU:n lainsäädäntöä ja antaa sen perusteella tuomioita. Kolmas työmarkki-naoloista tuomioita jakava tuomioistuin on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jon-ka oikeudellinen perusta on Euroopan
ih-misoikeusjulistus, jossa mainitaan muun muassa järjestäytymisoikeus. Yksittäisillä ihmisillä on oikeus viedä asia käsittelyyn ihmisoikeustuomioistuimeen sen jälkeen kun kansalliset oikeusasteet on käyty läpi. Kaikki kolme tuomioistuinta antavat lopul-lisia tuomioita ja toimivat täysin toisistaan riippumatta. Toisaalta voidaan todeta, että vaikka tuomiot ovat lopullisia, EU:lla on aina mahdollisuus myöhemmin muuttaa lainsäädäntöä ja sanoa näin ollen viimei-nen sana. Mutta tällaiviimei-nen korjaava hie-nosäätö vie joka tapauksessa verrattain kauan, eikä sitä ole mitenkään helppoa to-teuttaa, sillä eri suuntiin käyvät intressit pulpahtavat helposti pintaan. Meneillään oleva prosessi lähetettyjä työntekijöi-tä koskevan direktiivin uudistamisesta on selkeä esimerkki tästä.
Direktiivien pilkkoutunut luonne, EU-so-pimusten ja ihmisoikeustekstien laveas-ti muotoillut periaatteet sekä se erityinen tausta asioissa, jotka johtuvat muun
muassa direktiivien täytäntöönpanoon liit-tyvistä epäselvyyksistä jäsenmaissa, ovat tekijöitä, joiden valossa voidaan todeta, että tilanne ei vastaa odotuksia tuomio-istuimen toiminnasta järjestäytyneessä demokraattisessa poliittisessa järjestel-mässä. Koska tuomioistuinten riippumat-tomuutta kunnioitetaan, kukaan ei nosta asiaa keskusteluun. Myöskään tämä ra-portti ei sisällä pohjoismaisten työmi-nistereiden ehdotuksia konkreettisiksi aloitteiksi asiassa. On kuitenkin sekä oi-keutettua että tärkeää nostaa asia esiin – etenkin siksi, että Pohjoismaiden, jotka ovat hiukan eri tilanteissa mitä tulee työ-markkina-alan lainsäädäntöprosessiin Euroopassa, on noudatettava kolmen eri tuomioistuimen tekemiä päätöksiä, ja sik-si että ne vaikuttavat joko suoraan tai epä-suorasti valtion ja työmarkkinaosapuolten väliseen herkkään tasapainoon, joka on pohjoismaisen mallin keskeisin ydinele-mentti.
Mitä Pohjoismaat
voivat tehdä?
Pohjoismaiden hallitukset ja työmarkki-naosapuolet käyttävät jo tällä hetkellä paljon voimavaroja EU:n lainsäädäntö-prosessin seuraamiseen ja siihen vaikut-tamiseen. Työtä tehdään pohjoismaisessa työoikeusjaostossa (NAU), pääkaupunkien ministeriöissä ja Brysselin edustustojen kautta. Työn pääpaino näyttää kuitenkin olevan siinä, että kukin Pohjoismaa pyrkii tuomaan esiin oman maansa työmarkki-napoliittisen tilanteen erityispiirteitä, jot-ka se toivoo muiden maiden ymmärtävän ja huomioivan. Tämäntyyppisen vaikutus-mahdollisuuksien optimoinnin oikeut-taa se, että ehdotus voi sisältää erityisiä seikkoja, jotka voivat merkitä huomat-tavia konkreettisia ongelmia yksittäisen maan nykytilanteelle ilman että ne ovat ehdotuksen tavoitteiden kannalta muutoin keskeisiä. Kyse on siis eräänlaisesta tek-nis-poliittisesta neuvonannosta, joka hyö-dyttää molempia osapuolia.
Tällainen oman edun vaaliminen voi olla perusteltua esimerkiksi ajatellen, miten direktiivien täytäntöönpanossa eri Poh-joismaiden kesken on tiettyjä eroja tai mi-ten omien näkemysmi-ten esiin tuominen valikoidummin ja verkostopohjaisemmin komission ja parlamentin mutkikkaassa päätösrakenteessa ja neuvoston kanssa käytävissä neuvotteluissa voi olla maille helpompaa yksitellen. Tämän lähestymis-tavan rajoite on kuitenkin se, että siinä on useimmiten kyse reaktiivisesta ja tyypil-lisesti myös defensiivisestä toiminnasta, joka ei mahdollista laajempaa ja strategi-sempaa keskustelua lainsäädännöllisistä periaatteista. Ja Pohjoismaiden pääasialli-nen haaste EU:n työmarkkina-alan lainsää-dännössähän on nimenomaan parantaa ymmärrystä pohjoismaisen mallin pääpe-riaatteista ja ytimestä, jotta Pohjoismaat eivät direktiivi toisensa jälkeen joudu yhä suurempien haasteiden eteen.
Eräs monista haastattelemistani keskus-telukumppaneista totesi Pohjoismaiden roolista kansainvälisesti seuraavasti: ”On vaikeaa olla erilainen.” Ymmärryksen ja arvostuksen lisääminen pohjoismaisen mallin ydinpiirteistä edellyttää yhteisiä toimia, jotka ovat luonteeltaan yleisiä ja pitkäkestoisia. Tämä pätee sekä suhtees-sa EU:hun että ympäröivään maailmaan. Haasteena on tuoda esiin maiden väliset vivahde-erot työmarkkina-alalla selväs-ti ymmärrettävässä muodossa, mutta pai-nottaa pääasiassa kuitenkin sitä, miten tärkeää on vaalia työmarkkinoita, joilla luotetaan työmarkkinaosapuolten solmi-mien sopimusten pitävyyteen ja joilla osa-puolten kompromissikyky on käytännössä yhteiskunnan voimavara – niin taloudel-lisesti kuin yhteiskuntavakauden kannal-ta. Euroopan komissio on elvyttänyt EU:n tasolla käytävää sosiaalisen vuoropuhe-lun perinnettä. Se muodostaa luonnollisen foorumin, jolla pohjoismaiset työnantajat ja ammattiliitot voivat osaltaan vahvistaa ymmärrystä pohjoismaisesta mallista ja li-sätä sen arvostusta.
Mitä tulee konkreettisempaan lainsää-däntöprosessiin EU:ssa, selkeämpi yh-teispohjoismainen toiminta toisi maiden yksittäisten toimien oheen painoarvol-taan vahvemman ja aktiivisemman ulottu-vuuden. Kyse ei ole siitä, että pitäisi valita joko organisoitu yhteistoiminta tai kunkin maan yksittäiset toimet. Pohjoismaiden etuja tulee kuitenkin ajaa vahvemmin – ei pelkästään siksi, että vältyttäisiin sellai-silta säännöiltä, jotka heikentävät pohjois-maisten työmarkkinoiden toimintakykyä, vaan yhtä lailla siksi, että meille arvokkaat ja keskeiset periaatteet huomioitaisiin EU:n tulevissa poliittisissa linjauksissa. Tarvitaan siis pohjoismaisen mallin ydinaja-tusten yleistä näkyvöittämistä – eräänlais-ta brändäystä – ja Pohjoismaiden etujen tavoitteellisempaa ja aktiivisempaa edistä-mistä sekä sosiaalisen vuoropuhelun että EU:ssa laadittavan lainsäädännön kautta.
Ehdotus 12:
Työministerit tekevät pohjoismaisten työnantaja- ja
työntekijäjärjes-töjen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen yhteisen
periaatepää-töksen pohjoismaisen työmarkkinamallin keskeisten periaatteiden
nostamisesta vahvemmin esille työssä, jonka tavoitteena on
paran-taa pohjoismaisen mallin ymmärrystä ja arvostusta sekä EU:n tasolla
käytävässä sosiaalisessa vuoropuhelussa, komission
lainvalmistelu-työssä että harjoitettaessa vahvempaa yhteistä edunvalvontaa
neu-votteluissa Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa komission
annettua omat esityksensä.
Pohjoismaat maailmassa
Kansainvälinen
työjärjestö ILO
Kansainvälinen työjärjestö täyttää 100 vuotta vuonna 2019. ILO:lla on ollut suu-ri merkitys kansainvälisesti sen normatii-visen työn kautta, jota järjestö on tehnyt sopimustyössä, asiantuntijakomiteassa ratkaistuissa kiistoissa ja etenkin kehitys-maiden kapasiteetin kehittämiseen keskit-tyneessä hanketyössä. Pohjoismaat ovat olleet kautta vuosien järjestön aktiivisia toimijoita – ei vähiten siksi, että ILO:n ta-voite ja työmuoto, jossa työnantajapuolen ja ammattiyhdistysliikkeen osallistuminen on suoraa, sopii hyvin yksiin pohjoismais-ten työmarkkinoiden luonteen kanssa. Tiiviimmän yhteistyön lähtökohdat ovat hyvät, sillä Pohjoismailla ja ILO:lla on jo toimivaa yhteistyötä ILO:n ja Pohjoismai-den diplomaattisten edustustojen välillä Genevessä.
Juhlavuoden yhteydessä julkaistaan ”Futu-re of Work” -julistus, joka sisältää kattavia analyysejä ja näkökulmia tulevaisuuden työelämään. Merkittävä osa tätä hanket-ta käsittelee työmarkkinoiden perinteisten järjestäytymisen muotojen edustavuutta muun muassa teknologisten muutosten, globaalin kilpailun ja elinkeinoelämän ra-kennemuutosten ristipaineessa, mikä on johtanut itsensä työllistäjien tai yksinyrit-täjien ryhmän nopeaan kasvuun. Tämä joukko jää ilman perinteisen työsuhteen tarjoamaa turvaa ja selkeyttä. Varsinkin kehitysmaissa – mutta yhtä lailla kehit-tyneissä maissa – tämä puolestaan mer-kitsee sitä, että epävirallisen ja virallisen talouden raja muuttuu yhä häilyvämmäksi. Tämä myös vaikeuttaa sellaisten
säännön-mukaisten, sopimuspohjaisten työmarkki-noiden luomista, missä sekä työnantajan että työntekijän oikeudet ja velvollisuudet on määritelty selkeästi. ILO järjestää vuon-na 2017 paneelin työmarkkivuon-naosapuolten edustavuudesta. Se on osoitus siitä perus-tavanlaatuisesta merkityksestä, joka jär-jestäytyneillä työmarkkinoilla on. ILO suhtautuu myönteisesti siihen, että Pohjoismaat osallistuvat aktiivisesti kes-kusteluun tästä haasteesta. Kun ajatel-laan, miten toimiva työmarkkinamalli meillä Pohjoismaissa on myös kansainvä-lisesti vertailtuna, Pohjoismaiden odote-taan esittävän ”Future of Work” -prosessin aikana erilaisia ideoita.
Sama pätee myös tilastoalalla, missä tii-viimpi yhteistyö eri pohjoismaisten toimi-joiden välillä on tervetullutta.
Keskusteluissa pohjoismaisen mallin hou-kuttelevuudesta ja mahdollisesta levittä-misestä muualle maailmaan nimenomaan ILO on luonnollinen foorumi esitellä sopi-musvapautta mallin ydinajatuksena ja sen pohjoismaisia eri sovelluksia sekä laajem-pia yhteiskuntapoliittisia, historiallisia ja kulttuurisia edellytyksiä mallin olemas-saololle ja toimivuudelle. Mielenkiintoista Pohjoismaiden osallistumisen kannalta on se, miten pohjoismaisia kokemuksia voi-daan siirtää valikoidusti ja mukautetusti niihin maihin, joissa pohjoismainen malli nähdään inspiraation lähteenä. Vaikka ai-heesta keskustelu voi olla vaikeaa, sitä on kuitenkin hyödyllistä käydä, jotta opim-me ymmärtämään itseämopim-me paremmin ja jotta mallimme seisoo kestävällä pohjalla globalisoituneessa maailmassa, jossa on vaikea olla erilainen.
Ehdotus 13:
Työelämäalan ministerineuvosto tehostaa yhteistyötä ILO:n
kans-sa ”Future of Work” -hankkeen kautta, työmarkkina-aiheisen
tilasto-OECD
OECD:llä on merkittävä rooli ajankohtaises-sa kanajankohtaises-sainvälisessä keskustelusajankohtaises-sa teolli-suusmaiden talouspolitiikan periaatteista ja luonteesta. OECD on sekä asiantunte-va institutionaalinen ajatushautomo että toimija, joka maa-arvioidensa yhteydessä esittää kritiikkiä ja suosituksia jäsenmai-den harjoittamaan talouspolitiikkaan liit-tyen. Tässä työssä tunnustetaan selkeästi amerikkalais-anglosaksisen taloudellisen yhteiskuntamallin ja työmarkkinoiden neu-vottelumalliin pohjautuvien pohjoismais-ten hyvinvointiyhteiskuntien välinen ero. Hyvinvointiyhteiskunnan työmarkkinoiden neuvottelumalli muodostaa vaihtoehdon kansainväliselle periaatteelliselle talous-keskustelulle. On myös tunnustettu tosi-seikka, että Pohjoismaiden talouskehitys on ollut omiaan lisäämään kiinnostusta pohjoismaista mallia kohtaan.
Tämän myötä OECD on luonnollisesti Poh-joismaiden keskeinen yhteistyökumppani niiden pyrkiessä edistämään kansainvälis-tä ymmärryskansainvälis-tä siikansainvälis-tä, miten pohjoismaiset yhteiskuntamme ja etenkin työmarkkinat toimivat. Lisäksi OECD tekee analyyttis-tä ja idearikasta työanalyyttis-tä eri aloilla, jolla on suora vaikutus pohjoismaisten työmark-kinoiden eri haasteisiin: työmarktyömark-kinoiden kehityksen ja demografisen kehityksen eli väestön ikääntymisen väliseen yhtey-teen; työelämän psyykkisten ongelmien
lisääntymiseen; työelämän sirpaloitumi-seen (itsensä työllistäjien muodostama haaste), jonka järjestelmällisen kartoituk-sen OECD on aloittanut; parempien tilas-tojen hankintaan, jonka osalta OECD tekee mielellään tiiviimpää yhteistyötä Pohjois-maiden kanssa; koulutusalaan, jolla prio-risoidaan aikuiskoulutusten uudistamista; sekä aloitteeseen ”Better Life Initiative”, jossa BKT:n käsitettä laajennetaan otta-malla siihen mukaan sellaisia tekijöitä ku-ten viihtyvyys ja sosiaalinen turvallisuus, jolloin saadaan laadukkaampi lopputulos kuin perinteisessä BKT:hen perustuvassa elämänlaadun arvioinnissa.
Kaikki tämä puhuu sen puolesta, että Poh-joismaiden tulee yhteistyössä OECD:n kanssa panostaa suoraan ja aktiiviseen toi-mintaan mainituissa kysymyksissä. Näin saadaan paremmin suoria laadullisia ideoi-ta yhteisen politiikan kehittämiseksi Poh-joismaissa samalla kun pohjoismaiseen malliin pohjautuvia ideoita ja ajatuksia voidaan nostaa esiin OECD:n kansainväli-sessä politiikan kehittämistyössä. Pohjois-maiden ja OECD:n harjoittamaa yhteistyötä sekä yleisesti että mainituilla teema-aloilla seurataan työelämäalan ministerineuvos-ton (MR-A) teemakeskusteluissa. Ne perus-tuvat OECD:n sihteeristön Pohjoismaiden edustustojen ja ministeriöiden väliseen yh-teistyöhön, jonka valmistelusta ja koordi-noinnista vastaa sihteeristö.
Ehdotus 14:
Työelämäalan ministerineuvosto päättää priorisoida Pohjoismaiden
ja OECD:n välistä yhteistyötä sekä keskusteluissa talouspolitiikan
perusperiaatteista että muissa raportissa kuvailluissa
työmarkkina-poliittisesti keskeisissä kysymyksissä. Työelämän haasteet
kosket-tavat monia eri aloja, minkä vuoksi työelämäalan ministerineuvoston
teemakeskusteluiden valmistelusta vastaa sihteeristö.
ANP 2016:733
Työelämä Pohjolassa – Haasteita ja ehdotuksia
Vaikka työmarkkina-alan rakenteissa ja politiikassa on eroja
Pohjoismaiden välillä, yhteiset työmuodot, normit ja arvot määrittävät kuitenkin työelämän luonnetta ja työmarkkinapolitiikkaa Pohjoismaissa. Tähän lähtökohtaan perustuen voidaan hyvin puhua pohjoismaisesta mallista, joka keskeisiltä osin eroaa monen muun maan työmarkkinoilla vallitsevista olosuhteista – niin Euroopassa kuin muualla maailmassa. Haasteet ja mahdollisuudet tunnistaa uusia ideoita, joiden avulla työelämäalan yhteistyötä Pohjolassa voidaan vahvistaa, voidaan jakaa neljään eri kategoriaan:
• Yhteispohjoismaiset asiasisällöt
• Pohjoismaisen yhteistyön institutionaaliset kysymykset • Pohjoismaiset työmarkkinat
