Naisasian tarkoitus on ihmiskunnan sopusointuinen kehitys : orvarillisen naisliikkeen tuottamat kertomukset naisten historiasta

Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2006

”Naisasian tarkoitus on ihmiskunnan

sopusointuinen kehitys”. Porvarillisen

naisliikkeen tuottamat kertomukset

naisten historiasta

Minna Hagner

Julkaisja: Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005

Julkaisu: Oma pöytä. Naiset historian kirjoittajina Suomessa.

Toim. Elina Katainen, Tiina Kinnunen, Eva Packalén,

Saara Tuomaala

ISBN 951-746-686-2

s. 100-118

Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla.

Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin

ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa

viitata vapaasti. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten

tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.

www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi opiskelijakirjasto-info@helsinki.fi

”N

AISASIAN TARKOITUS ON

IHMISKUNNAN

SOPUSOINTUINEN KEHITYS

”

P

M

H

Suomalainen säätyläistö ryhtyi 1800-luvun puolivälissä ulkomaisten virikkeiden innostamana keskustelemaan niin kutsutusta naisasiasta. Varsinkin 1860-luvun lo-pulta alkaen kaunokirjallisuudessa ja sanomalehdistössä esitettiin yhä kärkevämpiä ja konkreettisempia vaatimuksia siitä, että naisten tuli saada miesten kanssa tasa-vertaiset yhteiskunnalliset oikeudet. Fredrika Runeberg toi jo 1850- ja 1860-luvun kirjoituksissaan esille naisen aseman epäkohtia. Muita uranuurtajia olivat kirjailijat Adelaide Ehrnrooth ja Minna Canth. He kaikki löysivät paikkansa myös naisliik-keen tuottamassa kertomuksessa naisten historiasta.

Naisliikkeessä kirjoitettiin naisten historiaa omien päämäärien edistämiseksi. Muiden yhteiskunnallista muutosta vaatineiden liikkeiden tapaan tavoitteita pe-rusteltiin vallinneilla epäkohdilla. Näitä naisten aseman epäkohtia tehtiin näkyväksi kuvaamalla menneisyyttä. Historiaa kirjoitettiin kahdesta näkökulmasta: toisaalta esitettiin kuvauksia naisten alistetusta asemasta eri aikoina ja toisaalta nostettiin esiin positiivisia esimerkkejä "naisenergiasta".

Kartoitan artikkelissani porvarillisessa naisliikkeessä tuotettuja kertomuksia naisten historiasta Alexandra Gripenbergin, Lucina Hagmanin ja Helena Wester-marckin tuotannosta valitsemieni esimerkkien pohjalta. Olen valinnut kohteeksi nämä kolme, Suomen johtaviin naisasianaisiin lukeutunutta hahmoa, koska hei-dän elämästään ja työstään löytyy sekä kiinnostavia yhtäläisyyksiä että silmiinpis-täviä eroja. He olivat aktiivisia niin yhdistyselämässä kuin kirjallisilla areenoillakin. Gripenbergillä ja Hagmanilla oli tilaisuus edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa myös eduskunnassa. Westermarck oli hänkin ehdolla vuonna 1907, muttei tullut valituksi eikä halunnut enää asettua ehdolle.1

Kaikki tutkimani naiset vaikuttivat ensimmäisessä suomalaisessa naisasiayhdis-tyksessä, Suomen Naisyhdisnaisasiayhdis-tyksessä, sen perustamisesta vuodesta 1884 lähtien. Lucina Hagman (1853-1946) ja Helena Westermarck (1857-1938) tosin erosivat Naisyhdistyksestä ja osallistuivat Naisasialiitto Unionin perustamiseen vuonna 1892. Hagmanista tuli uuden järjestön ensimmäinen puheenjohtaja ja Westermarckista sihteeri. Hagman oli perustamassa myös Marttayhdistystä sekä vuonna 1907 Suomalaista Naisliittoa, jonka ensimmäinen puheenjohtaja hän oli.

"Naisasian tarkoitus on ihmiskunnan sopusointuinen kehitys"

marck toimitti useita vuosia Unionin hengessä ilmestynyttä aikakauslehteä, jonka nimi oli Nutid. Tidskrift för sociala frågor och hemmets intressen.

Alexandra Gripenberg (1857-1913) osallistui puolestaan aktiivisesti Suomen Naisyhdistyksen toimintaan yhdistyksen perustamisesta aina kuolemaansa saakka ja toimitti omin varoin yhdistyksen lehteä Koti ja Yhteiskunta-Hem och samhället.2 Gripenberg oli myös kansainvälisesti tunnettu naisasianainen. Hän osallistui Kan-sainvälisen Naisliiton toimintaan sen perustamisesta vuodesta 1888 ja kuului sen johtokuntaan. Hän perusti niin ikään liiton suomalaisen jäsenjärjestön Suomen Naisten Kansallisliiton (myöhemmin Naisjärjestöjen keskusliitto) vuonna 1911 ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana.3

Gripenberg, Hagman ja Westermarck ymmärsivät naisasian pääosin samalla ta-valla, joskin heidän näkökulmissaan on havaittavissa myös hienoisia eroja. Tavoit-teena ollutta naisten vapautta persoonallisuutensa kehittämiseen perusteltiin sekä naisten oikeuksilla että yhteiskunnan ja koko ihmiskunnan edulla. Erot juontuivat maailmankuvan ja poliittisten näkemysten eroavuuksista. Gripenberg, kuten useim-mat Suomen Naisyhdistyksen johtohahmot, oli puoluepoliittiselta näkemykseltään vanhasuomalainen ja piti tiukasti kiinni sääty-yhteiskunnan hierarkiasta. Naisasia-liitto Unionissa taas oli paljon nuorsuomalaisia, kuten Hagman, ja ruotsinmielisiä, kuten Westermarck. Kielikysymyksessä Gripenberg ja Hagman asettuivat samalle, suomenmieliselle puolelle, kun taas Westermarck oli ruotsinmielinen.

Hagman jakoi eduskunnassa monissa alempien sosiaaliluokkien naisia koske-vissa asiakysymyksissä työläisnaisliiton aktiivien näkemykset, kun taas Gripenberg oli jyrkästi vastakkaista mieltä.4 Hagman oli elänyt lapsuutensa työläisten ja käsi-työläisten kanssa. Hänen esityksiinsä naisten historiasta sisältyy myös alempien luokkien naisten elämää, kun taas aatelisperheen tyttären Gripenbergin ja pääkau-punkilaisesta sivistyneistöstä kotoisin olleen Westermarckin naishistoriallisissa teks-teissä kansannaiset eivät esiinny.

Merkillepantavaa on, että kirjoittaessaan naisten historiaa kaikki kolme valitsi-vat useasti henkilöhistoriallisen lähestymistavan. He kirjoittivalitsi-vat naisten elämäker-toja ja omaelämäkerrallisia tekstejä, jotka ilmestyivät joko itsenäisinä teoksina tai yleisemmän naishistoriallisen esityksen osana. Westermarck keskittyi naisten histo-rian esiintuomiseen nimenomaan kaunokirjallisessa ja elämäkerrallisessa muodos-sa, kun taas Gripenberg ja Hagman kirjoittivat myös naisasian teoriaa selvittäen yleisemmällä tasolla naisten aseman epäkohtia ja naisliikkeen ohjelmaa.

Erittelen artikkelissani tapoja, joilla naisasianaiset kirjoittivat naisten historiaa itselleen tärkeiden näkökohtien, porvarillisen naisasian eri ohjelmakohtien esiin-tuomiseksi ja niiden merkityksen perustelemiseksi. Jorma Kalelan mukaan histo-rian yhteiskunnallista käyttöä selittävät historiapolitiikan, historiakulttuurin ja his-toriakäsitysten käsitteet5. Niiden pohjalta pohdin valitsemilleni naisille ominaisia tapoja kirjoittaa naisten historiasta, samoin tekstien poliittisuutta, toisin sanoen niiden kytkeytymistä naisliikkeen tavoitteisiin. Analysoin myös tutkimieni naisten historiakäsityksiä, sillä näistä käsityksistä paljastuu jotain olennaista siitä, miksi nä-mä naiset pitivät naishistorian kirjoittamista tarpeellisena. Historiakäsitykset ja näkökulmien valinnat muodostivat perustan naisten historian ja naisasian historian merkityksellisyyden selittämiselle.

102

MINNAHAGNER

A

LEXANDRA

G

RIPENBERGIN

NAISASIAN KEHITYS

ERI MAISSA: "K

UVAUSTEN SARJA NAISASIAN

KEHITYKSESTÄ

"

Gripenbergin laajasta kirjallisesta tuotannosta selvimmin historiaa käsitteleväksi määrittyy hänen moniosainen teoksensa naisasian historiasta. Teossarja ilmestyi ensin ruotsinkielisenä kolmessa osassa vuosien 1893 ja 1903 välillä nimellä

Reform-arbetet till förbättrande av kvinnans ställning. Gripenberg määritteli naisasian

syn-tyneen Yhdysvalloissa vuonna 1848 järjestetyssä Seneca Fallsin kokouksessa, minkä jälkeen hän jäsensi naisasian historiaa 19 Euroopan maassa. Teokset suomennettiin ja varustettiin kirjailijan korjauksilla ja uusimpia aikoja koskevilla lisäyksillä. Ne il-mestyivät vuosien 1905 ja 1909 välillä nimellä Naisasian kehitys eri maissa. Suo-menkielinen versio käsitti neljä osaa, sillä Suomen naisasian osio laajeni varsinkin äänioikeusuudistuksen toteutumisen vuoksi ja julkaistiin omana osanaan. Arvioin tarkimmin juuri tätä neljättä osaa.

Gripenberg käsittelee Naisasian kehitys eri maissa -teossarjassaan kunkin maan naisasian historiaa pääosin yhtenevien teemojen pohjalta. Erityinen huomio kiin-nitetään naisasiayhdistyksiin ja niihin naisiin, jotka olivat joko järjestäytyneen naisliikkeen johtohahmoina tai kirjallisella työllään pyrkineet edistämään tasa-ar-vokehitystä. Kuvauksen kohteena on myös kulttuurin, uskonnon tai tieteen parissa toimineita naisia. Gripenberg kuvailee niin ikään naisten historiaa naisten kasva-tuksen ja opekasva-tuksen, oikeudellisen aseman ja eri ammattialojen näkökulmasta. Maasta riippuen kirjailija tuo esiin muitakin teemoja, kuten naisten tekemän hy-väntekeväisyys-, raittius- tai siveellisyystyön, naisia koskeneet työsuojelulait ja ää-nioikeuskysymyksen.

Suomen tarkastelu keskittyy 1800-lukuun. Lähihistoriaa ja omaa aikaansa ku-vatessaan Gripenberg käytti lähteinään runsaasti sanomalehtikirjoituksia ja valtio-päiväkeskusteluja siteeraten niitä pitkään ja varustaen niitä omilla mielipiteillään. Tärkeimpinä teemoina nousevat esiin muun muassa siveellisyystyö, raittius ja kas-vatus. Näiden lisäksi Gripenberg kuvailee lyhyesti lukuisten naisyhdistysten toi-mintaa sekä esittelee joitakin naisten aseman puolesta esiintyneitä tunnettuja hen-kilöitä, kuten Fredrika Runebergin, Adelaide Ehrnroothin, Minna Canthin ja Uno Cygnaeuksen.

Suomenkielisessä laitoksessa Gripenbergillä oli tilaisuus kuvata myös suoma-laisten naisten kamppailua äänioikeudesta, joka olikin tuolloin naisliikkeen mer-kittävimpiä saavutuksia. Gripenberg oli tunnetusti vastustanut työläisnaisten ääni-oikeutta. Naisten äänioikeuden toteutumiseen hän suhtautuikin varauksella - suu-rin osa naisista ei hänen mielestään ollut vielä valmis täyttämään kansalaisvelvolli-suuttaan, eivät ainakaan "sivistymättömät" kansannaiset.6Naisasian kehitys

-teok-sessa tämä näkökulma ei kuitenkaan enää välity, vaikka hän vähättelikin työläis-naisten osuutta äänioikeustaistelussa. Naiskansanedustajien kykyjä, "kelvollisuutta ja tunnollisuutta", hän arvioi jo myönteisin sävyin.7

Westermarck ja Hagman kirjoittivat hekin äänioikeusuudistuksesta. Kumpikin kirjoitti muistoistaan artikkelin Murrosajoilta - muistoja ja kokemuksia -teokseen (1913 ja 1918). He valottivat äänioikeustaistelua eri näkökulmista. Hagman lähestyi äänioikeustaistelua porvarillisten naisasiayhdistysten näkökulmasta.

Wester-“Naisasian tarkoitus on ihmiskunnan sopusointuinen kehitys”

Alexandra Gripenberg matkusti ensimmäisen kerran

Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin vuonna 1887, ja oli sen jälkeen kiinteästi yhteydessä kansainväliseen naisasialiikkeeseen. Hän kuului myös pitkään Kansainvälisen Naistenliiton johtoon. Kuva on otettu Philadelphiassa. Kuva: Museovirasto

marck puolestaan sivuutti omaelämäkerrassaan naisasiayhdistykset täysin ja kuvasi niiden sijaan Ruotsalaisen puolueen näkemyksiä.8 Hän piti äänioikeustaistelua myös "kulttuuritaisteluna ja sellaisena yhtenä kehitysvaiheena ihmisten yhteiskunnan historiassa".9 "Aamunkoitteessa"-artikkelissaan (1913) hän selostaa Naisasialiitto Unionin järjestämää vuoden 1904 äänioikeuskokousta. Hän kuvaa niin ikään omia tunnelmiaan ja ajatuksiaan äänioikeuskysymyksen vasta nostaessa päätään 1890-luvulla, vuoden 1904 kokouksen jälkeen ja myöhemmin vaalipäivänä.10 Westermarck kuvaa lopuksi tuntemuksiaan vuoden 1911 vaalipäivänä katsellessaan äänestäjien saapumista vaalipaikalle:

Olin innoissani ja riemuitsin kaksinkerroin nähdessäni naisetkin mukana. Tunsin sydämeni kevyeksi ja ajatukseni vapaiksi. Mietin, että naisliike on osa aikamme suuresta yhteiskunnallisesta uudestisyntymisestä eikä vain naisten itsekästä pyrkimystä, kuten vastustajat olivat koettaneet tehdä uskottavaksi.11

Hagmaninkin äänioikeusmuistelmassa on henkilökohtainen sävy. Hän kuvaa ensin lyhyesti äänioikeustaistelun vaiheita ja sitten omia muistojaan vaalityöstä kansan-edustajaehdokkaana vuonna 1907.12 Hagman kertoo, miten hän vaalikiertueella selvitti kuulijoilleen naisen asemaa suomalaisten lakien ja käytäntöjen mukaan. "Oli hauskaa nähdä, miten suomalainen maakansa helposti käsitti kaiken sen vääryyden, jota valtio ja yhteiskunta harjoitti naissukua kohtaan asettamalla naiset poikkeuslakien alaisiksi", kirjoitti Hagman ja jatkoi: "Syvien rivien silmät eivät ole samassa määrässä kuin sivistyneiden sokaistut vanhoilla lakipykälillä ja viisaus-tieteellisillä uskotuksilla".13

Gripenberg selvittää Naisasian kehitys eri maissa -teoksensa ensimmäisen ja neljännen osan esipuheissa14 kirjansa luonnetta ja sijoittaa sen muun asiakirjallisuuden kenttään. Hänen mukaansa teoksella oli kaksi tavoitetta. Ensinnäkin sen oli

MINNAHAGNER

määrä levittää keskeiset tiedot naisasiatyöstä, jota eri aikoina oli tehty naisten ase-man parantamiseksi. Samalla sen päämääränä oli "herättää suurempaa harrastusta ns. naisasian tutkimiseen". Kirjailija toivoo, että joku nuoremman sukupolven yli-opistollisen sivistyksen saaneista naisista "tuntisi halua tutkia oman sukupuolensa historiaa ja kirjoittaa sen niillä apukeinoilla, joita nykyajan tutkimus tarjoo".15

Gripenberg määritteli itse teoksensa luonnetta rajaamalla sen ulos tieteellisen kirjallisuuden piiristä. Hän korosti, että teos oli muodoltaan kuvausten sarja nais-asian kehityksestä eri maissa, eikä missään nimessä "täydellinen käsikirja" naisen asemasta ja työaloista. Kuvausten sarjalla hän tarkoitti sitä, että oli - oman tulkin-tansa mukaan - koonnut yhteen kunkin maan ominaisimmat piirteet. Hän viittasi omien kykyjensä rajallisuuteen, kuten siihen, ettei ollut saanut akateemista - tai itse asiassa mitään muutakaan muodollista - koulutusta.16 Puutteensa tiedostaen hän olikin aikonut alun perin kirjoittaa sarjan lyhyitä esityksiä eri maiden nais-asiasta, koska ei uskonut löytävänsä laajalle teokselle kustantajaa. Otavan johtajan Hannes Gebhardin kannustamana hän kuitenkin kirjoitti yhtenäisen teoksen.17

Naisasian kehitys eri maissa ei siis ole nykyajan mittapuiden mukaan

tieteelli-nen historiateos. Teoksen arvosteluissa sen tutkimuksellisesta arvosta todettiin, et-tei se vastannut historiatieteen tarkimpia vaatimuksia esimerkiksi lähet-teiden käy-tön, argumentoinnin ja arvostelun objektiivisuuden suhteen.18 Teos on luonteel-taan kuvaileva historiateos, joka ei sisällä erillistä lähdeluetteloa eikä yksityiskoh-taista viittausjärjestelmää. Toisinaan Gripenberg kuitenkin mainitsee saamansa tie-don alkuperän. Hän oli hankkinut laajat tietonsa paitsi lukemalla myös lukuisilla ulkomaanmatkoillaan. Esipuheissa hän kiittääkin suullisia lähteitään eli matkoil-laan tapaamiaan naisliikkeen aktiiveja ja oppineita. Teoksen neljännen osan suo-mentaja Tiima Hainari toteaa jälkikirjoituksessa Gripenbergin perehtyneen moni-puolisesti naisasiaan henkilökohtaisten kontaktiensa, arkistoista kerätyn asiakirja-materiaalin sekä naisasiakongresseissa omaksutun tiedon avulla.19

Gripenberg kirjoitti naisten historiasta tietoisen poliittisesti valitsemalla teemat ja esiteltävät henkilöt henkilökohtaisin perustein, oman naisasiaohjelmansa poh-jalta. Nutid-lehden toimittaja, Naisasialiitto Unionin aktiivijäsen Annie Furuhjelm arvioi teossarjaa heti sen ilmestyttyä ruotsinkielisenä laitoksena. Hän toi esiin sa-man, mihin monet muutkin arvostelijat kiinnittivät huomionsa: kirjailija seurasi subjektiivisesti omaa naisasiaohjelmaansa, jonka antoi ohjata aiheiden ja näkökul-mien valintaa.20

"Historioitsijalta on oikeus vaatia puolueettomuutta, muuten näkökulma vää-ristyy", Furuhjelm korostaa arvostelussaan. Hänen mukaansa Gripenbergin vilpit-tömyyttä edistää naisasiaa ei voinut epäillä mutta tämä sortui myös yksipuoliseen "puoluefanaattisuuteen". Tämä ilmeni Furuhjelmin mukaan esimerkiksi siinä, että Gripenberg käsitteli vain suomenkielisten naisten historiaa eikä siten lukenut ruot-sinkielisiä lainkaan kuuluvaksi Suomen kansaan.21 Tämä kiinnitti Furuhjelmin huomiota erityisesti, koska hän oli ruotsinkielinen ruotsinmielinen.

Furuhjelm närkästyi eritoten siitä, että hänen edustamaansa naisasiayhdistystä, Naisasialiitto Unionia, kuvailtiin vain neljällä sivulla, kun taas Suomen Naisyhdis-tyksen perustamista ja toimintaa 19 sivulla. Näin oli suomenkielisessä versiossakin. Furuhjelm huomauttikin, että Gripenbergillä oli taipumus tulkita kaikki Suomen Naisyhdistykseen kohdistettu kritiikki suunnatuksi naisasiaan kokonaisuudessaan.

”Naiasian tarkoitus on ihmiskunnan sopusointuinen kehitys”

Gripenberg ei tunnetusti arvostanut Naisasialiitto Unionia eikä tullut toimeen kaikkien unionilaisten kanssa. Siitä saattoi johtua sekin, ettei hän maininnut Helena Westermarckin olleen ensimmäinen nainen, joka sai palkinnon Ruotsalaisen Kirjallisuuden seuralta. Lisäksi hän, eritellessään naisasiatyöhön kohdistettua kritiikkiä "vastustajilta ja nk. ystäviltä", määritteli Westermarckin naisasian "niin kutsutuksi ystäväksi".22 Westermarck oli ollut keskeisessä osassa välien tulehtuessa Suomen Naisyhdistyksen vanhemman ja nuoremman polven välillä 1880-1890-lukujen vaihteessa. Tätä Gripenberg ei ilmeisesti voinut antaa anteeksi.

L

UCINA

H

AGMAN HISTORIANKIRJOITTAJANA

:

NAISTEN HISTORIAA

NAISASIAN NÄKÖKULMASTA

Hagmanin kirjallisesta tuotannosta suurin osa oli asiakirjallisuutta, jossa hän perusteli naisasian oikeutusta oman aikansa epäkohdista käsin. Elämäkerrat hän kirjoitti kirjailija Minna Canthista sekä ruotsalaisesta kirjailijasta ja naisasianaisesta Fredrika Bremeristä. Jälkimmäisestä hänelle myönnettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto. Vuonna 1936 hän kirjoitti vielä omaelämäkerrallisen kuvauksen Lucina Hagman kertoo

lapsuudestaan Kälviältä 1853-1865. Myöhemmistä vaiheistaan hän ei valitettavasti

koskaan kirjoittanut, vaikka aikomuksena se todennäköisesti olikin.

Oman lapsuuden muistelua ei ollut tarkoitettu naisliikkeen politiikan perustelemiseksi. Muutaman kerran Hagman tuo esiin, kuinka tyttöjen ei annettu käydä koulua, mutta hän toteaa, ettei hän sitä vielä tuolloin, alle 12-vuotiaana, osannut juuri harmitella. Hänen korvaansa oli kuitenkin kalskahtanut pahasti, kun eräs niittotyöhön lupautunut vahvarakenteinen ja riuska nainen ei saanut työstään palkkaa toisin kuin miehet. Perheenäidin runsasta työmäärää hän myös kuvaa sanoja säästelemättä, mutta ei käytä tässäkään tilaisuutta hyväkseen ryhtyäkseen luennoimaan naisasiasta. Hagman kirjoittaa elävästi ympäristöstään, läheisistään, itsestään ja toimistaan. Kirja välittää kuvan ajalleen poikkeuksellisesta tytöstä, joka viihtyi ulkona, piti rajuista ulkoleikeistä, inhosi käsitöitä, mutta rakasti

Lucina Hagman puutarhassaan Kuva: Museovirasto

106

MINNAHAGNER

puutöitä. Hän veisteli puulusikoita ja muita pikkuesineitä, vuoli päreitä ja hakkasi halkoja. Kirjailija kertoo mieltymyksistään luonnollisena asiana, joita ympäristö-kään ei tuntunut juuri kummeksuvan.

Minna Canthin elämäkerta23(1911) on naisliikkeen hengessä kirjoitettu. Canth esitetään ennen kaikkea naisasianaisena mutta myös alempien luokkien puolesta-puhujana. Tässä teoksessa Hagman, aivan kuten Gripenberg omissaan, suorastaan julistaa sitoutumistaan naisasiaan. Hän erittelee perusteellisesti naiskysymystä ja siitä käytyjä keskusteluja julkisuudessa ja valtiopäivillä. Samalla hänen esitykses-tään huokuu tuohtumus naisliikkeen kohtaamasta vastustuksesta. Heti alkusa-noissa hän esittää oletuksen, että elämäkerta tulisi "herättämään pahaa verta", Min-na Canthin kaltainen Min-naisten ja alempien luokkien oikeuksien puolustaja kun jou-tui yleensä "pilkan, naurun ja häpeällisimpien syytösten kohteeksi".24 Hagmania arvosteltiinkin siitä, ettei hän ottanut huomioon asenteiden Canthia kohtaan muuttuneen ajan kuluessa myönteisemmiksi.25

Hagman halusi tietoisesti toimia elämäkertakirjallisuuden uudistajana. Hän esi-merkiksi poikkesi ajan tavasta esittelemällä Canthin äidin ennen tämän isää. Ylei-sistä käsitykYlei-sistä poiketen Hagman tulkitsi ihmisen saavan perimänsä, "sukuperän muassa tulleet etevät ominaisuutensa", ennen kaikkea äidiltä, "sillä äiti ei pane it-seänsä ja omaansa lapseensa ainoastaan sitä kantaessaan ennen syntymistä, vaan koko lapsuuden ja nuoruuden aikana. Hän etupäässä on lapsen luoja ja muodostaja".26

Elämäkerrassa korostuvat Canthin näkemykset naisten koulutuksesta, naisten alistetusta asemasta avioliitossa ja sukupuolimoraalista, joka asetti naisen ja mie-hen eri asemaan. Hagmanille itselleen ruumiillisuus oli merkki siitä, että naiset oli kasvatettu miellyttämään miehiä eikä heitä pyrittykään kasvattamaan yksilöiksi. Hagmanin lempiaiheita oli tyttöjen kasvatuksen ja koululaitoksen kritisointi, oli-han hän itse yhteiskoulun johtaja. Hagman käytti elämäkerturin valtaa27 rajates-saan näkökulmansa tietoisesti ja tiukasti. Westermarckin tavassa kirjoittaa naiselä-mäkertoja vallankäyttö ei ilmentynyt yhtä selvästi. Kuitenkin myös hän ja Gripen-berg tekivät selviä valintoja ja tulkintoja ja ilmentävät siten hekin elämäkerran kir-joittamiseen sisältyvää valtaa.

Elämäkertoja kirjoittaneiden naisasianaisten henkilökohtaiset sitoumukset il-menevät heidän tavassaan analysoida kuvaamiensa kirjailijoiden teoksia. Siinä mis-sä Hagmanin vaatimaton kotitausta ja fennomaanisuus saivat hänet korostamaan Canthin sosiaalista omaatuntoa, Westermarck osoitti yläluokkaista ruotsinmielistä asennoitumista, esimerkiksi kuvaamalla kirjailija Sara Wacklinin "kiihkoa esiintyä sivistymättömäin suomalaisparkain" puolustajana naiiviksi ja lapselliseksi.28 Wes-termarck tutki kuvattaviensa teoksia kuitenkin ensisijaisesti kirjallisuuskriitikon silmin, siinä roolissa hän usein kirjoitti arvosteluja myös lehtiin. Gripenberg puo-lestaan analysoi Hagmanin tavoin teoksia sen mukaan, miten ne istuivat hänen omaan kristityn, seksuaalimoralistin ja naisasianaisen maailmankuvaansa.

Kaunokirjallista taustaa vailla Hagmanin oli vaikea arvioida Canthin teoksia niiden taiteellisten arvojen perusteella, eikä hän sitä tehnytkään. Hän arvioi teoksia sen mukaan, kuinka todenmukaisilta niissä kuvatut tapahtumat ja roolihenkilöt vaikuttivat. Kaikenlainen "romantiikki", esimerkiksi uhrautuva rakkaus, oli nai-mattomalle Hagmanille vierasta, ja hän pitikin sitä lapsellisena eikä lainkaan us-kottavana.

Arvostelijat pitivät suurena puutteena juuri sitä, ettei Hagman arvioinut Cant-hin teosten taiteellista arvoa. He olivat myös sitä mieltä, että Hagman oli hyökkää-vän ja puolueellisen asenteensa vuoksi suorastaan epäkunnioittava Canthia koh-taan.29 Hagman puolestaan painottaa vielä kirjansa lopussa valitsemaansa naisasia-näkökulmaa ja korostaa Canthin olleen ensisijaisesti reformaattori, mutta tämä ulottuvuus oli hänen mukaansa yleensä sivuutettu, kun oli korostettu Canthin roolia romaani- ja näytelmäkirjailijana.30

N

AISKIRJAILIJAN ELÄMÄ

:

TULKINTOJA

FREDRIKA RUNEBERGISTÄ

Naisasianaiset kirjoittivat elämäkertoja naisista, jotka olivat jollakin tavalla merkit-täviä. Erityisyydestä, poikkeusnaisista kirjoittamalla tuotiin toisaalta julki naisten aseman epäkohtia ja toisaalta korostettiin naisista löytyvää voimaa. Valitsemalla elämäkertojen aiheiksi naisasianaisten ja muilla aloilla kunnostautuneiden naisten, kuten kirjailijoiden, elämänkohtalolta ja toimintaa naisasianaiset kirjoittivat taval-laan myös itsestään.

Gripenbergin ja Westermarckin elämäkerralliset kuvaukset Fredrika Runeber-gistä tarjoavat esimerkin erilaisista tavoista tulkita naisen elämää. Siinä missä toi-sen näkökulmana oli naisten alistettu asema, toinen esitti selviytymiskeinoja. Gri-penbergin noin 60 sivun pituinen kuvaus sisältyi Suomen Naisyhdistyksen julkai-semaan Finska kvinnor på olika arbetsområden -teokseen (1892). Gripenberg käsit-teli aihettaan tunteikkaasti tehden kirjailijasta kuuluisan miehensä puolesta uhrau-tuvan vaimon.31Saman tulkinnan hän esitti myös Naisasian kehitys -teoksessa. Teoksen arvostelussa epäiltiin Gripenbergin tulkinnan pitävyyttä; oliko Fredrika Runeberg todellisuudessa tyytymätön kohtaloonsa?32

Westermarck ei tyytynyt Fredrika Runeberg - En litterär studie -teoksessaan (1904) julistamaan 1800-luvun aviovaimon alisteista asemaa, vaan tulkitsi tilan-netta kokonaisvaltaisemmin. Hän kirjoitti esimerkiksi, että olemassa olleen kir-jeenvaihdon perusteella oli mahdollista tulkita Fredrika Runebergin eläneen alistu-neen kotirouvan elämää mutta että se oli vain puoli totuutta. Oli totta, että Fredrika Runeberg oli suurmiehen vaimo, jolla oli vain vähän aikaa antautua omalle kir-jailijan työlleen, mutta oli muistettava, että hänen halunsa tehdä henkistä työtä ei koskaan tukahtunut ja että hän oli kuitenkin myös onnellinen. Westermarck ko-rosti niin ikään, että älynsä ja lukeneisuutensa ansiosta Fredrika Runeberg pysyi ajan tasalla esimerkiksi naisten asemaan liittyvien yhteiskunnallisten ilmiöiden suhteen, vaikka tunsikin usein kotityön vievän kaiken aikansa.33

Westermarckin teosta arvioitiin Valvojassa myönteisesti. Sitä kiitettiin erityisesti yksityisten kirjeiden ja tiedonantojen välityksellä luodusta "varsin elävästä" naisku-vasta. Arvostelija kiinnitti erityistä huomiota kirjan loppupuoleen, jossa Wester-marck tulkitsi teosten ja kirjeiden avulla Fredrika Runebergin sisäistä elämää, hä-nen ajatuksiaan ja mietteitään, "jotka siihen aikaan herättivät hämmästystä ja moi-tetta, mutta joita nykyinen polvi täydellisesti ymmärtää".34 Arvostelijan mukaan Fredrika Runeberg oli nainen, joka ymmärsi emansipaation tärkeyden ja halusi naiselle vapautta kehittyä ajattelevaksi ja itsenäiseksi olennoksi.

Vaikka Westermarck ei lukittautunutkaan alistuksen kuvaamiseen, hän lainasi kirjeistä ja Fredrika Runebergin teoksista pitkään erityisesti niitä kohtia, joissa tä-mä kuvasi naisten aseman epäkohtia. Samaa meneteltä-mää käyttivät myös Hagman ja Gripenberg elämäkerrallisissa kuvauksissaan. Koska asia oli hänelle itselleenkin läheinen, Westermarck viittasi mielellään Fredrika Runebergin kirjeiden kohtiin, joissa tämä pohti naista kirjailijana. Hän totesi tällä olleen sisäinen pakko kirjoit-taa, vaikka tuolloin yleisesti omien ajatusten ilmaisemista pidettiin epänaisellisena. Varmasti myös Westermarck tunsi samaa pakkoa ilmaista itseään taidemaalarina ja kirjailijana. Hänen omaelämäkertansakin on ennen kaikkea kuvataiteilijan ja kir-jailijan, ei niinkään naisasianaisen kuvaus omasta elämästään.

H

ELENA

W

ESTERMARCK

JA NAISTEN JÄLJET HISTORIASSA

Westermarckin kiinnostus naisten historian kuvaamiseen näkyy selkeästi myös hä-nen kaunokirjallisessa tuotannossaan, jossa hän mielellään toi esiin kuvaamalleen ajalle tyypillisiä naisrooleja naisparien, esimerkiksi sisarusten tai ystävättärien avul-la. Toinen naisista vastusti perinteistä naisroolia, toinen alistui siihen. Esimerkiksi vuosien 1900 ja 1911 välillä kirjoittamassaan trilogiassa Tecken och minneskrift från

adertonhundratalet hän käytti naishistoriallista näkökulmaa johdonmukaisesti.35

Gripenbergkin käsitteli 1880-luvulla julkaistuissa kaunokirjallisissa teksteissään se-kä tuon ajan nuoren naisen odotuksia elämältään että hänelle asetettuja odotuksia.36

Westermarckin joissakin kulttuurihistoriallisissa, tosielämäpohjaisissa teoksissa oli alaotsikkona "kvinnospår", jonka voi tulkita hänen historiakerrontansa motii-viksi: hän koki tärkeäksi esittää naisten yhteiskuntaan ja historiaan jättämiä jälkiä, merkkejä. Tätä päämäärää hän noudatti paitsi kirjoittamalla itse esimerkiksi nais-elämäkertoja myös toimittamalla naisten kirjoittamia tekstejä. Esimerkiksi Hundrade

minnen från Österbotten oli 1800-luvun alkupuolella eläneen opettaja ja kirjailija

Sara Wacklinin teos, jonka Helena Westermarck julkaisi elämäkerralla varustettuna vuonna 1919. Elämäkertaosio on tämän artikkelin kannalta kiinnostava senkin vuoksi, että sen kirjoittaja arvioi siinä naisen kirjoittamaa muistelmateosta.

Westermarckin historiankuvaukset ovat Gripenbergin asiatekstiin verrattuna kuvailevampia, ja varsinkin hänen ajankuvauksensa ovat sävyltään paikoin kauno-kirjallisiakin. Hänen teoksistaan välittyvätkin hänen visuaaliset kykynsä, kuvatai-teilijataustansa, ja toisaalta kirjoitustyössä koettu nautinto. Älyllinen työ oli hänelle suuri ilo, mikä ilmenee esimerkiksi hänen tavassaan kirjoittaa kokemuksistaan British Museumin lukusalissa, jossa hän työskenteli yhdessä veljensä sosiologi Edvard Westermarckin kanssa.37 Jo astuminen kirjastorakennukseen oli Westermarckille mieltäylentävä kokemus: hän tunsi saavansa kokea "jotain juhlallista ja [hänelle] merkityksellistä".38 Westermarck tutki Lontoossa erityisesti kirjailija George Eliotiin liittyvää lähdemateriaalia. Hänen näkemyksensä henkilö- ja arkipäivän historiaa vä-littävien lähteiden ja kuvausten merkityksellisyydestä vahvistui. Lukiessaan kuvauk-sia englantilaisesta elämänmenosta hänellä heräsi ihailu tuota kertomustyyppiä koh-taan, joka "teki mahdolliseksi tunkeutua niin syvälle ihmissielun salattuihin kam-mioihin, että sen täytyi avartaa ja syventää lukijoiden elämänkäsitystä".39

”Naisasian tarkoitus on ihmiskunnan sopusointuinen kehitys”

Westermarckin ajankuvauksen motiivit paljastuvat monesti alaotsikoiden valinnanssa. Myös niistä välittyy visuaalisuus, halu maalata aikakausi lukijan silmien eteen. Kirjailijan suosimia alaotsikkoja

ovat esimerkiksi "kulttuurikuvia" (kulturbilder) tai "si-säkuvia" (interiörer) vuosisadan alusta. Eräässä tekstissä, jossa hän pohti, pystyikö hän lähdemateriaalinsa pohjalta välittämään lukijoilleen naisten historiaa, hän totesi suoraan haluavansa piirtää kuvan ("teckna en bild"), joka muistuttaisi isoäideistä ja heidän äideistään tehtyjä silhuettikuvia.40 Westermarck näki maalaamisen ja kirjoittamisen toisilleen läheisinä eikä omien sanojensa mukaan voinut edes erottaa niitä täysin toisistaan.41 Kirjeessään veljelleen Edvard Westermarckille hän luonnehti työskentelyprosessien samankaltaisuutta: kirjai-lija teki ensin käsikirjoituksen, joka oli kuin maalauksen luonnos, sitten hän työskenteli yksityiskohtien parissa.42

Westermarckin lähestymistapa elämäkertojen kirjoittamiseen oli aluksi kaunokirjallinen. Hänellä ei ollut tarkoituskaan kirjoittaa historiaa tieteellisessä mielessä. Tämä ei silti tarkoita, että hän olisi sekoittanut fiktiota asiatietoon, vaan sitä, että hän pyrki ruotimaan aihetta kirjailijan, ei historioitsijan, silmin. Hän etsi kohteestaan sävyjä ja syvyyttä sekä pyrki kuvaamaan sielunliikkeitä

ja tunnelmia. Helena Westermarck vuonna 1888.

Kuva: Museovirasto

Näitä tavoitteita Westermarck esitteli Finsk Tidskriftissä vuonna 1894 ilmestyneessä kirjoituksessaan "Ett kvinnoöde. Skuggbild från seklets början". Siinä kerrotaan tarina kauniin nuoren naisen kohtalosta miesten armoilla 1800-luvun alun Suomessa. Vähävarainen nimismies lupasi 14-vuotiaan tyttärensä rikkaalle sotaväen kenraalille, joka suhtautui tyttöön kuin omaisuuteensa ja piti tätä monen vuoden ajan tiukan valvonnan alaisena kodissaan. Kirjoituksen teemana on naisten riippuvuus miehistä ja siitä kummunnut vapauden kaipuu. Westermarck kirjoitti kertomuksen osoittaakseen, miten vielä 1900-luvun alkupuolella naisen oli vaikea valita naimattomuutta ja selviytyä itsenäisenä. Nuo "kulttuuriolosuhteet, joista naisen kohtalo juontui, kuulu[i]vat kuitenkin jo menneisyyteen",43 hän totesi kirjoituksensa lopuksi. Westermarck eli itse naimattomana ja riippumattomana kuten moni muukin 1800-luvun lopun naisasianainen ja ansiotyötä tehnyt nainen.44

Kertomusta 14-vuotiaan tytön kohtalosta edelsi Westermarckin dialogimuotoinen pohdinta niistä lähdekriittisistä ja esittämiseen liittyvistä kysymyksistä, joita

110

MINNA HAGNER

hänellä ilmeisesti liikkui mielessään. On huomattava, että 1890-luku oli vielä aikaa, jolloin Westermarckin laajimmat kirjalliset työt olivat kaunokirjallisuutta. Pieni-muotoisia naiselämäkertoja hän kirjoitti tuolloin ainoastaan aikakauslehtiin, kun-nes alkoi 1900-luvun alkupuolelta keskittyä lähinnä elämäkertoihin.

"Ett kvinnoöde" -artikkelin dialogimuotoisesta alusta käy ilmi, että Westermarck sai kertomuksen lähdemateriaalin ystävältään, jonka mielestä kyseisessä naiskohta-lossa riittäisi aineksia tyydyttämään romaanikirjailijan romantiikan, jännityksen ja yllättävien tilanteiden kaipuuta. Westermarck kuitenkin empi ryhtyä toimeen, koska hän pelkäsi lähdemateriaalista puuttuvan sellaisia "sisäisiä vivahduksia, niitä sävyjä (nyanser) ja väriasteita (valörer), joista muodostuu syvällinen kuva", ja jotka ainakin hänelle merkitsivät suurinta viehtymystä, mitä tuli siihen "mystiseen jo-honkin, jota kutsutaan ihmiskohtaloksi".45 Tämän jälkeen Westermarck ja hänen ystävänsä keskustelivat kaunokirjallisten pyrkimysten ja tosiasioihin perustuvan kertomuksen rajoista. Ystävä ei ymmärtänyt kirjailijoiden taipumusta värittää teks-tiä nyansseilla, tunnelmilla ja kaikenlaisten sielunliikkeiden kuvailulla. Hänen mu-kaansa Helenalle, joka "etsi autenttisia tietoja naisista" ja "halusi koota heistä kaikki mahdolliset tosiasiat", tällaisten muistiinpanojen pitäisi olla arvokkaita. Olihan niillä "etunaan juuri toden tarinan kertominen" ja ne sentään "muodost[i]vat kai-kissa tapauksissa historiallisen dokumentin".46

Westermarck huomautti ystävälleen, että juuri tuo autenttisuus oli saanutkin hänen kiinnostuksensa heräämään. Lisäarvoa lähdemateriaalille toi hänen mieles-tään se, että se tarjosi uuden näkökulman kuvaamaansa aikaan. Ja koska "tuo kuva oli yhtä perusteltu kuin tosi", Westermarck halusi tarttua toimeen. Kertomuksen loppupuolella hän vielä pahoitteli, ettei ollut lähdemateriaalin takia voinut kirjoit-taa niistä tunteista, joita tapahtumien päähenkilöiden mielessä oli täytynyt liikkua: hän oli voinut lukea käyttöönsä saamistaan muistiinpanoista vain "varjokuvia". Hän piti silti näiden yksinkertaistenkin ääriviivojen rajaamaa kertomusta arvok-kaampana ajan kuvana kuin epäluotettavin vivahtein koristeltua tarinaa.47

Westermarckin alkaessa kirjoittaa yhä enemmän naishistoriallisia teoksia hänen otteensa muuttui tietoisesti tieteellisemmäksi. Kuvailun osuus teksteissä oli edel-leen suuri, mutta analyysi ja tulkinta olivat lähdeviittauksin varustettuja. Tutki-muksellisesta otteesta kertovat niin ikään lähteiden esittely ja valitun näkökulman perustelu tekstin alkusanoissa. Vaikka myös Gripenberg ja Hagman käyttivät kir-jemateriaalia lähteinään, heidän tulkintansa lähtökohdista ei yleensä kuitenkaan voi olla varma. Kun esimerkiksi Hagman kirjoitti Minna Canthin ajatelleen josta-kin asiasta tietyllä tavalla, lukija ei voi tietää, oliko Canth todella ajatellut näin vai oliko kyseessä elämäkerturin oma tulkinta. Elämäkerran arvostelijat puuttuivatkin Hagmanin tapaan käyttää lähteitä, kuten siihen, että tämä perusti jyrkän arvionsa Canthin avioelämästä tämän tapaan kuvata avioelämää kaunokirjallisessa teks-tissään.48

H

ELENA

W

ESTERMARCKIN

KULTTUURIHISTORIALLINEN NÄKÖKULMA

Westermarck erosi Gripenbergistä ja Hagmanista historiakäsitykseltään ja siihen kytkeytyvältä tavalta kirjoittaa historiaa. Siinä missä Gripenbergin Naisasian

kehi-tys -teos on tyyliltään lähinnä yleistä historiaa täydennettynä kirjailijan omin

kan-nanotoin, Westermarck kuului kulttuurihistoriallisen näkökulman edustajiin. Tälle kentälle hän määritteli itsensä puhumalla kulttuurihistorian merkittävyydestä po-liittisten tapahtumien rinnalla.49 Kulttuurihistoria merkitsi hänelle jokapäiväisen elämän tapahtumia, perheen ja tapojen historiaa sekä ajattelutapojen historiaa. Se oli siis arjen historiaa, jota tarvittiin taustoittamaan poliittista historiaa. Nykyajan arkipäivän ja mikrohistorian tutkijoille tutulla tavalla Westermarck kohdisti kiin-nostuksensa arjen tapahtumiin, ajattelutapoihin ja käytäntöihin. Näitä hän etsi esi-merkiksi naisten kirjoittamista kirjeistä. Westermarckin lähestymistapa oli myös henkilöhistoriallinen. Hänen menetelmäänsä tutkia ja kirjoittaa henkilöhistoriaa sekä lukea lähteitä voisi verrata mikrohistorian metodeihin. Tavoitteena oli nykyi-selle, niin kutsuttuihin uusiin historioihin kuuluvalle mikrohistorialle läheiseen ta-paan valottaa yhden ihmisen elämän pohjalta jotakin yleisempää aikakaudesta ja sen ajattelutavoista.50

Huomionarvoinen erityisesti metodiselta kannalta on vuonna 1913 ilmestynyt teos Kvinnospår - Kulturbilder från 1800-talets förra del. Se sisältää joukon naisten kirjoittamia kirjeitä, joiden välityksellä Helena Westermarck pyrki välittämään au-tenttista kuvaa naisten elämästä ja ajatuksista. Kirjeet valaisivat hänen mielestään tärkeitä puolia aikansa historiasta. Teos on jaettu kolmeen aihepiiriin, joita koske-via kirjeitä edeltää kirjailijan kulttuurihistoriallinen kuvaus aikakaudesta, kirjoitta-jista ja teemoista. 1800-luvun alun radikaali kasvatusajattelu henkilöityy isässä, joka haluaa tarjota tyttärelleen paremman koulutuksen kuin siihen aikaan oli tapa-na. Suomen sotaa lähestytään sen jaloista pakenevien äidin ja tyttärien tuntojen pohjalta. Kolmannessa osassa päähenkilönä on 1800-luvun alkupuolen kulttuuri-maailmassa vaikuttanut kirjailija Augusta Lundahl, jonka kirjeenvaihto välittää elä-västi 1830 - 1850-lukujen kulttuuri-ilmapiiriä. Ystävättäret tekevät kirjeissään sel-koa muun muassa lukemastaan kirjallisuudesta. Kirjeet paljastavat ihailluksi kirjai-lijaksi ainakin ruotsalaisen C. J. L. Almquistin, joka aiheutti Suomessa kohun kan-nattamalla teoksissaan vapaata liittoa naisen ja miehen välillä avioliiton sijaan.51

Kaikki kolme naisasianaista käyttivät kirjeitä lähdemateriaalinaan, mutta vain Helena Westermarck perusteli niiden käyttöä metodisesti. Kvinnospår -teoksen esi-puheesta käy ilmi, että hän piti kirjeitä arvokkaana lähdemateriaalina, koska ne vä-littivät "elettyä ja koettua aitoutta".52 Näkemys on sidoksissa hänen historiakäsityk-seensä, jossa arjen historia arvottui yhtä tärkeäksi kuin yleisen ja poliittisen histo-rian tapahtumat ja suurmiehet. Westermarckin mukaan poliittiset tapahtumat an-toivat yksipuolisen ja vajavaisen kuvan aikakaudesta: kuva täydentyi arkipäivän historialla, ihmisten ajattelutavoilla, tavoilla, toiveilla ja pyrkimyksillä, suruilla ja ilonaiheilla. Westermarck korosti kirjeiden merkitystä, sillä ne sisälsivät tapojen, ajattelutapojen, kodin ja perheen historiaa.53

Valvojan arvostelija ei jakanut Westermarckin historiakäsitystä. Hän kaipasi

monipuolisempaa menneiden polvien elämän kuvausta, vaikka hänen mielestään

112

MINNA HAGNER

kirjalla "oli kyllä merkityksensä sivistyshistoriallisena ajankuvauksena". Se ei kui-tenkaan välittänyt arvostelijan mukaan tietoja tärkeistä historiallisista tapahtumis-ta tapahtumis-tai tunnetuistapahtumis-ta henkilöistä.54 Arvostelija ei siis ymmärtänyt sitä, että Wester-marck piti tärkeänä valottaa nimenomaan naisten ajatuksia ja heidän jokapäiväi-sessä elämässään kokemiaan asioita.

Kymmenisen vuotta myöhemmin, Sara Wacklinin Hundrade minnen från

Österbotten -teoksen esittelyosuudessa Westermarck perusteli edelleen

kulttuuri-historiallisen näkökulman merkitystä. Arkipäivän tapahtumat ja ilmiöt auttoivat hänen mielestään ymmärtämään yhteiskunnallista kehitystä. Arjen historia auttoi meitä "monipuolisemmin käsittämään omaa aikaamme ja omaa persoonallisuut-tammekin".55 Westermarck kiitti Wacklinin muistelmia juuri siitä, että niissä tulivat hyvin esille ajankuva, ihmisten ajattelutavat ja tapakulttuuri.

Westermarckin motiivi omaelämäkerrankin kirjoittamiseen oli kulttuurihisto-riallinen. Hän halusi kirjata muistiin oman aikakautensa, 1800-luvun jälkipuolen ja 1900-luvun alun, tavat ja elämänmuodot, koska ne olivat hänen mukaansa pe-rusteellisesti muuttumassa. Hän oli ollut itse todistamassa merkittävää muutos-prosessia, mistä hän mainitsi erityisesti naisten asemassa tapahtuneet muutokset.56

H

ISTORIA JA EDISTYS

:

A

LEXANDRA

G

RIPENBERGIN HISTORIAKÄSITYS

Gripenberg nosti Naisasian kehitys eri maissa -teoksen neljännessä osassa esiin suo-malaisten naisten historiasta enimmäkseen myönteisiä asioita. Muinaissuomalaisia naisia hän kuvasi Kalevalan naiskuvien nojalla. Hän korosti naisten hyvää "työkun-toisuutta" käsityön taitajina ja maatalouden töihin täysipainoisesti osallistuneina perheenemäntinä ja äiteinä. Vaikka muinaisrunoudesta kuvastui avio-orjuus, hän arveli, että naisia oli kuitenkin kunnioitettu perheenäiteinä ja kodin hengettäri-nä.57 Naisten roolia ison vihan aikana Gripenberg taas kuvaili paljolti samalla ta-valla kuin on kirjoitettu viime sotien naisista: he osoittivat tarmonsa, ahkeruutensa ja kestävyytensä avulla selviävänsä perinteisesti miehisistä työtehtävistä ja osallis-tuivat siten maan pelastamiseen perikadosta.58

Gripenberg etsi teossarjassaan Naisasian kehitys eri maissa naisten historiasta positiivisia piirteitä, mutta toi esiin myös naisten aseman epäkohtia. Suurnaishis-toria oli vahvasti läsnä. Gripenberg kutsui näkökulmaansa "uudemmaksi käsityk-seksi naisen asemaan nähden". Kommentoidessaan Sara Wacklinin muistelmateosta

Hundrade minnen från Österbotten Gripenberg kiitti teoksen harvinaista realismia:

se oli hänen mukaansa ensimmäinen suomalaisen naisen kirjoittama kuvaus vaimon ja tyttären elämästä. Kirjan näkökulmaa hän sen sijaan piti vanhanaikaise-na, koska se kuvasi sortoa "usein mustimmilla väreillä" ja koska kirjailija tunsi "pi-kemmin sääliä naisia kohtaan, kuin olevien olojen epäkohtien käsitystä".59 Gripen-berg itse halusi osoittaa, että naisellisen luonteen ja ahkeruuden tulokset olivat il-menneet monin tavoin, vaikka yhteiskunta olikin aina asettanut esteitä naisten toi-minnalle.

Gripenberg perusteli naisasian oikeutusta ja välttämättömyyttä historialla. Jotta olisi mahdollista ymmärtää vaatimus naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, olisi

kartoitettava paitsi nykyisyyttä myös menneisyyttä "sillä entisyys on nykyisyyden äiti" ja "historia [on] meidän opettajamme kaikissa ihmissuvun kehitystä koskevis-sa asioiskoskevis-sa".60 Gripenbergin historiakäsitys perustui ajatukselle väistämättömästä kehityksestä, edistyksestä. Kehityksen hän tulkitsi ennen muuta ihmiskunnan pyr-kimykseksi vapautua fyysisen voiman ylivallasta.61 Naisasian kehitys eri maissa

-teossarjansa johdannossa hän kirjoitti naisten aseman olevan osa tätä kehityskul-kua: aina kun fyysisen ylivallan ikeet olivat helpottaneet, naisten asema oli paran-tunut. Kehitystä oli hänen mukaansa aina vastustettu, mutta edistystä tapahtui siitä huolimatta, ja vastustus jopa palveli edistyksen päämääriä.62 Gripenberg vertasi ihmiskunnan historiassa tapahtunutta edistystä ihmisen elämänkulkuun. Miehet olivat kyllä alistaneet naisia, mutta se oli väistämätön oppiraha, joka ihmiskunnan oli edistymisestään maksettava: vanha aika ja keskiaika olivat vielä ihmiskunnan lapsuutta, minkä jälkeen oli koittanut nuoruuden, kehityksen aika.63

Naisasian kehitys eri maissa - teossarjan Suomea käsittelevässä osassa Gripenberg

nosti esiin naisten roolin uskonnollisissa liikkeissä 1700- ja 1800-luvulla osoitukse-na myönteisestä kehityksestä. Kristinuskoa Gripenberg pitikin kehityksen selittäjänä ja takeena. Kehitys oli hänen mukaansa "Jumalan antama maailmanjärjestys".64 Gripenberg oli syvästi uskonnollinen ihminen, ja kristinusko oli varhaisnuoruu-desta lähtien ollut hänen keskeisimpiä elämänsisältöjään.65 Hän yhdisti

Naisky-symyksessä -teoksessa (1890) edistyksen kristinuskoon ja sen perusperiaatteisiin

ih-misoikeuksista ja ihmisarvosta. Kristinuskon historiassa ilmenneen naisvihan hän selitti johtuneen itämaisista vaikutteista.

[M]itä enemmän ihmiset saivat selville Kristinuskon ylevän rakkauden- ja yh-denvertaisuudenaatteen, sitä enemmän nainenkin kohosi. Jokaista yleisen kehi-tyksen edistysaskelta seurasi säännöllisesti hänenkin kohoamisessaan edistymi-nen, niin, vieläpä niin säännöllisesti, että historioitsijat ja filosoofit ovat arvel-leet voivansa pitää naisen asemaa varmimpana merkkinä kansojen tai ajan ke-hityskannasta.66

Naisten oikeudettomuuden syitä piti hakea entisaikojen ihmisistä eikä kristinus-kosta, sillä siihen sisältyivät perusteet naisten oikeuksille. Gripenberg teki kiinnos-tavia huomioita naisen aseman perustelemisesta Raamatun tulkinnoilla. Naisasian vastustajat vetosivat Gripenbergin aikana esimerkiksi apostolien kirjoituksiin, joi-den mukaan vaimon tuli olla kuuliainen miehelleen. Apostolit kirjoittivat myös, että orjien tuli olla herroilleen kuuliaisia, mutta, kuten Gripenberg huomautti, "kuka enää nykyään niiden sanojen nojalla lähtisi puolustamaan orjuutta, vaikka niinkin aikanaan on tehty?"67 Toisin sanoen Gripenberg toi esiin sen, että Raama-tun tulkinnan tuli olla sidoksissa oman ajan ja RaamaRaama-tun ajan historiallisten erojen ymmärtämiseen. Raamattu oli kirjoitettu tietyssä historiallisessa ajassa ja tietyissä yhteiskunnallisissa oloissa, ja niihin vaikuttivat aina ihminen ja inhimillinen heik-kous.68

Muutoksen ja kehityksen väistämättömyyden teema oli keskeinen myös Gri-penbergin tavassa nähdä naisasian synty ja naisliikkeen oikeutus. Naisasian synty kytkeytyi hänen mielestään yhtäältä aatteellisella tasolla tapahtuneeseen muutok-seen, naiseutta koskeneiden käsitysten muutokmuutok-seen, ja toisaalta käytännön tasolla

MINNA HAGNER

yhteiskunnallisten olojen muutokseen.69 Naisliikkeen tavoitteena ei kuitenkaan ollut yksinomaan naisten etujen valvominen, vaan naiskysymys oli "ihmiskunnan kysymys, kysymys koko ihmiskunnan elimistön vapautuksesta ja sopusointuisesta kehityksestä".70 Ihmiskunnan kehittyminen edellytti sitä, että nainen sai tilaisuu-den kehittää itseään. Laki ei suonut naisille mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskun-taan, eikä naisten koulutuskaan luonut edellytyksiä vaikuttamiseen. Nainen kasva-tettiin miellyttämään miestä ja pysymään tietämättömänä, "viattomana".71

Gripenberg kiisti naisliikkeen vastustajien esittämän argumentin, että sen tar-koituksena oli muuttaa nainen miehen kaltaiseksi. Päinvastoin, tartar-koituksena oli "juuri naisluonteen varsinaisesti naisellisten ominaisuuksien kehittäminen".72 Näin ollen naisten asemassa tapahtuva edistys oli yhtä aikaa sekä koko ihmiskuntaa että erityisesti naisia koskeva. Naisasialla oli ääretön merkitys, sillä se oli "kysymys ih-miskunnan toisen puoliskon kehittymisestä 'from sexhood to humanhood'",73 "su-kupuoliolennosta" täyteen ihmisyyteen.

I

HMISKUNTA KEHITTYY

,

NAINEN MUUTTUU

,

TAI PÄINVASTOIN

Tutkimieni naisasianaisten tuottamat esitykset historiasta sijoittuvat historiakult-tuurin eri osa-alueille. Alexandra Gripenberg kirjoitti ennen kaikkea yleistä nais-historiaa, kun taas Lucina Hagmanin ja varsinkin Helena Westermarckin lähtökoh-dat olivat yksittäisten naisten historian mikrohistoriallisessa tarkastelussa. Aihei-den ja esitystavan valinta kertoo erilaisista historiakäsityksistä. Westermarckin kulttuurihistoriallinen näkökulma välitti naisten historiaa elettynä elämänä ja ajankuvana. Gripenbergin edistysajatteluun kiinnittyneestä näkökulmasta naisten historia asettui osaksi yleistä ihmiskunnan kehitystä. Hagman kirjoitti kolmikosta epähistoriallisimmin, mutta samalla selkeimmin poliittisesti.

Näitä esityksiä naisten historiasta voidaan tulkita historiapolitiikan käsitteen avulla. Tekijöiden tavasta tulkita menneisyyttä on luettavissa porvarillisen naisliik-keen ohjelmasta juontuvia intressejä. Westermarckin teksteissä kytkökset naisasia-liikkeeseen näkyvät vähiten, vaikka hänkin käytti tilaisuuksia hyväkseen ottaakseen kantaa esimerkiksi tyttöjen kasvatukseen tai naisten mahdollisuuksiin ansiotyö-hön. Gripenberg ja Hagman toivat naisasian esiin suoremmin ja useammissa yhte-yksissä.

Naisasiassa oli näiden kolmen kirjoittajan mukaan kysymys koko ihmiskunnan, ei vain naisten edusta. Erityisesti Gripenberg korosti tätä, mutta yhtä läheistä ja il-miselvää se oli Hagmanille. Yhteiskunta ja koko ihmiskunta kehittyisivät, jos nai-nen saisi vapauden kehittää itseään. Lähtökohta tälle muutokselle oli tyttöjen kas-vatuksen ja koulutuksen uudistamisessa. Varsinkin Westermarck pohti naisten ase-maa myös myönteisessä valossa: hän muistutti, että tavat ja asenteet olivat jo huo-mattavasti muuttuneet sitten 1800-luvun alun.

Toinen toistuvasti esiin nostettu teema oli naisten oikeus osallistua työelämään. Gripenbergin naishistoriassa naisten ansiotyötä ruodittiin laajimmin ja monipuo-lisimmin. Tässä artikkelissa valotetuissa elämäkerroissa ansiotyötä lähestyttiin lä-hinnä naiskirjailijuuden pohjalta. Westermarckille tarjoutui tilaisuus pohtia

tee-"Naisasian tarkoitus on ihmiskunnan sopusointuinen kehitys"

maa, kun hän kirjoitti elämäkerran Rosina Heikelistä, Suomen ensimmäisestä nais-puolisesta lääkäristä. Hän kirjoitti kaksiosaisen elämäkerran myös tädistään, opet-taja Elisabeth Blomqvistista, joka johti omaa koulua.

Monien muiden ansiotyötä tehneiden naisasianaisten tavoin Gripenberg, Wes-termarck ja Hagman olivat naimattomia, itseään elättäviä naisia.74 Aviovaimon ta-loudellinen riippuvuus miehestään oli naisliikkeen esiin nostama ongelma ja puo-lisoiden välinen tasa-arvo keskeinen vaatimus. Westermarckin mukaan ei voinut kuitenkaan kiistää, etteivätkö naiset voisi olla myös onnellisia avioliitossa. Gripen-bergin ja Hagmanin kirjoituksista sen sijaan paistoi useinkin suoranainen aviolii-ton vastaisuus. Hagman tosin kirjoitti omien vanhempiensa avioliiaviolii-ton seesteisyy-destä ja äitinsä nauttimasta arvostuksesta. Minna Canthin elämäkerrassa Hagma-nilla on kuitenkin selkeästi toinen sävy hänen eritellessään vaimojen ja perheenäi-tien alisteista asemaa. Gripenberg jakoi Hagmanin asenteen. Sukupuolimoraaliin liittyvät kysymykset kuohuttivat nekin Hagmania ja Gripenbergiä. Miehelle sek-suaalisia vapauksia sallinut mutta naisilta seksuaalista pidättyvyyttä vaatinut kak-sinaismoralistinen siveellisyyskoodisto tuomittiin jyrkästi, mutta myös aviopuoli-soiden välistä seksuaalisuutta pidettiin vaimoa alistavana. Seksuaalisuus haluttiin rajata jälkeläisten hankkimiseen.

Hagman toisti Minna Canthin elämäkerrassa moneen kertaan näkemyksensä Canthin teoksiin kohdistetun kritiikin syistä: "Pahinta hänelle tietysti oli se, että hän oli nainen. Sen vuoksi ei riittänyt huutaa alas ainoastaan sitä, mitä hän puhui ja kirjoitti, vaan sitä, että hän puhui ja kirjoitti. Sukupuolensa takia hän joutui siis kaksinkertaisen vainon alaiseksi."75 Tämä Hagmanin lempilause paljastaa, miksi naisliikkeessä pidettiin naisten historian kirjoittamista tärkeänä: naiset olivat vaienneet kauan ja kun rohkeimmat heistä sitten aukaisivat suunsa, heidät pyrit-tiin vaientamaan. Naisten oli kuitenkin itse puolustettava omia etujaan. Merkittä-vien naisten elämän historia ansaitsi tulla kerrotuksi tavalla, joka herättäisi lukijoita kyseenalaistamaan asioita.

Naisasianaisilla oli selvä käsitys elämäkertakirjallisuuden arvosta ja merkityk-sestä. Hagman puhui vuonna 1920 Suomalaisen Naisliiton vuosikokouksessa siitä, miten naisten tulisi harrastaa itsetutkiskelua. Tätä olisi hänen mukaansa antoisa toteuttaa tutustumalla elämäkerralliseen kirjallisuuteen, joka laajentaa lukijan nä-kökulmaa, luo pohjaa arvostelukyvylle ja antaa tervettä vauhtia oikeasuuntaiselle kehitykselle. Näin naisten olisi Hagmanin mielestä helpompi itsenäisesti vaikuttaa "elämänkehityksen laatuun", minkä mahdollisuuden esimerkiksi äänioikeus jo tar-josi naisille.76 Naisasiassa oli kyse muutoksesta ja kehityksestä, niin yhteiskunnan kuin naistenkin. Kuvatessaan yhden naisen elämää naiselämäkerrat tarjosivat sa-malla naislukijoille esikuvia itsensä ja maailman muuttamiseksi.

V

1 Helena Westermarck kuvasi näitä vaiheita omaelämäkerrassaan. Ks. Westermarck 1941, 351-356. 2 Lucina Hagman oli Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja v. 1892-1908 ja 1913-1920 ja

Suomalai-sen Naisliiton puheenjohtaja v. 1909-1914 ja 1922-1927. Helena Westermarck oli Unionin sihteerinä vuosina 1892-1896. Alexandra Gripenberg oli Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja v. 1889-1904 ja 1909-1913.

3 Tuulio, esim. 22-25, 332-333.

MINNAHAGNER

4 Hinkkanen ja Lintunen, 203, 207; Kokko, 120-121; Mustakallio, 40. 5 Kalela, 21.

6 Ks. esim. Hinkkanen ja Lintunen, 196-198, 207; Kokko, 118-119; Mustakallio, 16. Alexandra Gripenberg selosti Naisasian kehitys -teoksessaan näkemystään äänioikeuden laajuudesta parhain päin ja yleisti sen myös koskemaan kaikkia porvarillisia naisasianaisia. Porvarilliset naisasia-yhdistykset vaativat naisille äänioikeutta "samoin perustein kuin miehille" eli vain tietyn sosiaali-sen taustan ja varallisuuden omaaville naisille, kun taas työläisnaiset vaativat yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, sukupuolesta ja varallisuudesta riippumatta. Tämän Alexandra Gripenberg toikin esille, mutta siten, että hänen mukaansa työläisnaiset vaativat naisille äänioikeutta ainoastaan siinä tapauksessa, että yleinen äänioikeus toteutuisi, kun taas porvarilliset naiset vaativat äänioikeutta naisille joka tapauksessa, vaikka sitten vain oman yhteiskuntaluokkansa naisille, jos miestenkään äänioikeus ei laajenisi. Gripenberg 1909, 182-183.

7 Gripenberg 1909, 190. 8 Westermarck 1941, 329-332, 339-348. 9 Westermarck 1941, 406. 10 Ks. Westermarck 1913a. 11 Westermarck 1913a, 316. 12 Ks. Hagman 1918. 13 Hagman 1918,470. 14 Gripenberg 1905 ja 1909, esipuheet. 15 Gripenberg 1909, esipuhe.

16 Gripenberg 1905 ja 1909, esipuheet. Alexandra Gripenberg ei käynyt koskaan koulua, mutta hän sai kotiopetusta isommilta sisaruksiltaan, joiden välityksellä hän sai myös aatteellisen herätyksensä sekä naisasiaan että fennomaniaan. Tuulio, 22-25.

17 Tuulio, 189.

18 Esim. Historiallinen Aikakauskirja 1904, 154-158; Historiallinen Aikakauskirja 1909, 80. Edellinen arvostelu oli muutoin varsin myönteinen, jälkimmäinen kriittisempi.

19 Gripenberg 1909, 194.

20 Nutid 11/1903. Subjektiivisuudesta kritisoitiin myös Finsk Tidskriftin arvostelussa 56/1904 sekä

Historiallisen Aikakauskirjassa vuonna 1909 eli suomenkielisen laitoksen viimeisen osan

ilmestymi-sen jälkeen. Filosofian tohtori Alma Söderhjelm kirjoitti arvostelussaan Hufvudstadsbladetissa, että vaikka teos edusti pitkäaikaista ja tärkeää työtä, sen arvoa himmensi kirjailijan "yksipuolinen ja dogmaattinen suhtautuminen eri ilmiöihin, levollisuuden ja objektiivisuuden puute ja taipumus persoonallisiin arviointeihin". Lainaus Tuulion mukaan, Tuulio, 249. Arvostelu oli moniosainen ja ilmestyi Hufvudstadsbladetissa 16.8., 18.8. ja 23.8. 1903.

21 Nutid 11/1903,359. 22 Nutid 11/1903,352-355.

23 Teos ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1906 ja 1911. 24 Hagman 1911, VII.

25 Valvoja 1907, 132-135. 26 Hagman 1911,2.

27 Elämäkertureista vallankäyttäjinä ks. Leskelä-Kärki, 102-103. 28 Wacklin, 58.

29 Minna Canthin elämäkerta sai kyllä Nutidin arvostelijalta, itsekin naisasianaiselta, kiittävän palautteen (Nutid 6/1912, kirjoittanut toimittaja Dagmar Neovius), mutta sen sijaan Valvojan ja

Historiallisen Aikakauskirjan arvostelijoilta runsaasti kritiikkiä osakseen juuri näkökulmansa

vuoksi {Historiallinen Aikakauskirja 1912, 443-446, kirjoittanut kirjallisuuden tutkija V(iljo) Tarkiainen, myöhemmin professori ja kansleri; Valvoja 1907, 132-135 ja Valvoja 1911, 544-549, kirjoittanut H.S. eli kirjailija Helmi Krohn (Setälä)).

30 Hagman 1911,387-390.

31 Gripenberg 1904. Ks. myös Gripenberg 1909, 25-28. 32 Annie Furuhjelm, Nutid 11/1903.

33 Westermarck 1904, 47-52, 75-76, 84.

34 Valvoja 1904, 75-76. Arvostelu on kirjoitettu nimikirjaimin H. S. varustettuna. Niiden takana on todennäköisesti kirjailija Helmi Krohn (Setälä), jonka aviomies E. N. Setälä oli tuolloin Valvojan toimituksessa ja joka itsekin myöhemmin toimitti Valvojaa.

35 Forssell, 462; Forsblom, 39.

36 Näitä Aarne-nimimerkillä kirjoitettuja teosten sisältöjä kuvaili esim. Alexandra Gripenbergin elämäkerran kirjoittaja Tyyni Tuulio, ks. Tuulio, 68-85.

38 Westermarck 1941,223. 39 Westermarck 1941, 228. 40 Westermarck 1894, 337. 41 Westermarck 1941, 281. 42 Ks. Forsblom, 32. 43 Westermarck 1894, 354. 44 Forsblom, 41-43, 52-56. 45 Westermarck 1894, 336. 46 Westermarck 1894, 337. 47 Westermarck 1894, 351. 48 Historiallinen aikakauskirja 1912, 443-446. 49 Westermarck 1913b, esipuhe, 1-2.

50 Vrt. 1900-luvun lopun naiselämäkertojen mikrohistoriallisuudesta Leskelä-Kärki, 111. 51 Almquistin Det går an. En tafla ur lifvet -teos (1839) aloitti Suomessa keskustelun perheen ja

avioliiton merkityksestä sekä naisemansipaatiosta. Ks. Häggman, 163-168. 52 Westermarck 1913b, esipuhe. 53 Westermarck 1913b, 1-2. 54 Valvoja 1914,232-234. 55 Wacklin, 48. 56 Westermarck 1941, inledning. 57 Gripenberg 1909, 1-8. 58 Gripenberg 1909, 14-15. 59 Gripenberg 1909, 19. 60 Gripenberg 1890, 8-9. 61 Gripenberg 1890, 9; Gripenberg 1905, 1. 62 Gripenberg 1905, 1-4. 63 Gripenberg 1890, 14. 64 Gripenberg 1890, 7, 14-15, 30.

65 Halila, 121; Tuulio, 35, 57; Hinkkanen ja Lintunen, 194; Ala, 130-131, 145-146. 66 Gripenberg 1890, 15-16.

67 Gripenberg 1890, 26.

68 Ks. näistä perusteluista Gripenberg 1890, 26-28. 69 Gripenberg 1890, 8.

70 Gripenberg 1905, 4. 71 Gripenberg 1905, 7. 72 Gripenberg 1905, 8. 73 Gripenberg 1909, esipuhe.

74 Naisasianaisten naimattomuudesta ks. esim. Jallinoja, 79-90. 75 Ensimmäisen kerran kohdassa Hagman 1911, VII.

76 Hagman 1995, 93-94. Esitelmä julkaistiin myös Naisten Äänessä 1920, 109-111.

L

1. JULKAISTU ALKUPERÄISAINEISTO Lehdet

Finsk tidskrift för vitterhet, vetenskap, konst och politik, 1894, 1904 Historiallinen Aikakauskirja, 1904, 1909, 1912

Nutid. Tidskrift för sociala frågor och hemmets intressen, 1903, 1912-1914 Valvoja, 1904, 1907, 1914

Alexandra Gripenbergin, Lucina Hagmanin ja Helena Westermarckin kirjallista tuotantoa Gripenberg, Alexandra: Naiskysymyksessä. Werner Söderström: Porvoo 1890.

Gripenberg, Alexandra: Fredrika Runeberg. Erillispainos teoksesta Finska kvinnor på olika arbets-områden. Suom. Hilda Käkikoski. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki 1904. Gripenberg, Alexandra: Naisasian kehitys eri maissa I. Tekijän lisäyksillä suomentanut Tiina Forström.

MINNAHAGNER

Alkuteos Reformarbetet till förbättrande af kvinnans ställning (1893). WSOY: Porvoo 1905. Gripenberg, Alexandra: Naisasian kehitys eri maissa IV. Tekijän lisäyksillä suomentanut Tiima Hainari.

Alkuteos Reformarbetet till förbättrande af kvinnans ställning (1903). WSOY: Porvoo 1909. Hagman, Lucina: Minna Canthin elämäkerta. Kustannusosakeyhtiö Otava: Helsinki 1911. Hagman, Lucina: Muistelma äänioikeuteni ensi ajoilta. Kirjassa Murrosjoilta. Muistoja ja kokemuksia.

WSOY: Porvoo 1918.

Hagman, Lucina: Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviältä 1853-1865. Otava: Helsinki 1936. Hagman, Lucina: Tarkoitus ja tie. Kirjassa Lukukirja Suomen naisille. Toim. Liisa Husu, Elina Katainen,

Eeva Peltonen, Pia Purra, Eeva Raevaara ja Liisa Tiukka. Gaudeamus: Tampere 1995. Wacklin, Saara: Satanen muistelmia Pohjanmaalta ynnä Saara Wacklinin kuoltua julkaistuja pohjalaisia

kaskuja. Toimittanut ja elämäkerralla varustanut Helena Westermarck. Suomentanut K. A. Järvi.

Ruotsinkielinen alkuteos vuodelta 1919. K. J. Gummerus Osakeyhtiö: Jyväskylä 1924. Westermarck, Helena: Ett kvinnoöde. Skuggbild från seklets början. Finsk Tidskrift 37: 1894. Westermarck, Helena: Fredrika Runeberg. En litterär studie. Söderström & co förlagsaktiebolag:

Helsingfors 1904. Westermarck, Helena: Aamunkoitteessa. Kirjassa Murrosajoilta. Muistoja

ja kokemuksia. WSOY: Porvoo 1913a.

Westermarck, Helena: Kvinnospår. Kulturbilder från 1800-talets förra del. Söderström & co för-lagsaktiebolag: Helsingfors 1913b. Westermarck, Helena: Mina levnadsminnen. Söderström: Helsingfors 1941.

2. KIRJALLISUUS

Ala, Juha: Suomi-neito ja suojelusikä. Sortovuosien psykohistoriaa. Gaudeamus: Helsinki 1999. Forsblom, Tuula: Emansipaatiopyrkirnyksiä. Kirjailija Helena Westermarckin tie itsenäisyyteen.

Kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, kulttuurihistorian laitos 1999. Forssell, Pia: Från skrivande damer till yrkesförfattarinnor. I boken Finlands svenska litteraturhistoria.

Första delen: åren 1400-1900. Redaktör Rainer Knapas. Utgiven av Johan Wrede: Helsingfors 1999.

Halila, Anja: Aleksandra Gripenbergin elämäkerta. Historiallinen aikakauskirja 57/1959. Hinkkanen, Merja-Liisa ja Lintunen, Maija: Aleksandra Gripenberg. Taistelija ja kansainvälinen

naisasianainen. Kirjassa Yksi kamari — kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset. BTJ Kirjastopalvelu Oy: Helsinki 1997.

Häggman, Kai: Perheen vuosisata. Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa. Historiallisia tutkimuksia 179. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki 1994.

Jallinoja, Riitta: Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet. Naisasialiike naisten elämäntilanteen

muutoksen yhteiskunnallis-aatteellisen murroksen heijastajana. WSOY: Juva 1983.

Kalela, Jorma: Historiantutkimus ja jokapäiväinen historia. Kirjassa Jokapäiväinen historia. Toim. Jorma Kalela ja Ilari Lindroos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki 2001.

Kokko, Marja: Lucina Hagman ja naisen tehtävä. Puheenvuoro naisten kansalaisidentiteetin perusteisiin vuoden 1906 äänioikeusuudistuksen aikoihin. Kirjassa Siperiasta siirtoväkeen. Murrosaikoja

ja käännekohtia Suomen historiassa. Toim. Heikki Roiko-Jokela. Kopijyvä: Jyväskylä 1996.

Leskelä-Kärki, Maarit: Kerrottu elämä. Naishistorioitsija ja toisen ihmisen historian kirjoittamisen ongelmia. Kirjassa Jokapäiväinen historia. Toim. Jorma Kalela ja Ilari Lindroos. Suomalaisen

kirjallisuuden seura: Helsinki 2001.

Mustakallio, Sinikka: Nainen ja ääni. 90 vuotta naisten äänioikeutta. Opintotoiminnan keskusliitto: Helsinki 1996.

Tuulio, Tyyni: Aleksandra Gripenberg. Kirjailija, taistelija, ihminen. Werner Söderström Osakeyhtiö: Porvoo 1959.