Praksis vai gnoosis?: ortodoksisen
uskonnon opettajien käsityksiä
oppiaineen tehtävistä
Helsingin yliopiston kirjaston verkkojulkaisu
2010
Kaarina Lyhykäinen
Teologinen Aikakauskirja 114(2009): 5
Helsinki: Teologinen julkaisuseura, 2009
s. 471-477
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.
http://www.helsinki.fi/kirjasto/
Praksis vai gnoosis?
Ortodoksisen uskonnon opettajien käsityksiä
oppiaineen tehtävistä
KAARINA LYHYKÄINEN
JOHDANTO
Tämän katsauksen tarkoituksena on tutkia suoma-laisten ortodoksisen uskonnon opettajien käsityksiä uskonnonopetuksen tehtävistä. Uskonto on pakol-linen oppiaine suomalaisessa perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Oppilas osallistuu oman uskonnon opetukseen tai jos oppilas ei kuulu mi-hinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, opetetaan hänelle elämänkatsomustietoa. Yleensä ortodok-sisen uskonnon aineenopettajat opettavat kaikilla luokka-asteilla, kun taas luokanopettajat opettavat pääsääntöisesti alakoulussa. Aineenopettajilla on yleensä arvosana ortodoksisessa teologiassa ja kas-vatustieteessä ja luokanopettajilla kaskas-vatustieteessä. Ortodoksisen uskonnon aineen- ja luokanopettajia koulutetaan Joensuun yliopistossa. Vähemmistöön kuuluvan uskonnonopettajan käsitykset omasta op-piaineestaan ja sen tehtävistä saattavat erota enem-mistön uskontoa opettavien käsityksistä.
TEORIATAUSTA
Monet ortodoksisen uskonnon opettajat näkevät oppiaineensa osaltaan myös kirkon työnä, vaikka opetuksen järjestäjä ja palkan maksaja olisi kunta. Vuonna 1994 opettajista 40 % piti itseään sekä seurakunnan että kunnan työntekijänä ja 20 % ai-noastaan seurakunnan työntekijänä (Aikonen 1997, 49). Täsmälleen samat prosenttiosuudet löytyivät Kujalan (2006, 48) ortodoksisia luokanopettajia käsitelleessä pro gradu -työssä. Aikosen raportista
käy ilmi, että kolmasosa ortodoksisen uskonnon opettajista pitää opetuksen tärkeimpänä tehtävänä oppilaiden kasvattamista aktiivisiksi kirkon jäseniksi. Muina tärkeinä tavoitteina pidettiin ortodoksisen identiteetin tukemista ja myönteisen asenteen luo-mista omaa kirkkoa kohtaan. Tiedolliset tavoitteet olivat vasta neljännellä sijalla. Aikosen mukaan ensimmäiset kolme tavoitetta ovat tunnepohjaisia ja kokemukseen liittyviä. Ne kuvastavat opettajien "näin haluaisin opettaa" -ajattelua. Käytännössä tie-dolliset tavoitteet ohjaavat opettajien työtä toiseen suuntaan (Aikonen 1997,54). Tirrin ja Kallioniemen (1999,49-55) tutkimus luokanopettajaksi opiskele-vien käsityksistä uskonnosta koulun oppiaineena ei anna suoranaisesti tietoa opiskelijoiden käsityksistä uskonnonopetuksen tavoitteista tai tehtävistä. Sen sijaan heidän tärkeysjärjestykseen asettamistaan oppisisällöistä voidaan ehkä päätellä jotakin. Luo-kanopettajaopiskelijat pitivät uskonnonopetuksen tärkeimpinä sisältöinä oppilaiden elämänkysymyk-siä ja oppilaiden lähiympäristöstä nousevien ky-symysten pohdintaa. Vähiten tärkeiksi sisällöiksi arvioitiin esimerkkejä kristillisen uskon ja yleensä uskonnon merkityksestä yksilöiden ja yhteisöjen elämään sekä kristinuskon synnyn ja kehityksen pääpiirteitä ja kristillisten kirkkojen perusluonnetta. Vähiten tärkeät sisältöalueet viittaavat selkeästi kirkkohistorian ainekseen, joka on luonteeltaan tiedollisesti painottunutta. Tärkeimmiksi arvioidut sisällöt sen sijaan viittaavat eettisiin aiheisiin, joita tulisi pohtia käytännönläheisesti. Uskonnonopet-tajat korostavat eettisen aineksen tärkeyttä myös
vanhempien tutkimusten mukaan (mm. Sirviö 1977; Tirri, L. 1977; Karttunen 1976; 1978).
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004,12) opetuksen arvopohja on määritelty seu-raavasti: "— Opetuksen perustana on suomalainen kulttuuri, joka on kehittynyt vuorovaikutuksessa alkuperäisen, pohjoismaisen ja eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Opetuksessa on otettava huo-mioon kansalliset ja paikalliset erityispiirteet sekä kansalliskielet, kaksi kansankirkkoa, saamelaiset alkuperäiskansana ja kansalliset vähemmistöt—". Uskonnonopetuksen yleiset tavoitteet heijastavat tätä arvopohjaa määrittelemällä opetuksen tavoit-teiksi oppilaan perehdyttämisen omaan uskontoon, suomalaiseen katsomusperinteeseen sekä tutustut-tamisen muihin uskontoihin. Lisäksi oppilasta tulisi auttaa ymmärtämään uskontojen kulttuurista ja inhimillistä merkitystä sekä kasvattaa eettisyyteen ja auttaa ymmärtämään uskonnon eettistä ulottu-vuutta. Ortodoksisen uskonnon keskeinen tavoite on oppilaan ortodoksisen identiteetin vahvistami-nen ja ylläpitämivahvistami-nen.
Monien muiden Euroopan maiden tavoin us-konnonopetuksen mallista on keskusteltu myös Suomessa viime vuosina. Siksi suomalainen yh-teiskunta tarvitsee ajankohtaista ja relevanttia tietoa päätöksenteon pohjaksi. Uskonnonopetuskeskuste-lu ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö, vaan sitä on käyty jo yli sadan vuoden ajan (Juntunen 1985, 1). Kallioniemen (1997,71) mukaan myös itse keskustelu on vaikuttanut uskonnonopettajien käsityksiin omasta oppiaineestaan. Lisäksi, toteut-taakseen opetussuunnitelman perusteita, suomalais-ten opettajien täytyy laatia paikalliset opetussuun-nitelmat ja samalla kehittää omaa työtään (Raivola 1994,21-24; Niikko 1996,107-110). Pedagoginen ajattelu vaatii jatkuvaa itsereflektiota ja siksi onkin tärkeää tutkia opettajien omia näkemyksiä ope-tuksestaan (Kansanen & al. 2000, 89).
Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitos ja soveltavan kasvatustieteen laitos aloit-tivat tutkimusprojektin keväällä 2006. Projektin tarkoituksena on tutkia uskontoa kouluaineena, uskonnonopettajien näkemyksiä oppiaineestaan, opetuksen käytännön järjestelyjä sekä koulujen
juhlaperinnettä. Lisäksi projekti tuottaa tietoa us-konnonopetuksesta ja sen asemasta suomalaisessa koulujärjestelmässä. Projekti jatkaa myös suoma-laisen uskonnonopetustutkimuksen perinnettä, jos-sa kartoitetaan erilaisten viiteryhmien käsityksiä uskonnonopetuksesta (ks. esim. Karttunen 1976; 1978; Räsänen 2006).
METODI: Kysely ja otos
Uskonnonopettajilta kysyttiin lomakkeella, kuinka tärkeinä he pitivät uskonnonopetuksen tehtäviä. Lo-makkeessa oli 33 eri väittämää, jotka tuli arvioida asteikolla 1-5 sen mukaan miten tärkeinä opettajat pitivät eri tavoitteita (ei lainkaan - vähän - jonkin verran - paljon - erittäin paljon). Väitteiden keski-arvot ja keskihajonnat näkyvät liitteessä.
Tutkimusaineisto perustuu kyselyyn, joka tehtiin keväällä 2006. Siihen osallistui 424 suomalaista us-konnonopettajaa. Heistä 99 oli miehiä (23 %) ja 325 naisia (77 %). Aineistosta voitiin muodostaa neljä eri ikäryhmää Vastaajista 91 oli alle 35-vuotiaita (22 %), 36-45-vuotiaita oli 119 (28 %), 46-55-vuotiaita oli 128 (30 %) ja 83 oli yli 56-vuotiaita (20 %).
Suurin osa opettajista kuului Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon (N=323,76 %). Noin viides-osa kuului ortodoksiseen kirkkoon (N=92,22 %) ja vain muutama ilmoitti kuuluvansa johonkin muu-hun uskonnolliseen yhdyskuntaan (N=5, 1 %) tai olevansa kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan (N=4, 1 %).
Opettajien koulutustaustasta muodostettiin neljä eri ryhmää. Lähes puolella opettajista oli luokan-opettajan koulutus (N=174, 41 %), 93 opettajalla (22 %) oli teologian maisterin tutkintoja 80 (19 %) oli filosofian maisterin tutkinto, 34 opettajalla (8 %) oli joku muu koulutus ja 44 (10 %) ei ilmoittanut koulutustaan.
Aineiston analyysi
Opettajien käsityksiä analysoitiin käyttämällä faktorianalyysia. Faktorianalyysin käytön edellytykset tutkittiin käyttämällä Bartlettin ja Kaiser-Meyer-Olkinin testejä. Ryhmien välisiä eroja tutkittiin käyttä-
mällä yksisuuntaista varianssianalyysia (ANOVA). ANOVAa täydennettiin Scheffen testillä, jotta saa-taisiin selville kaikki ryhmien keskiarvojen lineaari-set yhdistelmät. Kun alaryhmien määrä oli pienempi kuin 30, käytettiin non-parametrisiä testejä. Kolmen tai useamman ryhmän välisiä eroja testattiin käyttä-mällä Kruskal-Wallis testiä ja eroja kahden ryhmän välillä testattiin Mann-Whitney testillä.
ORTODOKSISTEN OPETTAJIEN AINEISTO
Keskityn tässä artikkelissa ortodoksisen uskonnon opettajiin. Ortodoksisilta opettajilta kerätty aineisto on erotettu omaksi tiedostokseen. Ortodoksisten opettajien ryhmässä (N=92) miehiä oli 24 (26 %) ja naisia 68 (74 %). Opettajien ikäjakauma näkyy taulukossa 1.
Ortodoksisista opettajista 45:11a (49 %) oli luo-kanopettajan koulutus, teologian maistereita oli 11 (12 %), filosofian maistereita 9( 10 %) ja 13:11a (14 %) oli joku muu koulutus. Puuttuva koulutus-tieto puolestaan oli 14(15%) opettajalla.
TULOKSET
Käsitysten ulottuvuudet
Summamuuttujat muodostettiin faktorianalyysin avulla ja niiden eroja tutkittiin varianssianalyysilla. Faktorit nimettiin seuraavasti: 1) uskonnonopetuk-sen tehtävä on vahvistaa oppilaan omaa uskonnol-lista identiteettiä, 2) uskonnonopetuksen tehtävä on valmistaa oppilasta monikulttuuriseen ja moniuskontoiseen maailmaan, 3) uskonnonope-tuksen tehtävä on avata oppilaiden elämänky-symyksiä, 4) uskonnonopetuksen tehtävä on antaa arvokasvatusta, 5) uskonnonopetuksen tehtävä on tukea elämänkysymyksissä ja arvova-linnoissa ja 6) uskonnonopetuksen tehtävä on tukea uskonnollista ja hengellistä ymmärtämistä. Faktoreista muodostettiin kuusi uutta luokkaa ja ne nimettiin samoin kuin faktorit. Uusien luokkien keskiarvot ja keskihajonnat näkyvät taulukossa 2. Luokkien keskiarvojen erot testattiin käyttämällä t-testiä.
Summamuuttuja S5 "tukea elämänkysymyksis-sä ja arvovalinnoissa" (M= 4.3, Sd=0.6) nousi en-simmäiselle sijalle ja SI "vahvistaa oppilaan omaa uskonnollista identiteettiä" (M= 4.2, Sd=0.6) toi-selle sijalle. Kolmannelle sijalle sijoittui S4 "antaa arvokasvatusta" (M= 4.1, Sd=0.7). Nämä kolme summamuuttujaa painottuivat hieman enemmän kuin monikulttuuriseen ja moniuskontoiseen yh-teiskuntaan valmistaminen sekä oppilaiden elä-mänkysymysten avaaminen. Summamuuttuja S6, uskonnollisen ja hengellisen ymmärtämisen tuke-
minen, oli selkeästi vähemmän painottunut kuin ensimmäiset kolme summamuuttujaa.
Tulokset ovat linjassa perusopetuksen ope-tussuunnitelman perusteiden (2004,202) kanssa, jossa kaikkien uskontosidonnaisten ryhmien tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan perehdyt-täminen oppilaan omaan uskontoon. Myös ortodoksisen uskonnon keskeisin tavoite "Op-pilaat vahvistavat omaa ortodoksista identiteet-tiään —" vastaa hyvin summamuuttujaa S1. Ortodoksisessa uskonnonopetusperinteessä on keskeistä läheinen yhteys ja yhteistyö kirkon kanssa. Sellaiset erityispiirteet kuin juma-lanpalvelukset, juhlat, paastot, sakramentit ja kirkkotaide ovat osa ortodoksista opetusta, huolimatta siitä missä opetus annetaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnonopetus olisi kirkon toimintaa koulussa (Aikonen 2007, 58).
Erot miesten ja naisten välillä
Naiset pitivät tärkeämpinä uskonnonopetuksen tehtäviä S3 "avata oppilaiden elämänkysymyk-siä" (M=3.9, Sd=0.6), S4 "antaa arvokasvatusta" (M=4.2, Sd=0.7), S2 "valmistaa oppilasta mo-nikulttuuriseen ja moniuskontoiseen maail-maan" (M=4.0, Sd=0.7) and S5 "tukea elä-mänkysymyksissä ja arvovalinnoissa" (M=4.3, Sd=0.6) kuin miehet S3: (M=3.4, Sd=0.7, t=-3.0**/ df=87), S4 (M=3.8, Sd=0.6, t=l.6*/ df=88), S2 (M=3.8, Sd=0.6, t=-l.1*/ df=88) and S5 (M=4.1, Sd=0.6, t=—1.5*/ df=88). Orto-doksisen uskonnonopetuksen tutkimuksen ken-tässä ei ole tutkimuksia, joihin tätä tulosta voisi verrata, mutta esimerkiksi Kallioniemi (2001,215) ja Davie (2004,89,91 -92) ovat osoittaneet, että naiset pitävät uskonnonope-tuksen tunnustuksellisia tavoitteita tärkeämpänä kuin miehet.
Koulutus erottelevana tekijänä
Koulutustausta erotteli opettajia eniten summa-muuttujien SI, S3 ja S5 suhteen. Keskiarvot ja keskihajonnat näkyvät taulukossa 3. Opettajat, joilla oli luokanopettajan koulutus (U= 134,5; p=0.005), teologian maisterin tutkinto (U=28; p=0.021) tai filosofian maisterin tutkinto (U=28; p=0.021) antoivat vähemmän painoarvoa S1:lle kuin opettajat, joilla oli jokin muu koulutus. Opettajat, joilla oli jokin muukoulutus, pitivät myös tehtävää S3 tärkeämpänä kuin luokanopettajat (U= 167,5; p=0.019), teologian maisterit (U=24; p=0.01) ja filosofian maisterit (U=14; p=0.005). Tehtävässä S5 oli merkittäviä eroja luokanopettajien ja filosofian maistereiden välillä (U=98; p=0.042), luokan-opettajien ja luokan-opettajien, joilla oli jokin muu koulutus välillä (U=186; p=0.049), sekä teolo-gian maistereiden ja filosofian maistereiden vä-lillä (U= 17; p=0.02). Luokanopettajat opettavat kaikkia perusopetuksen oppiaineita ja filosofian maisterit ensisijaisesti jotain muuta oppiainetta ja ortodoksista uskontoa toisena tai kolmantena opetettavana aineena. Mahdollisesti he eivät miellä ortodoksista uskontoa luonteeltaan eri-laiseksi kuin koulun muut oppiaineet. Toisaalta opettajat, joilla on jokin muu koulutus, opettavat yleensä ainoastaan uskontoa. Opettajat, joilla on jokin muu koulutus, ovat yleensä erittäin sitou-tuneita työhönsä ja näkevät sen erityisenä kut-sumuksena. Tämä heijastuu myös heidän oppi-laittensa oppimistuloksiin (Rusama 2002, 106-107). Aineistosta nousi seuraavia opettajien koulutusnimikkeitä: filosofian tohtori, filosofian lisensiaatti, ortodoksinen pappi tai kanttori, hallintotieteiden maisteri, taiteiden maisteri, erityisopettaja, lastentarhanopettaja, kotitalo-usopettaja, käsityönopettaja, teologian opiske-lija, ekonomi, suurtalousesimies ja puolustus-voimien upseeri.
Erot ikäryhmien välillä
Summamuuttujassa 1"-- vahvistaa oppilaan omaa uskonnollista identiteettiä" on eroja eri ikäryhmien välillä (X2=9,86; df=3; p=0.02). Ikäryhmässä 46-55 vuotta (M=4.4, Sd= 0.5), S1 oli painotetumpi kuin ikäryhmissä alle 35 vuotta (M=4.0, Sd=0.5, U=80, p=0.02*)ja 36-45 vuotta (M=4.0, Sd=0.7, U=241, p=0.006**). Näitä eroja voidaan selittää sillä, että ihmiset tulevat iän myötä uskonnollisemmiksi (Holm 1987, 97-101; Davie 1994, 121-123). Toisaalta taas nyt ikäryhmään 46-55 kuuluvat luokan-opettajat, jotka opiskelivat Joensuun korkea-koulussa vuosina 1972-1989, suorittivat poik-keuksetta ortodoksisen uskonnon erikoistu-misopinnot. Tuolloin ortodoksisen uskonnon keskeisenä tavoitteena oli kasvattaa oppilaista aktiivisia kirkon jäseniä. (Aikonen 1997, 12-16)
POHDINTAA
Tämän katsauksen tarkoituksena oli tutkia ortodoksisen uskonnon opettajien käsityksiä uskonnonopetuksen tehtävistä. On olemassa hyvin vähän, jos ollenkaan, tutkimuksia orto-doksisten opettajien käsityksistä uskonnon-opetuksen tavoitteista. Aikonen (1997) keräsi tietoja suomalaisilta ortodoksisen uskonnon opettajilta vuosina 1993-1994. Raportissa on käsitelty opettajien käsityksiä erittäin lyhyesti. Tässä mielessä tämä tutkimus on uraauurtava ja voi toimia tulevien tutkimusten pohjana.
Ortodoksisen uskonnon opettajien käsitys-ten mukaan opetuksen tärkeimpiä tehtäviä on tukea oppilaiden elämänkysymyksiä ja arvova-lintoja, vahvistaa oppilaan omaa uskonnollista identiteettiä ja antaa arvokasvatusta. Tulokset osoittavat, että ortodoksiset opettajat pitävät affektiivisia ja toiminnallisia tavoitteita tärke-ämpinä kuin kognitiivisia tehtäviä. Tällainen ajattelutapa heijastaa yleisemmin valtakunnal-listen opetussuunnitelman perusteiden (2004) ja perinteisen ortodoksisen uskonnonopetuskäsi-tyksen tavoitteita. Ortodoksinen näkemys us-konnonopetuksesta on ennemminkin oppimista oman uskonnon sisällä kuin ohjaamista siihen. Tätä ajatusta tukee myös opetussuunnitelman perusteiden (2004) tavoite vahvistaa ja
ylläpi-tää oppilaan ortodoksista identiteettiä, ei luoda
sitä.
Aineistosta löytyi joitakin sukupuolten vä-lisiä eroavaisuuksia. Naiset painottivat miehiä enemmän tulevaisuuteen suuntautuvia tavoit-teita, sellaisia kuten elämänkysymysten avaa-mista, arvokasvatuksen
antamista ja monikulttuuriseen ja moniuskon-toiseen yhteiskuntaan valmistamista. Koulu-tustaustasta erottui selvästi ryhmä "muu kou-lutus", joka painotti muita selvästi enemmän oppilaan oman uskonnollisen identiteetin vah-vistamista ja oppilaiden elämänkysymysten avaamista. Myös ikäryhmistä löytyi eroavai-suuksia. Oppilaan oman uskonnollisen identi-teetin vahvistaminen oli selkeästi painottunut ikäryhmässä 46-55 kuin nuoremmissa ryhmissä. Luterilaisen uskonnon opettajien käsitykset oppiaineen tavoitteista poikkesivat selkeästi ortodoksisen uskonnon opettajien käsityksistä. Luterilaisen uskonnon opettajat näkivät tiedol-liset ja kognitiiviset tavoitteet ensisijaisina.
Tulokset olivat odotettuja. Ortodoksisen us-konnon opettajien käsitykset usus-konnonopetuk- uskonnonopetuk-sen tehtävistä seuraavat ortodoksista opetustra-ditiota ja valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita. Vähemmistöidentiteetin tukeminen on elinehto pienen vähemmistön säilymiselle. Omasta perinteestä lähtevä kasvatus luo oppi-laalle turvalliset puitteet kohdata muita uskon-toja ja katsomuksia ja lähteä dialogiin näiden kanssa.
LÄHTEET AIKONEN, R.
1997 Ortodoksinen uskonnonopetus koulussa: Sel-vitys ortodoksista uskontoa opettavista opet-tajista/a opetustyöstä lukuvuonna 1993-1994.
2007 "Koulun ortodoksinen uskonnonopetus: Haas- teellisesta menneisyydestä uusiin oppimisym-päristöihin". Monikulttuurisuus ja uudistuva
katsomusaineiden opetus. Toim. T. Sakaranaho
6 A. Jamisto. Helsinki: Uskontotieteen laitos, 42-73.
DAVIE, C.
1994 Religion in Britain since 1945: Believing wit- hout belonging. Oxford: Blackvvell.
2004 "Gender and attitudes towards rel igious edu- cation in theprimaryschool". British Journal of
Religious Education, 26 (1), 85-94.
HOLM, N.G.
1987 "Scandinavian Psychology of Religion". Re-
ligionvetenskapliga Skrifter nr 15. Äbo: Äbo
Akademi. JUNTUNEN, H.
1985 Uskonnonopetus ja valtiosääntö: Koulun uskonnonopetuksen asema valtiosääntöoi-keudellisena kysymyksenä. Tampere: Kirkon
tutkimuskeskus. KALLIONIEMI, A.
1997 Uskonnonopettajien ammattikuva. Helsingin
yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutki-muksia 180. Diss. Helsinki.
2001 "Adult Senior Secondary School Students' Con- cepts Concerning Religious Education". British
Journal of Religious Education 24(3), 208-222.
KANSANEN, P., TIRRI, K., MERI, M., KROKFORS, L, HUSU, J. & JYRHÄMÄ, R.
2000 Teachers' pedagogical thinking: Theoretical landscapes, practical challenges. New
York: Peter Lang. KARTTUNEN, P.
1976 Uskonnonopetus opettajien arvioimana: Evankelis-luterilaisen uskonnon opetussuun-nitelmista saatuja kokemuksia kartoittavan projektin kokoava raportti. Helsingin yliopiston
käytännöllisen teologian laitos. Uskonnon-pedagogiikan julkaisuja A 16. Helsinki. 1978 Peruskoulun uskonnonopetus opettajien nä-
kökulmasta: Tutkimus opettajien tavoite- ja oppiainepreferensseistä sekä opetuskäytännöstä ja opetusvaikeuksien kokemisesta. Helsingin
yliopiston käytännöllisen teologian
laitos. Uskonnonpedagogiikan julkaisuja A 20. Helsinki.
KUJALA, N.
2006 Tunnustuksellista vai oman uskonnon opetusta?
Ortodoksisen uskonnon opetuksen luonne ja vuoden 2003 uskonnonvapauslain vaikutukset ortodoksisen uskonnon opetukseen luo-kanopettajien näkökulmasta. Kasvatustieteen
pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. NIIKKO, A.
1996 "Näkökulmia opettaja-tutkijan työhön". Tutki-
va opettaja2. Toim. S. Ojanen. Tampere: HY:n
Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 107—121.
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
2004 Helsinki: Opetushallitus. RAIVOLA, R.
1994 Onko opettaja säilyttävän tehtävänsä vanki?
Hyväksi opettajaksi: Kasvuja kasvaminen.
Toim. O. Luukkainen. Juva: WSOY, 9-30. RUSAMA, J.
2002 Uskonto, elämänkatsomustieto ja tapakasva- tus. Oppimistulosten arviointi perusopetuksen
päättövaiheessa 2001. Helsinki: Opetushallitus.
RÄSÄNEN, A.
2006 Koulun uskonnonopetus: Suomalaisten
kä-sitykset uskonnonopetuksen luonteesta ja sisällöstä. Suomalaisen teologisen
kirjallisuus-seuran julkaisuja 248. Helsinki: Gummerus Oy. SIRVIÖ, E.
1977 Uskonnonopetus peruskoulun yläasteen us- konnonopettajien arvioimana.
Uskonnonpe-dagogiikan laudaturtyö. Helsingin yliopisto: Teologinen tiedekunta.
TIRRI, K. & KALLIONIEMI, A.
1999 Luokanopettajaksi opiskelevien käsitykset uskonnosta koulun oppiaineena. Helsingin
yli-opiston opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja 208. Helsinki: Hakapaino.
TIRRI, L.
1977 Keskikoulun uskonnonopettajien käsitykset uskonnonopetuksesta. Uskonnonpedagogiikan
laudaturtyö. Helsinginyliopisto: Teologinen tiedekunta.
