Jumala on ihmisessä
Kontrollista vapauteen
Teologinen aikakauskirja 6/2001
Pirkko Lahti
Julkaisija: Helsinki. Teologinen julkaisuseura, 1896- .
Sarja:
Teologinen aikakauskirja 6/2001. 106. vuosikerta.
ISSN 0040-3555. s. 541-543.
Verkkojulkaisu: 2002
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa
kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden
lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa selata
verkossa. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa
omaan käyttöön muutamia kappaleita.
Jumala on ihmisessä
Kontrollista vapauteen
PIRKKO LAHTI
Suomessa voimassa oleva uskonnonvapauslaki on 80 vuoden takaa. Se on aikoinaan ollut moderni, säätä-misajankohdan ajattelutapaa ja asenteita noudattava. Ympäristö on kuitenkin tuntuvasti muuttunut ja koh-dat, jotka erityisesti näinä aikoina ovat herättäneet kri-tiikkiä, ovat olleet lain kontrollihenkisyys, uskon-tosisältöjen tarkastusmallit, lasten sitouttaminen us-konnolliseen toimintaan ja tietysti rahoitukseen ja hautaustoimintaan liittyvät asiat.
Monet asiat ovat muuttuneet. Esimerkiksi yhdis-tyslainsäädäntöä on uudistettu tuntuvasti. Suomi on valtiona allekirjoittanut ihmisoikeuksiin liittyviä sopimuksia, ja uusi perustuslaki on tullut voimaan. Tuli siis ajankohtaiseksi katsoa nykyistä uskonnon-vapauslakia ja mahdollisuuksia uudistaa sitä ajan hen-gen mukaisesti.
KANSALAISTEN TASAPUOLINEN KOHTELU
Keskeisenä lähtökohtana hallinnollisessa ajattelus-sa on kanajattelus-salaisten taajattelus-sapuolinen kohtelu. Tämän tulee koskea myös uskonnollisia yhdyskuntia ja näihin kuu-luvia kansalaisia. Siksi uskonnonvapaustoimikunnan lähtökohdiksi tulivatkin mielestäni seuraavat asiat: Mikä on uskonnollinen yhdyskunta? Miten se määri-tellään? Jatkokysymyksenä on pohdinta, voiko joku halutessaan kuulua useampaan uskonnolliseen yh-dyskuntaan.
Mielenterveyden kannalta ehkä vielä tärkeämpää on pohdinta alaikäisen uskonnollisen aseman sääte-lystä ja se, milloin ja minkäikäisinä lapsen tahdonil-maisua uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä tai siitä eroamisesta kuullaan. Yhteiskunta antaa evan-kelisluterilaiselle kirkolle velvollisuuksia, jotka
kos-kevat myös uskonnollisia yhdyskuntia. Niiden vel-vollisuuksien kattavuutta ja sitovuutta oli myös syy-tä uudelleenarvioida. Tähän liittyy johdonmukai-sesti kysymys uskonnonopetuksesta vapautumises-ta ja/vapautumises-tai oman uskonnon opetuksen saamisesvapautumises-ta.
VAPAUS VALITA, VAPAUS SITOUTUA
Usko on ihmisen oma asia. Se muotoutuu oman elä-mänkokemuksen myötä sekä kasvutaustan, koulu-tuksen ja koettujen asioiden kautta. Se on aatteellista sitoutumista, se on vapautta valita. Psykologisesti ot-taen tämä on kuitenkin paradoksaalista: ihmisen va-paus valita ei ole kaikissa tilanteissa vapautta. Me kas-vamme usein tiettyyn viitekehykseen. Sitoutuminen tapahtuu alitajuisesti. Esimerkiksi uskonnollisessa perheessä eläminen voi sitouttaa uskonnolliseen asen-noitumiseen tai ääritilanteessa viedä päinvastaiseen asennoitumiseen.
Hätkähdyttävää aatteellisuuden kannalta on myös se, että uskossa on opiksi eli uskonnoksi määritelty-nä useissa tilanteissa nykyään vahvoja kaupallisia piir-teitä. Itse aatteellisuutta rahastetaan. Vapaaehtoinen ja omaehtoinen sitoutuminen on tästä toiminnasta
etäällä.
ELÄMÄN HAASTEET JA USKO
Ihmisen elämässä on kausia, joissa usko ja uskonto tulevat erityisesti esille. Murrosikään sijoittuu aat-teellisen ja ideologisen maailman selvittämisen kau-si. Tässä vaiheessa nuoret usein sitoutuvat vahvasti kirkkoon. Rippikoulu on sitova osa konfirmaatio-ta. Tätä edeltävistä uskonnollisista kokemuksista
lapset usein muistavat koulujen uskontotunnit tai py-häkoulut, jos ovat niihin osallistuneet. Uskonnolli-siin yhdyskuntiin kuuluvien perheiden lapset muis-tavat myös näiden yhdyskuntien seremonioita ja me-noja ja osallistumisensa niihin.
Lasten murrosikä voi olla aatteellinen kasvu- tai testikausi myös heidän vanhemmilleen. He ovat juu-ri ehtineet ikään kuin vakiinnuttaa omat arvonsa ja asennoitumisensa, kun heidän murrosikäiset tyttä-rensä ja poikansa kyseenalaistavat heidän omaksu-mansa arvot. Tässä tilanteessa jokainen vanhempi joutuu jälleen kerran pohtimaan omaa sitoutumis-taan ja omaa uskonnollista vakaumussitoutumis-taan.
Paitsi nuoruuteen ja kriisitilanteisiin, myös van-henemiseen liittyy uskonnollista elämännäkemyk-sen selkiytymistä. Tällöin elämästä karsiutuvat pois epäolennaiset asiat ja palataan perusarvoihin. Sil-loin ajankohtaistuu oma uskonnollinen vakaumus ja myös pohdinta siitä, mihin kuollessaan joutuu. YHDYSKUNTA
Uskonnossa on aineksia hyvään ja pahaan. Uskon-nollisuus kattaa aktiiviosallistumisen ja yksityisen uskonnon harjoittamisen. Käytännössä ihmisten sitoutuminen uskoon noudattaa kahta linjaa: osa ih-misistä kokee uskonnon välineellisenä ja he sovit-tavat oppeja omiin tarpeisiinsa. Tällöin uskonnosta haetaan turvaa ja lohtua, joskus ajanvietettäkin, ase-maa tai oase-maa pelastusta.
Sisäistetty, näkemyksellinen uskonto lähtee sii-tä, että ihmisen omat tarpeet ovat sopusoinnussa us-kon kanssa ja samansisältöisiä. Hän itse sovittaa it-sensä voimassa olevaan uskonoppiin. Omilla tar-peilla ei ole merkitystä. Näiden kahden lähesty-mistavan seurauksena myös uskoa ja uskonnolli-suutta pidetään varsin eri tavalla ihmisen selviyty-miseen vaikuttavina lähtökohtina.
Uskonnoissa on olennaista seurakuntayhteys. Uskonnolliset yhteisöt rakentavat erilaisia seremo-nioita, rituaaleja, joilla sitoutetaan henkilöitä omaan yhteisöön. Yhteisöuskollisuus on tärkeä osa seura-kuntaan kuulumista. Uskoon liittyy vahva tunneta-son elämys ja kokemus. Uskontoon taas liittyy mel-ko paljon normitettua käyttäytymistä. Näen, että us-konnonvapauskomitean määritelmä yhdyskuntien muotoutumisesta on tärkeä. Se noudattaa osin yh-distyslain säännöksiä: vapautta valita, vapautta ero-ta ja myös oikeutero-ta tulla kuulluksi omassa uskon-nollisessa yhdyskunnassaan.
Psykologisesti kiinnostavaksi kysymykseksi tu-lee, voiko ihminen aidosti kuulua aatteellisesti kah-teen erilaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan vai kat-sotaanko se aatteelliseksi epävarmuudeksi ja hai-kailuksi. Näitä kysymyksiä uskonnolliset yhdys-kunnat tulevat käytännössä vielä monessa yhtey-dessä puimaan. Lakiehdotushan sallii kaksoisjäse-nyyden, jos uskonnollinen yhdyskunta sen hyväk-syy.
LAPSI JA USKONTO
Tapa, jolla uskoa eri uskonnollisissa yhdyskunnis-sa välitetään, heijastunee lapsen mielikuvaan Juma-lasta joko tuomitsevana ja vaativana tai armahta-vana. Lapsen mielikuvitus täydentää usein kerrot-tuja uskonnollisia kertomuksia ja hakee omaehtoi-sia vastaukomaehtoi-sia, toisin sanoen lapsi täyttää omassa mielessään mielikuvaa Jumalasta.
Uskonnonvapauskomiteassa käytiin pitkä
kes-kustelu lapsen asemasta perheessä ja lapsen
oi-keuksista tulla kuulluksi, kun perhe sitoutuu johon-kin uskonnolliseen yhteisöön. On tärkeää vahvistaa arvojen pysyvyyttä - sitä, että jos lapsi kasvaa tiet-tyihin arvoihin, ne myös kriisikausina kantavat. Ko-mitea päätyi siihen, että 12-vuotiasta lasta on kuul-tava ja hänen suostumuksensa on myös saatetkuul-tava vanhempien ja uskonnollisen yhteisön tiedoksi. Tie-toista ns. kognitiivista tahdonilmaisua tässä yhtey-dessä korostettiin, vaikka luultavasti lapsen ja van-hempienkin reaktiot saattavat olla hyvin tunneta-soista. Esimerkiksi äkilliset liittymiset uskonnolli-seen, dogmaattiseen yhdyskuntaan sisältävät usein reaktioita turvattomuuteen, avunhakuun tai omaan kriisiin. Useinhan elämänkriisit ajavat ihmisiä us-konnolliseen avunhakuun.
Komitea keskusteli myös lapsen oikeudesta osal-listua uskonnonopetukseen ja totesi, että se on mah-dollista hänen niin toivoessaan tai hänen vanhem-piensa niin toivoessa. Todettiin myös, että lapsella on oikeus oman uskonnollisen yhdyskuntansa ope-tukseen. Kuntien ja koulujen ongelmaksi tulee tä-män opetuksen järjestäminen ja ryhmäkokojen rat-kaiseminen.
USKO JA LUOPUMINEN
Olen työni takia usein nähnyt tilanteita, joissa usko auttaa ihmisiä, mutta myös tilanteita, joissa uskon-to haittaa tai vaurioittaa ihmistä.
Murroskaudessa tarvitsemme selkeitä ohjeita. Niinpä yhdyskuntien antamat ohjeet saattavat tällai-sessa tilanteessa olla tukevia ja ihmisten mielenter-veyttä turvaavia. Jos ihminen kuitenkin omaehtoi-sesti haluaa tutkailla ja selvitellä omaa uskonnollis-ta vakaumususkonnollis-taan yhdyskunnassa, hänet saateuskonnollis-taan ko-kea häiriköksi. Kyseenalaistajaa ei välttämättä kai-kissa tiukkaoppisissa yhdyskunnissa ymmärretä ei-kä edes hyväksytä. Epäilijää ei olekaan helppo koh-data. Niinpä uskonnollisista yhteisöistä eroamisesta ei välttämättä ole säädetty yhdyskuntien säännöissä yhtä hyvin kuin uskonnolliseen yhteisöön liittymi-sestä.
Luopumistaan voi joutua selittämään, tai yhdys-kunta asettaa ehtoja luopumiselle. Uskonnonva-pauskomiteassa lähdettiin siitä, että ihmiset voivat käyttää nykyaikaisia viestintämetodeja. Riittää, kun ilmoittaa lähtevänsä. Sen voi tehdä kirjallisesti. Ei ole pakko käydä kasvotusten keskustelua luopumi-sestaan tai epäilyistään, mikäli yhteisö ei alun perin sitouta tämänkaltaisiin prosesseihin.
Uskonnollisesta yhdyskunnasta luopuminen ei ole helppo tilanne. Se voi jopa sisältää erilaisia hen-gellisen tai henkisen väkivallan tilanteita, joita on vaikea "saada kiinni", koska ne ovat hienosäännel-tyinä joissakin käytännöissä.
Uskontokeskusteluun liittyvät ajankohtaisesti il-man muuta erilaiset konfliktit maailmassa. Jokaisen ihmisen lienee vaikea hyväksyä ihmisten tappamis-ta, tuhoamista tai kiduttamista. Peruskysymys onkin, mikä tekee toisen uskonnosta paremman kuin toisen ja antaa oikeuden toisen pahoinpitelyyn.
KESKUSTELUT JUMALAN KANSSA
Luin äskettäin Marianne Fredrikssonin kirjan
Muut-tolinnut, jossa chileläinen Mira hakee Jumalaltaan
vastauksia siihen, mitä hänen lapsilleen on Chiles-sä tapahtunut Pinochetin joukkojen tehdesChiles-sä tuho-jaan. Kirjassa hänellä on tapana iltaisin keskustella Jumalansa kanssa. Varmasti tämänkaltaisia keskus-teluja käydään juuri kriisitilanteissa. Psykologina ne helposti näkee keskusteluna oman itsensä kanssa. Ju-malahan on ihmisessä.
Henkisyys on jatkuvaa kyselyä. Usko on jatku-vaa vastausta. Tämänkaltainen kahtiajako ei kuiten-kaan aukotta pidä. Ihminen pettyy, jos ei saa vas-tausta, jota toivoo ja odottaa. Hän yrittää selittää it-selleen, miksi Jumalaa ei näy tai miksi hän ei vai-kuta.
Joissakin tilanteissa olen myös pohtinut, onko ru-kousten rituaalinomainen toistaminen vaikuttava ko-kemus vai ei. Näen kuitenkin niin, että ne ovat tur-vaavia, vahvuutta lisääviä, koska ne toistuvat saman-kaltaisina illasta toiseen tai seremoniasta toiseen. USKONTO TUKIPYLVÄÄNÄ,
YHDYSKUNTIIN SITOUTUMINEN
Uskonnonvapauskomiteassa käyty keskustelu oli erit-täin hyödyllistä omien näkemysteni avaamiseksi. Ko-en myös hKo-enkilökohtaisesti hyvin tärkeiksi tehtyjKo-en päätösten linjaukset - esimerkiksi sen, että taataan ih-misen mahdollisuudet vapaasti valita uskonsa ja us-konnollinen yhdyskuntansa. Tärkeää on myös, että lasta tuetaan turvallisuuteen ja pysyvyyteen, eikä teh-dä ratkaisuja, jotka kyseenalaistavat hänen kasvu-ympäristöään ja -pohjaansa.
Uskonnonvapauskomitean mietintö ja lakiehdo-tus on tämän aikakauden tuote. Se sisältää paljon lin-jauksia, kuten vertailut uuteen yhdistyslakiin, pe-rustuslakiin ja ihmisoikeuksiin. Uskonnossa voidaan ottaa huomioon inhimilliset tekijät ja ihmisen mie-lenterveyden ja hyvinvoinnin takaaminen. Olennais-ta onkin, että uskonnolliset yhdyskunnat sitoutuvat eettisesti uskonnonvapauskomitean mietinnön lin-jauksiin eivätkä "piiloupota" omiin sääntöihinsä tätä komitean henkeä rikkovia säännöksiä. Olennaista on myös, että jokaiselle uskonnolliseen yhdyskuntaan liittyvälle kerrotaan etukäteen, mitkä asiat ovat tär-keitä yhteisössä, johon hän sitoutuu.
LÄPINÄKYVYYS
Yhteiskunnassa keskustellaan tällä hetkellä paljon "läpinäkyvyydestä" eli siitä, että myös yhteisön ul-kopuolelle voidaan kertoa avoimesti siitä, mitä yh-teisön sisällä tapahtuu. Tästä emme komiteassa ko-vin paljon keskustelleet, mutta itse näen sen äärettö-män tärkeänä. Jos uskalletaan käydä avointa keskus-telua eräistä kynnyskysymyksistä, ollaan ehkä väl-jemmin ymmärtämässä myös erilaisia näkemyksiä ei-kä luokittelemassa ihmisiä mustavalkoisesti. Asen-teellinen väljyys, pelisääntöjen selkeys ja erilaisuuk-sien ymmärtäminen ja niille tilan antaminen ovat tar-peen.
