H E L S I N G I N
Y L I O P I S T O
Julkaisusta: Oikeus 21 (1992):2, s.126-144 Verkkojulkaisu:2001
Saanti: http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa selata verkossa, mutta sitä ei saa tallentaa pysyvästi omalle tietokoneel-le. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kap-paleita.
Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto
www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi / opi-info@helsinki.fi
MENNEET JA NYKYISET KÄSITTEET
OIKEUDEN JA YHTEISKUNNAN AATEHISTORIASSA
Hannu Tolonen
1. Ongelma
Oikeudellisen ja yhteiskunnallisen aatehis-torian primaarisena tutkimuskohteena ovat yk-sinkertaisesti kieli ja teksti. Ollakseen tutkimus-kohteena mielekäs, kieli ja teksti liittyvät yksi-tyisten toimijoiden tai yhteiskunnallisien ryhmien vuorovaikutusjärjestelmiin, instituutioihin ja normeihin. Nimenomaan näissä yhteyksissä lelle syntyy merkityksiä. Kirjoja on kirjoitettu kie-len, sitä käyttävän toimijan ja häntä ympäröivi-en kulttuuristympäröivi-en instituutioidympäröivi-en merkityksestä sekä niiden suhteesta ilman, että ne olisivat ko-vinkaan suoranaisesti vaikuttaneet aate-historialliseen tutkimuskäytäntöön. Nämä yleisluonteiset kysymykset saavat pikemmin vastauksensa konkreettisten tutkimusongelmien yhteydessä: niillä on eri tavoin merkitystä konk-reettisen lähdeaineiston, sen rajoittamisen, tematisoinnin, tulkinnan ja yleistämisen kannal-ta. Mikäli ne eivät realisoidu konkreettisen tutkimuskohteen (konkreettisten tekstien) yh-teydessä, ne jäävät muiden alueiden kuten
historianfilosofian, kielifilosofian, yhteiskun-tateorian tai tieteenteorian käsiteltäviksi. Näin on paljolti käynyt kysymyksille kausaalisesta ja ymmärtävästä tutkimusasenteesta historia-tieteessä, (G .H. v. Wright, William Dray), ns. historiallisesta hermeneutiikasta (Hans-Georg Gadamer) ja viime aikoina erilaisten temporaalisten struktuurien ongelmalle, jota erityisesti ranskalaiset annalistit ovat konkreet-tisesti soveltaneet ja jonka mittavin teoria on ehkä Paul Ricoeurin ”Temps et recit” , 1983-1985 (engl. “Time and Narrative” 1984-1988).1
Eräs yleisluonteinen ongelma näyttää kui-tenkin toistuvasti - tosin hieman eri muodoissa - nousevan esiin varsinkin erityisillä, kuten filo-sofian, politiikan ja oikeuden aatehistoriallisilla alueilla. Kysymys koskee mielestäni ytimeltään jo klassista ongelmaa siitä, missä määrin tutkija on sidottu tutkimuskohteensa (tekstin) omiin käsitteisiin, käsityksiin ja ”itseymmärrykseen”. Ongelman tekee lähtökohtaisesti vaikeaksi ja moniselitteiseksi se tosiasia, että aatehistorian tutkimuskohteena on harvoin individuaalinen agentti tai ainutkertainen ilmiö (eli
uuskanti1aisen terminologian mukaan ”ideografinen” , ”nomoteettisen ” , vastakohta-na).2 Aatehistorian tutkimuskohde on
pikemmin-kin säännönmukaisesti sosiaalinen ilmiö: tietyn ryhmän jäsen, sosiaalinen vuorovaikutus-järjestelmä tai sen osa, tradition jatkaja, aikalaiskeskusteluun osa1listuja jne. Täten yh-täältä tutkimuskohteen (toimijan, tekstin) anta-man merkityksen ja toisaalta jonkin muun, mah-dollisesti tutkijan, merkityssisällön välillä ei ole täysin ehdotonta rajaa. Periaatteessa voidaan kuitenkin ainakin pääpiirtein erottaa tutkimus-kohteen ja tutkijan horisontti sekä aika1aiskonteksti ja moderni konteksti. Näillä termeillä eron ovat viime aikoina tehneet amerikkalainen hermeneutikko Richard Rorty, häntä kommentoiden meillä Simo Knuuttila ja viimeksi Martin Kusch.3 Heidän artikkelinsa
kä-sittelevät erityisalojen, lähinnä filosofisten aat-teiden historiaa. Kysymys on moniulotteinen yhtäältä konkreettisen aatehistoriallisen tutki-muksen ja toisaa1ta historianfilosofian ja tieteen-teorian kannalta. Siksi yritän laajentaa keskus-telua ja pyrin tuomaan sitä lähemmäksi sekä oikeuden ja yhteiskunnan aatehistoriallista toimintakäytäntöä että sen teoreettisia taustaolettamia.
Esitykseni kohteena on sekä konkreettisen tutkimuksen että sen teorian kaksi laajempaa ongelmaa. Niistä ensimmäinen koskee puhtaasti aatehistoriallisen tutkimuskohteen u1ottuvuutta erityisesti talous- ja sosiaalihistorian suuntaan, siten eräässä mielessä aikalaiskontekstin eri ele-menttien laajuutta ja relevanssia (a). Toisessa on kysymys juuri aikalaiskontekstin ja nykyiskontekstin käsitteiden y1eisestä suhtees-ta: Missä määrin menneen ajan käsitteiden tul-kinnassa voidaan käyttää sen oman itseymmär-ryksen ylittäviä, nykyisiä merkityssisältöjä (b)? Viimeksi mainitut saattavat olla joko aate-historiallisia yleisiä käsitteitä kuten ”feodalismi ”, ”manoriaalinen ta1ous” , ja ”formaa1inen rationaliteetti” , taikka erityisalueiden (varsinkin taloustieteen aatehistoriassa usein esiintyviä) nykykäsitteitä kuten ”investointi” ”pääoma” , jne. Molempia kysymyksiä (a) ja (b) yhdistää aatehistoriallinen ongelma käsitteen, käsityksen tai teorian merkityksestä ja tu1kinnasta sekä niille relevantista aineistosta. Molemmissa tapa-uksissa on kysymys tekstin merkityshorisontin 1aajentamisesta sen oman itseymmärryksen ylittävin termein.
Käsitykseni mukaan tätä perusongelmaa voidaan lähestyä kolmen erilaisen jaottelun va-lossa. Kaikki jaottelut painottavat eri
näkökul-mista tutkimuskohteen ja tutkijan erilaisia merkityshorisontin vivahteita. Tämän mukaisesti voidaan puhua kolmella tavalla toisilleen vas-takkaisista rekonstruktion muodoista. Niistä vii-meistä yritän havainnollistaa oman tutkimukse-ni pohjalta, jossa jaottelu on muodostanut konk-reettisen aatehistoriallisen tutkimusongelman.
2. (I) Historiallinen/rationaalinen rekonstruktio (Skinnerin ensimmäinen sään-tö)
Tämän Rortyltä peräisin olevan terminologian lähtökohtana on nimenomaan fi-losofian historia. Rationaalisessa rekonstruktiossa menneen ajan käsitteitä ja kä-sityksiä tutkitaan nykyisen ja usein kehittyneemmäksi oletetun filosofian termein. Menneen ajan ajatte1ijoita tutkitaan aitoina keskustelukumppaneina, ”kollegoina”. Eli: aikalaiskontekstia tutkitaan modernin kontekstin termein, kuten Rorty toteaa. Erityisesti politii-kan ja oikeuden aatehistorian tutkimuksen läh-tökohtana on kuitenkin epäilemättä historialli-nen rekonstruktio. Nykyisten käsitteiden siirtä-mistä menneisyyteen kutsutaan lähtökohtaisesti anakronismiksi.
Sitä tarkoittaen Quentin Skinner on muo-toillut seuraavan anakronismikiellon periaatteen artikkelissaan ”Meaning and Understanding in the History of Ideas” vuodelta 1969.
“No agent can eventually be said to have meant or done something which he could never be brought to accept as a correct description of what he had meant or done”, (History and Theory, 8/1969, s, 28)
Skinner edellyttää siten, että tekstin-tulkinnassa historiallinen merkitys on tekstin ”oma” merkitys. Se lähtee tekstin ja sen kirjoit-tajan omista ajatuksista ja tarkoituksista. Se ei kuitenkaan ole pe1kästään individuaalinen vaan liittyy kielellisenä ilmaisuna ”yhteisiin” merkit-yksiin ja sosiaalisiin konventioihin.
“Focus not just on the text to be interpreted, but on the prevailing conventions governing the treatment of issues or themes with which the text is concerned” (Motives, Intentions, and the Interpretation of Texts, New Literary History, 3/ 1972, s.4O6),
Kutsun näitä ajatuksia yhdessä Skinnerin ensimmäiseksi säännöksi. Sääntö näyttää väljältä ja tulkinnanvaraiselta. Teksti on
tutkimuskohtee-na usein pikemmin lähtökohdan kuin ehdotto-man rajan asemassa. Ensinnäkin lähteet, teks-tit eivät muodosta aina kokonaista merkitystä alkuperäisen merkityksen mielessä. Ne eivät esiinny aukottomana ja ristiriidattomana koko-naisuutena, vaikka niiden tekijän voi perustel-lusti olettaa pyrkineen siihen. Kysymys voi olla suoranaisesta lähdeaineiston puuttumisesta tai teksti(e)n sisäisestä ristiriitaisuudesta. Toiseksi kaikki historialliset alkuperäisen merkityksen rekonstruktiot ovat konstruktioita suhteessa sii-hen, mitä tiedämme, kuten Knuuttila osuvasti toteaa. Täten historiallista tekstiä voidaan rationaalistaa esim. aikalaiskeskustelusta, sen erilaisista taustaolettamista ja traditioista käsin, joiden tuntemus tekstin laatijalle on enemmän tai vähemmän todennäköistä. Käsitteitä histori-allinen ja rationaalinen ei ole siten syytä asettaa ehdottomiksi vastakohdiksi. J.G .E. Pocockia ja Knuuttilaa seuraten voimme sanoa, että teksti on aina sen ymmärtämistä kontekstissa. (”to find language as context, not text”).4
Aikalaiskonteksti on jo rekonstruktiota, eikä täl-löin vaatimus aikalais- ja nykykäsitteiden erosta näytä aina luontevalta historiallisen/rationaali-sen tulkintatavan kriteeriltä. Historiallinenkin rekonstruktio kirjoitetaan nykyhetkessä.
Vaikka näiden käsitteiden raja on suhteel-linen, se on kuitenkin periaatteessa merkittävä ja aatehistorialliselle tutkimustoiminnalle suun-taa-antava. Siksi Skinnerin ensimmäinen sään-tö sisältää keskeisen väitteen, jonka perusaja-tus on aikalaiskontekstista, historiallisesta subjektista ja toimijasta sekä tekstin omasta itseymmärryksestä lähtevä tutkimusote. Sellai-sena Skinnerin ajatus poikkeaa monista muista aatehistoriallisista lähestymistavoista. Ajatuksen eräs puhdaspiirteinen vastakohta on Hans-Ge-org Gadamerin historiallinen hermeneutiikka. Sen perusajatuksen mukaan aatehistoriallinen konteksti on mahdollinen vain suhteessa nyky-aikaan. Tämän mukaan tutkijan oman ajan merkitysyhteys hallitsee kaikkea aatehistoriallista käsitteenmuodostusta ja nykyisen sekä menneen merkityskontekstin ero itse asiassa häviää. Si-ten juuri Gadamer on nähty Skinnerin edusta-man historiallisen rekonstruktion vastakohtana.5
Skinnerin ensimmäinen sääntö ilmaisee myös oikeuden ja yhteiskunnan aatehistorian tutkimuksen erään olennaisen toiminta-ajatuk-sen. Sen sisältö ei kuitenkaan ole yksiselittei-nen. Se näyttää mahdollistavan useita eri-suuntaisia tarkastelutapoja. Kuitenkin mainittu sääntö sisältää mielestäni erään, aatehistorian kannalta keskeisen vaatimuksen. Se on
tulkin-tani mukaan perusajatus historiallisesta subjektista, joka toimii tietyin temporaalisin eh-doin. Tämän oman tulkintani selvittämiseksi tar-vitsen eräitä teoreettisia käsitteitä, jotka liittyvät lähinnä ymmärtävän sosiaali- ja historiatieteen teoreettiseen problematiikkaan. Siksi siirryn tar-kastelemaan toista jaottelua, jossa nimenomaan erilaiset teoriat teosta ja sen (sosiaalisesta) merkityksestä ovat myös tekstin ymmärtämisen lähtökohtana.
3. (II) Sisäinen/ulkoinen rekonstruktio (Skinnerin ensimmäisen säännön tarkaste-lua)
Tämän jaottelun lähtökohtana on tässä esityksessä Peter Winchin teos ”The Idea of Social Science and its Relation to Philosophy” , ja siinä eritelty ymmärtämisen käsite. Tutkimi-nen on ymmärtämistä. Vaikka Winchin tarkas-telun kohteena on etupäässä ymmärtävä sosio-logia, hänen teoriallaan on merkitystä myös historiatieteiden ja nimenomaan aate-historiallisten tekstien kannalta. Jaottelu poik-keaa edellisestä käsittelemällä temaattisesti so-siaalista toimintaa ja nimenomaan kielen (teks-tin) asemaa tässä toiminnassa. Winchin käsitys muistuttaa mielestäni olennaisesti eräitä myöhäiswittgensteinilaisia teorioita kielestä: kie-len teorian tasolla mm. J. L. Austin ja John Searle edustavat samankaltaisia näkemyksiä kuin Winch sosiaalisen toiminnan ymmärtämisen kannalta. Näitä eritasoisia teorioita yhdistää näkemys kie-len ja toiminnan yhteydestä (a), molempien perustaminen sääntöihin (b) ja kielen, tekstin ja toiminnan ymmärtäminen näistä säännöistä kä-sin (c).6
Kieli ja sosiaalinen toiminta muodostavat kokonaisuuden: tekstin (kielen) välityksellä sol-mitaan sopimuksia, laaditaan veroluetteloita, annetaan sotilaskäskyjä jne. Kieli muodostaa tällöin kunkin toiminnan ehdon ja rajan. Siten kieltä ja tekstiä voidaan sosiaalisena toimintana tarkastella vain sen omasta itseymmärryksestä käsin. Winchin ja häntä kommentoivien esitys-ten perusesimerkki on Zande-nimisen afrikka-laisen alkukantaisen heimon riittimenot. Niitä voidaan ymmärtää vain tämän heimon uskomuk-sia heijastavan sääntö- ja merkkijärjestelmän valossa. Kysymys kielen tai tekstin sisäisestä ja ulkoisesta merkityksestä pelkistyy ongelmaksi siitä, missä määrin ulkopuolinen tutkija on si-dottu toimijan tai kielen käyttäjän omaan itseymmärrykseen. Viimeksi mainittu tarkoittaa joko tekstin laatijan antamaa tai sosiaalisessa
yhteisössä muuten institutionaalisesti vakiintu-nutta merkityssisältöä. Winchiläisen ymmärtävän yhteiskuntatieteen lähtökohta - tulkittuna nimen-omaan aatehistoriallisen tutkimuksen kannalta voidaan nähdä historiallisen agentin (tässä ta-pauksessa kollektiiviagentin, heimon) tiettynä auktoriteettina omien tekojensa tai tekstiensä merkityksen tulkitsijana. Kuitenkin tämä auktoriteettiasema näyttää pikemmin lähtö-kohdalta kuin ehdottomalta prinsiipiltä: agentti voi olla epärehellinen, erehtynyt, pakonalainen tai tietämätön omaan toimintaansa liittyvistä merkitysyhteyksistä.7 Tilanne on mielestäni
analoginen kommunikatiivisen teorian ja diskurssietiikan tilanteelle, jossa moraalinen agentti on omien intressiensä tulkinnan ylin, muttei ehkä ehdoton tulkitsija.8
Tutkijan kannalta tällainen ehdoton pitäytyminen sisäiseen merkitykseen näyttää tuottavan vastaavia vaikeuksia kuin edellisen jaottelun yhteydessä. Mikä on ilman rekonstruktiota mainitun kultin kieli? Epäilemättä se olisi kaikille valmiit ja kaikkien jakamat yh-teiset merkityssisällöt. Voidaanko sellaista kui-tenkaan yksiselitteisesti olettaa? Mistä tutkija saa tietoa tästä merkityksestä? Ei ole täysin yksise-litteistä, missä määrin Winch lopultakaan pitäy-tyy ehdottomasti toiminnan agenttien omassa itseymmärryksessä. Winch selittää, että toimi-joiden reflektoimaton ymmärrys (unreflective understanding) voi olla kohteena refleksiivisemmälle tutkimukselle (more reflective understanding), joka sisältää toimin-nalle tuntemattomia käsitteitä (which are not taken from the forms of activity). Joka tapauk-sessa Winch asettaa ymmärtämiselle rajoituk-sen, joka muistuttaa edellä mainittua Skinnerin ensimmäistä sääntöä.
”I do not wish to maintain that we must stop at the unreflective kind of understanding. But I do want to say that any more reflective understanding must necessarily presuppose . . . the participant’s unreflective understanding. Similarly. . . still these technical concepts (i.e. not taken from the forms of activity) of his will imply a previous understanding of those other concepts which belong to the activities under investigation” (Winch 1958, s. 89).
Winchin ymmärtämisen käsite ja menetel-mä on sekä sosiaalisen toiminnan että kielen (tekstin) teoria. Se yhdistää molemmat erään-laiseksi ”merkityksel-lisen käyttäytymisen” , tai ”käyttäytymisen merkityksen” , teoriaksi. Siitä
on olemassa lukuisia tulkintoja ja erivivahteisia kriittisiä arvioita. Viimeksi mainitut esittävät sa-mansuuntaisia havaintoja, joihin edellä on vii-tattu historiallisen ja rationaalisen rekonstruktion erottelun yhteydessä. Ne koskevat kielen, sosi-aalisen toiminnan ,ja tekstin ymmärtämisen teo-rioita. Erään perusongelman muodostaa kysy-mys, mitä lopulta tarkoittaa internalistiseksi luon-nehdittava lähtökohta toimijan (tekstin kirjoitta-jan) antamasta merkityssisällöstä tai toi-mintamuotojen (forms of activity) omasta itseymmärryksestä. Jos tähän ei pystytä anta-maan yksiselitteistä ja selvää vastausta, joutuu internalistinen lähtökohta ehdottomassa muo-dossaan kyseenalaiseen valoon.
Monet sosiaalisen toiminnan teoriasta läh-tevät, usein aatehistoriaan suuntautuneet tutki-jat atutki-jattelevat, että tällainen internalistinen (”sub-jektiivinen” ) alkumerkitys on olemassa. Niinpä Max Weberin mukaan toiminta (Handeln) tar-koittaa sellaista käyttäytymistä, johon toimija liit-tää subjektiivisen merkityksen: mit ihm einen subjektiven Sinn verbindet.9 Hieman vastaavalla
tavalla Paul Ricoeur puhuu yleisluonteisesti mer-kityksen ja toiminnan samuudesta; tässä suh-teessa ei ole kätkettyjä merkityksiä: subjektiivi-nen toiminnan merkitys ei ole yksityistä vaan julkista.10 Myöhemmässä teoksessaan ”Time and
Narrative” , fenomenologiset, historian intentionaalisuutta koskevat käsitykset (erityisesti Husserlin genesis of meaning ja Heideggerin Innerzeitlichkeit) alkavat hallita Ricoeurin teori-aa.11 Niihin liittyy olennaisesti ranskalaisilta
anna-listeilta omaksuttu ajatus tapahtumisen erityi-sistä temporaalisista rakenteista (”kukin tapah-tuma on jäsennettävä sille ominaisen temporaalisen rakenteen mukaan”).12 Kuitenkin
tässä verraten mutkikkaassa teoriarakennelmassa ajatus ja vaatimus alkuperäismerkityksestä säilyy. Sitä edustavat historiantutkimuksen vaatima, Ricoeurin terminologian mukainen ns. ”julkinen aika”, vaa-timus konkreettisesta historiallisesta agentista, joka sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden sävyttämänäkin esiintyy tutkimuksen lähtökoh-tana, ”first-order entity of history”.13
Kumpikaan mainituista tutkijoista ei missään tapauksessa näe internalistista lähtökohtaa tut-kimuksen rajana. Max Weberin mukaan internalistinen horisontti voidaan ylittää ennen kaikkea ns. ideaalityypin (Idealtypus) avulla. Ide-aalityyppinen käsite ei ole alkuperäismerkityksen hypoteesi tai kuvaus. Weber luonnehtii sitä usein synteesiksi (”synthesis”, kantilaisessa mielessä, erityisen subsumointi yleisen käsitteen
alaisek-si), jolla monia individuaalisia ja konkreettisia ilmiöitä järjestetään ”yksipuolisesti korostetun” , analyyttisen konstruktion alaiseksi. ”Die logische Struktur der Begriffssysteme, in denen wir solche “‘Ideen” zur Darstellung bringen, und ihr Verhältnis zu dem, was uns in der empirischen Wirklichkeit unmittelbar hegehen ist. . . ”14 Nämä
Weberin mukaiset erilaiset ideaalityypit kuten vaihto, liberalismi, formaalinen rationaaliteetti ovat tutkijan loogisia konstruktioita. Niille on tunnusomaista se, että ne ylittävät tutkimus-kohteen oman itseymmärryksen ja ovat sosiaa-liseen toimijaan nähden eksternaalisia.15 Paul
Ricoeur, joka monessa suhteessa poikkeaa Weberistä, korostaa kuitenkin hieman vastaa-valla tavastaa-valla sosiaalitieteiden ”hermeneuttista” , luonnetta. Toimintaa ymmärretään kuten kiel-tä, jolla on määritettävissä oleva merkitys sosi-aalisessa ympäristössään. Se, että tällainen ei-kätketty alkuperäismerkitys on löydettävissä, ei poista mahdollisuutta tarkastella sitä erilaisten typologioiden valossa (kuten Weberin ideaali-tyypit), jotka antavat uusia merkityssisältöjä sosiaaliselle toiminnalle.16 Perusajatus tulee
Ricoeurin myöhemmässä teoksessa ”Time and Narrative” , yhä hallitsevammaksi. Tässä teok-sessaan Ricoeur suuntautuu temaattisesti metodologista individualismia vastaan. Tämän mukaisesti tutkimuskohteena eivät ole yksilöt sel-laisenaan, vaan yksilöt symbolisessa, kulttuuri-sessa ja temporaalikulttuuri-sessa kontekstissaan; siten historiatieteen ”redusoimaton” , (irreducible) objekti on yhteiskunnallinen järjestys (societal order, kurs. Ricoeurin). Painopiste siirtyy erilai-sia merkityssisältöjä antavaan tutkimustoimin-taan, ”the structuring activities”. Sen pääperiaate Ricoeurin mielestä on kausaalisten explanation by laws -selitysten asemasta eri merkityshorisonteissa kohdettaan tarkasteleva, ymmärtämisen kategoriaan kuuluva ”juonen antaminen”, explanation by emplotment.17
Juu-ri tämä on RicoeuJuu-rin tarkoittama moniulotteinen keskeiskäsite , ”narratiivi” , ”juoni ”, plot, jonka hän johtaa Aristoteleen mythos-käsitteestä. Sen temporaalisen struktuurin perusongelman hän näkee taas ensi kerran tiivistetyn Augustinuksen tunnetussa, menneen, nykyisen ja tulevan ajan aporiassa, joka näyttää jättävän ajan vaille ulot-tuvuutta ja olemassaoloa.
Itse asiassa sosiaalisen teon ja sen kielen (tekstin) internalistinen vs. eksternalistinen tar-kastelu samoin kuin Max Weberin ymmärtävä sosiologia on tunnetusti ollut huomattavan laa-jan, usein kriittisen keskustelun kohteena. Usein tälle keskustelulle on ollut yhteisenä piirteenä
mainitun internalistisen näkökannan ylittäminen sitä kuitenkaan suoranaisesti hylkäämättä. Su-san Hekman toteaa mielestäni osuvasti, että tämä kysymys on muodostunut sosiaalisen teon ja kielen (tekstin) nykyisten teorioiden avain-ongelmaksi. Hekman luonnehtii sitä pyrkimykseksi löytää tyydyttävä synteesi, joka yhdistäisi toisaalta inhimillisen teon ja kielen ymmärtämisen ja toisaalta ulkoisen sosiaalisten formaatioiden rakenteellisen analyysin.18
Ongelmalla on useita erisuuntaisia rat-kaisuyrityksiä, joilla on mielestäni merkitystä myös suoranaisesti aatehistoriallisen tekstin tul-kinnan kannalta. Rajoitun viittaamaan -osittain Hekmanin esitystä seuraten - kahteen erilaiseen ratkaisuun.
Ensimmäistä ratkaisua edustaa Anthony Giddensin uudenlainen struktuurianalyysi. Giddensin avainkäsite on “rakenteen kaksoisluonne”, the duality of structure, josta hän teoksessaan “Studies of Social and Political Theory” 1977 toteaa:
“Structure enters into explanation of action in a dual way: as the medium of production and at the same time as its outcome in the production of social forms” (s. 130).
Inhimillinen teko ja yhteiskunnallinen ra-kenne suhtautuvat siten toisiinsa kahden-suuntaisesti ja toisiaan edellyttävillä tavoilla. Rakenne on yhtäältä inhimillisen toiminnan (ja uusintamisen) tuote; toisaalta se on toiminnan edellytys ja väline, joka antaa sille merkityksen. Ymmärtämistä Giddens luonnehtii ”ref-leksiiviseksi rationaalisaatioksi” , (reflexive rationalization), joka on nähtävä kuten Giddens sanoo - strukturaalisten ominaisuuksien mobilisaationa.19 Tähän kaksisuuntaisen
herme-neutiikan (”double hermeneutic”) ajatukseen Giddens palaa sittemmin myös suomennetussa teoksessaan ”Central Problems of Social Theory” , 1979. Siinä hän soveltaa ajatustaan nimen-omaisesti tekstin ja sen merkitysyhteyden ym-märtämiseen. Hän ottaa kriittistä etäisyyttä yh-täältä Winchin sisäistä näkökulmaa korostavaan ymmärtävään yhteiskuntatieteeseen ja toisaal-ta Durkheimin puhtoisaal-taasti funktioanalyyttiseen tarkastelutapaan.20 Ensiksi mainittua vastaan
kohdistuu Giddensin ajatus subjektin keskei-syyden rajoittamisesta ja kieltämisestä, joka on saanut vaikutteita mm. Derridalta. Kieleen so-vellettuna: ”Tutkimus ei saa siis kohdistua vain tekstin tarkoitushakuiseen puoleen vaan myös sen tuottamisen syihin ja motiiveihin, jotka liit-tyvät itse tuottamisprosessiin ja ilmenevät sen ammattitaitoisena aikaansaamisena”.21
Toisaal-ta kieltä Toisaal-tai sosiaalisia rakenteiToisaal-ta ei voida tarkastella pelkkinä yhteiskunnallisina funktioina (Durkheim) tai subjektia vailla olevina puhtaina ulkokohtaisina merkkeinä (Derrida). Sosiaalise-na teoriaSosiaalise-na Giddensin tarkastelutavan ydin on ehkä juuri subjektia ja rakenteita yhdistävässä reproduktion peruskäsitteessä. Kieltä ja tekstiä koskevana teoriana se tarkastelee merkityksiä sosiaalisissa muotoutumisprosesseissa ja pyrkii yhdistämään kaksi vastakkaista näkökulmaa. Niistä ensimmäinen koskee - kuten Giddens to-teaa – ”sitä, mitä toimija ‘tarkoittaa’ sanomisellaan tai tekemisellään, minkä merki-tyksen hän niille antaa”. Toisessa on kysymys taas ”siitä, mikä hänen ilmaisunsa tai tekonsa merkitys on”22 Siten kysymyksessä on sisäisen
ja ulkoisen merkityksen yhdistäminen, johon si-sältyy sekä toimijan käsitteet että toimijan kie-len merkitysyhteyden ylittävät (tieteellisen) yh-teisön käsitteet.
Giddensin tarkastelu on perusluonteeltaan struktuurianalyyttinen, jota voidaan luonnehtia toimintastrukturaaliseksi, toimijan ja rakenteiden vuorovaikutussuhteeksi. Sisäistä ja ulkoista merkityshorisonttia yhdisteleviä teorioita on ra-kennettu kuitenkin myös aivan toisensuuntaisille perusteille. Eräs viimeaikaisen postmodernin ajattelun uudelleen ajankohtaiseksi tekemä on fenomenologinen merkitysteoria sellaisena kuin Alfred Schutz muodosti sen Edmund Husserlin ajatusten pohjalta. Tämä teoria ei lähde objek-tiivisista yhteiskunnallisista rakenteista vaan intersubjektiivisesta tajunnasta ja merkitysten objektiivisesta intentionaalisuudesta. Siten fenomenologisen erittelyn lähtökohta ei ole kieli vaan tajunta. Nämä Husserlin keskeisiin ajatusteemoihin palautuvat peruskäsitteet teke-vät itse asiassa kyseenalaiseksi yksiselitteisen alkuperäismerkityksen sen edellä luonnostellussa internaalisessa merkityksessä. Toimijan ja teks-tin laatijan merkitykset eivät ole puhtaita ja yk-sinkertaisia faktoja, jotka toimisivat yksiselitteisenä perustana niiden varaan rakennetuille teorioille, ideaalityypeille tai konstruktioille (kuten Weber näytti ajattelevan). Niinpä Schutz toteaa kaiken, sekä tieteellisen että jokapäiväisen common sense - tiedon ra-kentuvan konstruktioille. Eli: se sisältää jo alun-perin abstraktioita, yleistyksiä, formalisaatioita ja idealisaatioita, jotka ovat tyypillisiä ajattelun eritasoisille muodoille. Yhtäältä jo tutkimuskoh-de itsessään sisältää mahdollisuuksia erilaisiin abstrahointeihin ja idealisointeihin. Siten ei voi-da tiukassa mielessä puhua yksiselitteisestä alkuperäismerkityksestä. Toisaalta tutkijalla on
omat tiedolliset intressinsä, oman tiede-yhteisönsä säännöt ja edellytykset. Niitä Schutz kutsuu terminologiansa mukaan relevanssisysteemiksi. Siten tutkijan käsitteelliset abstrahoinnit ja idealisoinnit rakentuvat epäile-mättä sosiaalisten toimijoiden ja kielen käyttäji-en merkityshorisontille mutta ovat samalla vält-tämättä jotain erillistä siihen nähden. Nimen-omaisesti ideaalityyppisistä yleistyksistä Schutz tekee kaksi tärkeää havaintoa. Subjektiivisen merkityksen toisella, nimittäin intersubjektiivisen ymmärtämisen tasolla merkitys ”objektivoituu” , , koska se erkanee alkuperäisestä merkityskonstituutiosta ( a). Intersubjektiivinen taso muodostuu täten tietyistä ”anonymiteetin” alueista, joilla sosiaaliset aktorit ymmärtävät toisiaan vain tietyn typifioinnin avulla (b ).23
Vii-meksi mainittu kannanotto heijastelee kaukai-sesti Derridan käsitystä subjektien anonymiteeteistä.
Schutzin fenomenologisesti suuntautunut ymmärtämisen käsite ylittää siten ulkoisen ja sisäisen merkityssisällön vastakohdan intersubjektiviteetin, tutkijan ja tutkimuskohteen tietoisuuden sekä merkitysten , ”objektiivisen intentionaalisuuden” , ajatusten perusteilla. Ni-menomaan tekstintutkimuksen kannalta Schutz asettaa kaksi vaatimusta tutkijan konstruktiolle ja idealisoinneille. Ensinnäkin niiden tulee täyt-tää adekvaattisuuspostulaatti (postulate of adequacy). Tämän postulaatin mukaan konst-ruktioiden ja käsitteiden tulee olla ymmärrettäviä tutkimuksen kohteen toimijoille. Sitävastoin toi-nen postulaatti nimenomaisesti edellyttää alku-peräisen toimijan horisontin ylittämistä. Schutz kutsuu sitä rationaalisuuspostulaatiksi (postulate of rationality). Sen mukaan oletetaan, että toi-minta suoritetaan tai teksti kirjoitetaan tietoise-na kaikista selvistä ja erillisistä (ratiotietoise-naalisista) elementeistä, jotka ovat relevantissa suhteessa niihin.24
Schutz tekee siten pitemmälle menevän agentin rationaalisuusolettaman kuin tunnettu historianfilosofi William Dray. Drayn esitys teok-sessa ”Laws and Explanation in History” 1957 käsittelee nimenomaisesti historiallista selittä-mistä. Drayn teorian ydin (jolla hän poikkeaa ns. Covering Law -malleista) koskee sitä välittä-vää lenkkiä, joka vallitsee annettujen alku-olosuhteiden (initial conditions) ja sen agentin toiminnan välillä, joka on selittämisen tai ym-märtämisen kohteena. Drayn ratkaisu on seu-raava: sellainen ja sellainen toiminta on niissä ja niissä olosuhteissa rationaalista tehdä. Tämän mukaisesti Dray kutsuu malliaan rationaaliseksi
selittämiseksi ja sitä on kutsuttu myös nimellä good-reasons-explanation.25 Ajatus poikkeaa
Schutzin olettamasta siinä, että Drayn teorian mukaan kysymyksessä voi olla vain korostetusti subjektin oma rationaalisuuskäsitys. Schutzin kanta on moniselitteisempi: rationaalisuus on yhtäältä käsityksiä ”firmly rooted in the subjective meaning of the social actors”. Toi-saalta se ”is removed from the mundane social world because of these second-order concepts”.26
Tämä ajatus muistuttaa voimakkaasti Ricoeurin fenomenologian sävyttämän teorian piirteitä, jotka kieltävät ehdottoman eron ”sisäisen” ja ”ulkoisen” tekstin (the ”inside” and ”outside” of a text) välillä katsoen eron heijastavan staattista ja suljettua tekstikäsitystä.27 Kuitenkaan Drayn
käsitystä ei ole syytä kiirehtiä luonnehtimaan internalistiseksi winchiläisessä mielessä; sen selitysmalli sisältää olennaisena osana agentin ulkopuoliset olosuhteet, joskin pääsääntöisesti agentin oman rationaalisuuskäsityksen välittämänä.
Kun tarkastelemme edellä lyhyesti käsitel-tyjä sosiaalisen toiminnan, kielen ja aate-historiallisten tekstien filosofisia erittelyjä, ha-vaitsemme monia, konkreettisen tekstin-tutkimuksen kannalta ehkäpä hämmentäviäkin eroja. Mitä annettavaa näillä usein vastakkaisil-la ja sangen abstraktilvastakkaisil-la tasolvastakkaisil-la liikkuvilvastakkaisil-la näkemyksillä voi olla konkreettisen aatehistori-allisen tutkimuksen kannalta? Oma vastaukseni tähän kysymykseen lähtee siitä, aluksi ehkä yl-lättävältä vaikuttavasta seikasta, että kaikki edel-lä mainitut filosofiset analyysit - olivatpa ne sit-ten sosiaalisen toiminnan tai historianfilosofian erittelyjä - ovat lopulta yksimielisiä ainakin eräis-tä, tosin sangen eri tavoin formuloiduista, ylei-sistä lähtökohdista. Tällaisina näkisin kaksi piir-rettä, jotka koskevat juuri sisäisen ja ulkoisen merkitysyhteyden eroa
(a) Täysin yksiselitteistä sisäistä (so. tutkijasta riippumatonta) merkitystä ei lopulta-kaan ole kenenkään, ei oikeastaan edes Peter Winchin teorian mukaan. Rajoitun viittaamaan Winchin osalta kahteen erilaiseen (tutkijan tai toimijan) ymmärtämiseen, ”reflective” / ”unreflective”.28
(b) Lähtökohtana tutkimukselle on kaikki-en eri teorioidkaikki-en mukaisesti aina jossain muo-dossa formuloitu internalistinen merkitys alkuperäismerkityksen mielessä. Kuitenkaan se ei koskaan muodosta tutkimuksen yksiselitteis-tä rajaa, jonka ylityksiselitteis-tävät väitteet olisivat teksti-historiallisesti mielettömiä, , ”spekulatiivisia”. Sitävastoin rajan sijainti ja kriteeri vaihtelee eri
teorioiden mukaan huomattavasti.
Nämä yleisluonteiset periaatteet edellyttä-vät erään aatehistoriallisen tutkimuksen keskei-sen elementin, aatehistoriallikeskei-sen subjektin tai agentin, olipa se sitten individuaalinen agentti, sosiaalinen instituutio tai kollektiivinen tajunta, “ ‘mentaliteetti ‘ , . Sille on ominaista tietty temporaalinen rakenne. Olipa se sitten annalistien ja Ricoeurin tarkoittama pitkä tai ly-hyt kesto, sillä on kuitenkin alkunsa ja päätepisteensä, aikansa ja paikkansa, joka ei voi loputtomasti olla tutkijan tai nykyiskäsitteiden manipuloitavissa. Jos hävitämme tämän sub-jektin, emme voi puhua enää aatehistoriasta. Kysymys liittyy olennaisesti Skinnerin ensimmäi-seen sääntöön. Tässä katsannossa on perustel-tua suhtauperustel-tua varauksella Gadamerin käsityk-siin menneen ja nykyisen merkityshorisontin su-lauttamisesta, joka sisältyy hänen historiallisen hermeneutiikkansa perusajatuksiin. Gadamerin mukaan rekonstruktio tapahtuu tutkijan nykyismerkityksen ehdoin ja sen kielellisen kontekstin värittämänä. Aatehistoriallinen tutki-mus on tämän käsityksen mukaan sidottu nykyiskontekstin ehtoihin: menneisyys sisältyy momenttina nykyisyyteen. Aatehistoria olisi aja-tuksen mukaan menneisyyden merkityksen pa-lauttamista nykyisyydessä (”auktoriteetin ja tra-dition rehabilitaatio”) tai nykyisyyden projekti-ota menneisyyteen. Gadamer ajattelee histori-allista ymmärtämista menneen ja nykyisen merkityshorisontin sulauttamisena: Vielmehr ist das Verstehen immer der Vorgang der Verschmelzung solcher vermeintlich für sich seinder Horizonte.29 Aatehistoriallisena
oh-jelmana Gadamerin ajatuksiin on myös perus-tellusti suhtauduttu kriittisesti tai varauksellises-ti.30 Näkökohta koskee tässä yhteydessä vain
aatehistoriallista tutkimusta; Gadamerin yleisen hermeneutiikan tulkintana ajatus vaatisi pitem-mälle menevää, situaation, horisontin ja vaikutusyhteyden käsitteistä lähtevää erittelyä, johon tässä ei ole tilaisuutta.31
Tässä esityksessä on keskeistä se, että mainittu Gadamerin ajatus on aatehistoriallisen subjektin hävittämisen eräs muoto ja rikkoo Skinnerin ensimmäisen säännön perusajatusta vastaan. Juuri tämä on omasta näkökulmastani lopultakin Skinnerin ensimmäisen säännön ydin. Muotoilisin sen seuraavasti: aatehistoriallinen subjekti voidaan edellä mainituilla tavoilla tulki-ta eri lailla muttulki-ta itse subjektin hävittäminen tulki-tai sen temporaalisen rakenteen erityisluonteen si-vuuttaminen ei ole aatehistoriallisen tutkimuk-sen toimintalogiikan mukaista. Tiivistettynä:
aatehistoriallisilla ilmiöillä on (kollektiivinen tai individuaalinen) subjektinsa ja temporaalinen erityisrakenteensa. Tämän ajatuksen valossa myös “transsendentaalinen keskimääräissubjekti” tai ”subjektin täydellinen anonymiteetti” , näyttävät sellaisenaan (so. sub-jektin temporaalista rakennetta erittelemättä) tutkimuskohdetta huonosti jäsentäviltä käsitteiltä.
Edellä olevat ajatukset liikkuvat paljolti so-siaalisen toiminnan ja kielen teorian sekä histo-rian filosofian tasolla. Niiden painotus on alussa mainittu toinen kysymys (b), joka koskee ny-kyisten ja menneiden käsitteiden suhdetta. Seu-raava esitys koskee taas lähtökohtaisesti aikalaiskontekstin laajuutta ja sen ulottuvuutta (edellä kysymys (a) nimenomaan konkreettisen aatehistoriallisen tutkimuksen kannalta. Osittain painottaakseni tätä näkökulmaa, osittain tuo-dakseni esiin eräitä uusia käsityksiä otan käyt-töön kolmannen käsiteparin teks-tihermeneuttinen/funktionaalinen. Sinänsä sosi-aalisen teon ja aatehistoriallisen tekstin tutki-muksen välillä ei vallitse nähdäkseni periaatteel-lista eroa. Molemmissa on kysymys ”merkityksellisestä tekstistä” (teosta) tai ”teks-tin (teon) merkityksestä” , . Konkreettisessa tut-kimustoiminnassa ne saattavat sisältää kuitenkin erilaisen aikaulottuvuuden (temporaalisen struktuurin) taikka liittyä eri tavoin sosiaaliseen ympäristöönsä ja sen rakenteisiin.
4. (III) Tekstihermeneuttinen ja funktionaalinen rekonstruktio (Skinnerin toi-nen sääntö ja sen tarkastelua)
Mikään aatehistoriallinen tutkimus ei ole tutkittavan tekstin pelkkää toistamista. Tutkimus jäsentää tekstejä tietyn kysymyksen suhteen, havaitsee samanlaisuuksia ja eroja eli käyttää ainakin jossain mielessä mm. Ricoeurin mainitsemia samanlaisuuden, erilaisuuden ja analogisuuden kategorioita.32 Tällöin suoritetaan
jo tekstinsisäistä rekonstruktiota. Usein tällainen tekstinsisäinen rekonstruktio joutuu kohtaamaan kaksi erityistä, usean tutkimuskohteen yhteydes-sä merkittävää jäsennysperiaatetta. Niistä en-simmäistä kutsun tekstilajiksi ja toista tekstin institutionaalistumismuodoksi.
Ensinnäkin tekstin merkityksen yhteydes-sä on olennaista se, onko kysymys uskonnolli-sesta saarnasta, poliittiuskonnolli-sesta puheesta, laki-tekstistä tai luonnonoikeudellisesta teoriasta. Omassa tutkimuksessani ”Korko, raha ja sopi-mus”, ( 1992) olen joutunut kohtaamaan tämän
kysymyksen luonnonoikeudellisen tekstilajin muodossa. Se on käsitykseni mukaan se olen-nainen tekstitaso, jolla korkoa, rahaa ja sopi-musta koskevia muuttuvia käsityksiä perustel-tiin uuden ajan alussa 1500- ja 1600-luvuilla. Toiseksi tekstin merkityssisältö saattaa olla eritasoisesti institutionaalistunut. Poliittiseen demokratiaan tai aristokratiaan saattaa liittyä erilaisia sosiaalisesti, moraalisesti tai oikeudelli-sesti määritettyjä instituutioita, kuten enemmistöperiaate, vähemmistösuoja, imperatiivisen mandaatin kielto jne. Vastaavasti taloudellista toimintaa koskevalla alueella kor-kokiellon häviäminen liittyi huomattavaan jouk-koon erilaisia institutionaalistumismuotoja: sopimusvapaus, menetetyn voiton peruste, uu-det yhtiömuodostelmat, luottokauppa ja vekse-li. Molempia rekonstruktion muotoja sävyttää nähdäkseni nimenomaisesti tekstin alkuperäismerkityksen perusluonne. Läh-tökohdaksi voidaan tämän mukaisesti ottaa teks-tin laatijan sille antama tai sosiaalisessa yhtei-sössä vakiintunut merkitys. Esimerkiksi 1500-1uvun oikeus- ja talousopilliset tekstit antavat useimmiten selvän merkityssisällön käsitteelle ”vekseli” (cambium), vaikka sen sallittavuudesta käytiin laajakantoisia kiistoja. Tekstien erittely saattaa asettaa huomattavan monitahoisia ky-symyksiä erilaisesta argumentaatiorakenteesta, tekstilajista ja institutionaalistumismuodosta riip-puen.33
Periaatteessa vastauksen kriteeri on löy-dettävissä tekstinsisäisessä horisontissa, lähde-tutkimuksen, tekstin oman itseymmärryksen ja sen omien traditioiden analyysin tietä. Tätä tekstinsisäistä rekonstruktion muotoa kutsun tekstihermeuneuttiseksi. Siinä on ainakin väljässä mielessä kysymys siitä merkityksestä, jonka toimija tekstin välityksel1ä antaa. Tosin institutionaalistumismuoto antaa tekstihermeneuttiselle rekonstruktiolle tiukasti ymmärrettynä internalistista sisältöä väljemmän merkityksen.
Tekstihermeneuttisen rekonstruktion ohel-la on puhuttava toisenohel-laisesta, eräässä mieles-sä vaikeammasta rekonstruktion muodosta. Sen merkitys on riippuvainen siitä, missä määrin kieli ja konkreettisesti tulkittava teksti ovat yhtey-dessä muihin sosiaalisiin interaktion muotoihin. Kieli ja teksti liittyvät sosiaalisiin suhteisiin ja rakenteisiin. Kielen avul1a ei ainoastaan laadita veroluetteloita tai anneta sotilaskäskyjä. Sen välityksellä käytetään valtaa, ajetaan intressejä, perustetaan yhteiskunnallisia rakenteita. Sen kautta ilmenee yhteiskunnan keskeistoimintojen,
kuten resurssien jaon, poliittisen vallan ja vaihdannaistumisen olennaisia kehityspiirteitä. Kieli ja teksti välittävät ne erilaisten instituutio-muotojen kautta jokapäiväisiksi rutiineiksi, pe-rustelevat niillä entisiä tai uusia toimintamalleja ja niiden yksityiskohtaisia sovellutustilanteita. Ei siten voida puhua tekstin tarkoitetusta merki-tyksestä vaan pikemminkin tekstin toiminta-ympäristöstä, niistä edellytyksistä, joiden valli-tessa teksti saa merkityksen. Tällaista rekonstruktion muotoa kutsun funktionaaliseksi. Se perustuu tekstin ulkopuoliseen merkitys-yhteyteen. Se korostaa tekstin yhteyttä sosi-aalisiin suhdejärjestelmiin ja yhteiskunnallisiin tehtäviin, joista tekstin laatija ei välttämättä ol-lut lainkaan tietoinen.
Tässä yhteydessä ei ole mahdollista eritel-lä kaikkia funktionaalisen rekonstruktion muo-toja. Jotkut, mm. Anthony Giddens, tekevät eron funktio- ja struktuurianalyyttisen tarkastelun välillä, johon ei ole tässä tilaisuutta syventyä. Viittaan lyhyesti funktionaalisen tarkastelun kah-teen tyyppiin, jotka usein esiintyvät juuri aate-historiallisen tutkimuksen yhteydessä. Ensimmäi-nen on yhteiskunnan ja oikeuden evoluutioteoriat sel1aisina kuin sen esittävät mm. Niklas Luhman (archaisches, vorneuzeitliches, und positives Recht), Roberto Unger (arkaainen, aristokraat-tinen, liberaalinen ja postliberaalinen), mieles-täni osittain myös Max Weber (materiaalisesti ja formaalisesti rationaalinen oikeus).34 Toinen
tyyppi on marxilaisen tradition tuntumassa liik-kuva ajatus, joka perustuu yhteiskuntarakenteen selittävään ja tulkitsevaan voimaan aatehistoriallisessa tutkimuksessa. Oman tutkimusaiheeni piirissä olen mielestäni löytänyt edustavan esimerkin. Se on C. B. Macphersonin verraten tunnettu ja tunnustettu teoria possessiivisen markkinayhteiskunnan mallista, joka periodisesti seuraa status-yhteiskuntaa ja yksinkertaista markkinayhteiskuntaa. Siinä tuo-tannontekijät, työ, raha pääomana ja maa ovat vaihdannaistuneet markkinamekanismin alaisik-si. Tällainen edustaa Macphersonil1e tekstin ul-kopuolista merkitysyhteyttä, ”sosiaalista olettamaa” , (a social assumption), jota tarvi-taan Hobbesin ja Locken argumenttien, heidän taloudellisten ja omistusta koskevien käsitystensä oikean merkitysyhteyden selvittä-miseksi.35 Kysymyksessä on siten tekstin
ulko-puolinen ja siinä mielessä funktionaalinen rekonstruktio, joka on samalla eräs sen merkit-tävimmistä sovel1utuksista sotien jälkeisessä aatehistoriallisessa tutkimuksessa.
Tekstihermeneuttinen ja funktionaalinen
rekonstruktio on katsottu useimmiten toisiaan poissulkeviksi tutkimuksellisiksi näkökulmiksi. Tähän ajatukseen liittyy usein tässä tarkoitetun funktionaalisen lähestymistavan periaatteellinen kritiikki: funktionaalinen tarkastelu tutkii jotain muuta kuin aatteiden historiaa taikka yrittää mekaanisesti ja kaavamaisesti johtaa konkreet-tisten tekstien merkitystä yhteiskunnallisista rakenteista tai funktioista pystymättä osoitta-maan mitään yhteyttä tekstin oosoitta-maan toiminta-horisonttiin. On tapauksia, joissa kritiikki on perusteltua: sellaisia ovat em. oikeuden evoluutiota koskevat teoriat sikäli kuin niitä il-man tekstin sisäisiä liittymiä käytetään aate-historiallisessa tutkimuksessa. Vastaava kritiikki kohdistuu myös Macphersonin mielenkiintoista selitystä vastaan siltä osin kuin se väittää possessiivisen yhteiskuntamallin puitteissa jotain Hobbesin ja Locken taloudellisista käsityksistä yleensä sekä vaihdon ja rahan luonteesta erityi-sesti. Hobbesilla ja Lockella esiintyy kyllä markkinaistuneen yhteiskunnan piirteitä (mm. Hobbesilla samaistuksena commutative justice = market justice), mutta markkinat ja raha ei-vät tarkoita markkinoita ja pääomaa nykyisessä mielessä; markkinat eivät koske tuotannon te-kijöitä eikä raha esiinny pääomana kuten Macpherson yhteiskuntamallinsa nojalla olet-taa.36
Kuitenkaan mitään mainituista teorioista ei sellaisenaan voi leimata aatehistoriankaan kan-nalta merkityksettömäksi: kysymys on aatehis-torian kannalta pikemminkin niiden käyttö-tavasta. Toisaalta on nimittäin selvästi myös tapauksia, joissa pelkästään tekstin sisäisestä näkökohdasta lähtevä kritiikki ei ole ainakaan sellaisenaan oikeutettua. Esimerkkinä viittaan Heikki Ylikankaan tutkimukseen “‘Körttiläiset tuomiolla”, joka käsittelee viime vuosisadan 1830ja 1840-lukujen herätysliikkeiden kannattajakuntaa eli - kuten sanoisin tämän liik-keen subjektirakennetta, keskeisenä tutkimus-tuloksenaan alemman papiston korostunut mer-kitys ”viralliskirkkoa” vastaan.37 Se on siten
teks-tin ulkoisen toimintaympäristön ulottuvuudella liikkuva sosiaali- ja taloushistoriallinen tutkimus. Tässä yhteydessä kysymys siitä, onko se aate-historiallinen tutkimus tai onko juuri se oikea tapa tehdä aatehistoriallista tutkimusta, jää mie-lestäni toisarvoiseksi. Sen sijaan etualalle nou-see toinen näkökohta: voimme sanoa, että eräi-den tavanomaisessa mielessä aatehistoriallisten tutkimusten kannalta tällaisilla tekstinulkoisilla tarkasteluilla on aivan keskeinen merkitys, mut-ta vain tietyin ehdoin. Nämä ehdot määräytyvät
puolestaan itse tutkimusobjektista eli tutkimuk-sen kohteena olevista teksteistä käsin. Tämä väitteeni vaatii tarkempaa selvittelyä.
Olen itse kohdannut juuri tämän ongelman konkreettisen aatehistoriallisen tutkimuksen yh-teydessä, jonka kohteena ovat eräät oikeudelli-set ja taloudellioikeudelli-set käsitykoikeudelli-set sekä niiden muut-tuminen. Ne koskevat käsityksiä korkokiellosta ja sen häviämisestä, markkinaistuneesta rahas-ta ja sopimusvapauden syntymisestä ajallisena vaihteluvälinä 1100- ja 1600-luvut. Keskeiset tekstilähteet ovat Gregorius IX:n ns. dekretaalit, Tuomas Akvinolainen, Aegidus Lessin ja Ptole-maios Lucca sekä eräät keskeiset dekretaalikommentaattorit (1100- ja 1200luvut), Antonius Firenzeläinen ja Bernardinus Sienalainen (1300- ja 1400luvut) sekä vihdoin uuden ajan alun luonnonoikeuden klassikot Ludovicus Molina, Leonhard Lessius (vastareformaatio), Hugo Grotius ja Samuel Pufendorf (kalvinismi ja luterilaisuus, 1500- ja 1600-1uvut). Tutkimuskohde sisältää siten talo-udellisen arvon, vaihdon ja markkinoiden kes-keisen tematiikan. Toisaalta tutkimuskohteena ovat kuitenkin korkoa, arvoa ja markkinoita kos-kevat käsitykset ja niiden muuttuminen, eivät suoranaisesti vaihdannaistumisen taloushistori-alliset ilmiöt. Vaihdannaistumista ja sitä koske-vien käsitysten tutkimusaiheen moni-ilmeisyyttä painottaa eräs tärkeä yksittäinen piirre. Tähänas-tinen, erityisesti korkokieltoa ja sen häviämistä koskeva tutkimus jakautuu lähtökohdiltaan ja tutkimusintressiltään kolmeen erilaiseen ryh-mään. Niitä ovat ensiksi oikeus- ja instituutio-historiallisen, toiseksi taloustieteellisen ajattelun historiaan suuntautuneen ja kolmanneksi talous-ja sosiaalihistoriallisen tutkimuksen tyypit. Niis-tä kaksi ensin mainittua koskee lähinnä tekstin sisäistä merkitysyhteyttä ja tekstihermeneuttista rekonstruktiota. Viimeksi mainittu taas liittyy tekstin ulkoiseen merkityshorisonttiin, jolloin voidaan puhua funktionaalisesta rekonstruktiosta.
Milloin tekstin ulkoinen merkityshorisontti on relevantti? Eli: mitkä ovat (väljässä mieles-sä) funktionaalisen rekonstruktion ehdot ja mah-dollisuudet. Niitten lähtökohtana voidaan mie-lestäni pitää ajatusta, jota tässä yhteydessä kutsun Skinnerin toiseksi säännöksi (edellä mai-nitun tekijän itseymmärrystä koskevan säännön ohella). Skinner esittää teoksessaan ”Meaning and Context” (ed. J. Tully) vuodelta 1988 aja-tuksen, että tekstin ulkopuolinen sosiaalinen konteksti voidaan lukea kahdel1a tavalla: toi-sessa sen tavoitteena on syventää tekstin
mer-kitystä, toisessa taas nähdä konteksti tekstin ajatuksen ja merkityksen ehtona ja lähtökohta-na:
“. . . the methodology of contextual reading. . . (in its certain versions, H. T.) . . . can itself be shown to rest on a fundamental mistake about the nature of the relations between action and circumstance. Despite the possibility, therefore, that a study of social context may help in understanding of the text, the fundamental assumption of the contextual methodology, that ideas should be understood in terms of its social context, can be shown to be mistaken. . . as a source of. . . very prevalent confusion in the history of ideas” , (s. 59, kurs. Skinnerin).38
Ajatus sisältää olennaisen jatko-kysymyksen, joka tulkitsee Skinnerin toista sään-töä ja antaa vastauksen omaan perusongelmaamme. Milloin voimme käyttää rahaa, korkoa ja markkinoita koskevien käsitys-ten merkityksen ymmärtämisen kannalta itse vaihdannaistumiseen liittyviä taloushistoriallisia ilmiöitä? Kysymys koskee tarkastelua, jonka tu-lee auttaa meitä ymmärtämään tekstien merkityssisältöä sen toimintahorisontista käsin. Tarkastelu ei sen sijaan saa redusoida niitä teks-tin ulkoisten, omaa toimintamuotoaan noudattavien funktioiden ja rakenteiden kantajiksi, ”in terms of its social context”, kuten Skinnerin ajatuksen mukaan asia voidaan ilmais-ta. Miten tällainen merkityshorisontin laajenta-minen on mahdollista taloushistorian suuntaan ilman funktionaalista tai strukturaalista virhe-tulkintaa? Vastauksen ydin on itse tutkimuksen kohteena olevissa teksteissä eikä missään funktionaalisesti tai tekstihermeneuttisesti muotoillussa yleispätevyyttä tavoittelevassa teo-riassa. Voidaan sanoa, että taloudellinen todel-lisuus heijastuu käsitysten ja teorioiden sosiaa-liseen merkitykseen vain itse tutkimuskohteen eli tekstien välittämänä.
Omassa tutkimuksessani käsitykset ja teo-riat kuuluvat luonnonoikeudelliseen tekstilajiin. Sen argumentaatiorakenteelle on puolestaan tunnusomaista olosuhteiden mukainen, so. it-sestään ulkopuolisiin sosiaalisiin ja taloudellisiin käytäntöihin viittaava ja nojautuva ajatteluta-pa. Niinpä tapaamme tällaiset viittaukset kes-keisessä asemassa itse tutkittavissa teksteissä. Molina vetoaa laajasti Genovan, Pohjois-Italian ja Lissabonin kauppiaskäytäntöihin, Lessius Ant-werpenin pörssiin. Grotius taas viittaa Amster-damin kauppiastoimintoihin. Viittaukset ovat systemaattisia ja koskevat juuri uuden
markkina-istuneen oikeudenmukaisen hinnan (iustum pretium) perusajatusta tai sen keskeisiä osakysy-myksiä, kuten luottokaupan sallittavuuden, kiinteämääräisen yhtiösijoituksen ( contractus trinus) pelkän luottofunktiota palvelevan vekselin ( cambium siccum) kauppiastoiminnassa tapah-tuvan menetetyn voiton (lucrum cessans) kä-sitteitä tai doktriineja. Itse asiassa nämä kaikki osakysymykset liittyvät uudenlaiseen käsitykseen markkinaistuneesta interaktiojärjestelmästä. Sii-nä ostajien ja myyjien keskimääräistyneet tar-peet astuvat ei-vaihdannaistuneiden, indivi-duaalisten ja konkreettisten tarpeiden tilalle.
Samanaikaisesti voimme talous- ja sosiaa-lihistoriallisista esityksistä lukea kaupunki-talouden keskeisestä merkityksestä alkaval1e vaihdannaistumisen kehitykselle aina 11OO-lu-vulta lähtien. Tälle kehitykselle on luonteen-omaista uusimpien taloushistoriallisten (mm. Ferninand Braudelin) tutkimusten mukaan kau-pan painopisteen siirtyminen Venetsiasta Genovaan, sitten Lissaboniin ja Espanjan kau-punkeihin, edelleen pohjoisemmaksi Amsterda-miin ja Antwerpeniin, jotka esiintyvät l500-lu-vulla maailmankaupan keskuksena uudenlaisine luotto- ja rahajärjestelmineen. Itse asiassa eri-tyisesti Molina, Lessius ja Grotius viittaavat juu-ri tähän taloushistojuu-rialliseen todellisuuteen ja sen osailmiöihin. Taloudellista toimintaa koskeva teksti saattaa toiseksi suoranaisesti edellyttää tiettyä näkemystä vaihdannan luonteesta. Siten Tuomas Akvinolaisen oppi rahasta, joka kulute-taan käytössä, viittaa ei-vaihdannaistuneen yhteisön piirteisiin, jota taloushistoriallisten esi-tysten ( Henri Pirenne ja Georges Duby) mu-kaan olen kutsunut ns. manoriaaliseksi vaihdann-aksi. Vaihto tähtää siinä pienyhteisön, esim. ky-län tarpeisiin, jossa rahalla ei ole arvoa luovaa vaikutusta (raha arkussa, ”in saculo” , kuten Akvinolaisella, ”in archa” , kuten monilla kanonisteilla). Kolmannen perustyypin taloushis-torian ja taloudellisten käsitysten välillä vallitse-vasta yhteydestä tapaamme 1200-luvun alussa kootuissa Gregoriuksen dekretaaleissa. Siinä pyritään säätelemään tiettyjä sosiaalityypillisiä tilanteita, kuten pantin, luottokaupan ja lunnasrahojen koronottoa julistamalla ne kielle-tyksi usuraksi. Myös taloushistoriallisten tutkimusten mukaan (Heide Wunder) ajan velaksiantotilanteille oli tunnusomaista hätä-lainan luonne, yhtäältä sen poikkeuksellisuus ja toisaalta sen pakottavuus.39
Yhteenvedonomaisesti ja nimenomaan tiet-tyä tutkimuskohdetta ajatellen: tekstin alkuperäismerkityksen ja sen ulkoisen
toiminta-ympäristön välillä vallitsee relevantti yhteys, jos teksti itse viittaa tähän toimintaympäristöön, edellyttää tai pyrkii säätelemään sitä. Tämä on mielestäni se pääperiaate, jonka mukaan funktionaalinen rekonstruktio on mahdollinen ja jossa kulkevat sen rajat. Tässä valossa luulen myös Skinnerin toisen säännön tulleen oikein tulkituksi; se on saanut mielestäni samalla sel-vemmän ja yksilöidymmän merkityksen.
Perusajatukseni pyrkii löytämään tietyn tasapainotilan tekstihermeneuttisen ja funktiona-alisen rekonstruktion välillä. Mielestäni tätä tasapainotilaa ei kuitenkaan voida yleisin termein määritellä sen enempää hermeneuttisen kuin funktionaalisenkaan teorian ajatuksista lähtien. Tämän tasapainotilan määrittää lopultakin itse konkreettinen, aatehistoriallisen tutkimuksen kohteena oleva teksti. Hermeneuttinen ja funktionaalinen ajattelutapa edustavat kahta eri-laista rekonstruktion muotoa, joiden mahdolli-suus ja rajat tekstin merkitysyhteyden tulkin-nan kannalta ovat määritettävissä vain itse konk-reettisen tutkimusobjektin ehdoilla. Tätä tekstihermeneuttista ja funktionaalista näkö-kohtaa yhdistelevää näkönäkö-kohtaa kutsun kontekstuaaliseksi tarkasteluksi. Ei lopultakaan voida luontevasti ajatella, että teksti itsessään antaa tutkijalleen jonkin erityisen ajatusmetodin kautta oman merkityssisältönsä. Jo tekstihermeneuttinen lähtökohta sisältää tutkit-tavan tekstin merkityksen rekonstruktion mm. tekstilajin, institutionaalistumismuodon, teksti-vertailun ( esim. traditioanalyysin) tietä. Tätä merkityssisältöä voidaan usein kuitenkin olen-naisesti täydentää tekstin ulkopuolisella aineis-tolla edellä mainitun Skinnerin toisen säännön mukaisesti.
Teksti ja sen toimintaympäristö kuuluvat yhteen. Tämän periaatteen vastaisia ovat näh-däkseni kahdenlaiset ajatukset. Ensinnäkin var-sinkin taloudellista toimintaa erittelevät käsitteet sisältävät usein tämän toiminnan yleispäteväksi oletettuja, kuitenkin itse asiassa niiden nykyismerkityksestä lähteviä sitoumuksia ja olet-tamuksia. Tyypillisiä ovat vaihdon ja luoton ka-tegoriat, jotka saavat erilaisissa toiminta-yhteyksissä eri merkityssisällön. Ns. manoriaalisen vaihdannan perustilanne, joka määrittää vielä olennaisesti l200-luvun velaksi-antotoimintaa, antaa luotolle tyypillisesti ns. hätälainan luonteen. Se on köyhille ainutkertaisiin ja pakottaviin tarpeisiin annettu laina kuten puuttuvan siemenviljan tapaus. Si-ten itse luotonantotilanne saa ulkoisen toimintakehikkonsa johdosta aivan toisen
sosi-aalisen merkityksen kuin nykyinen luotonanto tai jo Leonhard Lessiuksen kirjassaan ”De iustitia et iure” , v.1606 esittämä velaksiantotilanteiden perustyyppi Amsterdamin pörssissä: se ei ole lainkaan nykyisessä mielessä vaihto- vaan pi-kemminkin käyttötalouden muoto, oman terminologiani mukainen manoriaalisen vaihdannan tilanne. Keskiaikainen kylä muodosti vielä autarkkisen (kylänä omavaraisen) yhteisön tyypin. Mainittakoon, että Max Weber mainitessaan juuri vaihdon (” Tausch”, ”exchange” , ) taloudellisen kategorian useassa yhteydessä ideaalityyppisen käsitteenmuodos-tuksen esimerkkinä ymmärtää sen pikemminkin konstruktiivisena ja universaalisen ihmisjärjen luomuksena.40 Hieman vastaava ajattelutapa
il-menee havaintojeni mukaan usein erityisesti taloustieteen historiassa (lähtökohta korkokiellon irrationaalisuudesta, nykyisten käsitteiden kuten ‘investointi ‘ , välitön siirtäminen keskiajan toimintaympäristöön).
Toisentyyppinen virheellisen yleistyksen (funktionaalisen virhetulkinnan) vaara näyttäy-tyy yhteiskuntamallin tai -rakenteen perusajatukseen nojautuvissa esityksissä. Ne sisältävät usein perusteettoman olettamuksen yhteiskunnan kaikkien osa-alueiden muodosta-masta kokonaisuudesta. Macphersonin edellä mainittu, heuristinen mutta osin harhaanjohta-va possessiivisen markkinayhteiskunnan käsite on tyypillinen muttei ainoa esimerkki. Jopa aa-tehistoriassa usein esiintyvä käsite ”feodalismi” on tässä suhteessa ongelmallinen, useita osa-järjestelmiä yhdiste1evä yleistys, jonka käyttö-tapa tekstinulkoisena käsitteenä vaatii nähdäk-seni usein erityistä täsmennystä tekstin sisäi-sestä horisontista käsin.
Näistä syistä olen ottanut nimenomaan vaihdannaistumisen kehittämiseen liittyvää tutkimusaihettani silmällä pitäen käyttöön kä-sitteen taloudellinen toimintakonteksti. Se on yhteiskuntamallin ajatukseen verrattuna tekstisensitiivisempi, lähempänä tutkimuksen peruslähteitä. Kullekin tekstikokonaisuudelle on tämän ajatuksen mukaan konstruoitava sille ominainen toimintaympäristö tai yksittäinen teks-ti on sijoitettava sellaiseen kokonaisuuteen. Täl-laisen toimintaympäristön rekonstruointi on ta-loudellisen toiminnan - olettamukseni mukaan myös monien muiden alueiden - ja sitä koskevi-en askoskevi-enteidkoskevi-en sekä teorioidkoskevi-en kannalta lähei-sessä yhteydessä rationaalisuuden käsitteen kanssa. Sen mukaisesti ajatellen, että vaihdannaistumisen ja taloudellisen ajattelun kehittymisen sekä sen osakysymysten erittelyn
kannalta on aikana 1100-1700 erotettavissa kolme, toisiaan periodisesti seuraavaa toimin-taympäristöä. Ne ovat manoriaalisen vaihdannan (tavanomaisessa mielessä ei-vaihdannaistuneen talouden), kauppiasrahan ja tuotantorahan temporaalisesti osin lomittain seuraavat talou-dellisen toimintaympäristön perustapaukset ja kaudet. Kunkin aikakauden taloudellinen toimintakonteksti antaa sen aikakauden ta1oudellisille, yhteiskuntamoraalisille ja oikeudellisille erityiskysymyksille (joista omassa esityksessäni on tärkein koronoton kielto) sille ominaisen rationaalisuuskehikon ja toiminta1ogiikan. Siten yhden toimintayhteyden käsitteitä ei voida absolutisoida ja käyttää välityksettä toisen toimintakontekstin ilmiöiden erittelyyn. Keskiajan, vielä Aristoteleen Politii-kan autarkeia-ideaa1in hallitsemaa taloutta ei periaatteessa voida ilman toimintayhteyden vä-litystä ymmärtää nykyisen ja tuotannontekijöiltäänkin vaihdannaistuneen ta1ouden käsittein ja rationaalisuusehdoin. Nii-den toiminta-ajatus on eri ja siten niiNii-den osa-ilmiöt ovat sellaisenaan yhteismitattomia.41
Taloudellista toimintaympäristöä voidaan jäsentää teorian (tekstin) sisäisen ja ulkoisen ulottuvuuden mukaan, jotka vastaavat tekstihermeneuttista ja funktionaalista näkö-kohtaa. Edellisessä mielessä voidaan puhua us-komusten, asenteiden ja teorioiden järjestelmistä niiden tekstinsisäisen lähtökohdan mukaan. Tämä teoriansisäinen ulottuvuus esiintyy usein eräänlaisina tiivistettyinä yhteisöllisinä analogioina, ”kollektiivisina representaatioina” , , lainatakseni tätä Emile Durkheimin ja eräiden viimeaikaisten annalistien käyttämää ajatusta.42
Sellaisena kohtaamme kuvan rahasta arkussa (”in saculo” kuten Akvinolaisella, ”in archa” , kuten monilla kanonisteilla) manoriaalisen vaih-don järjestelmän yhteydessä, varovaisen ja puuhakkaan kauppiaan alkavan markkinaistu-neen eli kauppiasrahan järjestelmän keskeisagenttina sekä ajatuksen rahasta kierron suuren pyörittäjänä (”the great wheel of circulation”) tuotannontekijöiltään läpimarkkina-istuneen ja työnjaollisen yhteiskunnan ytimenä Adam Smithillä.43 Teorianulkoinen ulottuvuus
taas täsmentää ja syventää taloudellisen toimintalogiikan luonteen tekstinulkoisen aineis-ton valossa. Se on eräissä yhteyksissä tarpee-ton, eräissä mahdollinen ja eräissä - kuten käsi-tykseni mukaan taloudellista toimintaa koskevi-en aatteidkoskevi-en historiassa - välttämätön. Skoskevi-en ra-jat ja edellytykset on kuitenkin aina sidottu itse tutkimuskohteeseen, tekstiin Skinnerin toisen
säännön perusajatuksen mukaisesti.
5. Yhteenvetoa
Edellä esitetty on oma ratkaisuyritykseni kahteen, konkreettisen aatehistoriallisen tutki-muksen yhteydessä usein esiin tulevaan kysy-mykseen: (a) Miten aatehistoriallista tutkimus-ta voi lähdeaineistoltutkimus-taan perustellusti laajentutkimus-taa talous- ja sosiaalihistorialliseen suuntaan? (b) Miten nykyisiä käsitteitä voi käyttää menneen ajan käsitysten tutkimukseen erityisesti talou-dellisen toiminnan aatehistoriallisten ilmiöitten yhteydessä? Ratkaisuni perustuu erottamaani Skinnerin kahteen sääntöön, joita olen tulkin-nut aatehistoriallisen subjektin, sille ominaisen temporaalisen rakenteen ja toimintaympäristön käsitteiden valossa. Toimintakonteksti ja ratio-naalisuus liittyvät näissä kysymyksissä yhteen sekä olennaisella että vivahteikkaalla tavalla, hieman samoin kuin erilaiset ideaaliset rationaa-lisuuden muodot on viime aikoina nähty keskei-sinä oikeusteoreettisen keskustelun erilaisissa yhteyksissä.44 Tässä esityksessä on kuitenkin
ky-symys aatehistoriallisen tutkimuskohteen ratio-naalisuudesta ja kontekstuaalisuudesta alunpe-rin Ranken esittämän, edelleen pätevän tutkimusohjeen mukaisesti: Wie es eigentlich gewesen ist.
1 Ricoeur, Temps et recit, vol. 1 (1983), vol. 3 (1985), transl. Time and Narrative, vol 1, Chicago and London 1984, vol. 3, Chicago and London 1988, v. Wright, Explanation and Understanding, London 1971, Dray, Laws and Explanations in History, Oxford 1957, Gadamer, Wahrheit und Methode, Ges. Werke I (Hermeneutik), Tübingen 1986.
2 Ks. Esim. H. Rickert, Naturwissenchaften und Kulturwissenschaften, Tübingen 1915, s. 15 ja ss., sama. Die Grenzen der
naturwissenchaftlichen Begriffsbildung, Tübingen 1913, s.169
3 Ks. Rorty, The Historiography of Philosophy: Four Genres, in: Philosophy in History, eds. R. Rorty et al. Cambridge 1984, s. 49 ss., Knuuttila, Merkityksen historiallisesta ja ra-tionaalisesta rekonstruktiosta, teoksessa Po-litiikan historia ja yhteiskuntatieteet, toim. J. Mylly, Turun Yliopiston Poliittisen historian julkaisuja C, 1988, s. 9 ss., Kusch, Filosofian tutkimus; historiatiedettä vai filosofiaa, Tiede ja edistys 4/ 1989, s. 277
4 Pocock, The Concept of Language and the metier d´historie: Some Considerations on Practice, s. 21, in: Ideas and Context, The Language of Political Theory in Early-Modern Europe, ed. A. Pagdem, Vambridge 1987, s. 19 ss., Knuuttila 1986, s. 12, vrt. Rorty 1984, s. 55-56. Yksityiskohtaisesti ja selkeäs-ti on Skinnerin ajatuksia ja historiallisen mer-kityksen sosiaalista ulottuvuutta eritellyt Markku Hyrkkänen. Ks. Hyrkkänen, Aate-historiallisesta metodista, Tampere 1984, s. 45-57. Knuuttila esittää tässä yhteydessä Skinnerin ajatuksen revisoidun tulkinnan, jonka mukaan ”alkuperäinen merkitys” on teoreettinen käsite, joka konstruoidaan enemmän tai vähemmän todennäköisistä, kirjoittajan horisontista käsin tulkituista väit-teistä. Knuuttila luonnehtii ajatustaan aika-historiallisen kontekstin kannalta
modalisoiduksi ja tulkinnallisten käsitteiden kannalta negatiiviseksi
anakronismisäännöksi. Ks. tarkemmin Knuuttila, s.12-13.
5 Knuuttila, s 13-18. Kusch, s. 277 ja 280. Ks. rajanvedon ”our own terms”’/”their own terms” ongelmista ja suhteesta Rorty, s.50 ja 53-55. Gadamerin osalta ks. tuonnempa-na av. 29 ja 30.
6 Skinner itse viittaa J.L. Austinin puheaktien teori-an illokutiotionaariseen funktioon tekstin-sisäisenä merkitysyhteytenä. Ks. Skinner, New Literary History, 3/1972, s.400-405. Ks. siitä Hyrkkänen, s.46 ss. Ks. lausutusta muuten Winch, The Idea of Social Science and its Relation to Philosophy. London 1958, Austin, How to Do Things with Words, Ox-ford 1955, Searle, Speech Acts, London 1970, sama, Expression and Meaning, Cam-bridge 1979. Vrt. Klaus Günther, Der Sinn für Angemessenheit, Frankfurt 1988, s. l20 ss., Kauko Wikström, Oikeuskäytännön tulkinnasta. Vammala 1978. s. 82-88 ja 100. 7 Vrt. Hyrkkänen, s. 49-52, Kannisto, Ymmärtä-minen. kritiikki ja hermeneutiikka, teoksessa Vuosisatamme filosofia, toim. I. Niiniluoto ja E. Saarinen. Porvoo, Helsinki .ja Juva 1986. s. 169
8 Tolonen, Universalizing and Discourse, The 15th World Congress of IVR. Göttingen 1991, ARSP (Beiheft 1992), painossa
9 Weber, Wirtschaft und Gesellschaft. 2 Halbband. Tübingen 1972, s. 1
10 Ricoeur, The Model of the Text. in.
Understanding and Social Discovery, eds F. Dallmayer and T. MacCarthy, Notre Dame. Ind. 1977, 323
11 Ricoeur 1984. s. 84-87 ja 179-180 ja 1988, s 63-96.
13 Ricoeur 1984, s 86,181 ,ja 193-195 Ks. myös 1988. s. 104-126.
14 Weber, “‘Objektivität” sozialwissensehaftlieher und sozialpolitiseher Erkenntnis,
Metodologisehe Schriften. Frankfurt, s. 49. kurs HT. Ks myös Hekman Max Weber and Contemporary Soeial Theory, Oxford 1983, s 15 Hekman, s. 37.
16 Ricoeur 1977, s 323.
17 Ricoeur 1984, s 195 (kurs Rieoeurin) ja 54-57, s. 76. s 181 ja 193-196
18 Hekman, s. 9-10.
19 Giddens, New York 1977, s 86.
20 Ks. Giddens 1979, suom. Yhteiskuntateorian keskeisiä ongelmia, Keuruu 1984, s. 136-137 ja 89-91.
21 Giddens 1984, s. 79. 22 Giddens 1984, s. 141
23 Schutz, Collected Papers, vol. 1, ed.
M.Natansson, The Hague 1962, s. 5, vol. 2, ed. Brodersen, The Hague 1964 s. 45ss., 99 ja 193.
24 Schutz 1964 s. 43-44 ja 86
25 Dray, Oxford 1957, s 108, 122-124 ja 131-137, Radnitzky, Contemporary Schools of Metaseienee, Lund 19701,s.181-182jaII,s.104-109
26 Schutz 1964, s.18
27 Ricoeur 1984, s. 76 ja 193-206
28 Ks. myös Kannisto s. 175, Wikström, s. 95-97 29 Gadamer, Wahrheit und Methode 1986 painos.
s 311, auktoriteetin ja tradition rehabilitaatiosta ks s.281-290.
30 Gadamerin käsitykset ovat olleet laajasti esillä historiallista ja rationaalista rekonstruktiota koskevan keskustelun yhteydessä. Ks. Knuuttila, s 13-16. Kusch, s. 277 ja 280. 31 Ks. Wikström, s. 101 ss.. Kannisto, s 172-l75 32 Ricoeurin mukaan tutkija voi toimia ”under the
sign of the Same”, jolloin tehtävänä on nykyiskontekstista lähtevä menneisyyden konstruointi. Toimintapa ”under the sign of the Other” merkitsee taas temporaalisen distanssin palauttamista. Vihdoin “under the sign of the Analoguous”. on näkökulma, joka liittää edellä mainitut yhteen (that itself associates the Same and the Other). Ks Ricoeur 1988, s. 142-154.
33 Tolonen, Korko, raha ja sopimus, Helsinki 1992, s. 49 – 57 (erilaiset tekstilajit) ja 278 – 298 (erilaiset institutionaalistumismuodot): Ks. myös esipuhe, s. VII-VIII
34 Luhmann, Reehtssoziologie, 3 Aufl. 1987, , 145-206. Unger, Law in Modern Soeiety. Lon-don 1976. erit
s. 137-154 ja 192-199. Weber 1972, s 388-397ja 468-513
35 MacPherson, The Political Theory of
Possessive Individualism, Oxford 1962, s. 46
36 Ks. tarkemmin Tolonen 1992. s 216 ss. ja 251 ss.
37 Ylikangas, Körttiläiset tuomiolla Massa-oikeudenkäynnit heränneitä vastaan Etelä-Pohjanmaalla 1830- ja 1840-lukujen taittees-sa, Keuruu 1979. s. 127-131, 171-181, 209-218 ja 271-285.
38 Artikkelissaan vuodelta 1972 Skinner erottaa itse toisena sääntönä merkitysyhteyden laa-jentamisen tekstin laatijan empiiristen usko-musten perusteella “Focus the writer’s mental world. the world of his empirical be-liefs”. Ks. Skinner, 1972. s.407 . Skinner an-taa tälle ajatukselle kuitenkin tulkinnan, joka on jossain määrin kyseenalainen. Palaan sii-hen toisessa yhteydessä. Vrt. Hyrkkänen, s.58-60.
39 Ks. tarkemmin Tolonen 1992. s. 38-39, 69-81, 138, 153-155 ja 191-211
40 Weber, Critique of Stammler (transl. G. Oakes). New York 1977. s. 109, sama, Metodologische Schriften, s 55
41 Seikkaa on annalistien,erityisesti Braudelin ohel-la eräästä näkökulmasta painottanut viime aikoina sosiaalisen va!innan teoreetikkona tunnettu Amartya Sen. Hän erottaa kuitenkin tästä esityksestä hieman poiketen ulkoisen rationaalisuuden kahtena luonteeltaan erilaisena toimintamallina ”the ethics-related-tradition” , (aristotelinen- autarkia-malli) v,. ”the engineering approach” (nykyi-nen markkinaistunut utiliteetti-malli) ,ja sisäiscn rationaalisuuden valinnan konsistenssina (as internal consistency of choice). Ks. Sen, On Ethics and Economics, Oxford 1987, s. 2-13
42 Ks. Durkheim, Sosiaalisesta työnjaosta, Jyväs-kylä 1990, s. 85 ja 97. Annalisteista mainit-tua käsitettä on ensimmäisenä käyttänyt Marc Bloch. Ks. E. Burke, The French Historical Revolution. The Annales School 1929-1989, Cambridge 1990, s. 18. 43 Tolonen 1992, s 80. 19 ja 153 vrr s. 146 ss.
sekä 275 ss.
44 Viimeksi Dascal & Wroblewski, The Rational Law-Maker, Journal of Pragmatics, vol 15/ 1991, s.421 ss., Aarnio, Statutory Interpretation in Finland, in. Interpreting Statutes, eds N. MacCormick and R. S. Summers, Dartmouth 1991, s. 146 ss., erit. s. 152-153. Ensin mainittu esitys liikkuu kieli-teorian ja oikeuskieli-teorian rationaalisuus-käsitysten välimaastossa.
