Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2005
Televisiota tutkimaan!
Anu Koivunen & Veijo Hietala
Julkaisija: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1997
Julkaisu: Kanavat auki!
Televisiotutkimuksen lukemisto/ toim. Anu Koivunen ja Veijo Hietala
Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A: 61
ISSN 0788-7906 s. 5-8
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.
www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi opiskelijakirjasto-info@helsinki.fi
Anu Koivunen & Veijo Hietala
Televisiota tutkimaan!
Usein kuulee valitettavan, että mediatutkimuksessa korkealentoiset abstraktit teoriat ja tutkimuksen käytäntö ovat kovin kaukana toisistaan. Opiskelija osaa teorioiden perusteesit ja käsitteet lähes ulkoa, mutta ensimmäistä harjoitustyötä laaditaan tuskanhiki otsalla. Tässä teoksessa tavoitteenamme on ollut rakentaa eräänlainen televisiotutkimuksen suunnistusreitti, jonka rastit tarjoavat lukijalle mahdollisuuden tutustua käytännössä erilaisiin lähestymistapoihin ja kysymyksenasetteluihin, teoreettisiin lähtökohtiin ja metodisiin otteisiin. Lyhyissä johdannoissa lukemiston tekstit suhteutetaan laajempiin tutkimusperinteisiin ja keskeisiin käsitteisiin. Jokaisella rastilla on myös pohdintatehtäviä, jotka toivoaksemme innostavat jatko -keskusteluihin. Kirjallisuusluettelot johdantojen lopuissa ovat suuntaa antavia: niistä löytynee lisäaineksia omaan työskentelyyn.
Lukemiston sisällön olemme koostaneet etupäässä 1990-luvulla julkaistuista suomalaisista tutkimuksista, joista olemme valinneet otoksen edustamaan erilaisten tutkimussuuntausten kirjoa. Kuten antologiat aina, tämäkin valikoima tunnustaa avoimesti olevansa rajallinen: sisältö ei pyri olemaan tyhjentävä sen enempää teoreettisesti kuin metodisestikaan. Lisäksi on huomautettava, että eri artikkelien tai tekstikatkelmien sijoittelu otsakkeiden alle perustuu meidän valintaamme. Monet teksteistä voisivat sijoittua myös muihin osioihin, ja ehkäpä kirjoittajat itsekin nimeäisivät tekstinsä toisin.
Lukemisto koostuu kahdeksasta osiosta, jotka eivät ole ihan yhteismitallisia. Narratologia, ideologiakritiikki, genreteoria ja kulttuurintutkimus ovat tässä yhteydessä selkeimmin johonkin tiettyyn teoreettiseen perinteeseen kytkeytyviä nimityksiä. Ohjelmisto-, yleisö- ja televisiohistoriallinen tutkimus taas nähdään väljemmin tutkimusotteina ja tutkimuskohteeseen liittyvinä nimityksinä. Nais- ja miestutkimus lähenee niin ikään tutkimusotteen sateenvarjonimitystä, joka pitää sisällään monenlaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden problematisoivia lähestymistapoja. Nais- ja miestutkimus kytkevät sukupuolen problematisoimisen milloin semioottiseen tai narratologiseen, milloin kulttuurintutkimukselliseen analyysiin. Televisiohistoriallinen tutkimus voi nostaa esille niin kerrontaan kuin vastaanottoonkin liittyviä kysymyksiä.
Esimerkiksi Seija Ridellin teksti edustaa paitsi narratologista otetta, myös genretutkimusta. Voitto Ruohosen artikkelia taas voisi pitää niin ideologiakriittisenä kuin kulttuurintutkimuksellisena. Tuija Modinoksen ja Teija Virran analyysit voisi hyvin otsikoida niin yleisö- ja kulttuurintutkimuksellisiksi kuin myös feministisiksi. Sen otsakkeen alle sopisivat myös Kaarina Nikusen ja Iiris Ruohon artikkelit.
Tutkimuksen nimeäminen "jonkinlaiseksi" onkin hyvin ongelmallista: nimitykset ovat aina osittaisia ja kattavat harvoin lähestymistavan kaikkia teoreettisia ja metodisia ulottuvuuksia. Tämä ei kuitenkaan tee nimityksiä ja luokitteluja tarpeettomiksi, päinvastoin. Tekstejä lukiessa on kiintoisaa tarkastella niitä eri nimitysten avaamista näkökulmista ja huomata miten eri perinteet ja lähestymistavat limittyvät yksittäisissä tutkimus-esimerkeissä. On myös tietysti selkeitä eroja, esimerkiksi aineistoon liittyen: tutkitaanko tekstejä, yleisöjä vai instituutiota. Siinä missä instituutio tässä lukemistossa tematisoituu sekä ohjelmistotutkimuksen että historiallisen tutkimuksen alla, ja yleisötutkimus esitellään omana osionaan, tekstuaalinen analyysi tulee esille vain epäsuorasti narratologian ja genretutkimuksen sekä nais- ja miestutkimuksen esimerkkitekstien kautta. Diskurssianalyysiä ei lukemistossa myöskään ole tematisoitu, vaikka termi eri teksteissä esiintyykin. Diskurssianalyyttisestä mediatutkimuksesta kiinnostuneita kehotammekin tutustumaan Norman Fairclough´n teokseen Miten media puhuu? (1995/1997) sekä Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen teokseen Diskurssianalyysin aakkoset (1993).
Tämän lukemiston ideana ei olekaan toimia Virallisena Teorioiden ja Metodien Luettelona vaan pikemminkin innoittaa lukijoita pohtimaan television eri ulottuvuuksia ja niiden analysoimisen erilaisia mahdollisuuksia. Eri kysymyksenasettelut pureutuvat eri ulottuvuuksiin ja näin niiden voi nähdä täydentävän toisiaan. Samalla toivomme keskustelua eri lähestymistapojen suhteista toisiinsa: miten esimerkiksi narratologisen ana-lyysin ja yleisötutkimuksen tuloksia voidaan suhteuttaa toisiinsa? Televisiotutkimus on Suomessa vielä nuori tutkimusala - sitä harjoitetaan paitsi viestinnän ja elokuva- ja televisiotieteen oppiaineissa, myös monilla muilla akateemisilla laitoksilla ja Yleisradiossa -joten tarvetta näkökulmien ja lähestymistapojen runsauteen on olemassa.
Teoria- ja metodipluralismin tarpeen perustelee jo television moniulotteisuus mediana. Karkeasti tarkastellen televisio kohteena voidaan osittaa kolmeen tasoon: tuotanto, teksti, vastaanotto. Jokaisella tasolla on lukuisia konteksteja. Televisio on ensinnäkin instituutio, jota kansalliset ja kansainväliset lait ja asetukset säätelevät. Toiseksi se on mediateknologinen apparaatti, jolla on hyvin konkreettinen tekninen perustansa. Kolmanneksi se on sarja taloudellisia ja hallinnollisia organisaatioita. Neljänneksi se on kommunikaatiovälineenä, tiedonvälittäjänä ja viihdyttäjänä kulttuurinen ja yhteis-kunnallinen (ideologinen, jos niin halutaan) voima. Viidenneksi se
on kodin viihde-elektroniikkaa, huonekalu, johon useimmat ihmiset ovat jonkinlaisissa, vaihtelevissa suhteissa: sitä katsellaan yksin, ystävien tai perheen kanssa; siitä puhutaan, se antaa meille aihetta mistä puhua ja miten se on osa monien meidän arkeamme, aamuvarhaisesta yöhön. Tällä lukemistolla pyrimme tarjoamaan välineitä pureutua television näihin ja muihin ulottuvuuksiin: instituutioon ja ohjelmistoon, televisio-ohjelmiin niiden kerrontaan, ääniin, kuviin ja kulttuurisiin merkityksiin – sekä vastaanottoon.
Televisiotutkimusta on joskus yritetty jaotella yhteiskuntatieteelliseen (= tiedotusopilliseen) ja humanistiseen (= taiteentutkimukselliseen). Tämä lukemisto ei tiedekunta- ja oppiainerajoista piittaa: keskiössä ovat kohteet, tutkimuskysymykset ja ajattelun välineet. Olemme ajatelleet kirjan kumppaniksi Robert C. Alienin toimittamalle antologialle Channels of Discourse (1987/ uudist.p. 1992) ja Veijo Hietalan Ruudun hurmalle (1996), mutta teosta voi tietenkin lukea myös näistä irrallaan. Toivomme lukemistomme herättävän lukijoissa ennakkoluulotonta pohdintaa erilaisten lähtökohtien hedelmällisyyksistä ja rajoituksista. Kaukosäädin käteen ja kanavat auki -sanojen kaikissa merkityksissä!
Turussa elokuussa 1997
Televisiotutkimuksen alan peruskirjallisuutta:
Robert C. Allen, Channels of Discourse, Reassembled: Television and Contemporary Criticism. 2nd ed. Chapel Hill: University of North Carolina Press, 1992. (Erinomainen johdatus erilaisiin televisiotutkimuksellisiin lähestymistapoihin.) Jeremy G. Butler, Television. Critical Methods and Applications. Belmont, California:
Wadsworth Publishing Company, 1994. (sisältää mm. tarkan johdannon televisiotyylien lähilukuun)
Norman Fairclough, Miten media puhuu. Suom. Virpi Blom & Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino, 1997. (Alk. 1995)
John Fiske, Merkkien kieli. Johdatus viestinnän tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 1992. Veijo Hietala, Ruudun hurma. Johdatus tv-kulttuuriin. Helsinki: YLE-opetus-palvelut,
1996.
Arja Jokinen, Kirsi Juhila, Eero Suoninen, Diskurssianalyysin aakkoset. Tampere: Vastapaino, 1993.
