Uskonnonvapaustilanne Virossa

Uskonnonvapaustilanne Virossa

Teologinen aikakauskirja 6/2001

Jan Kiivit

Julkaisija: Helsinki. Teologinen julkaisuseura, 1896- .

Sarja:

Teologinen aikakauskirja 6/2001. 106. vuosikerta.

ISSN 0040-3555. s. 550-553.

Verkkojulkaisu: 2002

Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa

kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden

lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa selata

verkossa. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa

omaan käyttöön muutamia kappaleita.

Uskonnonvapaustilanne Virossa

JOHDANTO

Neuvostoliiton virallinen ideologia oli tunnetusti marxilainen ateismi. Koko yhteiskuntaa hallinneen ateistisen kasvatuksen ja propagandan yksi ilmeises-ti tähän päivään asilmeises-ti huomaamatta jäänyt sivuilmiö oli uuden, vääristyneen sisällön antaminen perinteisille uskonnollisille käsitteille. Julkisuudesta suljetun us-konnollisen kielen luonnollinen kehitys pysähtyi vuo-sikymmeniksi. Sitä viljeltiin vain papiston pienessä ja suljetussa piirissä.

Viron valtiollinen itsenäisyys palautettiin kym-menen vuotta sitten. Ihmisten tiedot kristillisestä us-kosta, kirkkojen toiminnasta ja uskonnoista ovat kyl-lä yleensä parantuneet. Merkkinä siitä pidän positii-visen asennoitumisen lisääntymistä kristinuskoa ja kristillisiä kirkkoja kohtaan. Nykyisellään kansalai-sista positiivisesti suhtautuvien osuus on noin 50 % (l 994 37 %, 1998 49 %). Toisaalta uskonnollinen lu-kutaidottomuus, syvälle juurtuneet ennakkoluulot ja pelot, että kristillisestä uskosta voisi tulla uusi hal-litseva ideologia, ovat lyöneet leimansa julkiseen kes-kusteluun sekä massamediassa että parlamentissa. Esitän kaksi esimerkkiä kielenkäytön kehitty-mättömyydestä ja vääristyneisyydestä. Virolainen ei osaa erottaa uskonnollista uskoa uskonnosta. Käsi-tettä usko käytetään erittelemättä. Tai kun virolaisel-le esitetään vaikkapa sosiologisessa tutkimuksessa kysymys: "Oletteko uskovainen?", voi vastaus kuu-lua: "En ole, mutta olen luterilainen." Virolaisten pa-rissa uskovaisuus tarkoittaa tosiuskovaisuutta tai kuu-lumista johonkin lahkoon.

PERUSTUSLAKI JA USKONNONVAPAUS

Uskonnonvapauden ja samalla valtion ja uskonnol-listen organisaatioiden suhteen perusta on määritel-ty Viron tasavallan perustuslaissa. Sen 2. luvun § 40 kuuluu: "Jokaisella on omantunnon-, uskonnon- ja ajatuksenvapaus. Kuuluminen kirkkoihin ja uskon-nollisiin yhdistyksiin on vapaata. Valtionkirkkoa ei ole. Jokaisella on vapaus yksin tai yhdessä toisten kanssa julkisesti tai yksityisesti toimittaa uskonnol-lisia toimituksia, kunhan se ei aiheuteta vahinkoa yleiselle järjestykselle, terveydelle tai siveellisyy-delle." Kaikki kirkot ja uskonnolliset yhdistykset ovat teoriassa valtiollisen lainsäädännön edessä saman-vertaisia.

Seuraava pykälä lisää, että "jokaisella on oikeus pysyä uskollisena omille mielipiteilleen ja vakau-muksilleen. Ketään ei saa pakottaa muuttamaan nii-tä. Vakaumuksilla ei voi puolustaa rikkomuksia. Ke-tään ei voi vakaumuksiensa vuoksi saattaa oikeu-delliseen vastuuseen." Perustuslain § 42 kieltää val-tion virastoja keräämästä ja tallettamasta tietoja Vi-ron kansalaisten uskonnollisista vakaumuksista, jos kansalainen ei sitä omasta tahdostaan halua.

Uskonnonvapauden määrittely perustuslaissa seu-raa kahta Viron riigikogun ratifioimaa kansainvälis-tä asiakirjaa: Universal Dedaration of Human Rights (1948) sekä European Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms (1950). Sen vuoksi on yhdyttävä asiantuntijoiden näkemyk-seen, jonka mukaan uskonnonvapauden osalta Vi-rossa on sovellettu kansainvälisiä oikeusnormeja.

Virossa on voimassa uskonnollisten yhdistysten autonomian periaate, vaikka julkisuudessa onkin epäil-ty Viron jäsenmäärältään suurimman eli luterilaisen kirkon yrittävän pyrkiä valtionkirkon asemaan. Pe-rustuslaki sulkee pois sellaisen mahdollisuuden. Käy-tännössä tehdään kuitenkin ero nk. perinteisten kirk-kojen (luterilaiset, ortodoksit, katolilaiset, baptistit, metodistit ja helluntailaiset) ja Viron uskonnolliseen maisemaan vasta äskettäin ilmestyneiden välillä (Je-hovan todistajat, uusapostolinen kirkko, mormonit jne.). Erottelu ilmenee ekumeenisen Viron kirkkojen neuvoston toiminnassa. Sen jäseninä mainitaan en-simmäiseksi ensiksi mainitut kirkot, jotka toimivat Virossa jo ennen neuvostomiehitystä (tarkkailijan ase-ma neuvostossa on lisäksi adventisteilla). Kirkkojen neuvosto koordinoi jäsenkirkkojen toimintaa pää-asiassa kahdella taholla. Ne ovat sielunhoito valtiol-lisissa instituutioissa (puolustusvoimat, vankilat) se-kä uskonnolliset ohjelmat televisiossa ja radiossa. KIRKKOJEN JA SEURAKUNTIEN LAKI Vuonna 1993 tuli voimaan Kirkkojen ja seurakuntien laki (Kirikute ja koguduste seadus). Latvian ja Liet-tuan vastaavista laeista poiketen virolainen laki koh-telee kaikkia uskonnollisia yhdistyksiä tasaveroises-ti. Seurakunnan rekisteröimiseen vaaditaan vähintään 12 henkilön anomus, seurakuntien liiton rekisteröi-miseksi vähintään kolmen seurakunnan hakemus.

Perustajajäsenten ei tarvitse olla Viron kansalai-sia. Paikallisvaaleja koskevan lain mukaan täytyy ul-komaalaisilla kuitenkin olla oleskelu- ja työlupa Vi-roon viimeisen viiden vuoden ajalta. Vaikka uskon-nollisen yhdistyksen tai kirkon hengellinen keskus voikin sijaita ulkomailla, sen johdon täytyy olla Vi-rossa.

Virossa kirkot, seurakunnat ja seurakuntien liitot rekisteröidään sisäministeriön uskontoasiain osas-tossa (usuasjade osakond). Rekisteröinti laillistaa us-konnollisen yhdistyksen toiminnan. Uskontoasiain osastolla ei kuitenkaan ole oikeutta puuttua yhdis-tysten elämään eikä kontrolloida niiden toimintaa. Jos yhdistys rikkoo lakia, ongelmiin puuttuu poliisi tai verovirasto.

Toisaalta uskontoasiain osasto toimii välittäjänä uskonnollisten yhdistysten ja valtion virastojen vä-lillä. Osasto välittää eteenpäin uskonnollisten orga-nisaatioiden näkökannat, kun valmistellaan uusia la-keja ja informoi sitten uskonnollisia organisaatioita uusien lakien vaikutuksista. Sen lisäksi yksi osaston

päätehtävistä on tuntea Viron yleinen uskonnollinen kenttä ja toimia sovittelijana uskonnollisten yhdis-tysten keskinäisissä konflikteissa, jos osapuolet niin toivovat.

Kirkkojen ja seurakuntien laki takaa yksilöiden oikeuden osallistua uskonnollisiin toimituksiin van-kilassa, sairaalassa tai sotaväessä. Uskonnollisia toimituksia järjestävät uskonnolliset organisaatiot vas-taavien instituutioiden suostumuksella.

Vuodesta 1991 lähtien on yleissivistävien koulu-jen, niin peruskoulujen kuin lukioiden, oppilailla ol-lut mahdollista saada uskonnonopetusta opetusmi-nisteriön vahvistamien opetusohjelmien pohjalta. Oh-jelmat on valmistettu opetusministeriön ja kirkko-jen neuvoston jäsenkirkkokirkko-jen yhteistyönä. Oppilail-la ja heidän vanhemmilOppilail-laan on oikeus valita toivo-muksensa mukaisesti uskonto vapaaehtoisena ainee-na, ja koulut on velvoitettu järjestämään opetusta, jos vähintään 15 saman ikäryhmän oppilasta sitä pyytää. Uskonnonopetus on ekumeenista, mutta historialli-sista syistä opetusohjelma perustuu protestanttiselle perinteelle.

Käytännössä suunnilleen 30 % yleissivistävistä kouluista antaa jossakin määrin uskonnonopetusta. Rajoja asettaa uskonnonopetuksen asema vapaaeh-toisena aineena, pätevien uskonnonopettajien puute ja vanhempien välinpitämättömyys.

Sekä uskonnonopetusohjelrnien että Kirkkojen ja seurakuntien lain suunnittelemiseen osallistuivat Vi-ron kirkkojen neuvoston jäsenkirkkojen edustajat. Tä-mä on osoittautunut käytännössä oikeaksi ratkai-suksi. Ongelmia ei ole ollut lain valmistelussa eikä sen voimassaoloaikana. Kirkot ja seurakunnat ovat saaneet vapaasti järjestää omaa toimintaansa ja täyt-tää omaa tehtäväänsä lain suomissa rajoissa. UUSIN KEHITYS

Vaikka kirkot ja valtio ovatkin olleet tyytyväisiä Kirk-kojen ja seurakuntien lakiin, on Viron yleisen lain-säädännön kehitys aiheuttanut tarpeen tehdä lakiin tarkennuksia ja parannuksia. Tarpeen ovat aiheutta-neet lähinnä vuoden 1993 jälkeen voimaantullut si-viililainsäädännön yleinen osa (Tsiviilseadustikku üldosa seadus) ja Laki voittoa tavoittelemattomista yhdistyksistä (Mittetulundusühingute seadus).

Vuonna 1998 sisäministeriö esitteli riigikogulle uuden ehdotuksen Kirkkojen ja seurakuntien laiksi. Syyskuussa 2000 lakiehdotus läpäisi riigikogun en-simmäisen käsittelyn ja kesäkuussa 2001 uusi laki

hy-väksyttiin. Tasavallan presidentti jätti kuitenkin hä-nelle suoduin valtuuksin lain vahvistamatta. Sen vuok-si lakiehdotus otettiin uudelleen riigikogun kävuok-sitte- käsitte-lyyn ja tämän artikkelin ilmestyessä uusi laki on to-dennäköisesti jo hyväksytty.

Uutta lakiehdotusta kehiteltäessä puheenaiheek-si noupuheenaiheek-si erityisesti kakpuheenaiheek-si teemaa. Ne ovat uskonnol-listen yhdistysten oikeudellinen jatkuvuus ja oikeu-dellinen status.

Oikeusministeriön nuorten juristien aloitteesta harkittiin, että kahdelle kirkolle - Viron evankelislu-terilaiselle kirkolle (Eesti Evangeelne Luterlik Kirik, EELK) ja Viron apostolis-ortodoksiselle kirkolle (Ees-ti Apostlik-Õigeusu Kirik, EAÕK) - annettaisiin nii-den historiallisen toiminnan jatkuvuunii-den ja jäsenis-tön suuruuden vuoksi julkisoikeudellisen instituution asema. Kummallakin kirkolla oli sellainen asema Vi-ron tasavallassa vuoteen 1940 asti. Aloite ei saanut lakiehdotuksen käsittelyssä riigikogussa kannatusta. Perusteluna esitettiin yhtäältä, että näiden kirkkojen yhteiskunnallinen tehtävä on olennaisesti muuttunut, ja toisaalta, että jonkin uskonnollisen yhdistyksen etu-oikeutettua kohtelua muihin verrattuna ei voi millään tavalla oikeuttaa.

Lakiehdotusta käsiteltäessä pohdittiin myös mah-dollisuutta sisällyttää Saksan esimerkin mukaisesti kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten oikeudelli-seen statukoikeudelli-seen oikeus solmia yhteistyösopimuksia tasavallan hallituksen kanssa. Tätä aloitetta vastusti-vat pääasiassa vapaakirkot, jotka eivät ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, että sellainen oikeus kohen-taisi kaikkien kirkkojen yhteiskunnallista asemaa. So-pimuksensolmimisoikeus, joka olisi käytännössä mer-kinnyt velvollisuuksia myös kirkoille, olisi laajen-tunut koskemaan kaikkia uskonnollisia yhdistyksiä. Syynä siihen, että presidentti jätti uuden Kirk-kojen ja seurakuntien lain julistamatta, oli riigikogun ilmeisesti poliittisin taka-ajatuksin lakiin tekemä täy-dennys. Sen mukaan kirkkoa tai seurakuntien liittoa ei olisi voinut rekisteröidä, jos sen hallinto tai talou-dellinen johto olisi Viron ulkopuolella toimivan joh-don tai ylemmän elimen käsissä. Presidentti peruste-li lain palauttamista sillä, että kyseinen täydennys mer-kitsisi sekaantumista uskonnollisten yhdistysten au-tonomiaan. Autonomia taas kuuluu kollektiivisen us-konnonvapauden kategoriaan. Esimerkkinä tästä mai-nittiin Seitsemännen päivän adventistien liitto, joka toimii Baltian valtioissa yhtenäisenä rakenteena. Us-kon kuitenkin, että erityisesti ajateltiin tähän asti lail-listamattomia ortodoksisia seurakuntia, jotka

toimi-vat Virossa Venäjän ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkaatin alaisuudessa. Viron apostolis-ortodok-sinen kirkko taas kuuluu Konstantinopolin patriar-kaatin alaisuuteen.

Todennäköisesti lokakuun lopussa tai marraskuun alussa 2001 hyväksyttävän uuden Kirkkojen ja seu-rakuntien lain merkittävimmät erot nykyiseen lakiin ovat seuraavat. Kirkkoja ja seurakuntia käsitellään yksityisoikeudellisina juridisina henkilöinä, jotka muodostavat voittoa tavoittelemattomien yhdistysten alaryhmän. Tähän asti niiden oikeudellista statusta ei ollut määritelty. Laki voittoa tavoittelemattomista distyksistä laajenee koskemaan uskonnollisia yh-distyksiä, lukuun ottamatta yhdistysten jäsenistön muodostumista ja johtamista koskevia kohtia. Tässä otetaan huomioon kirkkojen perinteiset ominais-piirteet (kaste, hengellinen hierarkia jne.). Sisämi-nisteriön asemesta kirkkojen ja seurakuntien rekiste-riä alkavat pitää tuomioistuimet erillisenä alarinä voittoa tavoittelemattomien yhdistysten rekiste-rissä. Vähäisemmät täsmennykset uudessa laissa kos-kevat luostarien käsitteen määritelmää, edustusoi-keuden määrittelemistä ja rippisalaisuuden säilyttä-misen oikeutta. Erillään Kirkkojen ja seurakuntien laista kirkoille ja seurakunnille jää lisäksi oikeus sol-mia yhteistyösopimuksia valtion laitosten kanssa tois-ten lakien pohjalta.

YHTEENVETO

Kun Viron itsenäisyys palautettiin 1991, Viro astui avoimeen yhteiskuntaan. Yhteiskunnan joka tasolla vähennettiin valtion valvontaa eikä uskonnollinen elä-mä ollut poikkeus. Kymmenen vuotta itsenäisyyttä ja kahdeksan vuotta Kirkkojen ja seurakuntien lain voi-massaoloa vahvistaa käsitystä, että uskonnollisen lain-säädännön alalla on lyönyt läpi periaate "vähem-män valvontaa, enem"vähem-män luottamusta". Valtion ja us-konnollisten yhdistysten keskinäiset suhteet perustu-vat molemminpuoliseen luottamukseen.

Perustuslakia laatineilta puuttui varma käsitys val-tion ja kirkon suhteista. Kun perustuslaissa sanotaan, että Virossa "ei ole valtionkirkkoa", tämä periaate tar-koittaa käytännössä, että valtio kohtelee kaikki us-konnollisia organisaatioita yhdenvertaisella pohjalla eikä suosi niistä mitään. Kaikilla uskonnollisilla yh-distyksillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Uskonnolliset yhdistykset saavat järjestää toimintansa vapaasti ja ovat riippuvaisia valtiollisista normeista vain silloin, jos niiden toiminta on vaaraksi

yhteis-kunnan turvallisuudelle, yleiselle järjestykselle, ter-veydelle tai siveellisyydelle tai toisten kansalaisten oikeuksille ja vapauksille.

Niin Länsi- kuin Itä-Euroopassakin on sääntönä perinteisten tunnustusten erityisasema, mikä tarkoit-taa niiden parempaa kohtelua. Viro on tässä suh-teessa ilmeisesti yksi harvoista poikkeuksista. Viro-lainen yhteiskunta on naapurimaihin verrattuna kaik-kein sekularisoitunein, mikä saattaa selittää Viron us-kontopolitiikan liberaalisuutta.

Uskonnollisten yhdistysten tietämys siitä, että ne ovat vähemmistöasemassa ei-kristillisessä yhteis-kunnassa, on myötävaikuttanut siihen, että niiden kes-kinäiset suhteet ovat ystävälliset. Mielestäni eku-meeninen ilmasto Virossa on hyvä. Yhdysvaltain ul-koministeriön kansainvälinen uskonnonvapauden vuosikatsaus 2000 toteaa, että virolaiset ovat yleensä suvaitsevaisia uusien uskontojen suhteen, vaikkakin torjuvat lähetyssaarnaajat, joita pitävät lahkolaisina. Näen maailmalla propagoitavassa ns. uussuvait-sevaisuudessa tai kaiken sallivuudessa aggressiivis-ta kristinuskonvasaggressiivis-taisaggressiivis-ta ideologiaa. Puhuaggressiivis-taan kyllä

ihmisten oikeuksista ja vapauksista, mutta unohde-taan ihmisen velvollisuudet ja vastuu. Sen vuoksi olen murhemielellä virolaisen yhteiskunnan tulevaisuu-desta. Virolainen identiteetti perustuu vain osaksi pe-rinteisille kristillisille arvoille. Se on haaste ennen kaikkea Viron evankelisluterilaiselle kirkolle mutta myös toisille kristillisille tunnustuksille Virossa. Mi-ten saada kristillinen sanoma kuuluville uskonnolli-sesti välinpitämättömässä yhteiskunnassa, jossa pe-rinteiden jatkuvuus on lähes katkennut? Mielestäni myös valtion tehtäviin kuuluu yhteiskunnan kulttuu-risen jatkuvuuden varmistaminen. Virossa en sitä ai-na näe tapahtuvan. Muutokset suljetusta totalitaari-sesta yhteiskunnasta vapaan markkinatalouden yh-teiskuntaan ovat monille olleet liian nopeita ja jyrk-kiä. Vaa'assa on yhteiskunnan henkinen terveys ja yhden pienen kansan säilyminen.