Suomalaisten naisten television ja saippuaoopperan katselu

(1)

Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2005

Teija Virta

Suomalaisten naisten television ja

saippuaoopperan katselu

Julkaisija: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1997

Julkaisu: Kanavat auki!

Televisiotutkimuksen lukemisto/ toim. Anu Koivunen ja Veijo Hietala

Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A: 61

ISSN 0788-7906 s. 89-113

Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.

(2)

Teija Virta

Suomalaisten naisten television ja

saippuaoopperan katselu

Tutkimusongelma ja tutkimuksessa käytetty aineisto

Edellä on tuotu esiin, että saippuaoopperoita on yleisesti pidetty "naisten lajityyppinä". Naisten on nähty tuntevan ne omikseen. Seuraavassa selvitän suomalaisten naisten saippuaoopperoiden katselua eri ammattiryhmissä. Tarkastelen empiiristen teemahaastattelujen avulla, millä tavoin kolme ammattiryhmää - elintarviketyöntekijät, pankkitoimihenkilöt ja (humanistiset) tutkijat - katsovat saippuaoopperoita ja millaisia motiiveja ja käytäntöjä niillä niiden seuraamisessa erottuu. Toiseksi selvitän, millainen ideologia kiinnittyy saippuaoopperaan ja sen katseluun Suomessa. Saippuaoopperat ovat heikosti arvostettuja populaarikulttuurin tuotteita, jotka herättävät erila isia suhtautumistapoja. Kaikilla tuntuu olevan niistä jonkinlainen mielipide. Niitä pidetään myös "naisellisina" sarjoina, jotka eivät siten ole yhtä tärkeitä kuin "miehiset", esimerkiksi poliisisarjat. Saippuaoopperoiden naisisuus ja po-pulaarikulttuurisuus välittyvät myös niiden katseluun.

Analyysit teen käyttämällä kolmenlaisia aineistoja: (1) saippuaoopperan tekstejä, (2) populaarien lehtien kirjoittelua saippuaoopperoista sekä (3) katselijoiden haastatteluja. Pyrin pitämään tutkimusotteeni mahdollisimman laajana. Mukana ovat katselijat sekä saippuaoopperateksti ja sekundaaristekstejä (lehtikirjoittelu). Oletuksenani on, että katsomisprosessi on katselijan ja tekstien välistä vuorovaikutusta, jossa lopulliseen tulkintaan vaikuttavat katselijoiden luokka-asema, sukupuoli, koulutus ja omat kokemukset sekä tekstin piirteet.1

Katselijoiden haastattelut ovat strukturoimattomia. Käytössäni on ollut kaksi erillistä aineistoa:

1) Nykykulttuurin tutkimusyksikön laaja haastatteluaineisto vuosilta 1985-87 (ks. Eskola 1990)2. Aineisto sisältää yhteensä 256 haastattelua. Haastateltavat valittiin työpaikan perusteella ja mukana oli

(3)

ihmisiä kymmenestä ammattiryhmästä. Kyseessä ei ole siis edustava otos. Haastattelut keskittyivät pääasiassa kirjallisuuden lukemiseen, mutta niissä kysyttiin lisäksi television katselusta ja lehtien lukemisesta.3

2) Itse haastattelin keväällä 1993 yhdeksää pankkitoimihenkilöä television katselusta4. Haastattelurunko noudatteli vuosien 1985-87 haastattelujen teemoja5, mutta omissa haastatteluissani pyrin laajempaan television katselun kartoitukseen. Vanhemmassa aineistossa se jäi kirjallisuuden vastaanoton varjoon.

Vuosien 1985-87 aineiston kymmenestä ammattiryhmästä otin uudelleen analysoitaviksi kolmen ryhmän haastattelut: elintarviketyöntekijät, pankkitoimihenkilöt ja (humanistiset) tutkijat. Näistäkin ryhmistä otin tarkasteltaviksi ainoastaan naiset. Miesten haastattelujen poisjättäminen oli tietoinen valinta. Oletan, että miesten television katselu on sen verran erilaista kuin naisten, että tutkimukseni olisi laajentunut liiaksi. Lisäksi kiin-nostuksen kohteena oli erityisesti naisten suhtautuminen naiselliseksi oletettuun lajityyppiin.

Haastateltavia ei ollut valittu tiettyjen televisio-ohjelmien katsomisen perusteella, vaan työpaikan perusteella. Kaikki haastateltavat olivat siten palkkatyötä tekeviä ihmisiä. Mukana oli sekä saippuaoopperan katselijoita että niiden arvostelijoita. Aineiston avulla oli siten mahdollista tutkia sitä viha-rakkaus -suhdetta, joka on tyypillistä saippuaoopperan katselulle. Vuosien 1985-87 haastatteluissa pankkitoimihenkilöiden ryhmä sai korostetun aseman, sillä heitä oli määrällisesti eniten (24, elintarviketyöntekijöitä 9 ja tutkijoita 13) ja he puhuivat eniten television katselustaan.

Tämän vuoksi tein myös omat haastatteluni (vuonna 1993) pankkitoimihenkilöiden ryhmästä. Muista ryhmistä tuli vain vertailuryhmiä tähän keskiluokkaiseen ryhmään nähden. Omat haastateltavani valitsin kuten vanhemmassa haastattelussa työpaikan perusteella, en saippuaoopperoiden katsomisen mukaan. Keräsin myös tietoa ensimmäisestä Suomessa päiväsaikaan lähetettävästä saippuaoopperasta, Kauniista ja rohkeista. Vanhemmissa haastatteluissa puhuttiin ainoastaan Dallasista, Dynastiasta ja Peyton Placesta, jotka kaikki ovat ns. prime time -saippuaoopperoita, eivätkä varsinaisia saippuaoopperoita. Niissä on piirteitä myös toisista lajityypeistä. Tutkimukseeni muodostui aineiston perusteella luontevasti kolme vertailuasetelmaa:

1) Miten saippuaoopperan katselu eroaa eri ammattiryhmissä? 2) Minkälainen on eri ajankohtien välinen ero?

3) Miten day time ja prime time -saippuaoopperoiden katselu eroaa toisistaan?

(4)

Molemmissa aineistoissa on puutteita. Vanhemmat haastattelut keskittyivät kirjallisuuden lukemiseen, joten televisiokysymykset jäivät ylimalkaisemmiksi. Televisiosta puhuttiin haastattelun lopussa, jolloin sekä haastattelija että haastateltava olivat uupuneempia kuin alussa. Suhtautuminen televisioon saattoi myös olla negatiivisempaa, koska alussa puhut-tiin kirjallisuudesta. Länsimainen kulttuuri on arvostanut perinteisesti painettua sanaa. Television katselua ei sen sijaan pidetä niin tärkeänä. Vanhemmissa haastatteluissa haastattelijat vaihtuivat ryhmästä toiseen, eikä heillä aina ollut samaa taktiikkaa. Elintarviketyöntekijöitä ja pankkitoimihenkilöitä vanhemmissa haastatteluissa oli haastatellut mies, intellektuelleja nainen. Saippuaoopperoiden katselu saattaa olla sellainen aihe, josta ei kovin avoimesti puhuta (ylemmässä asemassa) olevalle miehelle. Vanhemmissa haastatteluissa kysyttiin erityisesti sarjafilmien katselusta. Vaikka ne ovat suosittuja (ks. esim. Liikkanen 1993), niiden osuus saattaa haastatteluissa tarpeettomasti korostua. Oma tutkimusasetelmani ei ratkaise tätä ongelmaa. Olen kiinnittänyt huomiota miltei pelkästään saippuaoopperan katseluun. Näin saatan etsiä katselua sieltä, missä sitä ei todellisuudessa olisikaan. Jokainen varmasti tuntee televisiossa menossa olevat saippuaoopperat, vaikkei niitä itse katselisikaan.

Vuoden 1993 kerätyn aineiston ongelmana oli haastattelujen vähyys. Pankista haastateltaviksi lupautuneet katselivat myös alkuoletuksista poiketen vähän saippuaoopperoita. Tämä vaikeuttaa vertailua huomattavasti. Oma haastattelurunkoni oli lisäksi strukturoituneempi kuin vanhemmissa haastatteluissa. Television katseluun suhtauduttiin myös avoimemmin, koska se oli haastattelun yksinomaisena aiheena. Tässäkin mielessä vertailu on vaikeaa.

Vanhempien haastattelujen ikäjakaumat (ks. taulukko 1) olivat melko tasaisia. Elintarviketyöntekijöiden keski-ikä oli 36,8 vuotta, pankkitoimihenkilöiden 36,2 vuotta ja intellektuellien 39,8 vuotta. Uudemmissa pankkitoimihenkilöiden haastatteluissa keski-ikä oli huomattavasti korkeampi: 46,8 vuotta. Myös tämä tuo vaikeuksia vertailuun, sillä ikä vaikuttaa television katseluun, kuten tuonnempana nähdään. Haastateltavista suurin osa oli 3150 -vuotiaita. Tämä johtuu siitä, että kysymyksessä ovat palkkatyötä tekevät naiset. Tässä iässä ollaan yleensä vakituisesti työelämässä.

Haastateltavat ovat taustaltaan pysyneet vakaasti siinä asemassa, mikä heidän vanhemmillaankin oli. Intellektuellit ja elintarviketyöntekijät olivat pysyneet taustalleen uskollisimpina, jos otetaan huomioon isän ammattiasema (ks. taulukko 2). Pankkitoimihenkilöiden tausta vaihteli siten, että heidän isänsä oli ollut joko työläinen, maanviljelijä tai alempi toimihenkilö. Tässäkin aineistossa 1960- ja 1970-luvun rakennemuutoksessa maalta muuttaneet päätyivät usein keskiluokkaiseen asemaan. Haastateltavien äideistä (ks. taulukko 3) suurin osa oli ollut kotiäitejä. Tavallisinta kotiäitiys oli ollut pankkitoimihenkilöiden ja intellektuellien perheissä. Äidin

(5)

TA ULUKKO1. Haastateltavien ikäjakauma

Ammattiryhmä Elin- Pankki- Pankki- Intel- Yhteensä tarvike- toimi- toimi-

lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit v.1987 v.1985 v.1993 v.1986 ikä n n n n n % Alle 30-vuotta ₄ ₆ _-- ₃ ₁₃ ₂₄ 31-40 vuotta ₂ ₁₂ ₂ ₂ ₁₈ ₃₃ 41-50-vuotta ₂ ₄ ₄ ₈ ₁₈ ₃₃ Yli 50-vuotta ₁ ₂ ₃ _-- ₆ ₁₁ Yhteensä ₉ ₂₄ ₉ ₁₃ _{55 100}

TA ULUKKO2. Haastateltavien tausta isän mukaan

lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit v.1987 v.1985 v.1993 v.1986 tausta _n _n _n _n _n _% Työläinen ₅ ₉ ₃ ₁ ₁₈ ₃₃ Maanviljelijä ₁ ₅ ₂ ₁ _{9 16} Alemp i toimihenkilö 1 6 4 5 16 29 Ylemp i toimihenkilö 1 3 -- 5 9 16 Ei tietoa ₁ ₁ _-- ₁ ₃ ₅ Yhteensä ₉ ₂₄ ₉ ₁₃ _{55 10}

TA ULUKKO3. Haastateltavien tausta äidin mukaan

lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit v.1987 v.1985 v.1993 v.1986 tausta _n _n _n _n _n _% Kotiäiti ₂ ₉ ₅ ₅ ₂₁ ₃₈ Työläinen ₄ ₇ ₂ ₁ _{14 25} Maanviljelijä ₂ ₃ ₂ ₁ _{8 15} Alemp i toimihenkilö 1 5 -- 4 10 18 Ylem pi toimihenkilö _-- _-- _-- ₂ ₂ ₄ Yhteensä ₉ ₂₄ ₉ ₁₃ _{55 10}

(6)

ka-asema oli miltei poikkeuksetta alempi kuin isän. Elintarviketyöntekijöiden kotona äidin täytyi käydä työssä, koska isä oli usein työväenluokkainen. Molempien työssäkäynti oli vält-tämätöntä taloudellisten seikkojen takia.

Haastateltavien koulutuksesta oli osin puutteelliset tiedot, mutta se riippui pitkälti ammatista. Elintarviketyöntekijöillä oli ammattiryhmistä alin koulutus ja intellektuelleilla korkein. Pankkitoimihenkilöillä oli suurimmalta osaltaan keskiasteen koulutus. Suurin osa haastateltavista oli naimisissa (ks. taulukko 4). Hyvin harvoilla oli pieniä (alle 3-vuotiaita) lapsia. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että 1980- ja 1990-luvulla on tavallista jäädä hoitamaan pikkulapsia kotiin. Lisäksi nuoria (alle 30-vuotiaita) haastatteluissa oli melko vähän (noin viidesosa). Haastateltavien iästä myöskin johtuu, että suurimmalla osalla lapset olivat alle 18-vuotiaita, mutta kuitenkin yli 3-vuotiaita. Noin kolmasosa haastateltavista oli lapsettomia.

Vaikka saippuaoopperoiden katselemisen useudesta oli käytettävissä osittain puutteelliset tiedot, näyttää siltä, että suurin osa haastateltavista oli katsellut niitä ainakin silloin tällöin (34). 14 haastateltavista ei katsellut niitä ollenkaa n ja seitsemän heistä ei puhunut niiden katselusta/ katselemattomuudesta mitään. Suurin osa saippuaoopperoiden katselijoista oli seurannut useampaa niistä (19). Tavallisimmat yhdistelmät olivat Dallas/Dynastia, Dallas/Peyton Place ja Dallas/Kauniit ja rohkeat. Seitsemän oli katsellut ainoastaan Dallasta ja niin ikään seitsemän ainoastaan Dynastiaa. Vain yksi vastaaja oli katsellut pelkästään Kauniita ja rohkeita ja niin ikään yksi pelkästään Peyton Placea. Vaikka vain seitsemän sanoi seuranneensa ainoastaan Dallasia, se näytti olevan haastatteluissa suosituin saippuaooppera. Kauniiden ja rohkeiden katselua ei voi suoraan verrata Dallasin katseluun, sillä vain yhdeksällä haastatelluista oli mahdollisuus katsella sitä. Peyton Placen katselua rajoitti ikä. Ainoastaan vanhemmat haastateltavista voivat muistaa sen.

TAULUKKO4. Haastateltavien siviilisääty

lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit v.1987 v.1985 v.1993 v.1986 siviilisääty n n n n n % Naimisissa ₆ ₁₃ ₆ ₇ _{32 58} Avoliitossa ₁ ₃ _-- _-- ₄ ₇ Eronnut ₁ ₃ ₁ _-- ₅ ₉ Leski _-- _-- ₂ _-- ₂ ₄ Naimaton ₁ ₅ _-- ₄ _{10 18} Ei tietoa _-- _-- _-- _-- ₂ ₄ Yhteensä ₉ ₂₄ ₉ ₁₃ _{55 10}

(7)

Etnografisesta menetelmästä

Tutkimusmenetelmäni nousevat itse aineistosta kuten laadullisessa tutkimuksessa on yleistä. Vaikutteita olen ottanut jonkin verran etnografisista tutkimuksista. Niiden alkuunpanijana on ollut televisiotutkimuksessa David Morleyn tutkimus Nationwide-ajankohtaisohjelman vas-taanotosta (1980-luvun alussa).

Etnografia on lähestymistapa, jossa kulttuuria tutkitaan sen jäsenen näkökulmasta. Siinä pyritään selvittämään yhteisön merkitysjärjestelmät ja ymmärtämistavat sekä kulttuuriset käytännöt elettyinä kokemuksina. Tämä vaatii pitkän linjan kenttätyötä tutkittavan kulttuurin parissa. Televisiotutkimuksessa ei kuitenkaan voida täyttää etnografian vaatimuksia. Siinä käytetään vain muutamia tai muutamia kymmeniä haastatteluja ja tutkitaan vain yhtä kulttuurin osaa, ei kulttuuria kokonaisuutena (Seiter, Borchers, Kreutzner & Warth 1989)

Etnografisten tutkimusten puutteena on yleensä se, että tutkijan saamaa tietoa ei problematisoida. Tässä piilee kolonialismin vaara. Oman kulttuurin vaikutuksia tulkintoihin toisesta kulttuurista ei oteta huomioon. Sama vaara on yleisötutkimuksissa. Tutkijat ovat akateemisista lähtökohdista, katselijat toisenlaisia luokaltaan, sukupuoleltaan, koulutukseltaan jne. Kaikki nämä eroavaisuudet on mietittävä tarkkaan samoin kuin se, miten ne vaikuttavat tulkintoihin (Seiter, Borchers, Kreutzner & Warth 1989). Saippuaoopperan katselun tutkimista vaikeuttaa lajityypin alhainen arvostus. Niistä ja niiden aikaansaamasta mielihyvästä ei helposti puhuta akateemiselle, ylemmässä asemassa olevalle (mies)haastattelijalle. Toisaalta niistä saatetaan puhua mielelläänkin, kun joku tuntuu niistä olevan aidosti kiinnostunut (mikä on lajityypin kohdalla aika harvinaista).

Etnografisen suuntauksen myötä yleisötutkimuksissa on alettu suosia laadullisia menetelmiä. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä vapaamuotoisia haastatteluja - joko yksilön tai ryhmän kanssa. Koska yleisötutkimuksissa pyritään kartoittamaan sitä, mitä merkityksiä katselijat televisiosta muodostavat, eivät määrälliset menetelmät riitä. Teemahaastatteluissa on kiinnitettävä huomiota tutkijan subjektiviteettiin. Haastattelu ei ole vapaa keskustelu, vaan tutkija kysyy ja haastateltava vastaa. Siten kysymyksenasettelut vaikuttavat vastauksiin. Keskustelu keskittyy myös tiettyihin teemoihin. Nämä molemmat riippuvat tutkijasta. Haastattelu on vuorovaikutusta tutkijan ja tutkittavan välillä. Haastattelija voi pyytää tarkennuksia ja lisäselvityksiä haastateltavalta Tässä mielessä laadullinen haastattelu on joustavampi ja syvemmälle luotaavampi kuin määrällinen tutkimus (Hagen 1992).

Tutkijan subjektiviteetti vaikuttaa myös tulosten tulkintaan. Yleisön patologisointia ja perinteisiä hallinta/alistussuhteita on vältettävä. Tutkijan tarkoituksena on selvittää, ei tuomita, katselijoiden mielihyvää (Brunsdon 1989). Koska saippuaooppera on alhaisesti arvostettu lajityyppi, sen

(8)

misessa on vaarana tuomita ja arvostella katselijan nautintoa. Näin kävi esimerkiksi Pressin tutkimuksessa (1989 ja 1990) - hänen lähtökohtanaan ei ole yleisön mielihyvä, vaan saippuaoopperan taipumus pitää yllä vallitsevaa hegemoniaa. Sen katselu on siis Pressin mielestä vahingollista. Omassa tutkimustyössäni piili pikemminkin päinvastainen vaara: olen itse saippuaoopperan katselija, joten helposti etsin mielihyvää sieltäkin, missä sitä ei ehkä ole. Vaikka haastateltavista monet eivät katselleet saippuaoopperoita, tutkimuksessani korostuu sen katselu. Saippuaoopperan vihaamisen tulisi olla myös yhtä arvokasta kuin siitä pitämisen.

Vaikka teemahaastattelu on vapaamuotoinen, sille on asetettava metodologisia vaatimuksia. Ingunn Hagenin (1992) mielestä laadullisissa menetelmissä harvemmin mietitään reliabiliteettia, validiteettia tai yleistettävyyttä, kuten on tarpeen määrällisissä tutkimuksissa. Näitä on kuitenkin pohdittava - ei määrällisen tutkimuksen kriteerein - vaan soveltaen. Tutkimuksen luotettavuutta (reliabiliteettia) arvioidaan yleensä sillä, että tutkimus on toistettavissa. Tämä ei päde laadulliseen tutkimukseen. Luotettavuutta on pikemminkin näissä arvioitava sen mukaan, miten hyvin tulkinnat puolustavat paikkaansa satunnaisuutta vastaan. Analyysi on suoritettava mahdollisimman järjestelmällisesti, jotta päästään luotettaviin tuloksiin. Validisuus puolestaan yleensä käsitetään siten, että tutkimusmenetelmä mittaa sitä, mitä sen pitäisi mitata. Laadullisessa tutkimuksessa tarvitaan kuitenkin laajempaa validisuuden käsitettä: kuinka hyvin tutkitaan tutkimuskohdetta ja kuinka hyvin tutkimus pitää paikkaansa. Näitä on mietittävä tutkimuksen jokaisessa vaiheessa aineiston keräämisestä sen analyysiin asti. Toiset tutkijat haluavat rajata validisuuden laadullisessa tutkimuksessa koskemaan vain tuloksia. Niitä täytyy jatkuvasti testata ja kyseenalaistaa. Niiden tulisi myös innoittaa uusia tutkimuksia. Yleistettävyys on vaikea ongelma laadullisessa tutkimuksessa, koska otokset ovat usein hyvin pieniä. Mediatutkimuksessa ollaan yleisesti sitä mieltä, että tarkoituksena ei ole kartoittaa keskimääräistä vastaanottoa, vaan todellista vastaanottoa. Niinpä tarkoituksena ei ole myöskään yleistää tuloksia. Ne eivät kuitenkaan mekaanisesti päde toisenlaisissa tilanteissa.6

(9)

Miksi saippuaoopperoita katsellaan ja miksi niitä ei

katsella?

Katselun syyt

Miksi saippuaoopperoita sitten katsellaan? Seurataanko niitä siksi, että ne olisivat naisille läheisen lajityypin edustajia? Haastatteluissa ilmeni monia syitä niiden seuraamiselle. Katselijalla saattaa olla katseluunsa päällekkäisiä ja ristiriitaisiakin vaikuttimia. Osa syistä liittyy saippuaoopperan rakenteeseen ja osa sen sisältöön. Osa kytkeytyy sen paikkaan katselijan arkipäivässä. Tiettyä ohjelmaa ei siis seurata ainoastaan siksi, että se tulee tiettynä aikana. Myös ohjelman rakenne ja sisältö vaikuttavat. Tämän takia olen nähnyt välttämättömäksi pohtia myös tutkittavan ohjelman tekstiä. Katselu ei koskaan voi irrottautua ohjelmasta. Toiseksi katselu on sosiaalista. Television käyttö ja siitä tehtävät tulkinnat riippuvat myös muista ihmisistä (vrt. Lull 1990).

Haastatteluissa esille tulleet syyt ovat yksityiskohtaisemmin seuraavanlaisia: 1. Rakenteeseen liittyvät katsomisen syyt:

a) Saippuaoopperassa kiinnostavat juoni ja tapahtumat. Tätä kutsun

tarinan katseluksi, koska siinä saippuaoopperaa seurataan sen juonen takia. Halutaan nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

b) Kiinnostus kohdistuu saippuaoopperan kuvaukseen, henkilö hahmoihin, näyttelemiseen. Kyse on teknisestä katselusta. Katselija kiinnittää huomionsa siihen, miten ohjelma on tehty ja arvioi sen laatua tällä ulottuvuudella.

2. Sisältöön liittyvät katsomisen syyt:

a) Saippuaoopperassa kiinnostaa rahan, maineen, erilaisen elämän, loisteliaisuuden, kauniiden vaatteiden, asuntojen, autojen kuvaus. Tällaista sarjan seuraamista kutsun eskapistiseksi katseluksi. Tähän ryhmään kuuluvat myös halu katsella mielikuvitusmaailmaa tai satua. Katselun tarkoituksena on jotenkin irtautua arkipäivästä.

b) Saippuaoopperasta saadaan tietoa. Ohjelmaa katsotaan ikään kuin se antaisi tietoa rikkaitten elämästä. Sen avulla voidaan myös oppia jotain yleensä todellisuudesta ja yhteiskunnasta. Jälkimmäisessä ta-pauksessa ohjelmaa suhteutetaan omiin pulmiin ja näin opitaan jo tain myös omasta elämästä. Ohjelmaa voidaan myös kuvata jokapäiväiseksi tai tavalliseksi eli se yhdistetään näin omaan elämään ja kokemuksiin "jokapäiväisestä". Tätä kutsun oppivaksi katseluksi Tähän olen liittänyt myös sarjojen katselun kielen oppimisen takia.

(10)

3. Katselu liittyy katselijan arkipäivään:

a) Halutaan pysyä mukana keskusteluissa joko työpaikalla tai ystävä piirissä. Tämä on sosiaalista katsomista. Ohjelma on tällöin puheen aiheena, jonakin mikä yhdistää ihmisiä.

b) Saippuaooppera antaa mahdollisuuden viettää vapaa-aikaa. Tällöin ohjelma toimii rentoutumisen muotona. Sen avulla voidaan myös vapautua kotitöistä ja lastenhoidosta. Tällaista katselua kutsun vapauttavaksi katseluksi.

4. Muut syyt:

Saippuaoopperaa voidaan katsoa, koska se on tapa tai sitä katsellaan uteliaisuudesta. Jälkimmäiseen kuuluu läheisesti sosiaalinen katselu. Ohjelmasta on kuultu tai luettu jostakin ja siksi halutaan tietää, millainen se on.

Saippuaoopperoiden katselu on siis monisyistä, eikä siitä ole helppoa löytää yksiviivaisia vaikuttimia. Ihmiset eivät seuraa niitä vain yhdestä syystä, vaan katselun taustalla on niitä useita. Seuraamisen motiivit ovat kuitenkin erilaisia eri luokissa, mikä käy ilmi taulukosta seitsemän. Taulukkoon olen laskenut erila iset kommentit, joita haastateltavat saippuaoopperan katselustaan esittivät. Taulukon luvut esittävät siis kommenttien määrää,

Taulukko 7. Saippuaoopperan katselemisen syyt kolmessa ammattiryhmässä (mainintoja) Ammattiryhmä Elin- Pankki- Pankki- Intel- Yhteensä

tarvike- toimi- toimi- lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit

syy v.1987 v.1985 v.1993 v.1986

Mainintoja _n _n _n _n _n _%

1. Rakenteeseen liitt. syyt

- tarinan katselu ₃ ₉ ₆ _-- _{18 18} - tekninen katselu ₂ ₅ ₁ ₁ ₉ ₉ 2. Sisältöön liitt.syyt - eskapistinen katselu ₈ ₉ ₅ ₁ _{22 22} - oppiva katselu ₆ ₃ ₂ ₁ _{12 12} 3. Arkipäivään liitt. syyt - sosiaalinen katselu ₁ ₁ ₂ ₁ ₅ ₅ - vapauttava katselu ₁ ₁₄ ₄ ₁ _{19 19} 7. Muut syyt: - tapa ₂ ₄ ₂ ₁ ₉ ₉ - uteliaisuus _-- ₂ ₁ ₂ ₅ ₅ Yhteensä ₂₃ ₄₇ ₂₃ ₇ _{100 10}

(11)

eivät haastateltavien määrää. Haastateltavat esittivät katselulleen erilaisia syitä vaihtelevan määrän, joten joiltakin haastateltavilta tässä taulukossa on enemmän kommentteja kuin toisilta. Mielestäni tällainen menetelmä on perusteltu, koska muuten saippuaoopperan seuraamisen monenlaiset vaikuttimet eivät tule esille. Taulukkoa on pidettävä vain viitteellisenä, sillä puheliaammat ihmiset ovat siinä paremmin edustettuina kuin hiljaisemmat. Tässäkin on luokittaisia eroja. Haastattelutilanteessa pankkitoimihenkilöt olivat puheliaampia kuin elintarviketyöntekijät ja intellektuellit, koska he muutenkin joutuivat paljon työssään ihmisten kanssa tekemisiin. He toimivat suurimmaksi osaksi asiakaspalvelutehtävissä.

Taulukon tulkintaa vaikeuttaa se, että intellektuellit eivät haastatteluissa juurikaan kertoneet saippuaoopperoista. Joko he eivät niitä katselleet tai he eivät halunneet siitä puhua. Keskiluokkaisen ryhmän naiset perustelivat paljon katsomistaan, joten heillä erilaisia kommentteja oli runsaasti. Perustelut olivat tosin ristiriitaisia. Työväenluokkaiset naiset katselivat paljon saippuaoopperoita, mutta he eivät juuri kommentoineet katseluaan.

Tästä voisi tehdä joitakin johtopäätöksiä. Keskiluokkaiset naiset tuntevat ehkä tarvetta perustella katseluaan, kun taas muut eivät katso sitä aiheelliseksi. Työväenluokkaiset naiset voivat "hyvällä omallatunnolla” katsella saippuaoopperoita, sillä he eivät juurikaan arvostele niitä. Jos heidän ystävänsä, perheensä ja työtoverinsa kuuluvat samaan yhteiskuntaluokkaan, he eivät näin saa katselustaan kritiikkiä osakseen kuten Alasuutari (1990) arvelee. Tässä tutkimuksessa työväenluokkaiset katsojat eivät olleet hanakoita arvostelemaan saippuaoopperoita - mutta tätä ei ehkä voi yleistää laajemmalti. Työväenluokkaiset naiset osaavat ehkä myös paremmin nauttia saippuaoopperoiden katselusta eivätkä halua sitä sen enempää selitellä.

Haastattelujen perusteella työväenluokan naisille eskapistinen katselu on tavallista. Heille näyttää olevan tärkeätä myös se, että he oppivat näkemästään sekä se, että tarina edistyy Keskiluokan naisille tärkeintä on rentoutuminen. Heiltä löytyy myös paljon eskapistisia perusteluita katselulleen. Ehkäpä rentoutumiseen liittyy myös tietty todellisuudesta pako. Heille on myös tärkeää tarinan eteneminen. Intellektuelleista ei oikein tämän perusteella voi tehdä päätelmiä.

Kritiikki

Vaikka haastatteluissa oli mukana täysin "kritiikittömiä” sekä hyvin kriittisiä saippuaoopperoiden katselijoita, joukossa oli myös niitä, jotka etsivät näistä ohjelmista sekä hyviä että huonoja puolia. Erityisesti keskiluokan naiset katselivat saippuaoopperoita tällä tavoin. Mielenkiintoista oli se, että saippuaoopperan katselijat arvostelivat niitä runsaasti, mutta ei päin vastoin. Saippuaoopperan moittijat harvemmin etsivät niistä hyviä puolia. Koska

(12)

ne ovat alhaisesti arvostettuja yhteiskunnassa, niiden kritiikkiin löytyy helpommin välineitä kuin niiden kehumiseen7.

Saippuaoopperoita arvosteltiin neljällä tavalla:

1) Ohjelmaa pidetään epätodellisena, teennä isenä, yliampuvana, luonnottomana, vääristyneenä kuvana todellisuudesta. Tällöin ar-vostellaan realismin puutetta. Tällaista moittimista nimitän realisti-seksi kritiikiksi.

2) Ohjelmaa voidaan arvostella myös moraalisin perustein. Kritisoi-daan esimerkiksi häikäilemättömyyttä, pinnallisuutta, rahan voimaa, kieroutta, halua tehdä toiselle pahaa. Tämä on moraalista kritiikkiä. 3) Yleistä on myös ohjelman arvostelu paikallaan polkemisesta,

köy-hästä juonesta, edistymisen puutteesta. Tätä kutsun tarinan kritiikiksi. S amaa n ryhmä än ku ulu vat myös oh jelman s yyt tä minen skandaalinhakuisuudesta ja tehdyn tuntuisuudesta. Yksi haastatel-tava totesi myös siinä tapahtuvan liikaakin. Tarina on siis jotenkin epäonnistunut.

4) Ohjelmaa voidaan pitää myös huonosti tehtynä: näyttelijät, käsi-kirjoittajat, ohjaajat, kuvaajat ovat kehnoja. Tätä kutsun tekniseksi kritiikiksi.

Taulukosta kahdeksan käy ilmi, miten saippuaoopperoiden kritiikki jakaantuu ammattiryhmien kesken. Samoin kuin katselun syiden kohdalla, tässäkin taulukossa luvut kuvaavat kommenttien eikä katselijoiden määrää.

TAULUKKO8. Saippuaoopperoiden kritiikki kolmessa ammattiryhmässä (mainintoja)

lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit

Kritiikki v.1987 v.1985 v.1993 v.1986 Mainintoja n n n n n % 1. Realistinen 2 11 3 1 17 31 2. Moraalinen 6 4 -- 10 19 3. Tarina 11 5 2 18 33 4. Tekninen -- -- 8 1 9 17 Yhteensä 2 28 20 4 54 100

(13)

Kriittiset kommentit on laskettu samalla tavalla kuin perustelut saippuaoopperoiden seuraamisesta.

Silmiinpistävintä on se, että saippuaoopperoita moititaan huomattavasti vähemmän kuin niitä kehutaan. Taulukosta seitsemän havaitaan, että myönteisiä kommentteja oli yhteensä sata, kielteisiä puolet vähemmän (taulukko 8). Tähän vaikuttaa ilmeisestikin haastatteluasetelma. Vanhemmissa haastatteluissa kysyttiin, mitä televisiosta katsellaan ja miksi, ei niinkään mitä ei katsella ja miksi. Lisäksi kysyttiin erityisesti sarjafilmien katselusta, mikä rohkaisi ehkä haastateltavia pohtimaan, miksi he katselevat juuri näitä ohjelmia. Uudemmissa pankkitoimihenkilöiden haastatteluissa kysyttiin myös, mistä ei pidä ja miksi. Ehkä siksi he esittävät suhteellisesti enemmän kritiikkiä kuin muut.

Työväenluokkaiset haastateltavat eivät arvostelleet saippuaoopperoita. Niiden katselu tuntui olevan heille täysin luonnollista: sellaista, jota ei tarvitse selitellä eikä puolustella. Voihan olla myös niin, että he pitävät saippuaoopperoista aidommin kuin muut ryhmät. Keskiluokan naiset arvostelivat niitä paljon - myös ne, jotka katsoivat niitä aktiivisesti. Tämä liittynee kes-kiluokkaisten naisten rentoutumiseen television avulla. Ei ole niin väliä, mitä sieltä tulee, kunhan vain saa istua ja olla ajattelematta mitään. Saippuaoopperat tuntuivat soveltuvan tällaiseen katseluun hyvin. Toisaalta ristiriitaiset argumentit voivat viitata massakulttuurin ideologiaan8. Halutaan osoittaa, etteivät saippuaoopperat ole hyviä, vaikka niitä seurataankin. Intellektuellit olivat harvasanaisia, oli sitten kyse myönteisistä tai kielteisestä kommenteista. Heidän joukossaan oli myös muutama, joka seurasi saippuaoopperoita, mutta ei perustellut katseluaan. Tämä on toinen tapa ilmaista, että näiden sarjojen katselu on luonnollista. Sitä ei tarvitse perustella. Työväenluokkaiset saippuaoopperoita katselleet naiset ilmaisivat tämän niin, että eivät kritisoineet niitä mitenkään. On turha etsiä huonoja puolia siitä, mistä todella pitää.

Uudemmissa keskiluokkaan kuuluvien naisten haastatteluissa puhuttiin pääasiassa day time -saippuaoopperasta Kauniit ja rohkeat. Tätä sarjaa arvosteltiin suhteellisesti enemmän kuin muita prime time -sarjoja. Erityisesti Kauniiden ja rohkeiden teknistä toteutusta moitittiin. Se eroaakin tässä mielessä hyvin paljon prime time -saippuaoopperoista. Viimeksi mainitut ovat suomalaisille katselijoille tuttuja, mutta day time -saippuaoopperoita ei ole ennen Kauniita ja rohkeita Suomessa nähty. Niiden 'radiomainen' toteutus varmasti pistää silmään. Lisäksi lehdistö on puuttunut hanakasti Kauniiden ja rohkeiden tekotapaan9, mikä saattaa vaikuttaa katselijoiden mielipiteisiin.

(14)

Saippuaoopperan katselija- ja katselemattomuustyypit

Edellä tarkastelin kommentteja, joita haastattelujen naiset saippuaoopperoista esittivät. Seuraavassa ryhmittelen haastateltavat sen mukaan, mikä suhde heillä on saippuaoopperoihin, ja tarkastelen heidän pääasiallista suhtautumistapaansa näihin sarjoihin. Näin meneteltäessä tapahtuu varmasti yksinkertaistamista, koska monet haastateltavat suhtautuivat näihin sarjoihin ristiriitaisesti - erityisesti keskiluokkaisessa ryhmässä. Suhtautumistavoista olen hahmotellut saippuaoopperan katselija- ja katselemattomuustyypit: romantikko, tarinan katselija, rentoutuja, sosiaalinen katselija, moraalinen kriitikko, realistinen kriitikko ja ei kommentoitavaa -katselija. Kahteen kriitikkotyyppiin kuuluu haastateltavat, jotka eivät seuraa ollenkaan saippuaoopperoita. Loput katselevat niitä.

Tyypittely ei ollut yksiselitteistä. Joihinkin tyyppeihin kuuluu vain muutama haastateltava, joten luokan todellista olemassaoloa voi epäillä. Erityisesti intellektuellien luokittelu oli hankalaa, koska he katsoivat vähemmän televisiota kuin muut ja erityisen vähän saippuaoopperoita. Keskiluokan ja työväenluokan naisista lähes kaikki yleensä televisiota katselleet olivat seuranneet myös saippuaoopperoita. Näiden kohdalla tyypit ovat ehkä pätevämpiä. Ne kuitenkin mielestäni kuvaavat hyvin ainakin teoreettisesti -saippuaoopperoiden katselua tai katselemattomuutta. Niistä ilmenee, että suhtautuminen saippuaoopperoihin on hyvin moni-ilmeistä. Joitakin yhteiskuntaluokkia koskevia johtopäätöksiäkin voidaan myös tehdä. Huomattavaa on, että naiset eivät katsele saippuaoopperoita vain sen takia, että ne edustaisivat tiettyä naisellista lajityyppiä. Katsomisen ja myös katsomattomuuden syitä on monia.

Luvussa Miksi saippuaoopperoita katsellaan ja miksi niitä ei katsella? esitetyillä kom-menteilla ei ole yksiviivaista suhdetta katselijatyyppeihin. Romantikot esittivät pääasiassa eskapistisia perusteluja katsomiselleen. Tarinan katselijoita kiinnosti saippuaoopperan juoni. Rentoutujat pitivät näiden sarjojen vapauttavasta vaikutuksesta. Sosiaalisille katselijoille saippuaoopperoiden seuraaminen edisti sosiaalista elämää. Vastaavasti realistiset kriitikot arvostelivat saippuaoopperoita pääasiassa epärealistisuudesta ja moraaliset kriitikot moraalittomuudesta. Kaikki esittivät myös muita syitä katsomiselleen tai katsomattomuudelleen. Esimerkiksi tarinan katselijat, sosiaaliset katselijat ja rentoutujat arvostelivat saippuaoopperoita runsaasti.

(15)

"Hemppeinen romantikko"

"No, yleensä se meno vähän erilaista [Dallasissa] ku täällä tavallisen ihmisen elämä... se ei oo niin arkista. " (elintarviketyöntekijä, synt. 1939, haast. 1987).

X: "No se on se rikas elämä ja hienot kuteet ja kaikkee, miten ne elelee tommoset rikkaat ihmiset [Dallasissa ja Dynastiassa]. "

H: "Tuoko se unelmia? "

X: "No... voi sanoa että unelmia tietysti mutta ei niitä sillein aattele että joskus ite pääsis sinne. Ne on semmosia että voihan sitä aatella että voi kun olis tommonen tai tommonen noin ... siihen se sitten jääkin" (elintarviketyöntekijä, synt. 1961, haast. 1987).

Tällaisen katselijan olen nimennyt - kuten eräs haastateltava omia katsomismieltymyksiään kuvasi - "hemppeiseksi romantikoksi". Hän on kiinnostunut saippuaoopperoiden juonesta, tapahtumista sekä rahan, maineen, juonittelun ja loisteliaisuuden kuvauksesta. Hän katsoo paljon ja mielellään näitä sarjoja eikä arvostele niitä. Tällaiseen katseluun liittyy tiettyä eskapismia tai ainakin halua katsella elämää, joka on täysin erilaista kuin oma arkinen elämä. Olennaista on, että romantikko on aidosti kiinnostu-nut saippuaoopperoiden katselusta. Ne tuottavat sinänsä hänelle tyydytystä - ehkä unelmien, ehkä todellisuudesta paon muodossa.

Varhaisemmassa mediatutkimuksessa saippuaoopperan katselua pidettiin täysin eskapistisena toimintana. "Saippuaoopperoita on aina pidetty eskapia- tai fanta-siaohjelmina, joiden kautta naiset voivat realisoida romanssia, joka puuttuu heidän omasta jokapäiväisestä elämästään" (Hobson 1982, 26). 1980-luvulla kuitenkin kulttuuritutkimuksessa omaksuttiin näkemys yleisöstä aktiivisena merkityksenrakentajana. Alettiin etsiä television katselulle ja myös saippuaoopperan seuraamiselle monisyisempiä tarkoituksia. Kun Dorothy Hobson esimerkiksi tutki Crossroads -sarjan vastaanottoa, hän päätyi tulokseen, että sarjan katselijat eivät ainakaan konventionaalisessa mielessä "pakene todellisuutta”. He eivät halua edes väliaikaisesti paeta ongelmiaan jokapäiväisessä elämässä. Hobsonin mielestä saippuaoopperat eivät tarjoa eskapismia, sillä ne käsittelevät naisten keskuudessa 'jaettuja' ongelmia sekä niiden ratkaisuja (emt. 130-132). Eskapistinen katselu on ehkä tavallisempaa prime time sarjojen kohdalla. Hobsonin tarkastelema sarja Crossroads -on tyypillinen day time -sarja, jossa keskitytään perhe-elämän ja ihmissuhteiden kuvaukseen. Näin niiden maailma on katselijaa lähempänä kuin prime time -sarjojen ylellisen rikas sekä liike-elämää ja valtasuhteita kuvaava maailma. Prime time -sarjat

(16)

tar-joavat helpommin pakoa maailmasta. Eskapismi tuntui olevan haastatteluissa melko tiedostamatonta, joten mielestäni "romantikko"- sana kuvaa paremmin tätä ryhmää kuin "eskapisti". "Romantikko" viittaa mielihyvään sinänsä, joka saippuaoopperan katselusta saadaan. Sitä katsellaan, kun halutaan katsella romantiikkaa.

Andrea L. Pressin (1990) mielestä työväenluokkaisten naisten television katselu on yleensä eskapistista, sillä he haluavat paeta ongelmallista yhteiskunnallista asemaansa. Romantikot olivat haastatteluissa kaikki työväenluokkaisia. He kiinnittivät huomiota erityisesti rikkaaseen elämään. He myös suhtautuivat näihin sarjoihin realistisemmin kuin muut katsoja-tyypit. Jälkimmäiset toivat selvästi esille sen, että sarjat eivät ole totuuden-mukaisia. Myös ne, jotka katselivat saippuaoopperoita saattoivat moittia niitä epärealis-tisuudesta. Työväenluokkaisille naisille tuntui olevan myönteistä se, että saippuaoopperoiden maailma on erilaista kuin oma elämä. Keskiluokkaisia naisia se häiritsi. Tässä mielessä nämä haastattelut tukevat Pressin teoriaa siitä, että työväenluokkaiset naiset pitävät television maail-maa realistisena. Kaikki työväenluokkaiset naiset eivät kuitenkaan suhtautuneet saippuaoopperoihin eskapistisesti, kuten seuraavasta käy ilmi.

Tarinan katselija

H: "Millainen sarja tää Dallas on? "

X: No aika tyhmä sarjahan se on, mutta kiinnostuksen vuoks sitä aina tulee katottua, se on jotenki tullu tietysti tavaks. " (elintarviketyöntekijä, synt. 1960, haast. 1987).

"Ni tätä [Dallasia] rupesin kattooja nyt, ahkerasti katon joka perjantai, en malta mennä nukkumaan, et se on vaan katottava, siiton tullu semmonen. " (pankkitoimihenkilö, synt. 1945, haast. 1985).

"En mää tiiä se [Peyton Place] oli niin naurettava ja banaali että kai sitä katso ihan senkin takia ... ei siis kyllähän sen koko aja ties että roskaa tämä on mutt tota se nyt oli yks ohjelmanumero jona iltana se tuli ..." (intellektuelli, synt. 1946, haast. 1986).

Tarinan katselijaa kiinnostavat saippuaoopperoissa niiden juoni ja tapahtumat. Niitä saatetaan arvostella mutta silti niitä katsellaan. Halutaan tietää, miten juoni etenee. Moitteet kohdistuivat paikallaan polkemiseen, epätodellisuuteen. Ohjelmaa saatettiin myös sanoa vain "tyhmäksi" sen enempää erittelemättä. Ero romantikkoon on siinä, että tarinan katselija ei missään tapauksessa halua paeta saippuaoopperan maailmaan. Puhuttaessa

(17)

saippuaoopperasta hän erottaa selvästi oman todellisuutensa kuvitteellisesta maailmasta. Saippuaoopperan rakenteeseen kuuluu, että jakson lopussa juonet jätetään selvittämättä. Näin katselija haluaa katsoa myös seuraavan osan sarjasta10. Ehkä siksi sellaisetkin katselijat, jotka eivät saippuaoopperasta muuten välittäisi, haluavat sitä seurata. Juoni on niin jännittävä. Saippuaoopperoiden tekijät haluavat nimenomaan luoda tapoja, ja lähellä tapaa tarinan katselu onkin. Useat tämän tyypin katselijat perustelevat katsomistaan juuri sillä.

Varhaisissa tutkimuksissa yleisön valintojen oletettiin sitoutuvan tapoihin, jolloin ohjelmien sisällöllä ei ole niinkään merkitystä. Yleisö nähtiin passiivisena vastaanottajana. Uudemmassa suuntauksessa katselua pidetään aktiivisena toimintana, jolloin ohjelmien sisältö on ensiarvoisen tärkeää katselulle. Nykyisin asioita ei pidetä enää näinkään yksinkertaisina. Esimerkiksi Matti Oksasen (1986) mielestä on olemassa sekä aktiivista että passiivista katselua, jotka eivät suinkaan sulje toisiaan pois. Passiivinen tapakatselu voi liittyä joko aikaan - kuten uutiset - tai ohjelmasisältöön - kuten jatkuvat sarjat. Viimeksi mainitussa tapauksessa pari ensimmäistä jaksoa on aktiivista valintaa mutta vähitellen katselu muuttuu tavaksi. Sarja alkaa kiinnostaa yhä enemmän. Saippuaoopperoissa juonen jatkuvuus juuri luo tapoja. Tiettyyn aikaan päivästä tai viikosta on katsottava tietty ohjelma, jotta pysyisi sen juonessa mukana. Mutta mielestäni tällaiset katselijat myös todella pitävät seuraamastaan sarjasta - tai sen tarinasta - niin paljon, että haluavat käyttää vapaa-aikaansa sen katsomiseen. Haastateltavat, jotka luokittelin tarinan katselijoiksi seurasivat saippuaoopperoista miltei jokaisen jakson. Katselua tuskin harrastetaan pelkästään tarinan vuoksi, sillä juonen kulun voi kuulla myös ystäviltä ja työtovereilta - eikä jokaista jaksoa tarvitse katsella itse.

Tarinan katselijat olivat erilaisia eri ammattiryhmissä. Työväenluokkaiset katselijat eivät arvostelleet juurikaan saippuaoopperoita. Mutta toisin kuin romantikoille, heille niiden ylellinen ympäristö ei ollut tärkeää. Keskiluokkaiset tarinan katselijat puolestaan arvostelivat saippuaoopperoita paljon, mutta se ei vaikuttanut heidän katseluhaluihinsa. Moittiminen oli heille ehkä väline näyttää, että he eivät ole tyhmiä "hömpän" katsojia11. Tämä tulee esille intellektuellin lainauksesta. Hän puolusteli kovasti, miksi nuorempana katseli aktiivisesti Peyton Placea.

Rentoutuja

"Kyllä mää seuraan niin melkein kaikkia sarjoja jotka tulee sillä lailla myöhempään kun se on semmonen toisaalta semmonen rentoutumiskeino just ett mää en ei se vaikka joku Dallas tai Dynastia niin en mää voi sanoa että ne mitenkään hyviä on mun mielestä mutta kyllä se on semmosta kyll

(18)

*mää istun ja katon ne ... Vaikka mun mies ihmetteleekin että mää jaksan niitä kattoo mutta se on just semmonen vastapaino että ei tarvii ajatella. " (pankkitoimihenkilö, synt. 1940, haast. 1985).

"No tietysti se Dallas perjantaina ... ku on käyny, käyn saunassa ja [saanut] lapset nukkumaa ..." (pankkitoimihenkilö, synt. 1954, haast. 1985).

"Ja sit tuo ajankohta [Kauniit ja rohkeat], siitä ollaan ehkä montaa mieltä, mun mielestä se on loppujen lopuks aika hyvä, ainaki mää, mä meen just silleen kotia vähä vaille puol kuus ja sitte mä vaihan siinä vaatteet ja niin mä siinä istun vaan ja katon sitä vähän aikaa, tulee niinku ihan eri ympäristöön ja sitte ku se loppuu, niin sitte mä rupeen tekemään ... syömään ja laittamaan ruokaa ja muuta kotihommia siinä... " (pankkitoimihenkilö, synt. 1947, haast. 1993).

Rentoutujille saippuaoopperoiden katselu on lähinnä ajanvietettä. Ohjelmia arvostellaan paljon - paikallaanpolkevuudesta, tehdyntuntuisuudesta, skandaalinhakuisuudesta ja epätodellisuudesta. Voimakkaasti esille tuli se, että saippuaooppera tarjoaa "vastapainoa" tai taukoa kotitöistä. Ohjelmien havaitut huonot puolet eivät saaneet näitä naisia olemaan seuraamatta niitä. Niiden ei annettu häiritä rentoutumista.

Rentoutumiskatselu tuntuu olevan erityisen "naisista". Tämä liittyy ilmeisesti siihen, että edelleen naiset tekevät suurimmaksi osaksi kotona tehtävän hoivatyön ja muut kotityöt. Lisäksi suomalaiset naiset käyvät paljon kodin ulkopuolisessa palkkatyössä, joten naisilla on kaksinkertainen työtaakka. Saippuaoopperoiden katselu on yksi vaihtoehto rentoutua ja ir-rottautua arjesta. Ne näyttävät tarjoavan hyvän mahdollisuuden rentoutumiseen. Niiden juonessa pysyy mukana, vaikkei aina niin aktiivisesti seuraisikaan. Lisäksi ne käsittelevät jokapäiväistä elämää tai ainakin arkisia ihmissuhteita, jotka ovat helposti (erityisesti naisten) ymmärrettävissä. Esimerkiksi Karen Amstrongin (1991) mielestä sarjafilmit tarjoavat naisille hetkiä heitä itseään varten ja ulospääsyä arjen rutiineista. Televisio on heille "muutama minuutti mielihyvää työn ja muun toiminnan täyttämässä päivässä”. Kotitöistä irrottautumisen halua kuvaa myös Hobson (1982, 110-111). Kun hänen tutkimansa sarjan Crossroads lähetysaikaa muutettiin, useat sarjan katselijoista muuttivat päivällisaikaansa, jotta he pystyivät paremmin katselemaan ohjelmaa. Sarja tarjosi heille mahdollisuuden pitää taukoa kotitöistä. He mie-luummin muuttivat päivärutiinejaan kuin luopuivat tuosta tauosta.

Rentoutumiskatselu näyttää olevan keskiluokkaista. Työväenluokassa romantikkotyyppi oli tavallisempi. Saippuaoopperoiden avulla arjesta ja työstä irrottaudutaan siis eri tavalla eri luokissa: työväenluokassa etsitään unelmia, keskiluokassa hetkeä jolloin ei tarvitse ajatella.

(19)

Sosiaalinen katselija

H: "No mikä tässä Dynastiassa ... ? "

X: "Vaikka minä sanon alakuun, että minä en ymmärrä että ihmiset voi olla tommosia, et ne kertakaikkiaan ei mittää muuta tee ku elämäntehtäväkseen hautoo juonia toisen päälle ja toisen, että se ei minuu yhtään sillä tavalla, että mut se on niin pöllö, esimeks se että sitten täällä kommunikoidaan siitä jäläkihepäin seuraavana päivänä, että mitä sä tykkäsit siitä ja siitä, mutku ei tienny mitä oli, pikkuse niinku tästä seutukunnan painostuksesta piti kattoo, että pysy kärryllä mistä keskusteltu. " (pankkitoimihenkilö, synt. 1940, haast. 1985).

"No se nyt tulee katottua pakostikin tätä Kauniita ja rohkeita (naurua). Täytyy olla ajan tasalla, että tietää täällä töissä keskustella. Mutta ei sitäkään nyt, ei se mikään pakollinen oo, jos on johonki lähtö, että ei sitä välttämättä tartte kattoo, että senki voi jättää väliin, pysyy kyllä kelkassa... " (pankkitoimihenkilö, synt. 1946, haast. 1993).

Sosiaalinen katselija seuraa saippuaoopperaa siksi, että hän haluaa pysyä keskusteluissa mukana työpaikalla tai ystävien parissa. Hän ei välttämättä niistä kovin paljoa pidä - niitä pidettiin epärealistisina, moraalittomina ja huonosti tehtyinä - mutta katselee kuitenkin niitä sen verran, että tietää, mitä niiden juonessa on tapahtunut.

Dorothy Hobsonin (1990) mielestä mielihyvä työstä muodostuu naisille kolmesta tekijästä: (1) työkavereiden yhteisestä kulttuurista (2) työstä saatavasta tyydytyksestä ja (3) palkasta. Televisioohjelmista puhuminen muodostaa osan työpaikan kulttuurista ja se -muun puhumisen lisäksi -lisää työstä saatavaa tyydytystä. Televisio-ohjelmia on katsottava, jotta pääsisi mukaan niitä koskeviin keskusteluihin. Hobson tutki puhelintyötä tekevien naisten työpaikkakeskustelua eräässä suuressa yhtiössä. Tässä yhteisössä Konnankoukkuja kahdelle -sarjasta tuli eräänlainen kultti. Alunperin sitä katseli vain kaksi naista, mutta he saivat puhumisellaan loput 15 seuraamaan sitä. Kaikilla oli ohjelmasta oma mielipiteensä, ja joskus niiden puolesta käytiin kovaakin kamppailua. Mielipiteet kuvastivat jotain niiden esittäjästä keskustelijoille ja näin opittiin paremmin tuntemaan toisensa. Keskusteluissa muodostui yhteistä työpaikkakulttuuria, esimerkiksi sisäpiirin vitsejä tietyistä ohjelmatyypeistä ja näiden katselijoista. Suomessa saippuaoopperat näyttävät herättävän helposti samanlaista puhetta työpaikalla.

(20)

Realistinen kriitikko

X: "... en mää oo kiinnostunu niistä [Dallasista ja Dynastiasta] ollenkaan. " H: "Mikä niissä on semmosta ett se ei viehätä? "

X: "Ne on vähän semmosia aikuisten satuja. " (elintarviketyöntekijä, synt. 1955, haast. 1985). "... yliampuvaa tai liian semmosta rahan voimaa [Dallasissa], että et siinä niinku voijaan tehä ihan sillä et sen perusteella ihan mitä vaa, et se o nyt... nii epätodellista, että mielelläni katon vaa, minkälaisia asuntoja, minkälaisia vaatteita, onkos ne nyt hyvän näkösiä tällä hetkellä, että siis ihan menee sillä, että uidestaki tullessaanki ne on niin laitettuja että, epätodellista." (pankkitoimihenkilö, synt. 1948, haast. 1985).

H: "Minkä takia sä et niistä [Dallas, Dynastia, Kauniit ja rohkeat] tykkää? "

X: "Ne ei oo mitään semmosta todellisuutta. Se on must sellasta saippuaa kaikki ...Et mä en nää niissä mitään ... Se on niin kaukana todellisuudesta, ainaki suomalaisesta todellisuudesta, onko se sit amerikkalaista vastaavaa." (pankkitoimihenkilö, synt. 1939, haast. 1993).

Realistinen kriitikko ei juuri katsele saippuaoopperoita muuten kuin ehkä uteliaisuudesta silloin tällöin. Silmiinpistävä epätodellisuus on arvostelun kohteena ja suhtautuminen ohjelmiin määrittyy tätä kautta. Kaikissa ammattiryhmissä oli tämän tyypin katselijoita ja moitteet olivat suhteellisen samanlaisia kaikissa ryhmissä.

Dorothy Hobsonin (1982, 122-124) tutkimuksen mukaan saippuaoopperan kat-selijoille on tärkeää, että ohjelma on todentuntuinen. Ohjelmaa arvioidaan sen perusteella, voiko samat tapahtumat sattua omassa tai toisten ihmisten elämässä. Suomalaiselle katselijalle näyttää olevan erityisen tärkeää, että televisio-ohjelmat ovat realistisia. Niiden ei tule antaa liian romanttista kuvaa todellisuudesta. Niiden ei myöskään tule esittää elämää liian helppona (Alasuutari 1991). Tämä ilmaisesti juontaa juurensa suomalaisten realistisesta kirjal-lisuussuhteesta. Romaaneiltakin halutaan paikkaansa pitävää tietoa. Siksi televisionkin katselussa ensisijainen on realismin vaatimus. Mielihyvää ja nautintoa pidetään toisarvoisena -ainakin tällainen julkisivu halutaan antaa (Eskola 1991). Saippuaoopperoita ei pidetä todentuntuisina. Suomalaisessa makuhierarkiassa ne ovatkin matalalla. Niitä ei arvosteta eikä niiden tuottamasta mielihyvästäkään puhuta (Alasuutari 1991).

(21)

Epärealistisuuden tunne johtuu saippuaoopperan rakenteesta. Esimerkiksi Ien Angin (1985) mielestä niiden tapahtumat kuvaavat vertauskuvallisesti vaikeita sisäisiä tuntoja. Tästä seuraa niille tyypillinen liioittelu (vrt. myös Feuer 1984). Tällainen kertomistapa on suomalaiselle (realistiselle) katsojalle vieras. Lisäksi saippuaoopperat ovat hyvin amerikkalaisia. Niiden käytännöt poikkeavat huomattavasti kotimaisista sarjoista.

Moraalinen kriitikko

"...jos mää öisin amerikkalainen mää en kehtais ees Suomeen lähettää sellasia [Dallasia ja Dynastiaa] tai mihinkään muuhun maahan. Ei ne tietysti tiiäkkään, että meidän maassa nähäänkään niitä. Mut mihinkään muuhun maahan mää en kehtais antaa sellasta kuvaa meijän maan toiminnasta. Et oltas koko ajan semmosia, et rahalla voitas ostaa jotakin. En mää, minä haluaisin pitää meijän maisemat puhtaina sillä tavalla, et ulkomaalaiset näkis että me ollaan rehellistä kansaa. Ei tämmöstä juonittelevaa ja rahalla ostettavaa. " (pankkitoimihenkilö, synt. 1953, haast. 1985).

"Ja siinähä [Dallasissa] näkyy kanssa se naise asema. Eihän ne käy missään työssä, ne on tämmösiä edustusesineitä, jota öljypohatat tarvihtee, ku ne menee cocktail-kutsuille. Sieviä naisia vieree lirkuttelemaa. " (pankkitoimihenkilö, synt. 1952, haast. 1985).

Samoin kuin realistinen kriitikko, moraalinen kriitikko ei juurikaan katsele saippuaoopperoita. Tästä hän kuitenkin eroaa siinä, että arvostelu perustuu mora alisiin argumentteihin - kie ro udelle, ra han voima lle, häikäilemättömyydelle, vääristyneelle kuvalle yhteiskunnasta. Ohjelmaa saatetaan pitää epätodellisena, kuten ensimmäisestä lainauksesta rivien välistä voi lukea. Tai sitten sitä pidetään realistisena, kuten toisessa lainauksessa. Kiinnostavaa on, että tämä tyyppi on erityisen keskiluokkainen. Keskiluokan naiset näyttävät olevan tarkkoja elämän moraalisesta perustasta - ainakin sellaisen kuvan he haluavat itsestään antaa.

Suomalaiset pitävät ohjelmien realistisuutta suuressa arvossa, mutta he myös arvostavat niiden hyvää moraalista perustaa. Alasuutari (1991) onkin kutsunut tätä suhtautumistapaa eettiseksi realismiksi. Omassa luokittelussa olen kuitenkin halunnut erottaa realismin ja moraalin kritiikin, koska ne mielestäni eroavat selvästi toisistaan. Alasuutarin eettisen realismin tunnusmerkki on, että television katselu kytkeytyy yleisiin moraalisiin periaatteisiin. Jos nämä ovat ristiriidassa keskenään, ohjelmista ei pidetä. Suomalaiset ovat ilmeisesti sisäistäneet protestanttisen etiikan hyvin. Kun muistetaan elämän kovuus, pettymykset voidaan helpommin välttää.

(22)

Saippuaoopperat kuvaavat liian helppoa elämää, joten ne eivät siksi ole arvostettuja. Alasuutarin mielestä erityisesti naiset ovat vastuussa perheen julkisivusta ja sen moraalista. He haluavat antaa hyväksyttävän kuvan perheen ja itsensä katselutottumuksista. He puolustelevat siten helposti saippuaoopperoiden katselua He myös kiinnittävät paljon huomiota ohjelman moraaliin tai sen puutteeseen.

Ei kommentoitavaa

X: "No tänä iltana tulee Dynastia. Se tulee nyt kateltua ..." H: "No tota mitä sä tosta Dynastiasta tykkäät? "

X: "No emmä tykkää."

H: "Mut kuitenki ainaki sillon tällön ..."

X: "Joo, siilon tällön [ku teevee] sattuu olee auki..." (pankkitoimihenkilö, synt. 1946, haast. 1985).

"... lasten seurana joskus istun Dynastiaa katsomassa ihan ihan siinä kun ne kerran sitä haluaa katsoa kun mulla on viistoista vuotias tyttö niin ... katsoo ei ei mitenkään säännöllisesti." (intellektuelli, synt. 1943, haast. 1986).

"No kyll mä tietysti Peyton Placea sillon katoin [ku] mä olin aika pieni." (intellektuelli, synt. 1958, haast. 1986).

Viimeisen ryhmän olen nimennyt ei kommentoitavaa -katselijoiksi. Omassa tutki-muksessaan Alasuutari (1991) kiinnitti huomiota sellaisten haastateltavien puheeseen, jotka sanoivat katsovansa saippuaoopperoita, mutta eivät kommentoineet katsomistaan mitenkään. He olivat siinä mielessä poikkeuksia, että yleensä puhuttaessa saippuaoopperoista ihmisillä on tarve perustella katsomistaan. Niitä kun arvostetaan niin vähän suomalaisessa kulttuurissa. Syyt selittelyn puuttumiseen liittyvät Alasuutarin mielestä siihen, että perheessä tai ystäväpiirissä heidän ei tarvitse perustella katsomistaan. Joko niistä pidetään tai niistä ei välitetä. Ainakin toisessa lainauksessa haastateltavan kotona tuntuu olevan tällainen ilmapiiri. Tytär katsoo saippuaoopperoita ja haastateltava siinä mukana. Yksinasuvat tuntuvat vähemmän puolustelevan saippuaoopperan katsomistaan. Kotona kun sitä ei tarvitse kenellekään selitellä12.

(23)

Taulukosta kahdeksan selviää, miten eri ammattiryhmien naiset sijoittuvat saip-puaoopperan katselija- ja katselemattomuustyyppeihin. Romantikko on tämän aineiston mukaan täysin työväenluokkainen tyyppi. Tarinan katselijoita ja realistisia kriitikkoja löytyi jokaisesta ryhmästä. Nämä suhtautumistavat ovat ilmeisesti varsin yleisiä. Saippuaoopperaa katsellaan sen jännittävän tarinan vuoksi tai sitä ei katsella sen epärealistisuuden takia. Rentoutuja, sosiaalinen katselija ja moraalinen kriitikko olivat keskiluokkaisia tyyppejä. Keskiluokan naisille elämän moraalinen perusta näyttää olevan tärkeää - tai he haluavat antaa itsestään sellaisen kuvan. Toisaalta moraalisia kriitikkoja ei ollut uudemmissa haastatteluissa, mikä saattaa johtua ilmapiirin vapautumisesta, day time ja prime time -sarjojen erosta tai siitä, että vanhemmat haastattelut keskittyivät kirjallisuuden lukemiseen. Tosin uudemmissakin haastatteluissa tuli esille jonkin verran moraalista kritiikkiä13.

Rentoutuminen saippuaoopperan avulla näyttää olevan keskiluokkaisille naisille tavallisin tapa katsella sitä. Tässä on mielenkiintoinen ero työväenluokkaisiin naisiin nähden. Työväenluokkaiset naiset haluavat paeta tylsää arkea, keskiluokkaiset rentoutua. Ilmeisesti tämä johtuu työn laadusta. Työväenluokkainen työ on sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta ja työväenluokkaisilla naisilla on muutenkin ongelmallinen tilanne yhteiskunnassa. Keskiluokkainen työ rasittaa lähinnä vain psyykkisesti, joten halutaan tavallaan nollata ajatukset - "ei tarvii ajatella mitään" tai "saa vain istua siinä". Sosiaalisesta katselijasta ei voi oikein sanoa mitään, kun heitä oli vain pari tässä aineistossa. Keskiluokkainen työ kuitenkin antaa

enem-Taulukko 9. Saippuaoopperan katselijatyypit kolmessa ammattiryhmässä

lektu-työntek. henkilöt henkilöt ellit v.1987 v.1985 v.1993 v.1986 Katselijatyyppi n n n n n % "Hemppeinen romantikko" 4 _-- _-- _-- ₄ ₇ Tarinan katselija ₂ ₅ _-- ₃ ₁₀ ₁₈ Rentoutuja ₁ ₁₀ ₃ _-- ₁₄ ₂₅ Sosiaalinen katselija _-- ₁ ₁ _-- ₂ ₄ Realistinen kriitikko ₁ ₂ ₄ ₃ ₁₀ ₁₈ Moraalinen kriitikko _-- ₄ _-- _-- ₄ ₇ Ei kommentoitavaa _-- ₁ ₁ ₂ ₄ ₇ Ei puhetta saippuaoopp. 1 ₁ _-- ₅ ₇ ₁₃ Yhteensä ₉ ₂₄ ₉ ₁₃ _{55 100}

(24)

män mahdollisuuksia työpaikkakeskusteluille, joten ehkä sen takia sosiaaliset katselijat olivat molemmat keskiluokasta. Intellektuellien tyypittelyä vaikeutti se, etteivät he puhuneet juurikaan saippuaoopperoista. Tosin tämä saattaa ilmaista sinällään jotakin heidän suhtautumisestaan niihin. Niiden katselu ei ole heille joko sallittua tai he eivät muuten niitä halua katsella.

Kirsti Lempiäinen ja Hanna Virtanen (1991) ovat tyypitelleet saippuaoopperoiden katselijoita Bourdieun makuluokituksen perusteella. Bourdieun legitiimiä makua - tiedetään "hyvän" ja "huonon" ero luonnostaan - edustavat saippuaoopperoiden katselijoissa ne, joilla on etäinen suhde tähän lajityyppiin. He seuraavat niitä satunnaisesti, mutta erottavat itsensä voimakkaasti niitä vakituisesti seuraavista. He arvostelevat saippuaoopperoita esimerkiksi fantasian ja melodraaman tarjoamisesta sekä epärealistisuudesta. Legitiimiä makua jäljittelevillä on ristiriitainen suhde saippuaoopperaan. He seuraavat niitä säännöllisesti, mutta arvostelevat niitä, koska niitä "kuuluu” moittia. Populaarin maun ihmisillä on intiimi suhde saippua-oopperoihin. He seuraavat niitä säännöllisesti eivätkä juuri moiti niitä. Heille saippuaoopperalla on syvempiä merkityksiä kuin muille katsojille. Omista tyypeistäni romantikoilla on näillä käsitteillä intiimi suhde saippuaoopperaan. Tarinan katselijoilla, sosiaalisilla katselijoilla ja rentoutujilla on enemmän tai vähemmän ristiriitainen suhde niihin. Tässä on aste-eroja. Jotkut heistä ovat hyvin kriittisiä, jotkut eivät juuri ollenkaan. Etäinen suhde saippuaoopperoihin on kriitikkotyypeillä. Ei kommentoitavaa -tyyppi on siinä mielessä mielenkiintoinen, että siihen kuuluvien katselu ei tunnu olevan missään suhteessa ns. legitiimiin makuun (tai massakulttuurin ideologiaan!14). Nämä haastateltavat eivät sano pitävänsä saippuaoopperoista erityisesti heillä ei toisin sanoen ole intiimiä suhdetta niihin -mutta he eivät niitä arvostelekaan.

Lempiäisen ja Virtasen katselijatyypit muistuttavat Stuart Hallin luokitusta televisiovastaanotosta15. Hallitseva lukutapa saippuaoopperan tapauksessa on legitiimin maun tai massakulttuurin ideologian mukainen. Saippuaoopperat eivät ole sen mukaan hyviä. Neuvottelevat katselijat soveltavat hallitsevaa lukutapaa itselleen sopivalla tavalla. Saippuaoopperan tapauksessa he voivat oikeuttaa katselunsa esimerkiksi sosiaalisilla syillä tai rentoutumisella. Vastustavat katselijat ovat niitä, jotka torjuvat vallitsevan lukutavan. He siis pitävät saippuaoopperaa ongelmattomasti hyvänä. Jos saippuaooppera käsitetään Modleskin mukaan osaksi feminististä estetiikkaa, tällaisessa katselussa on siihen mahdollisuus. Unohdetaan niiden alhainen arvostus ja katsellaan niitä niiden itsensä takia. Niiden sisällöstä saadaan helpotusta omaan vaikeaan tilanteeseen. Samoin rentoutuminen on lähellä feminististä estetiikkaa. Katselun avulla vapaudutaan naisen elämän velvollisuuksista hetkeksi.

(25)

Lähteet:

Alasuutari, Heikki (1991) "The value hierarchy of TV programs, an analysis of discourses on viewing habits". Teoksessa P.Alasuutari, K.Amstrong & J. Kytömäki, Reality and Fiction in Finnish TV viewing. Helsinki: Oy Yleisradio Ab, s. 35-62. Myös teoksessa J. Kytömäki (toim.) (1991) Nykyajan sadut. Joukkoviestinnän kertomukset ja vastaanotto, s. 232-285. Helsinki: Gaudeamus & Oy Yleisradio Ab.

Amstrong, Karen (1991) "Reality and Fiction in Finnish TV Viewing". Teoksessa E. Alasuutari, K. Amstrong & J. Kytömäki, Reality and Fiction in Finnish TV Viewing, s. 5-33. Helsinki: Oy Yleisradio Ab.

Ang, Ien (1985), Watching Dallas. Soap Opera and the Melodramatic Imagination. London: Methuen.

Brunsdon, Charlotte (1981), "'Crossroads'. Notes on Soap Opera". Screen, 22(4), 32-42. Eskola, Katarina (1990) "Kaunokirjallisuuden vastaanoton analyysi ja tulkinta". Teoksessa K.

Mäkelä (toim.), Kvalitatiivisen aineiston tulkinta ja analyysi s. 162-190. Helsinki: Gaudeamus.

Eskola, Katarina (1991) "Kirjallisuus ja audiovisuaalinen kulttuuri kommunikaationa". Teoksessa J. Kytömäki (toim.), Nykyajan sadut. Joukkoviestinnän kertomukset ja vastaanotto, s. 143-192. Helsinki: Gaudeamus & Oy Yleisradio Ab.

Feuer, Jane (1984) "Melodrama, Serial Form and Television today". Screen, 25:1, January/February, 4-16.

Hagen, Ingunn (1993)"The Question of Scientific Criteria for Qualitative Research". Teoksessa J. Bang & K. Lundby (toim.), Media Reception. Proff Papers. Report no. 9, s. 177-198. Department of Media and Communication, University of Oslo. Hobson, Dorothy (1982) Crossroads. The Drama of Soap Opera. London: Methuen London

Ltd.

Hobson, Dorothy (1990) "Women Audiences and the Workplace". Teoksessa M. E. Brown (toim.) Television and Women>s Culture. The Politics of the Popular, s. 61-71. London: SAGE Publications.

Lempiäinen, Kirsti & Virtanen, Hanna (1991) "Se Dallas oli pakko katsoa aina". Teoksessa J. Kytömäki (toim.), Nykyajan sadut. Joukkoviestinnän kertomukset ja vastaanotto, s. 286-319. Helsinki: Gaudeamus & Oy Yleisradio Ab.

Liikkanen, Mirja (1993) "Televisio- ja radio-ohjelmien valinnat". Teoksessa Mirja Liikkanen & Hannu Pääkkönen (toim.), Arjen kulttuuria. Vapaa-aika ja kulttuuriharrastukset vuosina 1981 ja 1991. Kulttuuri ja viestintä 2, s. 69-84. Helsinki: Tilastokeskus.

(26)

Lull, James (1990), 'The Social Use of Television". Teoksessa J. Lull. Inside Family Viewing. Ethnographic research on Television´s Audiences, s. 28-48. London & New York: Routledge. Oksanen, Matti (1986) "Kuvaviestimet suomalaisessa kulttuurissa". Teoksessa K. Heikkinen (toim.),

Kymmenen esseetä elämäntavasta, s. 213-224. Helsinki: Oy Yleisradio Ab.

Press, Andrea L. (1989) "Class and Gender in the Hegemonic Process: Class Differences in Women's Perceptions of Television Realism and Identification with Television Characters". Media, Culture and Society, 11, 229-252.

Press, Andrea L (1990) "Class, Gender and the Female Viewer: Women's Responses to Dynasty". Teoksessa M. E. Brown (toim.), Television and Women's Culture. The Politics of the Popular, s. 158-182. London: SAGE Publications.

Seiter, Ellen & Borchers, Hans & Kreutzner, Gabriele & Warth, Eva-Maria (1989) "Don't Treat Us Like We' re Stupid and Naive": Toward an Ethnography of Soap Opera Viewers". Teoksessa E. Seiter et. al. (toim.) Remote Control. Television Audiences and Cultural Power, s. 223-247. London & New York: Routledge.

Virta, Teija (1994) Saippuaoopperat ja suomalaiset naiset. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 43. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimusyksikkö.

Viitteet:

1

Ks. Virta 1994, 31-32, 36.

2

Vastaisuudessa, kun puhun vanhemmista haastatteluista, viittaan vuosina 1985-1987 kerättyyn aineistoon.

3

Ks. Virta 1994, liite 1.

4

Kun puhun uudemmista haastatteluista, viittaan vuonna 1993 tehtyihin haastatteluihin.

5

Ks. Virta 1994, liite 2.

6

Näitä kysymyksiä pohdin oman tutkimukseni kannalta viimeisessä luvussa. Ks. Virta 1994, 112-116. 7 Ks. Virta 1994, 95. 8 Ks. Virta 1994, 93. 9 Ks. Virta 1994, 97. 10 Ks. Virta 1994, 15. 11 Ks. Virta 1994, 95. 12 Ks. Virta 1994, 67.. 13 Ks. Virta 1994, 82. 14 Ks. Virta 1994, 93. 15 Ks. Virta 1994, 36.