”Pohjoinen mallimaa”: Suomen
työläisnaisliikkeen kansainvälistyminen
Maria Lähteenmäki
Julkaisu: Tuntematon työläisnainen. 1989 Toim. Leena Laine & Pirjo Markkola ISBN 951-9066-31-4
s. 140-161
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.
www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi opiskelijakirjasto-info@helsinki.fi
Maria Lähteenmäki
"Pohjoinen mallimaa" Suomen
työläisnaisliikkeen
kansainvälistyminen
Aluksi
Suomen sosialidemokraattisen naisliikkeen kypsymisprosessi suh-teellisen itsenäiseksi, mutta samalla vahvasti sosialidemokraattiseen puolueeseen kytkeytyneeksi naisliikkeeksi voidaan jakaa kolmeen ke-hitysjaksoon. Ensimmäinen kehitysjakso ulottui vuoteen(1898)jolloin perustettiin ensimmäinen sosialistiseen ohjelmaan nojaava naisosas-to. Ensimmäisessä vaiheessa työläisnaisten rooli oli varsin passiivinen, vastaanottava. Toisen jakson (1898 — 1906) aikana työläisnaisten rooli aktivoitui ja heistä tuli toimijoita. Tähän kehitysjaksoon kuului mm. oman erillisjärjestön, Työläisnaisten liiton (vuodesta 1906 Sosialide-mokraattinen naisliitto) perustaminen vuonna 1900, sitoutuminen tiukasti sosialidemokraattiseen puolueeseen, sosialistisen maailman-katsomuksen vähittäinen omaksuminen sekä irrottautuminen porva-rillisten naisten holhouksesta. Tärkeänä virranjakajana kolmanteen kehitysjaksoon toimi eduskuntauudistus, joka loi sosialidemokraatti-selle naisliitolle uuden, lujasti parlamentaariseen toimintaan nojaa-van luonteen.1
Sosialidemokraattisen naisliiton kansainvälistymiskehitys ajoittui tähän kolmanteen vaiheeseen (1906 — 17), jota on kaikissa aikaisem-min ilmestyneissä historiikeissä ja artikkeleissa pidetty työläisnais-liikkeen hiljaiselona. Naisliitto kuitenkin vahvistui ja itsenäistyi tänä
ai-kana järjestönä samalla kun sen toimintastrategiat täsmentyivät. Tässä artikkelissa keskitytään tarkastelemaan Suomen järjestäyty-neen poliittisen työläisnaisliikkeen toiminnan laajenemista kansain-välisen sosialistisen naisliikkeen piiriin ja suhteiden muotoutumista Saksaan, Pohjoismaihin ja Venäjälle. Samalla luodaan lyhyt katsaus näiden maiden työläisnaisten järjestäytymisen kehityspiirteisiin suo-malaisen mallin hahmottamiseksi. Artikkelin tarkastelunäkökulma on järjestökeskeinen, eli kansainvälistymistä ja sen merkitystä tarkas-tellaan Suomen sosialidemokraattisen naisliiton ja sen johtavien hen-kilöiden näkökulmasta.
Saksalainen malli
Saksan työläisnaisliikkeen juuret olivat porvarillisessa naisliikkeessä. Siellä oli jo vuonna 1865 perustettu naisyhdistys, joka sai heti perus-tamisensa jälkeen laajan kannatuksen. Vuonna 1894 porvarillinen naisliike organisoitui uudelleen ja sille perustettiin uusi yhteistyöelin (Bund Deutscher Frauenvereine). Työläisnaisten varhaisimpia orga-nisaatioita olivat vuodesta 1889 lähtien perustetut naisten agitaa-tiokomiteat, joista ensimmäinen perustettiin Berliiniin.
Porvarillisen ja sosialistisen naisliikkeen pesäero tapahtui 1890-lu-vulla ja sen kärjessä oli sosialistisen naisliikkeen pääideologi, Clara Zetkin. Osa miehisistä työväenjohtajista, mm. August Bebel ja Karl Liebknecht, oli valmis kannattamaan yhteistyötä porvarillisten nais-ten kanssa, mutta sosialidemokraattisen puolueen sisälle ryhmitty-neet naiset vastustivat yhteistyötä kiihkeästi. Voittaakseen puolueen-sa luottamuksen Zetkinin oli tehtävä pesäero hyvin näyttävästi. Sa-malla hän esti työläisnaisliikkeen sulautumisen porvarilliseen nais-liikkeeseen ja omaksui tiukan sosialistisen ohjelman naisten toimin-nan lähtökohdaksi: luokkarintama oli Zetkinin mielestä vahvempi kuin sukupuolirintama.
Sosialistinen naisliike kasvoi nopeasti massaliikkeeksi vuoden 1908 jälkeen. Vuonna 1914 siinä oli 175 000 jäsentä ja porvarillisessa nais-liikkeessä oli noin 250 000 jäsentä. Saksassa oli siis maailman laajin porvarillinen ja sosialistinen naisliike eli siellä oli loistavat edellytyk-set naisemansipaation viemiseksi läpi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut,
sillä saksalaista naisliikettä heikensi sen sisäinen hajaannus. Vuoteen 1908 maan lainsäädäntö esti naisten kuulumisen poliittisiin järjestöi-hin. Niinpä yhteiskunnallisesti aktiiviset naiset olivat liittyneet mitä moninaisimpiin "epäpoliittisiin" järjestöihin, kuten kulttuuri-, hyvän-tekeväisyys-, virkistys- ym. seuroihin, uskonnollisiin yhdistyksiin, äänioikeus- ja siveellisyysseuroihin sekä sosiaalista työtä tekeviin yhdistyksiin.
Saksassa ei perustettu erillistä sosialidemokraattista naisliittoa -ei edes vuoden 1908 lainmuutoksen jälkeen. Tämä liittyi siihen, että naisilla oli vahva asema sosialidemokraattisessa puolueessa, mm. oi-keus nimetä edustajansa puoluekokouksiin ja -neuvostoon (virallises – ti vuoden 1908 jälkeen). Tällaisia etuoikeuksia ei esimerkiksi suomalaisilla työläisnaisilla ollut. Naisten asemaa vahvisti myös vuonna (1891) perustettu oma lehti, Die Gleicheit, josta tuli sittemmin kansainvälisen sosialistisen naisliikkeen yhteinen äänenkannattaja2. Lehdellä oli ansionsa myös Suomen työläisnaisliikkeen herättäjänä - sen kautta nimittäin Saksan työläisnaisliikkeen kokemukset ja toimintamallit välittyivät suomalaisille järjestäytyneille työläisnaisille. Noiden kokemusten tulkkina toimi Hilja Pärssinen.
Hilja Pärssinen kansainvälisten suhteiden luojana
Ensimmäinen Suomen työläisnaisten liiton kosketus saksalaiseen työ-läisnaisliikkeeseen syntyi liittohallinnon siirryttyä Viipuriin vuonna 1902 ja Hilja Pärssisen tultua valituksi sen johtoon. Liitolle tilattiin Die Gleichheit -lehti ja samalla Hilja Pärssinen loi ensimmäiset kon-taktinsa Clara Zetkiniin. Naisliitto oli antanut hänelle tehtäväksi sel-vittää kysymystä naisten suojelulainsäädännöstä ja määritellä naisliiton kanta siihen. Hilja Pärssinen kirjoitti Clara Zetkinille kirjeen ja pyysi tietoja valaisevasta kirjallisuudesta. Zetkin vastasi kirjeeseen ja lähetti samalla vanhoja Die Gleichheitin numeroita, joissa selvitettiin sosialistien suhtautumista naisten ansiotyöhön ja naisten suojelukseen.4 Tämä kirjeenvaihto oli alkuna prosessille, jonka tuloksena Suomen työläisnaisliikkeen teoreetikko, "Suomen clara zetkin", loi pohjan työläisnaisliikkeen toimintaperiaatteille. Ne omaksuttiin pitkälti saksalaisten sosialistinaisten kirjoitusten pohjalta.
Hilja Pärssinen (1876-1935), papin tytär ja kansakoulunopettaja, oli Työläisnaislii-ton puheenjohtaja v. 1902-05, Työläisnaisen toimittaja v. 1907-10, kansanedustaja
v. 1907- 18 ja kansanvaltuuskunnan jäsen v. 1918. Pako Venäjälle, paluu pettyneenä
kotimaahan, vankeus ja kansalaisluottamuksen menetys katkaisivat poliittisen uran. Viimeistä eduskuntakautta (1929-35) leimasivat avioliiton hajoaminen ja sairaus.
Pärssinen julkaisi lukuisia lentovihkosia, joissa hän käsitteli mm. työläisnaisten ää-nioikeutta, köyhien äitien ja lasten huoltoa, koulutusjärjestelmää, uskonvapauttaja työ-väenkysymystä yleensä. Työväenlehtien lukijoille Pärssinen oli tuttu runoilijana (Hilja Liinamaa), joka julkaisi myös viisi runokokoelmaa. (Työväen arkisto)
Hilja Pärssisen luovin ja aktiivisin kausi ulottui kansalaissotaan. Tä-nä aikana hän määritteli Suomen työläisnaisliikkeen paikan kansain-välisessä työläisnaisliikkeessä toimiessaan naisliiton puheenjohtajana (1902— 1905), kansainvälisenä kirjeenvaihtajana, Työläisnaisen toi-mittajana ja kääntäjänä.
Hilja Pärssisellä oli laajan kielitaitonsa ansiosta hyvät mahdollisuu-det seurata kansainvälisiä sosialistisia lehtiä, joita alkoi ilmestyä tiu-haan tahtiin vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä. Erityisen tark-kaan hän näyttää seuranneen Die Gleichheitia sekä ruotsalaista Mor-gonbrisiä. Vuodesta 1906 lähtien Pärssinen alkoi kirjoitella säännöl-lisesti Die Gleichheit'iin Suomen työläisnaisten toiminnasta. Sen li-säksi hän käänsi ja kirjoitti muiden maiden sosialistisesta
naisliikkees-tä ja ulkomailla saaduista kokemuksista Työläisnaiseen sekä välitti pe-riaatteellisista kysymyksistä käytyä keskustelua suomalaisille lukijoil-le.
Kirjoituksissa on selvästi nähtävissä Lily Braunin ja Clara Zetkinin vaikutus, julkaistunhan Braunin kirjanen "Naiskysymys ja sosialide-mokratia" suomeksi vuonna 1906 ja Zetkinin "Nainen ja hänen ta-loudellinen asemansa" vuonna 1907. Niissä molemmissa pohdittiin juuri naisen aseman muutosta perheessä ja yhteiskunnassa kapitalis-tisen talousjärjestelmän vallitessa. Samaa tematiikkaa pohti myös Au-gust Bebelin kirjanen "Naisen asema porvarillisessa ja sosialistisessa yhteiskunnassa", joka käännettiin suomeksi 1908. Bebelin pääteos oli julkaistu suomeksi jo vuonna 1904 "Nainen ja yhteiskunnallinen kysy-mys" -nimisenä ja siitä tuli kaikkein luetuin teoreettinen naisen ase-maa käsittelevä teos niin Suomessa kuin muissakin maissa.5
Varsinaisesti "naiskysymys" löi läpi naisliiton piirissä vuoden 1907) jälkeen. Esikuviaan Zetkiniä ja Braunia mukaillen Pärssinen pohti naiskysymystä vuonna 1907 julkaistussa esseekokoelmassaan: "Ns. naiskysymys astuu historian näyttämölle yhtenä tuloksena siitä suu-resta taloudellisesta mullistuksesta, jonka suurtuotannon kasvaminen sai aikaan. Vasta suurtuotanto vetää naisen ansiotyöhön kodin ulko-puolelle. Se saattaa yläluokan naisen vaatimaan oikeuksiaan so. tilai-suutta opiskelemaan kouluissa ja virkoihin yhteiskunnassa. Niin kauan kun porvarillinen naisliike taisteli naisille em. oikeuksia, ajoi se edistyksen asiaa". Naisten suojelulakeja puolustaessaan Pärssinen lai-naa niinikään esikuviaan: "Vaadittaessa suojeluslakeja lausuvat mm. tässä Saksan naissosialistit rvat Braun ja Zetkin, että naisen toimin-nan ja merkityksen vuoksi perheessä tulee vaatia suojeluslakeja pää-oman-omistajien kurjistusta vastaan.6
Esikuvansa mukaisesti Pärssinen teki myös selvän pesäeron porva-rillisiin naisiin. Vuonna 1903 hän kirjoitti: "Porvarilliset ohjaajat ovat riveistämme pois karisseet ja järjestömme toiminta on puhtaan so-sialidemokratian kannalla".7
Hilja Pärssinen oli siis monessa suhteessa puhdasoppinen Zetkinin oppilas. Hänen uskollisuutensa Clara Zetkinille säilyi työläisnaisliik-keen hajaantumisen jältyöläisnaisliik-keenkin8 ja vielä 1920-luvulla Pärssinen korosti Zetkinin suurta merkitystä kansainväliselle sosialistisella naisliik-keelle. Pärssinen tapasi esikuvansa viimeisen kerran Berliinissä
30-lu-Ida Aalle Kööpenhaminassa v. 1910 pikapiirtäjän kuvaamana. (Laine, Y.K., Suomen poliittisen työväenliikkeen historia III. Helsinki 1946)
vun alussa tutustuessaan Saksan valtiopäiviin.9
Yhteydet ulkomaille avasivat järjestäytyneille työläisnaisille uuden maailman. Hilja Pärssisen ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Stuttgartiin, jossa pidettiin 17.8.1907 ensimmäinen kansainvälinen so-sialistinaisten kokous. Sen päätökset tulivat olemaan suuntaa-antavia tärkeissä naisten oikeuksia koskevissa kysymyksissä, kuten äänioi-keuskysymyksessä. Kokouksen vaatimukseksi tuli yleinen ja yhtäläi-nen äänioikeus sekä miehille että naisille. Suomalaisille työläisnaisil-le oli merkittävä se seikka, että kokouksen toisena sihteerinä toimi Hilja Pärssinen.
Muistellessaan Stuttgartin kokousta Pärssinen kirjoitti: "Omituista kyllä, oli naisten äänioikeus kaukaisessa Suomessa jo toteutunut".10 Tällainen etulyöntiasema hämmensi suomalaiset, varsinkin kun he olivat tottuneet pitämään Saksan naistovereita esikuvinaan, kuten Pärssinen eräässä sähkeessään saksalaisille äänioikeustaistelijoille vakuutti.11Stuttgartin kokouksessa Suomi nousi mallimaaksi.
Merkittäväksi virstanpylvääksi työläisnaisliikkeelle muodostui Kööpenhaminassa 26.— 27.8.1910 pidetty toinen kansainvälinen so-sialistinaisten kokous. Suomesta kokoukseen osallistuivat Ida Aalle, joka oli virallinen edustaja. Miina Sillanpää, Hilda Herrala, Aura Kiis-kinen ja Hilja Pärssinen.12 Kokouksen päätöksiin kuului kansain-välisen naistenpäivän viettäminen äänioikeustaistelun vauhdit-tamiseksi. Euroopassa päivää vietettiin ensimmäisen kerran keväällä 1911, meillä Suomessa 23.2.1913 — tosin vain Työläisnaisen levityskampanjan merkeissä. Varsinaisesti ensimmäiset kansainvälisen työläisnaisten päivän mielenosoitukset ja juhlat pidettiin Suomessa 8.3.1914.13
teki laajan opintomatkan Englantiin ja hänestä tuli matkan jälkeen vannoutunut englantilaisuuden ystävä. Matkan aikana hän aloitti eng-lannin kielen opinnot ja edistyi varsin hyvin — jos on
luottamista niihin useisiin lehtiartikkeleihin, joita hänestä kirjoitettiin.14
Pohjoismaiset yhteydet
Suomen ja muiden pohjoismaiden työväenjärjestöjen yhteydet luotiin jo vuonna 1885, jolloin Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtaja Viktor Julius von Wright teki kuukauden pituisen matkan Ruotsiin ja Norjaan. Varsinaisesti suomalaiset tulivat mukaan pohjoismaiseen työväenjärjestöjen yhteistyöhön vuonna 1901, jolloin Reino Drockila osallistui kuudenteen skandinaaviseen työläiskongressiin Kööpenha-minassa.15Työläisnaisten ensimmäiset yhteydet ajoittuivat suurlak-koaikoihin.
Ensimmäisen varsinaisen edustusmatkan Suomen Työläisnaisten liiton nimissä tekivät Miina Sillanpää ja Ida Ahlstedt elokuussa 1905 Ruotsiin ja Tanskaan. Alunperin Miina Sillanpään piti lähteä matkal-le yksin. Hän sai kuitenkin seurakseen Ida Ahlstedtin, joka katsoi par-haaksi poistua hetkeksi maasta, sillä häntä uhkasi vangitseminen kut-suntalakkoja käsitelleiden puheidensa vuoksi. Tukholmassa naiset pi-tivät esitelmät Tukholman yleisen naisklubin (Stockholms Allmänna Kvinnoklubb) ja naisten ammattiliiton (Kvinnornas Fackförbund) järjestämässä työläisnaisten neuvottelukokouksessa ja hämmäs-telivät ruotsalaisten tietämättömyyttä Suomen oloista. Ahlstedt piti esitelmän Suomen työläisnaisten järjestöistä ja Sillanpää äänioikeusliikkeestä.16
Ruotsin työläisnaisliikkeen juuret olivat 1880-luvulla, jolloin alet-tiin perustaa etupäässä ammatillisia naisosastoja. Naisosastojen joh-tavaksi yhdistykseksi perustettiin vuonna 1892 em. Tukholman ylei-nen naisklubi, joka otti hoitoonsa työläisnaisten järjestäytymisen laa-jemminkin kuin vain Tukholman alueella. Naisten ammattiliitto pe-rustettiin vuonna 1902 organisoimaan naisten ammatillista järjestäytymistä ja sen äänenkannattajaksi luotiin vuonna 1904 Morgonbris-lehti.17
Meillä Suomessa ei ollut erillistä naisten ammatillista
keskusjärjes-töä, vaan vuonna 1907 perustetun Suomen Ammattijärjestön tuli huolehtia myös naisten ammatillisesta järjestäytymisestä.18 Käytännössä se jäi kuitenkin sosialidemokraattisen naisliiton vastuulle.
Naisten äänioikeustaistelu oli ajankohtainen puheenaihe vuosisa-dan alussa kaikkialla. Ruotsissa oli vuonna 1902 perustettu yhdistys naisten poliittisen äänioikeuden puolesta (Föreningen För. Kvinnor-nas Politiska Rösträtt), jonka toiminKvinnor-nassa oli mukana myös sosialide-mokraattisia naisia. Päinvastoin kuin Suomessa, ruotsalaiset porvaris-naiset ja työläisporvaris-naiset päätyivät yhteistyöhön naisten äänioikeuden saavuttamiseksi. Työläisnaisten kannalta yhteistyö ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, vaan asiasta keskusteltiin lukuisissa kokouksissa ja niiden pohjalta päädyttiin yhteistoiminnan kannalle. Tämä yhteistoi-minta ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Naiset saivat Ruotsissa valtiollisen äänioikeuden vasta vuonna 1918 — eli samana vuonna kuin saksalaiset naiset. Norjassa naiset pääsivät ensimmäistä kertaa osallistumaan suurkäräjien vaaleihin vuonna 1909 ja Tanskassa nais-ten äänioikeus toteutui vuonna 1915. Sen sijaan kunnallinen äänioi-keus oli kaikilla edellä mainittujen maiden naisilla aikaisemmin19; Suomessahan vasta vuoden 1917 kunnallislait mahdollistivat naisten osanoton myös kunnalliseen päätöksentekoon.
Suomen erikoinen asema äänioikeuskysymyksessä ei ollut ainoa seikka, joka erotti sen muista maista. Toinen suomalainen erikoispiir-re oli erillisen naisliiton perustaminen puolueen yhteyteen. Ruotsis-sa Tukholman yleinen naisklubi ja naisten ammattiliitto yhdistyivät Ruotsin sosialidemokraattiseksi naisliitoksi vasta vuonna 1920.20 Norjan työväenpuolueen yhteyteen oli perustettu naissihteeristö vuonna 1901. Sitä olivat olleet perustamassa työväenpuolueen nais-yhdistys ja viisi naisten ammattiosastoa. Sihteeristön äänenkannatta-jaksi perustettiin vuonna 1909 Kvinden-lehti.21
Tanskassa, missä työläisnaisten järjestäytyminen oli alkanut hieman aikaisemmin kuin muissa pohjoismaissa eli 1870-luvulla, perustettiin vuonna 1885 erillinen Naisten työväenyhdistys (Kvindelige Arbeider-forbund). Sen perustajat olivat pesijättäriä ja siivoojattaria. Pääpaino oli siis täälläkin ammatillisessa järjestäytymisessä. Työläisnaisten po-liittinen järjestäytyminen kietoutui naisten äänioikeustaisteluun. Por-varilliset naiset olivat yhdessä työläisnaisten kanssa vuonna 1898 pe-rustaneet Tanskan naisten äänioikeusyhdistyksen (Danske Kvinders
Valgretsforbund), josta sosialidemokraattiset naiset erosivat vuonna 1907 perustaen oman äänioikeusyhdistyksen (Socialdemokratisk Kvindevalgretsforening). Tämä yhdistys ehdotti toukokuussa 1908 Tanskan sosialidemokraattiselle puolueelle, että se otettaisiin puolu-een erilliseksi naisjärjestöksi. Puolupuolu-een johto ei kuitenkaan ottanut asiaa edes käsiteltäväkseen. Miehisten työväenjohtajien suhtautumi-nen oli siis päinvastaisuhtautumi-nen kuin Suomessa. Huolimatta puolueensa suh-tautumisesta Tanskan työläisnaiset perustivat marraskuussa 1908 So-sialidemokraattisen Naisyhdistyksen (Socialdemokratisk Kvindefo-rening), joka myöhemmin muutti nimensä Tanskan sosialidemokraat-tiseksi naisliitoksi.22
Miina Sillanpään ja Ida Ahlstedtin elokuussa 1905 tekemän matkan jälkeen — matka keskeytyi Suomessa lähestyvän suurlakon vuoksi23 — vierailut Suomesta etupäässä Ruotsiin ja Tanskaan tihentyivät. Hilja Pärssisen luodessa naisliiton yhteydet Keski-Eurooppaan, Mii-na Sillanpäästä tuli pohjoismaisten suhteiden ylläpitäjä. Hän vieraili mm. vuonna 1907 Tukholmassa pidetyssä naisten ammattikongressis-sa. Niinikään hän oli mukana samana vuonna tehdyllä Suomen ensim-mäisen eduskunnan naisedustajien tutustumismatkalla Ruotsissa ja Tanskassa.24 Jos Hilja Pärssistä voidaan pitää naisliiton teoreetikko-na, Miina Sillanpään toiminta naisliitossa oli hyvin käytännönläheis-tä, eikä hän juurikaan puuttunut teoreettisiin tai opillisiin keskuste-luihin. Juuri näihin käytännön ratkaisuihin hän haki mallia Pohjois-maista, kuten työläisten asumiseen, lastenhuoltotyöhön, ammatillis-ten olojen parantamiseen jne. Toimittaessaan vuosina 1905 — 06 Pal-velijatar-lehteä Sillanpää toi lehden palstoille kuvauksia etupäässä Ruotsin ja Tanskan työläisnaisten oloista.
Vuonna 1906 Palvelijatar-lehti muutettiin Työläisnaiseksi ja Hilja Pärssisen rooli lehden toimituksessa korostui, mikä näkyi myös leh-den linjassa. Käytännönläheisten kertomusten ohella lehdessä saivat palstatilaa laajemmat ja periaatteellisempia teemoja käsittelevät ar-tikkelit. Morgonbris'istä käännettiin suoraan mm. Ellen Keyn suku-puolisiveellisyyttä, naistarkastajien työtä ja naisten työn väärinkäyttöä käsitelleitä artikkeleita sekä Kata Dahlströmin työläisnaisten järjes-täytymisen tärkeyttä ja raittiutta korostaneita artikkeleita. Lisäksi jul-kaistiin myös esimerkiksi Anna Johanssonin tehdasnaisten oloista kertoneita kirjoituksia.
Käännetyt artikkelit käsittelivät siis sellaisia teemoja, jotka olivat läheisiä myös suomalaisille ja joita oli pohdittu liiton perustamisesta lähtien.25
Aina vuoteen 1913 työläisnaisten pohjoismaisten yhteyksien ylläpi-to oli yksipuolisesti suomalaisen osapuolen aktiivisuuden varassa. Vuonna 1912 Mimmi Kanervo osallistui yleiseen skandinaaviseen ko-koukseen Tukholmassa — mikä oli toinen kerta (Stuttgartin jälkeen) kun nainen valittiin puolueen edustajaksi ulkomaiseen kokoukseen.26 Usein heikon edustuksen syynä oli rahapula. Suomalaisilla oli lisäksi kielivaikeuksia, jotka hankaloittivat kokousten seuraamista. Tukhol-massa ollut Työläisnaisen kirjeenvaihtaja Maria Ostroumoff kirjoitti eräästä skandinaavisesta neuvottelukokouksesta, ettei suomalaisia valittu puheenjohtajistoon kielivaikeuksien vuoksi.27 Ruotsin työläisnaisten edustaja osallistui ensimmäisen kerran Suomen sosialidemokraattisten naisten edustajakokoukseen vasta lokakuussa 1913. Edustaja rouva Amanda Frösell piti kokouksessa esitelmän Ruotsin työläisnaisten toiminnasta ja sanoi tulleensa ottamaan oppia suomalaisten haisten eduskuntatoiminnasta.28 Pohjoismaiset yhteydet olivat vähäisiä vuosina 1913 — 17. Tähän passiivisuuteen vaikutti osaltaan se, että Suomen sosialidemokraattisen puolueen mielestä oli keskityttävä pohjoismaisen yhteistyön sijasta enempi kansainvälisen toiminnan seuraamiseen ja yhteistyöhön venäläisten kanssa. Puolue piti pohjoismaista yhteistyötä tärkeänä ammattiyhdistysliikkeen piirissä ja niinpä puolueen kahdeksannen edustajakokouksen päätökseksi tuli, ettei puolue osallistu tuleviin skandinaavisiin kokouksiin.29
Pohjoismainen yhteistyö sai aivan eri puitteet 1920-luvulla sosiali-demokraattisen puolueen yleisen pohjoismaisen suuntauksen myötä. Naisten yhteydet vakiintuivat ja tihentyivät huipentuen 1930-luvulta lähtien pidettyihin pohjoismaisiin sosialidemokraattisiin naisten päiviin.30
Yhteydet emämaahan
Naisliike alkoi järjestäytyä Venäjällä keväällä 1905, jolloin porvarilli-set naiporvarilli-set muodostivat ensimmäisen poliittisen naisyhdistyksen ja Pohtivat erityisiä naisia koskettelevia kysymyksiä kokouksissa, joihin
osallistui myös lukuisasti työläisnaisia. Työläisnaiset — etupäässä ku-tomatyöläiset — olivat osallistuneet lakkotaisteluihin mm. Pietarissa ja Moskovassa jo vuosina 1872 - 78 ja 1894 - 95,31 mutta aika ei ollut vielä tuolloin kypsä naisliikkeen synnylle. Vasta vuoden 1905 vallan-kumoustapahtumat herättivät naisetkin vaatimaan oikeuksiaan. Tsaa-rin manifesti maaliskuussa 1905 jakoi Venäjän vapautusliikkeen kah-tia, mikä heijastui myös naisten jakaantumiseen selkeästi porvaris- ja työläisnaisiin. Porvarilliset naiset haaveilivat poliittisista oikeuksista, joiden saavuttaminen ratkaisisi myös naisten ongelmat. Työläisnaiset sen sijaan näkivät asian laajemmin ja orientoituivat kiinteämmin työ-läismiesten vaatimuksiin 8 tunnin työpäivän puolesta, paremmista työehdoista ja korkeammista palkoista. Työläisnaisten vapautus oli saavutettavissa vain koko työväenluokan vapautuksella.
Kutomatyöläiset nousivat venäläisten työläisnaisten järjestäytymi-sen johtoon. Jo helmikuussa 1905 he lähettivät hallitukjärjestäytymi-sen asettamalle ns. Schidlovskin toimikunnalle vastalauseen, koska naisilta oli evätty vaalioikeus ensimmäiseen ja toiseen duumaan. Vastalauseen yh-teydessä luovutetussa anomuksessa oli noin 40 000 työläisnaisen alle-kirjoitus.
Työläisnaisten ensimmäinen yritys oman organisaation luomiseksi tapahtui keväällä 1906. Tuolloin perustettiin Pietariin työläisklubi, jonka yhteyteen sosialistinaiset järjestivät työläisnaisten toimintaa. Perustetut naisyhdistykset olivat kuitenkin varsin lyhytikäisiä, sillä po-liisi lakkautti ne heti ensimmäisen duuman hajoituksen jälkeen. Jon-kin verran naisia liittyi jäseniksi myös sosialidemokraattiseen puo-lueeseen, ammattiosastoihin ja työväen sivistysjärjestöihin.
Uusi yritys toiminnan järjestämiseksi tapahtui keväällä 1907. Por-variston naisten pitämien kokousten innostamina työläisnaiset muo-dostivat komitean, joka järjesti samana keväänä kaksi kokousta ja syk-syllä yhden kokouksen. Nämä olivat ensimmäiset työläisnaisten ko-koukset, joissa pohdittiin naiskysymystä sosialidemokraattiselta kan-nalta. Perustettuun komiteaan kuului kutomatyöläisiä, ompelijatta-ria, tupakkatyöläisiä ja muutamia sivistyneistöön lukeutuneita sosiali-demokraattisia naisia. Komitea avasi Pietarissa lokakuussa 1907 työ-läisnaisklubin, jota naiset itse johtivat. Jäseniä ilmoittautui heti yli 200. 15 kopeekan jäsenmaksusta he saivat kuunnella neljä kertaa viikossa esitelmiä ja käydä sunnuntaisin klubin järjestämissä iltamissa.
Huo-neistossa oli myös pieni kirjastoja ravintola. Puolivuotisen toiminnan jälkeen klubin tarkoituksesta syntyi erimielisyyksiä. Osa sosialistimiehistä ja -naisista piti sen toimintaa päämäärättömänä ja vähitellen klubi muuttui tavalliseksi työläisnaisten sivistysjärjestöksi.
Ratkaisevan käänteen työläisnaisten heräämiselle laajempaan joukkotoimintaan antoi joulukuussa 1908 pidetty laaja yleisvenäläi-nen naiskongressi. Kongressi oli puhtaasti porvarisnaisten järjestämä, mutta työläisnaiset päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen agitoidak-seen sosialistien näkemyksiä. Kävi kuitenkin pian ilmi, että yhteistyö porvarillisten naisten kanssa ei käynyt päinsä. Kokouksessa hylättiin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vaatimus eikä työläisnaisilla ollut muuta mahdollisuutta kuin poistua sieltä. Kokous selkiytti työläisten omaa asemaa ja herätti erityisesti työläismiehet pohtimaan nais-kysymystä. Tähän heräämiseen vaikutti — samoin kuin Suomessa — kansainvälisen sosialistisen naisliikkeen järjestäytyminen. Venäjällä alettiin perustaa mm. ammattiosastoihin erityisiä naisagitaatiotoimi-kuntia, joiden tehtävänä oli valistustoiminnan järjestäminen naisten keskuudessa.32 Kiristynyt valtiollinen tilanne, tiukka sensuuri ja yhä lisääntyneet vangitsemiset hidastivat kuitenkin alkanutta järjestäyty-mistä, eikä laajasta työläisnaisliikkeestä Venäjällä voi puhua ennen kuin vallankumousvuoden 1917 tapahtumien yhteydessä. Helmikuussa 1917 naiset lähtivät joukoittain kaduille vaatien leipää ja rauhaa.33
Venäläisen työläisnaisliikkeen kiistaton johtaja oli Aleksandra Kol-lontai, joka piti aktiivisesti yhteyttä kansainväliseen sosialistiseen naisliikkeeseen. Hän osallistui mm. 1907 Stuttgartin ja 1910 Kööpen-haminan kokouksiin ja nousi pian Clara Zetkinin rinnalle kansainvä-lisen työläisnaisliikkeen johtoon ja suomalaisten työläisnaisten toi-seksi idoliksi.
Suomalaisten työläisnaisten ensimmäiset yhteydet Venäjälle luotiin vuosisadan vaihteessa aktivistien maanalaisen järjestön eli kagaalin kautta. Vuoden 1905 alussa työläisaktivisteja oli noin 6 000, joista puolet oli Helsingissä.34 Aktivistit hankkivat aseita ja välittivät niitä sekä kiellettyä kirjallisuutta. Naisten tehtävänä oli etupäässä kirjalli-suuden levitys, säilyttäminen ja salaisten kokousten järjestäminen. Naisten oli helppo jakaa lentolehtisiä käydessään venäläisillä kasar-meilla tanssiaisissa — heitä ei osattu epäillä. Työläisaktivisteista mm. helsinkiläinen Mandi Lehtosalo jakoi kiellettyjä lentolehtisiä
venäläi-sille sotilaille. Lentolehtiset hän oli saanut suomalais-venäläisiltä Ost-roumoffin sisaruksilta.
Naisliiton puheenjohtajana vuosina 1900 — 1902 toiminut Ida Ahl-stedt järjesti salaisia kokouksia ja säilytti kiellettyä kirjallisuutta ravin-toloissaan Kotkassa sekä sittemmin Helsingissä, minkä takia häntä mm. pahoinpideltiin ja hänen kotiinsa ja ravintoloihinsa tehtiin lukui-sia kotietsintöjä. Taloudellisesti toiminta oli tuhoisaa, sillä Ahlstedt menetti asiakkaansa ja joutui puille paljaille. Hän lainasi myös passi-aan pakolaisille, kuten monet muutkin työläisnaisliiton johtonaiset, jotka olivat aktivistien toiminnassa mukana. Erityisesti autettiin viro-laisia pakoviro-laisia, niinpä ennen suurlakkoa Ahlstedt lainasi passiaan virolaisen sosialistin Mihkel Martnan vaimolle, joka pakeni Ruotsin kautta Saksaan. Suurlakon jälkeen Mimmi Kanervo lainasi samaisel-le rouvalsamaisel-le passin uudelsamaisel-le pakomatkalsamaisel-le. Aktivistien toiminnassa oli-vat työläisnaisliitosta mukana mm. Maria Laine, Sandra Reinholds-son (Lehtinen), Mimmi Komulainen, Aura Kiiskinen ja Hilja Pärssi-nen.36
Maanalaiseen tsaarinvastaiseen toimintaan osallistuneet Ost-roumoffin sisarukset Vera, Ljuba ja Maria muodostivat renkaan nais-liiton jäsenten ja Venäjän vallankumouksellisten välillä. Sisaruksista vanhin, Vera (s. 1877), oli heistä aktiivisin. Hän kuului Suomen So-sialidemokraattiseen puolueeseen, osallistui aktiivisesti puolueko-kouksiin sekä naisliiton edustajakopuolueko-kouksiin ja korosti tsaarinvastais-ta tsaarinvastais-taistelua vaikkapa porvarillisten ryhmien kanssa yhteistyössä.37
Vera ja Ljuba Ostroumoff tuomittiin tsaarinvastaisesta toiminnas-ta Siperiaan viideksi vuodeksi vuonna 1911. Suomen työläisnaisten liittohallinto osoitti myötätuntoaan lähettämällä heille karkoituspaik-kaan Työläisnaisen vuosikerran 1911.38 Myös Suomen Sosialidemo-kraattinen puolue avusti sisaruksia maksamalla osan heidän oikeu-denkäyntikuluistaan.39 Maria Ostroumoff vangittiin niinikään vuonna 1910, mutta hän pääsi pakenemaan mm. työläisnaisaktivistien avulla Ruotsiin, mistä hän vuosina 1912 — 13 kirjoitti Työläisnaiseen nimi-merkillä M.O. Erityisesti hän kertoi Ruotsin tapahtumista, mutta vie-raili myös Tanskassa sekä otti kantaa Venäjän tapahtumiin. Maria Ostroumoff siirtyi sittemmin Ruotsista Yhdysvaltoihin.40
Vapauduttuaan vankilasta Vera Ostroumoff jäi Moskovaan, jossa hän toimi vuonna 1918 suomalaisten punaisten pakolaisten tulkkina
ja oppaana. Juuri niihin aikoihin Hilja Pärssinen tapasi vankeudessa sairastuneen ja vanhentuneen Vera Ostroumoffin. Pärssinen piti Ost-roumoffia erityisen rohkeana naisena, joka ymmärsi suomalaisen työ-väenliikkeen tilan paremmin kuin muut venäläiset, koska hän oli ol-lut niin kauan Suomessa. Samalla Pärssinen huonoihin kokemuksiin-sa nojaten epäili hänenkaltaistenkokemuksiin-sa sosialistien kohtaloa Venäjän val-lankumouksen jälkeisissä oloissa. Ljuba Ostroumoff siirtyi sisarensa Marian tavoin ulkomaille vankeudesta vapautumisensa jälkeen.41
Suomen ja Venäjän työläisnaisten yhteyksien tiivistyminen näkyi Suomen sosialidemokraattisen naisliiton edustajakokouksissa. Viipu-rissa 8. — 10.10.1906 pidetyssä ylimääräisessä edustajakokouksessa oli ensimmäistä kertaa vieraina kolme venäläistä naista, nimittäin tohto-ri Margatohto-rita Margulies, rouva Anna Gurewitch ja neiti Eugenie Rud-neff. Venäläiset edustajat onnittelivat suomalaisia naisia äänioikeu-desta ja tervehtivät heitä "vapaan kansan vapaina naisina", jotka olivat esimerkkinä venäläisille naisille.42 Huhtikuussa 1907 pidetyssä työ-läisnaisten neuvottelukokouksessa oli niinikään kaksi venäläistä nais-ta seuraamassa kokousnais-ta.43
Vuoden 1913 edustajakokoukseen tuli suomalaisia lämmittänyt sähke Aleksandra Kollontailta Lontoosta. Kollontai rohkaisi suoma-laisia naistovereita taisteluun Suomen itsehallinnon ja vapauden puo-lesta. Hän kirjoitti olevansa ylpeä suomalaisesta verestään, jonka oli perinyt äidiltään ja mielellään lukeutuvansa suomalaisiin. Samalla hän toiveikkaasti ennusti vallankumouksellisia aikoja: "Ettekö tunne jo lähestyvän myrskyn kohinaa!"44
Aleksandra Kollontain vangitseminen vuonna 1917 otettiin suoma-laisten työläisnaisten keskuudessa järkytyksellä vastaan. Naisliiton ja sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän naisjäsenten nimissä lähe-tettiin Kollontaille tervehdys, jossa häntä pidettiin pätevämpänä kuin ketään muuta venäläistä naista istumaan Venäjän tulevassa kansan-edustuslaitoksessa ja laatimaan lakeja äitiyssuojelusta ja vakuutukses-ta, turvattomien lasten huollosta jne. Vangitsijoita syytettiin kunnot-tomiksi vastavallankumouksellisiksi, jotka olivat tempaisseet Kollon-tain vihansa uhriksi.45
Sosialidemokraattinen naisliitto lähetti myös maaliskuussa 1917 sähkeen Venäjän vallankumouksellisille naisille ja kotiin palaaville Vapaustaistelijoille kiittäen venäläisiä naisia, jotka toiminnallaan
oli-vat "valloittaneet myös Suomen työväelle valtiollisen vapauden". Säh-ke oli naisliiton ensimmäinen kannanotto Venäjän vallankumousta-pahtumiin.46
Vallankumoustapahtumat ja Suomen kansalaissota muuttivat tilan-netta myös suomalaisten ja venäläisten naisten suhteissa. Neuvosto-Venäjän työläisnaisten olot saivat nyt aivan uuden kiinnostavuuden suomalaisten sosialistien ja kommunistien keskuudessa ja niinpä va-semmistososialistien lehdet Työläisnainen, Uusi Työläisnainen ja Työläis-ja Talonpoikaisnaisten Lehti julkaisivat runsaasti kirjoituksia Neuvosto-Venäjältä. Sosialidemokraattinen Toveritar liittyi ns. skan-dinaaviseen suuntaukseen ja keskittyi enemmän esittelemään länsi-maisen sosialidemokratian saavutuksia.
Pohjoinen mallimaa
Eittämättä suomalainen työläisnaisliike nousi saavutetun äänioikeu-den ansiosta esimerkiksi muille äänioikeuttaan havitteleville sosialis-tisille naisille — niin idässä kuin lännessäkin. Olivatko suomalaiset työläisnaiset sitten ansainneet mallin asemansa, vai oliko se vain an-siotonta arvonnousua, ulkoisten tekijöiden tuoman äänioikeuden nostattama harha?
Oliko suomalaisilla työläisnaisilla edes teoreettisia mahdollisuuk-sia olla mallina esimerkiksi Saksan työläisnaisille? Verrattaessa Sak-san ja Suomen sosialidemokraattisten puolueiden naisjäsenten luku-määriä, havaitaan, että Suomessa naisten osuus oli esimerkillisen suu-ri:47
Vuosi Saksa Suomi 1906 1,7 22,3 1907 2,0 22,9 1908 5,0 23,6 1909 9,8 25,2 1910 11,5 23,8 1911 12,9 23,4 1912 13,4 22,5 1913 14,4 23,1 1914 16,1 20,7 1916 24,8 20,5 1919 20,4 28,8
Saksan sosialidemokraattisessa puolueessa naisten osuus nousi tasai-sesti erityitasai-sesti vuoden 1908 jälkeen, jolloin mahdollistui naisten kuu-luminen poliittisiin järjestöihin. Suomessa sen sijaan naisten osuus py-syi suhteellisen tasaisena. Vuoden 1919 hajaannuksen ilmapiirissä naisten lukumäärä kasvoi. Naisten suuri määrä Suomen sosialidemo-kraattisessa puolueessa oli erikoista verrattuna myös Ruotsin tilan-teeseen: vuonna 1906 Ruotsin sosialidemokraattisessa puolueessa oli naisia vain 7,7 prosenttia eli noin 5 00048, Suomessa naisjäseniä oli noin 19 000. Lukumääräisesti Saksan sosialidemokraattinen naisliike oli massaliikettä; kun vuonna 1906 naisten lukumäärä puolueessa oli noin 6 500, oli se vuonna 1908 jo liki 30 000 ja vuonna 1919 yli 200 000. Suomessa naisten määrä vaihteli 10 000 - 20 000 välillä.
Suomalaiset naiset olivat siis yllättävän aikaisin järjestäytyneitä ja siten kelpasivat mainiosti esimerkiksi. Jo vuonna 1900 sosialidemo-kraattisessa puolueessa oli naisten prosentuaalinen osuus 17,5 ja 1905 21,1 prosenttia, joten naisliiton perustaminen ja äänioikeus eivät mer-kittävästi lisänneet naisten prosentuaalista osuutta puolueessa. Pi-kemminkin syitä suomalaisten työläisnaisten suureen määrään on et-sittävä 1890-luvun tilanteesta: työväenliikkeen itsenäistyessä naisia tarvittiin aivan uudella tavalla täydentämään rintamaa. Porvarillisen naisliikkeen pyrkimys saada työläisnaiset riveihinsä ja Saksassa samoi-hin aikoisamoi-hin Clara Zetkinin pesäero maansa porvarisnaisista49 sai työ-väenjohtajat Suomessa entistä enemmän rekrytoimaan naisia puolueeseen. Toiminnan tehostamiseksi kiirehdittiin erillisen naisliiton perustamista, mistä tulikin työläisnaisjohtajien koulutuspaikka. Vuosisadanvaihteessa myös aktivistien toiminta kouli työläisnaisia yhteiskunnalliseen toimintaan.
Kuinka sosialidemokraattiset naiset sitten pääsivät vaikuttamaan puolueessaan? Naisedustajien prosentuaalinen osuus oli Saksan ja Suomen sosialidemokraattisten puolueiden puoluekokouksissa:50
Vuosi 1899 1901 1903 1904 1905 1906 1909 Saksa Suomi 2,0 4,7 3,5 14,0 3,4 11,6 5,3 4,8 4,7 9,1 7,7 7,8 5,1 4,0
1911 8,9 10,3 1913 7,2 9,6 1917 2,5 13,2 1919 10,1 15,1
Ruotsissa ja Tanskassa naisten osuus sosialidemokraattisten puolueiden edustajakokouksissa pysytteli hyvin alhaisena. Vuosien 1891 ja 1894 edustajakokouksissa ei Ruotsissa ollut ainuttakaan naisedustajaa. Vuoteen 1911 tultaessa naisedustajien osuus oli ollut korkeimmillaan vuonna 1908, jolloin heitä oli 4,1 prosenttia edustajista. Tanskassa naisten osuus pysytteli yhtä alhaisissa lukemissa.
Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajakokouksissa naisedustajien prosentuaalinen osuus oli siis suurin. Saksassa vain vuosien 1904 ja 1909 edustajakouksissa oli suhteellisesti enemmän naisia kuin Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajakokouksissa. Kaikenkaikkiaan naisten osuus oli kuitenkin vähäinen niin Suomessa kuin muuallakin. Työväenpuolueita voi siis oikeutetusti sanoa "miehisiksi".
Suomalaisten työläisnaisten ammatillinen järjestäytyminen ei ollut sekään kaikkein heikointa. Naisten prosentuaalinen osuus Suomen Ammattijärjestössä ja Saksan Vapaassa Ammattiliitossa oli 1910-lu-vulla seuraava:
Vuosi 1912 1913 1914 1915 1916 1917 1918 1919
Esimerkiksi Ruotsin keskusammattijärjestössä (LO:ssa) oli vuonna 1912 vain 5,1 prosenttia naisia54. Saksan Vapaassa Ammattiliitossa naisten osuus kasvoi tasaisesti vuoteen 1918. Vuonna 1919 naisten osuus hieman laski ja jäi 1920-luvulla noin 20 prosenttiin. Näin Suomen ja Saksan naisten osuudet keskusammattijärjestöissä
tasaantui-vat samansuuruisiksi.55
Suomalaisten työläisnaisten ammatillinen järjestäytyminen ei siis jäänyt jälkeen muiden maiden tilanteesta, vaikka pääpaino naisten organisoinnissa pantiin poliittiselle järjestäytymiselle ja naisten ammatillinen valistaminen sai sosialidemokraattisessa naisliitossa olosuhteiden pakosta toissijaisen aseman.
Lopuksi
Kansainvälistymisen merkitys Suomen työläisnaisliikkeelle oli vahvistava ja vapauttava. Pitkä eroprosessi porvarillisen naisliikkeen holhouksesta, joka oli alkanut jo 1890-luvulla, oli käyty loppuun viimeistään vuosien 1905 ja 1906 tapahtumien yhteydessä. Eroprosessin lähtökohtana voidaan pitää vuotta 1898, jolloin perustettiin ensimmäinen sosialistiseen ohjelmaan nojaava naisosasto, Helsingin Työväenyhdistyksen naisosasto. Karkeasti voidaan sanoa, että mitä vanhoillisempi porvarisnainen oli, sitä aikaisemmassa vaiheessa hän lakkasi ymmärtämästä työläisnaisten pyrkimyksiä. Ja päinvastoin: mitä tietoisempi työläisnainen oli sosialistisesta ohjelmasta, sitä aikaisemmin hän irtisanoutui yhteistyöstä porvarisnaisten kanssa. Niinpä Hilja Pärssinen teki selkeän pesäeron porvarilliseen naisliikkeeseen jo vuonna 1903, kun taas Miina Sillanpää oli vielä vuonna 1906 yhteistyössä heidän kanssaan.
Henkistä irtautumista porvarillisesta naisliikkeestä vahvisti ja sen sinetöi kansainvälisen sosialistisen naisliikkeen Suomen työläisnaisliikkeelle osoittama lämmin ja innostunut tuki. Se nosti Suomen työläisnaisliikkeen profiilia, valoi siihen itseluottamusta ja suuntasi sen kiinnostuksen laajemmin naiskysymykseen. Kiinnittyminen yhä tiukemmin kansainväliseen sosialistiseen naisliikkeeseen johti myös naisliiton ja sosialidemokraattisen puolueen tehtävien uudelleenarviointiin. Naisliiton toiminta-kentäksi määriteltiin tiukasti naisten ja lasten etujen ajaminen parlamentaarisin keinoin puolueen ohjelman mukaisesti56. Tällaisella selkeällä tehtävänmäärittelyllä vältyttiin Suomessa naisliiton ja puolueen välisiltä ristiriidoilta, joita muissa maissa oli ollut hyvinkin paljon57.Sosialidemokraattisesta naisliitosta muovautui suhteellisen itsenäinen organisaatio
Saksa Suomi 8,7 8,4 8,9 12,3 10,1 11,6 15,3 10,1 19,2 11,4 24,3 -25,4 -21,8 18,6
valitsi itse virkailijansa, hoiti itse taloutensa ja määritteli itse toimin-tastrategiansa.
Euroopan työläisnaisliikkeessä orastaneita suuntaerimielisyyksiä ei Suomen sosialidemokraattisessa naisliikkeessä tiedostettu ennenkuin vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä ja niiden myötä päättyi ns. yh-tenäisyyden kausi Suomen työläisnaisliikkeen historiassa.
LÄHDEVIITTEET
1 Esitetty periodisointi perustuu tekeillä olevaan tutkimukseeni Suomen työläis-naisliikkeestä 1918-30.
2 Saksan sosialidemokraattisesta naisliikkeestä ks. Niggemann, Heintz, Emanzipa-tion zwischen Sozialismus und Feminismus. Die Sozialdemokratische Frauenbe-wegung im Kaiserreich. Wuppertal Hammer 1981, 38-41, 51, 59, 61, 224-225; Evans, Richard J., Bourgeois Feminists and Women Socialists in Germany 1894 — 1914. Lost Opportunity or Inevitable Conflict? Women's Studies Int. Quart. 1980. Voi. 3, 356 — 370. Clara Zetkin kirjoitti pyynnöstä N.R. af Ursinille kirjeen tam-mikuussa 1906, jossa hän kertoi elämänvaiheistaan. Kirje julkaistiin Työläisnaisen Syyslehdessä I 1917,6 — 7. Saksan sosialistien näkemyksestä naiskysymykseen ks. Lumme, Terhi, Naiskysymyksestä Marxin ja Engelsin ajattelussa. Teoksessa Nai-nen, järki ja ihmisarvo. Helsinki 1986, 295 — 349.
3 Hilja Pärssisen elämänkaaresta ks. Kilpi, Sylvi-Kyllikki, Hilja Pärssinen. Tiennäyt-täjät 1. Rauma 1967, 123 — 161 sekä Kilpi, Sylvi-Kyllikki, Suomen työläisnaisliik-keen historia. Pori 1953, 53-60,153,164.
4 Pärssinen, Hilja, Sosialistisen naisliikkeen kansainvälisyys. Teoksessa Naiset ja so-sialidemokratia Suomessa, 25-vuotismuisto. Helsinki 1925, 6.
5 Pärssinen, Hilja, Kotityön suojelus. Eteenpäin, Kalenteri kansalle II. 1905. Tam-pere 1904.
Pärssinen, Hilja, Naiset mukaan. Vähän äänioikeutusasiasta. Lentokirjasia työvä-elle VI. Kotka 1905.
Pärssinen, Hilja, Porvarit työläisten avioliiton ja perheen vihollisina. Sosialidemo-kraattisia vaalijulkaisuja no.13. Helsinki 1908.
Braun, Lily, Naiskysymys ja sosialidemokratia. Sos.dem puoluehallinnon kirjasia no 9. Helsinki 1906.
Zetkin, Clara, Nainen ja hänen taloudellinen asemansa. Viipuri 1907. Bebel, August, Naisen asema porvarillisessa ja sosialistisessa yhteiskunnassa. Pori 1908. Bebel, August, Nainen ja yhteiskunnallinen kysymys. Viipuri 1904. Bebelin "Naista" luettiin myös osastotasolla. Ks. esim. Vaasan työväenyhdistyksen äitien-toimikunnan pöytäkirja 21.10.1907. Sig. 362.86. TA.
6 Pärssinen, Hilja, Kysymyksiä sosialidemokratian alalta. Hancock. Michigan 1907. 29, 44— 45. Naisliitossa alettiin pohtia laajemmin naisen asemaan liittyviä kysy-myksiä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mikä on selvästi nähtävissä Työläisnais-ta Työläisnais-tai edusTyöläisnais-tajakokousten teemoja tutkitTyöläisnais-taessa.
7 Eteenpäin. Kalenteri kansalle 1904. Tampere 1903, 43.
8 Työläisnaisen syyslehti II, 20.10.1917,8; Työläisnaisen syyslehti 1,1917,14. 9 Pärssinen, Hilja, Clara Zetkin poissa, Toveritar no 15 -16,1933, 212 - 214. 10 Pärssinen, Hilja, Kun sosialistinen naisten kansainvälinen yhteys perustettiin,
25-vuotismuisto. Toveritar no 19 — 10.1932,269 — 270; Pärssinen, Hilja, Sosialistisen naisliikkeen synty ja kehitys. Toveritar no.4 — 5, 53,193.
12 Sos.dem.naisliittotoimikunnan pöytäkirja 3.2.1910 ja 21.6.1910. Sig. 362.86. TA. 13 Hentilä, Marjaliisa — Lähteenmäki, Maria, Kansainvälinen naistenpäivä. Käsi.
kirjoitus. Tekijöiden hallussa.
14 Hilja Pärssisen arkisto, lehtileikekokoelma. sig 92. TA.
15 Lahtinen, Esa — Lähteenmäki, Maria, Suomalaiset pohjoismaisessa työväenjär. jestöjen yhteistyössä vuoteen 1939. Sosialistinen Aikakauslehti 4. 1986, 47 — Sama ruotsiksi Arbetarhistoria nr 42, 2,1987, 20 — 24.
16 Ida Aalle-Teljon haastattelu. Y.K. Laineen kokoelma, kansio 4, TA; Palvelijatar no 7-8.1905, 69-71; Palvelijatar no 9-10.1905,109-112.
17 Flood, Hulda, Den socialdemokratiska kvinnorörelsen i Sverige. Stockholm 1939, 7-13,37-38,45. SAJ:n toimintaohjeet naisjaostolle, kirje 8.11.1924. Sig. 331.88. TA.
18 Flood 1939, 54-59,61,83. 19 Ibid., 141.
20 Clayhills, Harriet, Kvinner og klassekamp. Oslo 1972, 70, 82.
21 Dahlerup, Drude, Zur Frage der selbständigen Organisierung der Sozialistischen Frauen. Internationale Tagung der Historiker der Arbeiderbewegung (XIV. Lin-zer Konferenz 1978) Teil II. Wien 1980, 442-449.
22 Ida Aalle-Teljon haastattelu. Y.K. Laineen kokoelma, kansio 4, TA. 23 Työläisnainen 25.-26.2.1907, 55.
24 Katso Palvelijatar-lehden sisällysluettelo vuodelta 1906. Työläisnainen 1906 Jou-lukuu, 18. Työläisnaisen sisällysluettelot 1909 — 13. Työläisnaisten liiton edustaja kokousten keskustelukysymykset, katso Työläisnaisten edustajakokousten pöytä-kirjat 1900,1902,1905,1906.
25 Lahtinen, Esa — Lähteenmäki, Maria 1986,50. 26 Työläisnainen 12.9.1912,284.
27 Sos.dem. naisliiton edustajakokouspöytäkirja 23.-25.10.1913. Porvoo 1914,32. 28 Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 8. edustajakokouksen pöytäkirja
26.10.-1.11.1913. Tampere 1914,105-106. 29 Lahtinen, Esa — Lähteenmäki, Maria 1986, 54.
30 Naistyöntekijäliikkeen historiasta Venäjällä. Työläisnaisen Kevätlehti no 4.1920, 56-57.
31 Kollontay, Aleksandra, Työläisnaisliike Venäjällä. Työläisnaisen Kevätlehti IV 1910,2-5.
32 Naistyöntekijäliikkeen historiasta Venäjällä. Työläisnaisen Kevätlehti no 4.1920 56-57.
33 Tuomisto, Tero, Tienraivaajan osa. Sata vuotta Helsingin Työväenyhdistyksen historiaa 1884-1984. Helsinki 1984,170-171.
34 Mandi Lehtosalon haastattelu. Y.K. Laineen kokoelma, kansio 4. Sig. 92. TA; Ma-ria Laineen haastattelu. Y.K. Laineen kokoelma, kansio 9. Sig. 92. TA. 35 Ida Aalle-Teljon haastattelu. Y.K. Laineen kokoelma, kansio 4, Sig. 92. TA;
Ma-ria Laineen haastattelu. Y.K. Laineen kokoelma, kansio 9. Sig. 92. TA. 36 Vankilassa. Uuden Ajan Kynnyksellä. Suomen Työväen Joulualbumi XI 1908
Helsinki 1908,111 -112; Soikkanen, Hannu, Kohti kansan valtaa I. Vaasa 1975, 132,141; Työläisnainen 25,11.1908, 275.
38 Osuuskunta Työläisnaisen hallinnon pöytäkirja 18.3.1912. Osuuskunta Työläis-naisen avustajaluettelot. Sig. 655. TA.
39 E.Ostroumoffin kirje K. H. Wiikille heinäkuussa 1911. Sig. 92. TA.
40 Osuuskunta Työläisnaisen pöytäkirjat 10.1. ja 9.5.1912 ja 5.1.1913. Sig. 655. TA; Työ 30.9.1910.
41 Pärssinen, Hilja, Vera Ostroumow. Uuden Työläisnaisen Joululehti 1921, 6— 7; Kilpi, Sylvi-Kyllikki 1953,144.
42 Työläisnaisten ylimääräisen edustajakokouksen pöytäkirja 8. — 10.10.1906. Viipu-ri 1906,45-47.
43 Työläisnainen. Huhtikuu 1907,119.
44 Sos.dem. naisliiton 7.edustajakokouspöytäkirja 23. — 25.10.1913. Porvoo 1914, 6 — 7.
45 Työläisnaisen syyslehti 1.1917,14.
46 Työmies 26.3.1917, 1; Ks. Sos.dem. naisliiton arkisto, Kirjeitä 1917, sig. 362. 86. TA.
47 Niggemann 1981, 78; Suomen Sos.dem. puolueen puoluetilastot 1906 — 1919. sig. 329.5. TA; Albrecht, Willy - Boll, Friedrich - Bouvier, Beatrix W. - Leuschen-Seppel, Rose-Marie — Schneider, Michael, Frauenfrage und deutschen Sozial-demokratie vom Ende des 19. Jahrhunderts bis zum Beginn der zwanziger Jahre. Teoksessa Der Neanderberg. Beiträge zur Emanzipationsgeschichte des 19. und 20.Jahrhunderts, Borneman, Ernest (toim.), Frankfurt 1983,112-113.
48 Carlsson, Christina, Kvinnosyn och kvinnopolitik. En studie av svensk socialdemokrati 1880-1910. Arkiv avhandlingsserie 25. Lund 1986,190.
49 Ks. esim. Niggemann 1981,366.
50 Suomen Sos.dem. pu olueen edustajakokouspöytäkirjat 1899— 1919. Edustajaluettelot; Albrecht... 1983,114.
51 Carlsson 1986,191.
52 Dahlerup 1980, Tabelle 6, 479.
53 Ahlbrecht... 1983, Tabelle 8,113; Suomen Tilastollinen Vuosikirja 1920. Helsinki 1921. 270.
54 Carlsson 1986,191.
55 Ahlbrecht...l983, Tabelle 8,113; Suomen Tilastollinen Vuosikirja 1932. Helsinki1933, 280.
56 Ks. Työläisnaisten ylimääräisen edustajakokouksen pöytäkirja 8. — 10.10.1906.Uudet säännöt, 42.
