Uskonnonvapauslaki ortodoksiselta kannalta
Kirkon periaattellis-historiallinen näkemys ja uskonnonvapaus
Teologinen aikakauskirja 6/2001
Nikeas Metropoliitta Johannes
Julkaisija: Helsinki. Teologinen julkaisuseura, 1896- .
Sarja:
Teologinen aikakauskirja 6/2001. 106. vuosikerta.
ISSN 0040-3555. s. 529-533.
Verkkojulkaisu: 2002
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa
kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden
lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa selata
verkossa. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa
omaan käyttöön muutamia kappaleita.
Uskonnonvapauslaki ortodoksiselta kannalta
Kirkon periaatteellis-historiallinen näkemys ja uskonnonvapaus
NIKEAN METROPOLIITTA JOHANNES
Ennen kuin esitän näkökohtia nyt ajankohtaisesta us-konnonvapauslakiesityksestä lienee paikallaan koet-taa jossain määrin tehdä selkoa ortodoksisen kanoni-sen tradition tämän kysymykkanoni-sen taustaksi soveltu-vista säädöksistä. Uskonnonvapaus sanan nykyai-kaisessa mielessä on sinänsä tuntematon käsite, ku-ten voimme odottaakin, mutta asiaan saadaan riittä-vää valaistusta epäsuoraan. Tällöin on lähdettävä yk-seyden merkityksestä sellaisena kuin se ilmenee eku-meenisten synodien perinteessä. Näin myös siitä syys-tä, että kyseinen aines velvoittaa ortodoksista kirkkoa ja ohjaa ortodoksista ajattelutapaa tänäkin päivänä, vaikka sen synty liittyy jo ensimmäiseen vuositu-hanteeseen kirkkomme historiassa.
Ekumeenisten synodien asiakirjat antavat selvän todistuksen, että nimenomaan uskon ykseys on olen-nainen ja perustava käsite kirkolle. Sitä on puolus-tettava ja julispuolus-tettava.1 Kun uskon ykseyttä puolus-tetaan, lausutaan samalla anateema kaikelle sitä rik-kovalle.2 Muihin yksityiskohtiin synodien historias-sa menemättä voimme todeta, että viimeisinkin kir-kon tunnustamasta seitsemästä synodista korostaa tunnustavansa ja opettavansa täsmälleen siten, kuin aikaisemmat kokoukset ovat säätäneet ja vahvista-neet, mitään lisäämättä ja mitään muuttamatta. Täs-sä heijastuu se vakaumus, että tuon synodin edusta-ma uskonykseys merkitsee uskollisuutta apostolien todistukselle ja opetukselle ja liittää yhteen kaikki kristityt. Kun on kyse uskosta, on kirkossa oltava täy-si ykseys.3
Synodien isät ovat vakuuttuneita siitä, että yk-seyden varjeleminen tarvittaessa edellyttää taistelua harhaoppeja eli "toisin opettavia" kohtaan.4 Asenteen luonteelle on kuvaavaa, että ykseyden linjasta poik-keamista yksinkertaisesti kutsutaan toisen uskon opet-tamiseksi. Synodien isät esittävät näkemyksensä näin yksioikoisesti koska heidän vakaumuksensa mukaan Pyhä Henki puhuu kirkolliskokousten kautta. Tästä johtuu muun muassa se, etteivät synodit ymmärrä min-käänlaista relativismia eivätkä ajattele, että erilaisten tulkintojen kokonaisuus olisi jonkinlainen myöntei-nen rikkaus. Synodit näkevät Jumalan tahdoksi sen, että totuutta julistetaan "kaikille yhtäläisesti".5 Kris-tittyjen keskuudessa esiintyvät erimielisyydet tulki-taan pahojen voimien työksi.
Edellä esitettyjen periaatteiden valossa on selvää, että ortodoksisen kirkon traditio sinänsä edellyttää ykseyttä uskonperinteessä ja sitä heijastavassa kirkon elämässä. Synodien isät ovat toisaalta tietoiset siitä,
H. Percival, The Seven Ecumenical Councils, osa XV, 1899, s. XII, sekä Io. Karmiris, osa I,
1960, ss. 110. Samoin myös T. Ware, The Orthodox Church, 1963, s. 28.
2 J. Mansi, Sacrorum Conciliorum Nova et Amplissima Cottectio, osa III, 1899-1927, s. 557.
3 I. Mansi, emt., osa II. s. 669, sekä osa XIII, s. 748. 4 J. Mansi, emt., osa VII, s. 108.
ettei näin ollut kristikunnassa aina heidänkään aika-naan, joskin ykseys oli todellisuutta hyvinkin suu-ressa määrin. Mitä on sitten sanottava ortodoksisel-ta kannalortodoksisel-ta siitä hajaannuksesortodoksisel-ta ja monimuotoisuu-desta, joka vallitsee meidän aikamme kristikunnassa, jonka tila varsin suuresti poikkeaa synodien edusta-masta kirkkonäkemyksestä? Emme voi kieltää mo-nimuotoisuuden todellisuutta. Meidän on siis elettä-vä sen kanssa ja samalla toimittava ykseyden kasvat-tamiseksi ja mahdollisimman suuressa määrin pa-lauttamiseksi. Tällöin on turvauduttava avoimesti kir-kon ekir-konomia-periaatteeseen, joka mahdollistaa sään-töjen kirjaimesta poikkeamisen, mikäli täten ediste-tään niiden perustavoitetta eli kirkon ykseyttä.6 Tämä merkitsee muun muassa myönteistä yhteyden vah-vistamista ykseyden hyväksi, vaikkei se saa merkitä tradition totuuksien kieltämistä. Meidän tilantees-samme se edellyttää selvästi sitä, että kunnioitetaan ihmisten oikeutta erilaisiin vakaumuksiin, vaikkei it-se vakaumuksia voisikaan kunnioittaa. Näiden kah-den seikan välillä on tehtävä selvä ero. Aina ei vali-tettavasti huomata, että kaikkien vakaumusten kun-nioittaminen itse asiassa merkitsee täydellistä välin-pitämättömyyttä totuudesta. Rajaton suvaitsevaisuus johtaa anarkiaan, mutta erilaisen ajattelun oikeuden kunnioittaminen liittyy erottamattomasti uskonnon-vapauden periaatteeseen yhteiskunnassamme. Toi-saalta on ymmärrettävää, ettei suhtautuminen uskon-nonvapauteen tai ehdotukseen uskonnonvapaus-laiksi voi olla täysin samanlainen eri traditioiden näkökulmasta. Seuraavassa pyrin tuomaan esiin oman perinteeni kannalta joitakin näkökohtia nyt kaavail-lusta uskonnonvapauslaista.
USKONNONVAPAUDEN YLEINEN MERKITYS
Omantunnon vapauden kannalta on nimenomaan us-konnonvapaudella keskeinen ja ratkaisevan tärkeä merkitys. Uskonnonvapauden rajoittaminen on mo-nimuotoisessa yhteiskunnassa oikeutettu vain siinä tapauksessa, että jokin taho käyttää kyseistä vapaut-ta hyväkseen yhteiskunnan ja muiden vapaut-tahojen kan-nalta kielteisellä tavalla. Muuten uskonnonvapaus on perustavaa laatua ihmisoikeuksien kannalta ja sen puuttuminen tai selvä rajoittaminen uhanalaistaa muut-kin ihmisoikeuksien alueet. On pidettävä myönteise-nä lakiesityksen kantaa, joka tietyistä aikaisemmis-ta yhteiskunnan ja poliitikkojen asennoitumisesaikaisemmis-ta poi-keten ensisijaisesti ymmärtää uskonnonvapaudella
vapautta uskontoon eikä vapautena uskonnosta. Sa-maa on todettava sen ymmärtämisestä ja tunnusta-misesta, että kyseinen vapaus ei missään tapaukses-sa voi rajoittua uskonnollisen vakaumuksen teoreet-tiseen hyväksymiseen vaan että siihen kiistattomasti kuuluu myös uskonnollisen yhteisön oikeus oman tra-ditionsa mukaiseen uskonnon harjoittamiseen mah-dollisimman esteettömästi ja vapaasti.
USKONNONVAPAUS JA VÄHEMMISTÖT
Suomen kaltaisessa tilanteessa perusedellytys us-konnonvapaudelle on, että laki turvaa myös vähem-mistöjen oikeuden oman tradition mukaiseen uskon-non harjoittamiseen, ei vain yksityisesti vaan toivo-tussa määrin julkisesti. Tähän liittyy myös taloudel-lisia näkökohtia. Kansankirkot, joilla on verotusoi-keus eivät ole täysin samassa tilanteessa kuin enem-män tai vähemenem-män vapaaehtoisiin jäsenmaksuihin ta-loutensa turvaavat muut uskonnolliset yhdyskunnat. Mikäli lainsäädäntö kehittyy siten, että verovaroilla tuettua toimintaa laajennetaan, on suomalaisessa ti-lanteessa katsottava uskonnonvapauden edellyttävän kaikkien kirkkojen ja rekisteröityjen yhdyskuntien ta-loudellista tukemista. Tämä ei luonnollisestikaan sul-je pois sitä mahdollisuutta, että jokin taho kieltäytyy vastaanottamasta kyseistä tukea tai vapaaehtoisesti luopuu jo perinteisesti saamastaan tuesta. Mikäli tä-mänkaltainen muutos tulee, on tuen muodoista ja edel-lytyksistä voitava keskustella mahdollisimman ta-sapuolisesti ja objektiivisesti. Tällöin on kohtuullis-ta että kansankirkkojen yhteiskunnalle suoritkohtuullis-tamat palvelukset otetaan huomioon niiden taloudellisissa oikeuksissa. Vaikuttaa ilmeiseltä, että eri yhteisöt edustavat kansallisia ja historiallisia kulttuuriarvoja ja huolehtivat niistä varsin erilaisessa määrin, mikä myös olisi otettava huomioon yhdyskuntia koskevis-sa taloudellisiskoskevis-sa järjestelyissä.
KIRKOISTA EROAMINEN TAI NIIHIN LIITTYMINEN
Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluminen tai niistä siirtyminen on alue, johon yhteiskunnan olisi mah-dollisimman vähän puututtava. Harkitun ratkaisun ja riittävään henkiseen kypsyyteen perustuvan ratkai-sun turvaamiseksi on tietty harkinta-aika paikal-laan, samoin tietyt ikään liittyvät rajoitukset. Myön-teisenä uudistuksena on pidettävä muun muassa sitä, että kaksitoista vuotta täyttänyt voi vain omalla
suos-tumuksellaan tulla siirretyksi yhdyskuntaan. Avio-erotapauksissa on nyt voimassa olevan lainsäädän-nön aikana toisinaan syntynyt tilanteita, joissa lapsi on joutunut jättämään siihen asti saamansa uskon-nonopetuksen, johon hän on ehkä jo ehtinyt juurtua, ja tullut vasten tahtoaan toisen tradition mukaisen
ope-tuksen piiriin. Ortodoksisen kirkon oma kotimainen
lainsäädäntö sinänsä edellyttää lasten saattamista kas-teelle kahden kuukauden kuluessa syntymästä, mut-ta tämän valvominen jää ymmärrettävästi kirkon omal-le vastuulomal-le.
Ortodoksiselta kannalta on oleellista, että kirk-ko saa omien perinteidensä valossa päättää, kenet jä-seneksi pyrkivän se ottaa vastaan. Vapaa oikeus ero-ta ei saa merkitä, että myös liittyminen olisi kokonaan yksilön vapaan ratkaisun vallassa. Jäsenyyden tulee pysyä tässä mielessä selvästi kirkollisena asiana.
OSALLISTUMINEN USKONNONOPETUKSEEN
Realiteettien valossa on kohtuullista, että tietyn vä-hemmistön uskonnonopetuksen järjestäminen kou-lussa edellyttää vähintäin kolmen oppilaan ryhmää. Ortodoksinen kirkko yleensä huolehtii siitä, että kah-delle tai yhkah-dellekin ortodoksioppilaalle annetaan ti-laisuus omaan opetukseen. Epäkohtana on, että uusi-kaan lakiesitys ei anna ortodokseille täysin samaa ase-maa kuin luterilaisille. Jälkimmäiset ovat selvästi vel-volliset osallistumaan omaan opetukseensa, koska ny-kyään kaikissa kouluissa uskonnonopetus tapahtuu luterilaisen enemmistön ehdoilla. Ortodoksien huol-tajalle laki jättää nytkin mahdollisuuden valita oman opetuksen asemasta enemmistön perinteen mukainen opetus, joskin tämän tunnustuksellisuus vähitellen monessa tapauksessa on voimakkaasti heikentynyt. Kirkkomme pitää tärkeänä myös sitä, että ortodok-sista uskontoa opettava on itse kirkkomme jäsen ei-kä vain teoreettisesti pätevä tähän tehtävään. Toisaalta nykyinen laki antaa ortodoksiselle opettajalle mah-dollisuuden saada erivapauden myös luterilaisen us-konnon opettamiseen. Tämä on kannaltamme epä-johdonmukaista eikä muutenkaan suotavaa.
USKONNONOPETUKSEN LUONNE
Kirkkomme kannalta on on tärkeää tulkita tunnus-tuksellisuutta niin, että tietyn uskonnonharjoituksen liittäminen uskonnonopetukseen on mahdollista eten-kin alemmilla luokilla mutta soveltuvalla tavalla
muu-tenkin. Ikoni, rukouskynttilä, alkurukous tai muu vas-taava on katsottava oikeutetuksi osaksi ortodoksista uskonnonopetusta. Sen kieltäminen olisi suuressa määrin uskonnonvapauteen puuttumista ja sen ra-joittamista. Nykyisen lainsäädännön asettama ta-voite kasvattaa oppilaita kirkon aktiivisiksi jäseniksi on meille periaatteessa ja käytännössä tärkeä. Tältä-kin kannalta oikeus tiettyyn uskonnonharjoittamiseen osana kouluopetusta on tärkeä seikka. Säädöksillä tu-lisi selvästi turvata mahdollisuus viedä tiettyinä, usein arkipäiviksi sattuvina juhlapyhinä ortodoksioppi-laat omaan jumalanpalvelukseen.
KANSAKUNNAN KRISTILLISEN
ENEMMISTÖN HUOMIOONOTTAMINEN
Julkisessa elämässä, yhteiskunnallisissa ja kansalli-sissa juhlatapahtumissa, kouluissa ja eri laitokkansalli-sissa tulisi kansan enemmistön kuuluminen kirkkoihin avoi-mesti tunnustaa suuremmassa määrin huomioon otet-tavaksi kuin ehkä hyvin pienen vähemmistön vaati-mus tai oletettu toivovaati-mus torjua kaikki uskonnollinen ja nimenomaan kristillinen aines. Suhtautumista us-konnollisiin perinteisiin mm. koulussa, eri laitoksis-sa ja julkiseslaitoksis-sa elämässä myönteisellä tavalla tulisi nimenomaan positiivisen uskonnonvapausnäkemyk-sen takia pitää asiaankuuluvana ja hyväksyttävänä. Näin on kyse muun muassa pääsiäis- ja jouluperin-teiden kohdalla. Tähän aihepiiriin liittyy luontevasti myös rukouspäiväperinteen ja siihen liittyvän juhlal-lisen julistuksen vuosisataisen käytännön mukainen kunnioittaminen, samoin kansallisten ja valtiollis-ten merkkipäivien ja juhlatapahtumien vietto myös kristillisen perinteen hengessä. Suomessa kauan yl-läpidetty negatiivinen uskonnonvapausnäkemys lie-nee osaltaan hämärtänyt käsitystä enemmistön ar-vojen kunnioittamisesta. Näistäkin kysymyksistä oli-si saatava selkeät myönteiset ilmaisut eoli-sitettyyn us-konnonvapauslakiin, vaikka ne nyt puuttuvat kaavai-luista.
6 T. Ware, emt., s. 302, sekä S. Alivizatos, Economy According to the Canon Law of the Orthodox Church,
OIKEUS OLLA JÄSENENÄ KAHDESSA YHDYSKUNNASSA
Lakiesitys haluaa tehdä periaatteessa mahdolliseksi
saman henkilön jäsenyyden kahdessa kirkossa tai
yh-dyskunnassa. Ortodoksiselta kannalta tämä on poik-keuksellisen outo ajatus ja ehdottomasti torjuttava. Tämä mahdollisuus tavallaan kieltää kokonaan var-sinaisen vakaumuksen merkityksen tai todellisuuden. Se edellyttää oikeutta omaksua yhtäaikaa kaksi eh-kä selvästi ristiriidassakin keskenään olevaa uskon-perinnettä. Tämä on mahdollista vain silloin, kun jä-senyydellä ei ole vakaumuksellista pohjaa tai kun seen yhdyskuntaan kuulutaan vakaumuksesta ja toi-seen joistakin muista, kenties taloudellista tai hau-taustoimeen liittyvistä syistä. Mikäli lakia muutetaan tähän suuntaan, on kirkoilla ehdottomasti oltava oi-keus toimia omien perinteidensä mukaan ja omalla kohdallaan kokonaan ja ehdottomasti kieltää kysei-nen järjestely. On perin vaikeaa ymmärtää, millä asial-lisella perusteella tällaista oikeutta yleensä halutaan tai voidaan esittää.
HAUTAUSTOIMI
Kristillisen perinteen mukaan haudatut ovat selvästi suurempi osa kansasta kuin kirkkoihin kuuluvien mää-rä. Tämä osoittaa selvästi kristillisen hautausperin-teen arvostuksen ja tekee luontevaksi hyvin vanhan käytännön, jonka mukaan hautausmaat yleensä ovat kirkkojen ylläpitämiä, mikä ilmeisesti vastaa kansa-laisten toivomuksia ja odotuksia. Niiden ylläpito on taloudellisesti ajatellen tappiollista kirkoille. Yhteis-kunnan olisi nykyistä suuremmassa määrin osallis-tuttava tämän vastuun kantamiseen. Tämä olisi edel-lytyksenä myös sille, että hautausmaata ylläpitävän seurakunnan ulkopuolisilta ei perittäisi erityismak-sua hautapaikasta, mikä muuten on perusteltua ja seu-rakuntien kannalta kohtuullista.
Mitä tulee ns. tuhkaukseen, on todettava sen ole-van ristiriidassa ortodoksisen perinteen kanssa. Useim-mat ortodoksiset kirkot torjuvat sen siunaustoimituk-sen kieltämisiunaustoimituk-sen uhalla. Tuhkauksesta luopuminen tu-li tavaksi jo alkukirkossa ja näin yhdeksi erottavaksi tekijäksi kristillisyyden ja pakanuuden välille. Suo-men ortodoksinen kirkko on sen käytännön syistä sal-linut, joskin tuhkaus on useimmissa seurakunnis-samme jokseenkin tuntematon käytäntö lähinnä Hel-sinkiä lukuunottamatta. Tavan harvinaisuudesta huo-limatta katsomme tarpeelliseksi korostaa, että lain-säädöksillä olisi mahdollisimman suuresti turvattava
vainajien tuhkan joka suhteessa kunnioittava käsitte-ly ja hautaus.
Lainsäädännössä tulisi olla ohjeita myös käy-töstä poisjääneiden hautausmaiden kunnioittavasta säilyttämisestä niiden pyhitetyn luonteen mukaises-ti. Näin siinäkin tapauksessa, että niiden haudoille ai-komaan sijoitetut ristit ja muut muistomerkit ovat jo kokonaan hävinneet. Mahdollisuuksien mukaan tuli-si näiden kalmistojen luonne osoittaa näkyvästi etuli-si- esi-merkiksi siten, että niiden alueelle sijoitetaan vanhan perinteen mukainen matkamiehenristi tai vastaava. Mikäli näiltä tai muilta hautausmailta on haudoilta poistettu muistomerkkejä, tulisi näidenkin käsittelyyn ja mahdolliseen säilyttämiseen olla ohjeita epäkun-nioittavien menettelytapojen välttämiseksi. Hautaus-maat ovat ensisijaisesti vainajien leposijoja, mutta hy-vin ja arvonsa mukaisesti hoidettuina ne ovat myös osa suomalaista kirkollista kulttuuriperinnettä. Tä-mänkin takia on kohtuullista edellyttää niitä varten yhteiskunnan taloudellista tukea.
Lakiesityksessä tahdotaan antaa myös hautaus-maata ylläpitävän kirkon jäsenille oikeus hautaami-seen ns. tunnustuksettomille hauta-alueille. Tämä koh-ta on ongelmallinen ja perustuu ilmeisesti yksilön ja yksilöllisten oikeuksien ylikorostamiseen, johon Suo-messa on menty yhä enemmän. Tällöin syrjäytyy kris-tillisen perinteen näkemys siitä, että kristittynä ole-miseen oleellisesti kuuluu yhteisö ja yhteisöllisyys. Tämä edellyttää ainakin ortodoksien kohdalla sitä, et-tä hautauksen tulee tapahtua siihen tarkoitukseen siu-nattuun maahan. Perinteemme valossa kyseisen yk-silöllisen oikeuden hyväksyminen ja sen kirjaaminen lakiin on outoa ja epäasiallista. Toisaalta on selvää, että ortodoksinen kirkko voi omalta osaltaan ja omal-la käytännöllään turvata sen, ettei tämä mahdollisuus tule kysymykseen kirkollista hautausta ortodoksi-vamajalle haluttaessa.
USKONNOLLISET YHDYSKUNNAT JA SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ
Lakiesitys edellyttää Suomessa olevien uskonnollis-ten yhdyskuntien noudattavan lakia sen tultua voi-maan, vaikka niiden omissa säädöksissä on laista poik-keavia periaatteita. Yleisesti ottaen on ymmärrettä-vää lähteä siitä, että yleiseksi tarkoitettu laki koskee periaatteessa kaikkia. Periaatteessa tästä vaatimuk-sesta voi kuitenkin joskus muodostua vakava ongel-ma kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että tietyn kirkon perinne saattaa poiketa uusista suomalaisista
laeista jossakin keskeisessäkin kysymyksessä, ja toi-seksi siksi, että ortodoksisen kirkon kanoninen pe-rinne, joka on myös kirkkoa koskevan kotimaisen lain tunnustama eduskunnan ja presidentin hyväksymänä ja vahvistamana, ei ole suomalaisin päätöksin eikä Suomen ortodoksisen kirkon muutettavissa, koska se on yhteisortodoksinen asia. Tällaisessa mahdollises-sa konfliktitapauksesmahdollises-sa olisi selvästi kyse siitä, naut-tiiko ortodoksinen kirkko uskonnonvapautta myös siinä mielessä, että se yhteisönä voi toteuttaa perin-teisiä käytäntöjään minkään suomalaisen lainsää-dännön sitä estämättä. Tässä yhteydessä voinemme
tyytyä viittaamaan näihin näkökohtiin vain periaat-teellisessa mielessä menemättä konkreettisiin seik-koihin.
Ortodoksinen kirkko haluaa suomalaisessa mo-niarvoisessa yhteiskunnassa kunnioittaa eri perintei-den oikeutta omaan vakaumukseen kuten myös yh-teiskunnan oikeutta säätää lakeja poliittisen järjestel-mämme mahdollistamalla tavalla. Samalla kirkkom-me kuitenkin edellyttää, että sillä itsellään on louk-kaamaton oikeus noudattaa omaa uskontraditiotaan ja toteuttaa sitä myös yhteisönä ja jäsentensä elämässä.
