111 danmark : sommerfugledalen
xv . De stiger op, planetens sommerfugle i Brajcinodalens middagshede luft, op fra den underjordisk bitre hule, som bjergbuskadset dækker med sin duft . Som blåfugl, admiral og sørgekåbe, som påfugløje flagrer de omkring og foregøgler universets tåbe et liv der ikke dør som ingenting . Hvem er det der fortryller dette møde med strejf af sjælefred og søde løgne og sommersyner af forsvundne døde ? Mit øre svarer med sin døve ringen : Det er døden som med egne øjne ser dig an fra sommerfuglevingen .
[ 115 ] 1800¬1870 Elias Lönnrot : Kalevala 117
— sv : Kalevala 125 Aleksis Kivi : Seitsemän veljestä 133
— sv : Sju bröder 140
Johan Ludvig Runeberg : Den första kyssen 147 1914¬1945
Edith Södergran : Sol 148 — Vierge moderne 149 Elmer Diktonius : Jaguaren 150
Efter 1945
Veijo Meri : Manillaköysi 153 — sv : Manillarepet 159 Väinö Linna : Tuntematon sotilas 165
— sv : Okänd soldat 169 Pentti Saarikoski : Onnen aika 173
— sv : Lyckans tid 175
Sirkka Turkka : Pieni mänty katsoo metsiköstä … 177 — sv : En liten tall ser ur skogsdungen … 178 Eeva Kilpi : Kun ei jaksa enää kirjoittaa … 179 — sv : När man inte längre orkar skriva … 180
5 10 15 20 25 30 35 [ 117 ] Neljästoista Runo
Siitä lieto Lemminkäinen Arveli, ajattelihe,
Kulle syylle selveäisi, Kulle laskisi laulle : Heittäisikö Hiien hirvet, Itse kulkisi kotihin, Vai vielä yritteleisi, Hiihteleisi hiljallehen Mieliksi metsän emännän, Salon impien iloksi .
Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella : ›Oi Ukko ylijumala,
Tahi taatto taivahinen ! Tee nyt mulle suorat sukset, Kepeäiset kalhuttimet, Joilla hiihteä hivitän Poikki soien, poikki maien, Hiihän kohti Hiien maita, Poikki Pohjan kankahista Hiien hirven käytäville, Poropeuran polkemille ! ‹
›Lähen nyt miehistä metsälle, Urohista ulkotöille
Tapiolan tietä myöten, Tapion talojen kautta . Terve, vuoret, terve, vaarat, Terve, kuusikot kumeat, Terve, haavikot haleat, Terve, tervehyttäjänne ! ‹ ›Miesty, metsä, kostu, korpi,
Taivu, ainoinen Tapio ! Saata miestä saarekselle, Sille kummulle kuleta, Jost’ on saalis saatavana, Erän toimin tuotavana ! ‹ ›Nyyrikki, Tapion poika,
Mies puhas, punakypärä ! Veistä pilkut pitkin maita . Rastit vaaroihin rakenna, Jotta tunnen, tuhma, käyä, Äkkiouto, tien osoan Etsiessäni ereä, Antia anellessani ! ‹ elias lönnrot
nordisk litteratur til tjeneste 118 5 10 15 20 25 30 35
›Mielikki metsän emäntä Puhas muori, muoto kaunis ! Pane kulta kulkemahan, Hopea vaeltamahan Miehen etsivän etehen, Anelian askelille ! ‹ ›Ota kultaiset avaimet
Renkahalta reieltäsi, Aukaise Tapion aitta, Metsän linna liikahuta Minun pyytöpäivinäni . Eränetso-aikoinani ! ‹ ›Kunp’ on et kehanne itse,
Niin on pistä piikojasi, Pane palkkalaisiasi, Käske käskyn kuulijoita ! Et emäntä lienekänä, Jos et piikoja pitäne, Sata piikoa pitäne, Tuhat käskyn kuulijata, Karjan kaiken kaitsijata, Viisijätä viljan kaiken .‹ ›Metsän piika pikkarainen,
Simasuu Tapion neiti ! Soitellos metinen pilli, Simapilli piiperoita
Korvallen ehon emännän, Mieluisan metsän emännän, Jotta kuulisi välehen,
Nousisi makoamasta, Kun ei kuule kumminkana, Ei hava’a harvoinkana,
Vaikka ainoisin anelen, Kielen kullan kuikuttelen ! ‹ Siinä lieto Lemminkäinen Ajan kaiken annitoinna Hiihti soita, hiihti maita, Hiihti korpia kovia, Jumalan sysimäkiä, Hiien hiilikankahia .
Hiihti päivän, hiihti toisen, Jo päivänä kolmantena Meni suurelle mäelle, Nousi suurelle kivelle, Loi silmänsä luotehesen, Poikki soien pohjosehen : Tapion talot näkyivät, Ukset kulta kuumottivat Poikki suosta, pohjosesta, Alta vaaran varvikosta . Tuop’ on lieto Lemminkäinen Heti luoksi luontelihe,
Lähelle lähentelihe, Alle ikkunan Tapion . Kuuristihe katsomahan Kuuennesta ikkunasta : Siellä antajat asuivat Ja viruivat viljan eukot Aivan arkivaattehissa, Ryysyissä ryvennehissä . Sanoi lieto Lemminkäinen : ›Mintähen, metsän emäntä
119 5 10 15 20 25 30 35 finland : kalevala Riihiryysyissä rypeät,
Kovin musta muo’oltasi, Katsannaltasi kamala, Ilkeä imertimiltä,
Rungolta ruman näköinen ?‹ ›Kun ennen kävin metsässä,
Kolm’ oli linnoa metsässä : Yksi puinen, toinen luinen, Kolmansi kivinen linna ; Kuus’ oli kultaikkunoa Kunki linnan kulmanteella, Katsahin sisähän noista Seinän alla seistessäni : Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, Tellervo, Tapion neiti, Kanssa muu Tapion kansa, Kaikki kullassa kuhisi, Hopeassa horjeksihe . Itsensä metsän emännän, Ehtoisan metsän emännän, Käet oli kullankäärehissä, Sormet kullansormuksissa, Pää kullanpätinehissä, Tukat kullansuortuvissa, Korvat kullankoltuskoissa, Kaula helmissä hyvissä .‹ ›Oi mielu metsän emäntä,
Metsolan metinen muori ! Heitä poies heinäkengät, Kaskivirsusi karista, Riisu riihiryökälehet, Arkipaitasi alenna ! Lyöte lykkyvaattehisin, Antipaitoihin paneite Minun metsipäivinäni, Eränetso-aikoinani ! Ikävä minun tulevi, Ikävä tulettelevi Tätä tyhjänä-oloa, Ajan kaiken annituutta, Kun et anna aioinkana, Harvoinkana hoivauta . Ikävä ilotoin ilta, Pitkä päivä saalihitoin .‹ ›Metsän ukko halliparta,
Havuhattu, naavaturkki ! Pane nyt metsät palttinoihin, Salot verkahan vetäise, Haavat kaikki haljakkoihin, Lepät lempivaattehisin ! Hope’ihin hongat laita, Kuuset kultihin rakenna, Vanhat hongat vaskivöille, Petäjät hopeavöille, Koivut kultakukkasihin, Kannot kultakalkkaroihin ! Pane, kuinp’ on muinaiselta, Parempina päivinäsi :
Kuuna paistoi kuusen oksat, Päivänä petäjän latvat, Metsä haiskahti me’elle, Simalle salo sininen, Ahovieret viertehelle, Suovieret sulalle voille ! ‹
nordisk litteratur til tjeneste 120 5 10 15 20 25 30 35
›Metsän tyttö, mielineiti, Tuulikki, tytär Tapion ! Aja vilja vieremille, Auke’immille ahoille ! Kun lie jäykkä juoksullehen Eli laiska laukallehen, Ota vitsa viiakosta,
Koivu korven notkelmosta, Jolla kutkutat kuvetta Sekä kaivat kainaloita ! Anna juosta joutuisasti, Vikevästi viiletellä Miehen etsivän etehen, Aina käyvän askelille ! ‹ ›Kun vilja uralle saapi,
Tupita uroa myöten ! Pane kaksi kämmentäsi Kahen puolen kaiteheksi, Jottei vilja vieprahtaisi, Tiepuolehen poikeltaisi ! Josp’ on vilja vieprahtavi, Tiepuolehen poikeltavi, Tielle korvista kohenna, Saata sarvista uralle ! ‹ ›Hako on tiellä poikkipuolin,
Sepä syrjähän syseä, Puita maalla matkallansa : Ne on katkaise kaheksi ! ‹ ›Aita vastahan tulevi :
Kaa’a aita kallellehen Viieltä vitsasväliltä, Seitsemältä seipähältä ! ‹
›Joki joutuvi etehen, Puro tielle poikkipuolin : Silkki sillaksi sivalla, Punaverka portahaksi ! Saata poikki salmistaki, Vetele vesien poikki, Poikki Pohjolan joesta, Yli kosken kuohuloista ! ‹ ›Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä, Metsän ukko halliparta, Metsän kultainen kuningas ! Mimerkki, metsän emäntä, Metsän armas antimuori, Siniviitta viian eukko, Punasukka suon emäntä ! Tule jo kullan muuttelohon, Hopean vajehtelohon ! Minun on kullat kuun-ikuiset, Päivän-polviset hopeat, Käeten soasta käymät, Uhotellen tappelosta, Ne kuluvat kukkarossa, Tummentuvat tuhniossa, Kun ei oo kullan muuttajata, Hopean vajehtajata .‹
Niinp’ on lieto Lemminkäinen Viikon hiihteä hivutti,
Lauloi virret viian päässä, Kolmet korven kainalossa : Miellytti metsän emännän, Itsenki metsän isännän,
121 5 10 15 20 25 30 35 finland : kalevala Ihastutti immet kaikki,
Taivutti Tapion neiet . Juoksuttivat, jou’uttivat Hiien hirven kätköstänsä, Takoa Tapion vaaran, Hiien linnan liepehiltä Miehen etsiän etehen, Sanelijan saataville . Itse lieto Lemminkäinen Jopa lämsänsä lähetti Hiien hirven hartioille, Kaulalle kamelivarsan, Jottei potkinut pahasti Selkeä silittäessä .
Siitä lieto Lemminkäinen Itse tuon sanoiksi virkki : ›Salon herra, maan isäntä,
Kaunis kankahan eläjä ! Mielikki, metsän emäntä, Metsän armas antimuori ! Tule nyt kullat ottamahan, Hopeat valitsemahan ! Pane maalle palttinasi, Lempiliinasi levitä
Alle kullan kuumottavan, Alle hohtavan hopean, Tuon on maahan tippumatta, Rikkoihin rivestymättä ! ‹ Läksi siitä Pohjolahan ; Sanoi tuonne tultuansa : ›Jo nyt hiihin Hiien hirven
Hiien peltojen periltä . Anna, akka, tyttöäsi, Mulle nuorta morsianta ! ‹ Louhi, Pohjolan emäntä Tuop’ on tuohon vastaeli : ›Äsken annan tyttäreni
Sekä nuoren morsiamen, Kun sa suistat suuren ruunan, Hiien ruskean hevosen, Hiien varsan vaahtileuan Hiien nurmien periltä .‹ Silloin lieto Lemminkäinen Otti kultaohjaksensa, Hope’isen marhaminnan ; Lähtevi hevon hakuhun, Kuloharjan kuuntelohon Hiien nurmien periltä . Astua taputtelevi, Käyä kulleroitelevi Vihannalle vainiolle, Pyhän pellon pientarelle, Siellä etsivi hevoista, Kulokasta kuuntelevi Suvikunnan suitset vyöllä, Varsan valjahat olalla . Etsi päivän, etsi toisen, Niin päivänä kolmantena Nousi suurelle mäelle, Kiipesi kiven selälle ; Iski silmänsä itähän, Käänti päätä päivän alle :
nordisk litteratur til tjeneste 122 5 10 15 20 25 30 35
Näki hiekalla hevosen, Kuloharjan kuusikolla ; Senpä tukka tulta tuiski, Harja suihkivi savua .
Niin sanovi Lemminkäinen : ›Oi Ukko, ylijumala,
Ukko, pilvien pitäjä, Hattarojen hallitsija ! Taivas auoksi avaos, Ilma kaikki ikkunoiksi ! Sa’a rautaiset rakehet, Laske jäiset jäähyttimet Harjalle hyvän hevosen, Hiien laukin lautasille ! ‹ Tuo Ukko, ylinen luoja, Pilven-päällinen jumala Ilman riehoksi revitti, Taivon kannen kahtaloksi ; Satoi hyytä, satoi jäätä, Satoi rauaista raetta,
Pienemmät hevoisen päätä, Päätä ihmisen isommat, Harjalle hyvän hevosen, Hiien laukin lautasille . Siitä lieto Lemminkäinen Kävi luota katsomahan, Likeltä tähyämähän, Itse tuon sanoiksi virkki : ›Hiitolan hyvä hevonen,
Vuoren varsa vaahtileuka ! Tuo nyt kultaturpoasi, Pistä päätäsi hopea
Kultaisihin koltuskoihin, Hope’isihin helyihin ! En sua pahoin pitäne, Aivan anke’in ajane : Ajan tietä pikkuruisen, Matkoa ani vähäisen Tuonne Pohjolan tuville, Ankaran anopin luoksi . Minkä siimalla sivallan Eli vitsalla vetelen, Senpä silkillä sivallan, Veran äärellä vetelen .‹ Hiien ruskea hevonen, Hiien varsa vaahtileuka Tunki kultaturpoansa, Pisti päätänsä hopea Kultaisihin koltuskoihin, Hope’isihin helyihin .
Niinpä lieto Lemminkäinen Jopa suisti suuren ruunan, Pisti suitset kullan suuhun, Päitsensä hopean päähän ; Hyppäsi hyvän selälle, Hiien laukin lautasille . Veti virkkua vitsalla, Paiskasi pajun vesalla, Ajoi matkoa vähäisen, Tuuritteli tunturia Pohjoispuolelle mäkeä, Lumivaaran kukkuroa : Tuli Pohjolan tuville . Meni pirttihin pihalta,
123 5 10 15 20 25 30 35 finland : kalevala Sanoi tuonne tultuansa,
Pohjolahan päästyänsä : ›Jopa suistin suuren ruunan,
Hiien varsan valjastelin Vihannalta vainiolta, Pyhän pellon pientarelta, Sekä hiihin Hiien hirven Hiien peltojen periltä . Anna jo, akka, tyttöäsi, Mulle nuorta morsianta ! ‹ Louhi, Pohjolan emäntä, Hänpä tuon sanoiksi virkki : ›Äsken annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen, Kun ammut joutsenen joesta, Virrasta vihannan linnun Tuonen mustasta joesta, Pyhän virran pyörtehestä Yhellä yrittämällä,
Yhen nuolen nostamalta .‹ Siitä lieto Lemminkäinen, Tuo on kaunis Kaukomieli Läksi joutsenen joruhun, Pitkäkaulan katselohon Tuonen mustasta joesta, Manalan alantehesta . Astua lykyttelevi, Käyä kälkähyttelevi Tuonne Tuonelan joelle, Pyhän virran pyörtehelle, Jalo jousi olkapäällä, Viini nuolia selässä .
Märkähattu karjanpaimen, Ukko Pohjolan sokea Tuop’ on Tuonelan joella, Pyhän virran pyörtehellä ; Katselevi, kääntelevi Tulevaksi Lemminkäistä . Jo päivänä muutamana Näki lieto Lemminkäisen Saavaksi, läheneväksi Tuonne Tuonelan joelle, Vierehen vihaisen kosken, Pyhän virran pyörtehelle . Vesikyyn ve’estä nosti, Umpiputken lainehista,
Syöksi miehen syämen kautta, Läpi maksan Lemminkäisen, Kautta kainalon vasemman Oikeahan olkapäähän . Jopa lieto Lemminkäinen Tunsi koskevan kovasti, Sanan virkkoi, noin nimesi : ›Sen mä tein pahinta työtä,
Kun en muistanut kysyä Emoltani, kantajalta, Kaiketi sanaista kaksi, Kovin äijä, kun on kolme, Miten olla, kuin eleä Näinä päivinä pahoina : En tieä vesun vikoja, Umpiputken ailuhia .‹
nordisk litteratur til tjeneste 124 5 10 15 20 25 30 35
›Oi emoni, kantajani, Vaivan nähnyt vaalijani ! Tietäisitkö, tuntisitko, Miss’ on poikasi poloinen, Tokipa rientäen tulisit, Avukseni ennättäisit, Päästäisit pojan poloisen Tältä tieltä kuolemasta, Nuorena nukahtamasta, Verevänä vieremästä .‹ Siitä Pohjolan sokea, Märkähattu karjanpaimen Syöksi lieto Lemminkäisen, Kaotti Kalevan poian Tuonen mustahan jokehen, Pahimpahan pyörtehesen . Meni lieto Lemminkäinen, Meni koskessa kolisten, Myötävirrassa vilisten Tuonne Tuonelan tuville .
Tuo verinen Tuonen poika Iski miestä miekallansa, Kavahutti kalvallansa, Löi on kerran liemahutti Miehen viieksi muruksi, Kaheksaksi kappaleksi ; Heitti Tuonelan jokehen, Manalan alusvesille : ›Viru siinä se ikäsi
Jousinesi, nuolinesi ! Ammu joutsenet joelta, Vesilinnut viertehiltä ! ‹ Se oli loppu Lemminkäisen, Kuolo ankaran kosijan Tuonen mustassa joessa, Manalan alantehessa .
5 10 15 20 25 30 35 [ 125 ] Fjortonde sången Lättsinnige Lemminkäinen stod nu där och övervägde vilken väg han skulle välja, vilket spår som var det bättre : Skulle han ge upp sin älgjakt för att hellre åka hemåt, eller ännu pröva lyckan, staka sakta fram i spåret för att glädja skogens husmor, fröjda ödemarkens jungfrur ? Lemminkäinen tog till orda, detta var vad han begärde : ›Ukko, store gudahövding,
ålderman i höga himlen ! Gör mig ett par raka skidor, ett par riktigt lätta laggar, så att jag kan löpa ledigt över kärr och över mossar, ända bort till Hiisis utmark, över Pohjabygdens moar fram till Hiisiälgens hemstråk, stigarna som renen nöter .
Nu gör jag ett mansdagsverke, djupt i skogen, i det fria, följer Tapiolas vägar, genom Tapios domäner . Hälsa vill jag berg och höjder hälsa er, ni gröna granar, hälsa er, ni bleka aspar, hälsa också den som hälsar . Skog, var frikostig, var givmild, Tapio, var gunstig mot mig ! Visa vägen till den dunge, led mig rätt på just den kulle, där det finns en fångst att hämta, där du vet att byte vankas ! Nyyrikki, Tapios pojke, vacker i din röda luva !
Hugg du märken utmed stigen, stapla vägrösen på bergen, så att jag som mindre hemvan hittar fram fast jag är främling, när jag söker byte åt mig, letar efter skogens skänker ! elias lönnrot
nordisk litteratur til tjeneste 126 5 10 15 20 25 30 35
Mielikki, du skogens matmor, vita skogsfru, vackert svarvad ! Sänd iväg ditt guld på vandring, låt ditt silver ströva hitåt, komma jägaren till mötes där han söker skogens skatter . Nyttja dina gyllne nycklar i den ring du bär i bältet, öppna Tapiolas bodar,
upplåt skogens breda borgport för den tid jag söker byte, medan jag går här och spårar ! Bryr du inte själv dig om det, sänd då någon tjänarinna, något hjon som du har anställt och som följer din befallning . Du är ingen riktig matmor om du inte håller pigor,
har minst hundra tjänsteflickor, tusen som du kan befalla, och som vallar dina hjordar, vårdar villebrådet åt dig . Skogens minsta lilla piga, skogshusbondens söta flicka, spela på din honungspipa, låt den ljuva flöjten ljuda i din goda matmors öra,
blås för henne, skogsvärdinnan, så hon genast tvingas vakna, stiga upp och sluta sova, eftersom hon hör så illa, aldrig någonsin tycks vakna, hur jag själv än ber och bönar, talar som med guld på tungan ! ‹
Lättsinnige Lemminkäinen skidade nu länge tomhänt över kärr och över moar, genom dystra ödemarker, över Herrens brända backar, över Hiisis svedda hedar ; skidade en dag, och nästa, men till sist, på tredje dagen, kom han till en mäktig bergsrygg . Han klev högst upp på ett
stenblock, vände blicken först mot väster, sedan norrut över kärren ; där låg Tapiola, såg han, såg dess gyllne portar skina, bortom kärr och norrom myrar, i en snårskog vid en åshöjd . Lättsinnige Lemminkäinen gav sig genast bort till stället, gav sig bort till skogsbondgården, smög sig fram till fönsterraden, ställde sig i smyg att speja, spana i det sjätte fönstret : Där gick de som skänker byte ; villebrådets givarinnor
gick i grova vardagskläder, smutsiga och slitna paltor . Djärve Lemminkäinen sade : ›Skogens husmor, säg mig, varför
är du klädd i arbetskläder, går omkring i tröskhustrasor, varför är du svart i synen, rent förskräcklig till att skåda,
127 5 10 15 20 25 30 35 finland : kalevala otäck under ögonbrynen,
ful som stryk från fot till huvud ? Förut när jag gick i skogen fann jag här tre borgar, minns jag, en av stock och en av knotor, och en tredje borg av gråsten . Var och en av dessa borgar hade sex förgyllda fönster . Jag såg in igenom fönstren när jag stod där invid väggen : Tapio var husets herre
och hans hustru var värdinna ; Tellervo, Tapios dotter,
såg jag, liksom allt hans husfolk . Alla glittrade och glänste, skred som i ett silvrigt skimmer . Själva skogens hulda husmor, skogens egen milda matmor, bar en guldked kring sin handled, gyllne ring på varje finger, gyllne hårband kring sitt huvud, som var lagt i gyllne lockar, hade tunga guldörhängen, pärlor i ett band om halsen . Hör mig, skogens hulda husmor, hultets honungsmilda moder ! Sparka av dig dina halmskor, stig ur dina nävertossor, kasta dina tröskhustrasor, och släng av dig vardagssärken ! Sätt nu på dig lyckokläder, skruda dig i gåvoskrudar, när jag ger mig ut att jaga,
spana efter skogens håvor ! Tråkigt blir det för mig annars, ledsamt att gå här och vanka, utan någonting att göra, hela tiden utan byte,
om du inte muntrar upp mig, bryr dig ens det minsta om mig . Trist är kvällen utan glädje, lång blir dagen utan byte . Skogens gubbe, gamla gråskägg, med din lavpäls och din rishatt ! Svep en väv av lärft om skogen, skruda vildmarken i vadmal, linda asparna i kläde,
alarna i älsklingstyget, smycka tallarna med silver, granarna med guld och glitter ! Ge var tall ett kopparbälte, varje fura silvergördel,
varje björk små gyllne blommor, varje stubbe gyllne bjällror ! Laga som det var i tiden, förr, i dina bästa dagar :
Månljus stod om granens grenar, tallens krona sken som solen, honungsdunster fyllde skogen, över moarna stod mjödlukt, maltdoft hängde över ängen, kärren doftade som smörspad ! Skogens lilla älsklingsflicka, Tuulikki, Tapios dotter ! Driv ditt villebråd till slänten,
nordisk litteratur til tjeneste 128 5 10 15 20 25 30 35
ut på vid och öppen ängsmark ! Är de tröga till att springa eller lata till att löpa,
hämta då en käpp i lunden, bryt en björkkvist i en svacka, peta dem i sidan med den, kittla dem inunder bogen, så att de får fart på benen, tvinga dem att utan tvekan, komma jägaren till mötes
där han ständigt går och spanar ! När din hjord väl är på vägen, håll den också kvar på vägen, bruka dina båda armar såsom skrank på bägge sidor, så att inte bytet rymmer, viker från den rätta vägen . Skulle hjorden råka vilse, vika från den rätta vägen, led den då på väg vid örat, styr den med en hand om hornet ! Om det ligger ris på vägen skall du slänga det åt sidan ; spärras stigen av en trädstam skal du bryta den i bitar ! Om du stöter på ett stängsel skall du knuffa det till marken, ända intill femte vidjan,
ända intill sjunde stören . Om du kommer till en älvbrink, om en bäck går över vägen, bred ut siden till en brygga,
bygg en bro av blodrött kläde, spänn den över alla sunden, lägg den över alla vattnen, över själva Pohjaälven,
över forsen där den skummar ! Hör mig Tapiolas husvärd, Tapiolas gårdsvärdinna,
skogens gamle gråskäggsgubbe, hör mig, gyllne kung av skogen, Mimerkki, du skogsvärdinna, skogens milda gåvomatmor, buskväsen med blåa kappan, kärrets fru med röda strumpor ! Kom och ta mitt guld i byte, växla till er av mitt silver ! Jag har guld som fötts med
månen, silver jämnårigt med solen ; byte taget under kriget, jag har vunnit det i strider, men det slits och nöts i börsen, mörknar i min penningpåse om nu ingen växlar guldet eller bryr sig om mitt silver .‹ Lättsinnige Lemminkäinen skidade omkring rätt länge, sjöng en sång där skogen börjar, flera till i skogens skymning . Skogens husmor lät sig blidkas, själve skogens husfar även ; Tapiolas unga fröknar,
129 5 10 15 20 25 30 35 finland : kalevala Alla hjälptes åt att hetsa
Hiisiälgen fram ur gömslet bakom Tapiolahöjden, nära Hiisis eget fäste, för att möta den som sökte, den som sjöng åt sig ett byte . Lättsinnige Lemminkäinen tog och kastade sin snara över Hiisiälgens manke, runtom dromedarens nacke, för att hindra det att sparka när han strök det över ryggen . Sedan vände Lemminkäinen sig till skogens folk med orden : ›Skogens herre, markens husfar,
vackre man på vida moar ! Mielikki, du skogsvärdinna, skogens blida givarinna ! Kom och plocka åt er guldet, välj och vraka bland mitt silver : Lägg ett stycke lärft på marken, ta din älsklingsduk och bred den under guldet här som glimmar, under silvret där som glänser, så det inte rör vid jorden, eller smutsas ner av dammet ! ‹ När han återkom till Pohja, hälsade han glatt med orden : ›Jag har fångat Hiisiälgen
hämtat den från Hiisis marker ; Ge mig nu din dotter, gumma, låt mig få den unga flickan .‹
Louhi, Pohjas höga husmor, gav honom sitt svar och sade : ›Innan du kan få min dotter,
anförtros den unga bruden, skall du betsla Hiisihästen, sela Hiisis bruna fåle, Hiisis viltskummande årsföl där det går på Hiisis ängar .‹ Lättsinnige Lemminkäinen tog sitt guldsirade seltyg,