Edistääkö uusi uskonnonvapauslaki muiden
uskontojen tunnustajien uskonnonvapautta?
Teologinen aikakauskirja 6/2001
Heikki Palva
Julkaisija: Helsinki. Teologinen julkaisuseura, 1896- .
Sarja:
Teologinen aikakauskirja 6/2001. 106. vuosikerta.
ISSN 0040-3555. s. 534-540.
Verkkojulkaisu: 2002
Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa
kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden
lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa selata
verkossa. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa
omaan käyttöön muutamia kappaleita.
Edistääkö uusi uskonnonvapauslaki muiden
uskontojen tunnustajien uskonnonvapautta?
HEIKKI PALVA
Autonomian aikana muut kuin kristityt eivät voi-neet saada Suomen kansalaisoikeuksia eivätkä aset-tua pysyvästi Suomeen. Kielto oli peräisin Ruotsin laista, joka pääpiirteissään jäi voimaan Suomen muu-tuttua Venäjän alaiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1809. Niin sanottua Vanhaa Suomea tämä laki ei kuitenkaan aluksi koskenut, joten maan kaakkoisosassa, muun muassa Viipurissa ja Haminassa, asui vakinaisesti useita juutalaisperheitä. Muuallekin Suomeen juu-talaisia asettui kuvernöörien myöntämillä poikkeus-luvilla. Kun Venäjän juutalaiset vuodesta 1827 jou-tuivat asevelvollisiksi, heitä tuli armeijan mukana Suomenkin kasarmeihin, ja pitkän palvelusajan jäl-keen moni jäi asumaan palveluspaikkakunnalleen. Tämän teki mahdolliseksi 1858 julkaistu ukaasi, jo-ka koski jo-kaikkia palveluksesta vapautuneita sotilaita uskontoon katsomatta. Oikeus koski myös sotilaiden perheitä ja leskiä. Suomen viranomaisten 1869 ja 1876 antamissa säädöksissä määriteltiin elinkeinot - pää-asiassa käsityötuotteiden, halpojen tekstiilien ja käy-tettyjen tavaroiden myynti - joita entisten sotilaiden oli lupa harjoittaa (Harviainen 1998, 293-295).
Ruotsin annettua juutalaisille kansalaisoikeudet 1870 Suomessakin virisi keskustelu asiasta, mutta päätöstä ei rohjettu tehdä, koska autonomian ajan vii-meisten vuosikymmenien aikana kannettiin erityis-tä huolta suomalaisten oikeuksista Venäjälerityis-tä tule-vaa painetta vastaan. Niinpä vasta Suomen itsenäis-tyttyä juutalaisille taattiin kansalaisoikeudet ja oikeus päästä kaikkiin muihin kuin kirkon virkoihin. Senaatti
päätti tästä 22.12.1917, ja laki astui voimaan 12.1.1918. Euroopan maista vain Romaniassa juutalaiset joutui-vat odottamaan kansalaisoikeuksia pitempään kuin Suomessa (Harviainen 1998, 293-295). Synagogia juutalaisilla kuitenkin oli jo aiemmin. Helsingin Mal-minkadun synagoga valmistui 1906 ja Turun Bra-henkadun synagoga 1912. Samoihin aikoihin val-mistui myös Viipurin synagoga. Vuonna 1893 pe-rustettu Helsingin Juutalainen koulu liitettiin 1918 Suomen koulujärjestelmään. Tällä hetkellä Helsingin ja Turun juutalaisissa seurakunnissa on yhteensä vajaat 1200 vakinaisesti Suomessa asuvaa jäsentä. Myös maamme ensimmäiset muslimit olivat enim-mäkseen Venäjän armeijan sotilaita. Muslimivarus-miehiä oli ainakin jo 1830-luvulla Suomenlinnassa ja Viipurissa sekä Bomarsundin linnoitustöissä Ahve-nanmaalla. Uskonnonharjoitusta varten heillä oli myös omat imaaminsa (Halen 1984: 342-343). Niznij Nov-gorodin ja Simbirskin kuvernementeistä hakeutui 1880-luvulta - perimätiedon mukaan jo vuodesta 1868 - alkaen Suomeen islaminuskoisia kulkukauppiaita. Muslimivarusmiesten ja tataareina tunnetun kaup-piasyhdyskunnan välillä ei tiedetä olleen yhteyksiä. Rukoustilaisuudet pidettiin kummankin ryhmän pii-rissä erikseen. Helsingin tataariyhteisön rukoushuo-neena käytettiin tavallisesti kulloisenkin imaamin asuntoa. Hietaniemen hautausmaa-alueeseen liittyvä islamilainen hautausmaa saatiin käyttöön 1871, siis ennen tataariyhdyskunnan syntymistä, joten sen al-kuhistoria liittyy Venäjän armeijassa palvelleisiin
muslimeihin. Vuonna 1951 hautausmaahan saatiin hankituksi laajennusosa. Turun tataareilla on vuodesta 1912 ollut oma hautausmaa. Vuosina 1907 ja 1910 muslimit anoivat oikeutta suorittaa teurastuksia is-lamilaisen perinteen mukaan, mutta lupaa siihen ei saatu (Leitzinger 1999, 33). Anomusten taustana saat-toi olla uskonnonvapaudelle myönteinen ilmapiiri, jonka vallitessa oli 1906 asetettu komitea valmiste-lemaan yleistä uskonnonvapautta.
Yleisen uskonnonvapauden takaavan lain tultua voimaan vuoden 1923 alusta tataariyhteisö järjestäy-tyi nopeasti. Suomen muhamettilainen seurakunta, nykyiseltä nimeltään Suomen Islam-seurakunta, re-kisteröitiin jo 1925, läntisen Euroopan ensimmäise-nä virallisena islamilaisena uskonnollisena yhdys-kuntana. Toisena seurasi Belgia, mutta vasta 1974 (Halen 1984: 346). Vuonna 1943 Tampereen tataarit järjestäytyivät omaksi seurakunnakseen. Nykyisin näissä kahdessa yhdyskunnassa on yhteensä noin 750 jäsentä. Helsingin Fredrikinkadun Islam-talo valmistui joulukuussa 1961, Järvenpään puinen moskeija on pe-räisin vuodelta 1942, ja Tampereen islamilaisella seu-rakunnalla on ollut rukoustilat vuodesta 1947 alkaen. Vuosina 1948-69 tataareilla oli Helsingissä myös oma turkkilainen kansakoulu (Halen 1984, 346-347; Leitzin-ger 1999, 46-47).
VIIMEAIKAINEN KEHITYS
1960-luvulla muiden kuin kristittyjen määrä Suomessa alkoi maahanmuuton myötä kasvaa. Aluksi kasvu oli hidasta. Enimmät muunuskoiset maahanmuuttajat tu-livat arabimaista. Helsingissä muslimit kokoontuivat yhteisiin rukouksiin Islam-seurakunnan tiloihin; seu-rakunnan jäseniksi eivät kuitenkaan muut kuin tataa-rit voineet käytännöllisistä syistä päästä. Vuonna 1987 perustettiin Suomen Islamilainen Yhdyskunta, jonka ensimmäisistä jäsenistä useimmat olivat arabeja ja heidän suomalaisia perheenjäseniään. Muslimiyh-dyskuntien lukumäärä on sen jälkeen nopeasti kas-vanut, etenkin useiden tuhansien somalialaisten tul-tua Suomeen. Syyskuuhun 2001 mennessä yhdys-kuntia oli yhteensä jo 18, edellä mainittujen lisäksi Islam ja Rakkaus, Suomen Islam-Keskus, Helsinki Islam Keskus, Espoon Islamilainen Yhdyskunta Suo-messa, Islamin Kutsu -Yhdyskunta, The Islamic Rah-ma Center in Finland, Islamilainen Al-Hudaa Yh-dyskunta Suomessa, Anjuman-e-Islahul-Muslimeen of Turku, Finland, Al-Risala Islamilainen Yhdyskunta, Suomen Bosnialainen Islam-yhdyskunta, Tampereen
Islamin Yhdyskunta, Keski-Suomen Islamilainen Yh-dyskunta, Savon Islamilainen YhYh-dyskunta, Pohjois-suomen Islamilainen Yhdyskunta ja Vaasan alueen Islamilainen Yhdyskunta. Tausta on usein etninen ja kielellinen. Niinpä Suomen Islam-Keskuksen pe-rustivat 1994 pakistanilaiset, samana vuonna perus-tettu Islam ja Rakkaus -yhdyskunta taas on etupääs-sä turkkilainen, suufilaispohjainen yhteisö. Soma-lialaisia on mukana useimpien yhdyskuntien toimin-nassa; Helsinki Islam Keskuksen perustajat 1994 oli-vat Suomen Islamilaisesta Yhdyskunnasta eronnei-ta somalialaisia. Lähes kaikki yhdyskunnat ovat sun-nalaisia, vain Turun Anjuman-e-Islahul-Muslimeen on shiialainen. Näiden lisäksi maassamme toimii usei-ta muslimiyhdistyksiä, jotka eivät ole rekisteröityneet uskonnollisiksi yhdyskunniksi. Suomessa asuvien muslimien lukumäärä on jo kohonnut ainakin 15 000:een, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 20 000:n; muslimit itse mainitsevat usein luvun 30 000. Suuri osa Suomen muslimeista ottaa osaa islamilaisten yh-dyskuntien toimintaan, mutta vain vähäinen osa on liittynyt niiden jäseniksi.
Juutalaisten ja muslimien lisäksi muita uskonto-ja kuin kristinuskoa tunnustavien lukumäärää on vai-kea arvioida. Rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskun-tia ovat Suomen Bahá'i-yhdyskunta, Buddhalainen Dharmakeskus, Suomen Gurdwara Yhdyskunta, naliike/ISKCON (= International Society for Krish-na Consciousness) Suomessa, Suomen vietKrish-namilais- vietnamilais-ten buddhalaisvietnamilais-ten yhdyskunta ja Totuuden Ystävät. Näistä jäsenmäärältään ylivoimaisesti suurin on Suo-men Bahá'i-yhdyskunta, jonka 21 seurakunnassa on noin 500 jäsentä. Kristinuskon pohjalta syntyneitä uusia yhteisöjä ovat Jehovan todistajat (lähes 19 000 jäsentä) ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jee-suksen Kristuksen Kirkko (yli 3000 jäsentä) sekä pie-net Suomen Kristiyhteisö ja Suomen vapaa katolinen kirkko (ks. lähemmin Heino 1997).
NYKYTILANTEEN ARVIOITA
Mediassa on kevään ja kesän mittaan ollut useita haastatteluita, joissa uskonnollisten vähemmistöjen -sekä kristittyjen että muiden - edustajat ovat lausu-neet käsityksiään Suomen uskonnonvapaudesta ja us-konnonvapauskomitean tuoreesta esityksestä. Taval-lisin vastaus on ollut, että uskonnonvapaus jo ny-kyisinkin toteutuu lainsäädännön tasolla kohtalaisen hyvin. Jotkut tosin ovat tuoneet julki pettymyksensä komitean esitykseen sen vuoksi, että
evankelisluteri-laisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan muista uskonnollisista yhdyskunnista poikkeavaan, perin-teisesti vahvaan asemaan ei ehdoteta puututtavaksi. Päinvastoin kuin usein on ymmärretty, komitean teh-tävänä ei ollutkaan ottaa kantaa valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon, ei myöskään valtion ja ortodok-sisen kirkkokunnan välisiin suhteisiin. Tässä yhtey-dessä arvostelua on erityisesti aiheuttanut kysymys yhteisöverosta, jonka jakoon on katsottu liittyvän us-konnollista syrjintää.
Muiden kuin kristittyjen jokapäiväiset ongelmat ovat enimmäkseen muualla kuin lainsäädännössä. Varsinkin muslimit, kristittyjen jälkeen maamme suu-rin uskonnollinen ryhmä, mainitsevat saavansa osak-seen oudoksuntaa. Heitä kohtaan saatetaan tuntea jo-pa jonkinlaista fobiaa. Hunnutetut suomalaisnaiset ovat monille kummajainen, ja he ovat saaneet totu-tella kuulemaan kaikenkarvaista huomauttelua (Pa-lonen 1999, 188-189). Muslimien käytännön ongel-mista keskeisimpiä ovat opetuksen järjestelyyn sekä hautaustoimeen liittyvät hankaluudet.
YHDYSKUNNAN PERUSTAMINEN
Suomessa tunnustettujen ja harjoitettujen uskontojen kirjo on nyt huomattavasti laajempi kuin vuoden 1923 alusta voimaan tullutta uskonnonvapauslakia säädet-täessä. Koska samansuuntaisen kehityksen voi odot-taa jatkuvan, uskonnon käsitettä on syytä tarkastella entistä avarammin. Kun komitea pohti, kuinka rekis-teröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus olisi määriteltävä, se totesi nykyisen uskonnonvapauslain 13 §:n määritelmän liian ahtaaksi. Pykälän mukaan perustamisilmoitukseen on liitettävä muun muassa selvitys yhdyskunnan uskontunnustuksesta ja julki-sen uskonnonharjoitukjulki-sen muodosta sekä hyväksyt-ty yhdyskuntajärjeshyväksyt-tys. Koska kaikilla uskonnoilla ei kuitenkaan ole uskontunnustusta, komitean ehdotuk-sen 9 §:n muotoilu on aiempaa avoimempi. Nyt vaa-ditaan, että toiminnan on perustuttava uskontunnus-tukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toi-minnan perusteisiin.
Uudella muotoilulla komitea on pyrkinyt raivaa-maan tarpeettomia rekisteröitymisen esteitä. Opetus-ministeriö on tosin jo aiemmin tulkinnut määritelmää joustavasti, joten uskontunnustuksen puuttuminen ei ole ollut rekisteröitymisen esteenä, onhan rekisteröi-tyjen yhdyskuntien joukossa muiden muassa Suomen Bahá'i-yhdyskunta. Komitean välimietinnöstä
anta-massaan lausunnossa Suomen Bahá'iden Kansalli-nen HenkiKansalli-nen Neuvosto kannattaa komitean esittä-mää, vaihtoehtoja sisältävää sanamuotoa, koska "Bahá'i-uskossa ei ole uskontunnustusta vaan toi-minta perustuu yksikäsitteisesti määrättyihin pyhiin kirjoituksiin."
Toinen muutos, joka ottaa huomioon uskonto-jen erilaisuuden, on sen rajoituksen poistaminen, jo-ka kieltää yksilöä kuulumasta samanaijo-kaisesti useam-paan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan ("us-kontokuntaan", 5 §, 5 mom). Ehdotus antoi välimie-tinnön julkistamisen jälkeen aihetta hämmentyneille lehtiotsikoille ja ihmetteleville kysymyksille. Myös monissa välimietinnöstä annetuissa lausunnoissa us-kontoja tarkastellaan melko suppeasta näkökulmas-ta, olkoonkin, että tämä näkökulma vielä Suomen ny-kyisessäkin uskontotilanteessa on—harvaa poikkeusta lukuun ottamatta - pääosin relevantti. Useassa lau-sunnossa korostetaan, että uskonnollinen vakaumus sulkee pois muut uskonnolliset vakaumukset. Lisäk-si niissä nostetaan eLisäk-siin lähinnä väestökirjanpitoon ja uskonnonopetukseen liittyviä käytännön ongelmia. Lausunnonantajatahoista noin puolet suhtautui eh-dotukseen torjuvasti tai varauksin, kun taas toinen puoli lausunnoista asettui selkeästi komitean esityk-sen kannalle.
Ajatus siitä, ettei yksilö voisi harjoittaa samanai-kaisesti useampaa kuin yhtä uskontoa, on kulttuuri-sidonnainen. Kaikki uskonnot eivät suinkaan ole eks-klusiivisia, muut uskonnolliset vakaumukset pois-sulkevia. Suurista maailmanuskonnoista etenkin bud-dhalaisuudelle on tyypillistä inklusiivisuus, yhdistet-tävyys muihin uskontoihin. Niinpä japanilainen saat-taa mennä naimisiin shintolaisittain. pitää kunniassa kungfutselaisia opetuksia, ottaa osaa kansanomaisiin uskonnollisiin juhliin ja rulla haudatuksi buddhalai-sin menoin (Vesterinen 1999, 263-267).
Lisäksi on syytä muistaa, että läheskään kaikki Suomen rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat eivät edusta toisistaan poikkeavia uskonnollisia nä-kemyksiä. Vanhastaan joukossa on sellaisia samaa uskontoa tunnustavia paikallisyhteisöjä kuin Helsin-gin juutalainen seurakunta ja Turun juutalainen seu-rakunta sekä Suomen Islam-seuseu-rakunta ja Tampereen islamilainen seurakunta. Vastaavanlaista paikallis-seurakuntiin verrattavaa rinnakkaisuutta on uusim-pien islamilaisten yhdyskuntien joukossa. Muutamissa tapauksissa niiden erillisyys perustuu etnisiin ja kie-lellisiin syihin; varsinaisista uskonnollisista eroista on harvoin kysymys.
Koska uskonnonvapauslainsäädäntö tähtää mah-dollisimman laajaan uskonnonvapauteen, on luon-nollista pyrkiä siihen, ettei valtio omalla lainsäädän-nöllään aseta rajoituksia uskonnolliseen yhdyskun-taan kuulumiselle. Siksi samanaikaisen toiseen us-konnolliseen yhdyskuntaan kuulumisen kieltämi-nen on ehdotuksessa jätetty yhdyskuntien omaksi asiaksi. Muutoksen vaatimia käytännön järjestelyjä varten komitea ehdottaa kolmen vuoden siirtymäai-kaa. Uskonnonvapauden käyttöä periaatteessa rajoit-tavan kiellon poistaminen tuskin johtaa käytännössä suuriin muutoksiin. Tilanteen voi odottaa kehittyvän samaan tapaan kuin Ruotsissa, missä muutamat hen-kilöt ovat käyttäneet tätä vapautta.
Mielestäni merkittävin muunuskoisten uskon-nonvapautta parantava muutos koskee yhdyskun-nan hallituksen jäsenistölle asetettavia vaatimuksia. Voimassa olevan uskonnonvapauslain 15 §:n mukaan yhdyskunnan hallituksen jäsenten enemmistön tu-lee olla Suomen kansalaisia. Opetusministeriöllä on kuitenkin oikeus hyväksyä muunkinlainen kokoon-pano, jos yhdyskunnan jäsenten enemmistö on mui-ta kuin Suomen kansalaisia. Uudessa ehdotuksessa (16 §) kansalaisuutta ei enää edellytetä, vaan siinä lii-tytään yhdistyslain 35 §:n mukaiseen vaatimukseen, jonka mukaan puheenjohtajalla ja vähintään puolel-la hallituksen jäsenistä on oltava kotipaikka Suomessa. Poikkeuksen tästä voi myöntää opetusministeriö, niin kuin sen yhdistyslain vastaavasta pykälästä voi myön-tää kauppa- ja teollisuusministeriö. Ehdotuksen hy-väksyminen helpottaisi erityisesti maahanmuuttajien aktiivista osallistumista uskonnollisen yhdyskun-nan toimintaan, viehän kansalaisuuden saaminen yleen-sä vuosia. Niisyleen-sä tapauksissa, joita ehdotettu muu-tos koskee, on usein kysymys nimenomaan muiden uskontojen kuin kristinuskon tunnustajista.
Nykyisen lain mukaan uskonnollisissa yhdys-kunnissa on ainoastaan henkilöjäseniä. Komitean eh-dotuksen mukaan (10 §) kaksi tai useampi linen yhdyskunta yhdessä voivat perustaa uskonnol-lisen yhdyskunnan. Käytännössä tämä merkitsee si-tä, että paikalliset yhdyskunnat voivat perustaa yh-teisen yhdyskunnan, jonka jäseniä ne ovat. Tässä tar-joutuu samaa uskontoa tunnustaville yhdyskunnille tilaisuus järjestäytyä laajemmaksi yhteisöksi. Yh-teisten asioiden ajamiseksi tämä voi olla käyttökel-poinen tie, ainakin tehokkaampi kuin nykyiset eril-liset paikaleril-liset yhdyskunnat, joilla ei ole virallista yh-teistyöelintä. Erityisen ajankohtaista tämän tien käyt-tö varmaankin olisi uusille muslimiyhdyskunnille,
joiden lukumäärä lähentelee jo kahtakymmentä. Eri muslimiyhdyskuntien yhteisen kattojärjestön perus-taminen johtaisi kenties myös siihen, että opittaisiin entistä paremmin erottamaan toisistaan uskonnon vaa-timukset ja niistä riippumattomat paikalliset tavat. Vaikka uskonnollisen yhdyskunnan perustami-seen ei vaadita enempää kuin kaksikymmentä 18 vuot-ta täyttänyttä henkilöä, useiden yhdyskuntien viralli-nen jäsenmäärä on sitäkin pienempi; eräissä ei ole ai-noatakaan jäsentä. Niinpä islamilaisissa uskonnolli-sissa yhdyskunnissa on virallisesti vain vähän toista tuhatta jäsentä, kun muslimien lukumäärä saattaa ol-la jopa kaksikymmenkertainen. Jäsenyysasiat olisi hyvä saada selkeämmälle tolalle. Nyt uskonnollista järjestäytymistä vielä oudoksutaan, koska sellaiseen ei muslimimaissa ole totuttu. Askel tähän suuntaan on komitean ehdotus, jonka mukaan perustamiskir-jan allekirjoittajat merkitään ilman eri toimenpiteitä yhdyskunnan jäseniksi.
USKONNONOPETUS
Voimassa olevan perusopetuskin ja lukiolain mukaan uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluville oppilaille jär-jestetään kouluissa uskonnonopetusta ja niihin kuu-lumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa. Jär-jestelmä vaikuttaa selkeältä. Suurimmassa osassa maamme kuntia uskonnollisiin vähemmistöihin kuu-luvia oppilaita on kuitenkin niin vähän, ettei heille tar-vitse järjestää omaa uskonnonopetusta, lukumäärä kun jää alle vaaditun kolmen oppilaan rajan. Lain mu-kaan heillä ei nykyisin myöskään ole oikeutta osal-listua elämänkatsomustiedon opetukseen. Elleivät he osallistu oppilaiden enemmistön uskonnon mukai-seen opetukmukai-seen, he siis jäävät vaille kumpaakin vaih-toehtoista opetusta. Komitean tekemä ehdotus pois-taa tämän epäkohdan. Sen mukaan uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjeste-tä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huol-tajan vaatimuksesta elämänkatsomustietoa.
Toinen uskonnollisiin vähemmistöihin liittyvä opetusalan ongelma koskee yhdyskunnan jäsenyyt-tä, jota oikeus uskonnonopetukseen nykyisen perus-opetuslain ja lukiolain mukaan edellyttää. Esimer-kiksi muslimeista vain muutama prosentti on liitty-nyt uskonnolliseen yhdyskuntaan. Heidän lähtökoh-distaan tilanne on täysin luonnollinen, koska islamin yhteisö ei muslimimaissa ole järjestäytynyt kirkon or-ganisaatiota muistuttavaan tapaan. Kaikki muslimit kuuluvat maailmanlaajuiseen islamin ummaan,
mut-ta se ei edellytä minkään organisaation muodollismut-ta
jäsenyyttä.
Useimmilla muslimioppilailla ei siis nykyisin ole lain takaamaa oikeutta saada islamin opetusta yleisis-sä kouluissa. Yleenyleisis-sä asia on kuitenkin hoidettu jous-tavasti, niin että muslimioppilailta ei opetusta jär-jestettäessä ole vaadittu uskonnollisen yhdyskun-nan jäsenyyttä. Helsingissä arvioidaankin islamin ope-tusta annettavan yleisissä kouluissa noin 450 oppi-laalle. Opetusta täydennetään yhdyskuntien omalla opetuksella. Komitea esittää perusopetuslain 13 §:ää muutettavaksi siten, että "uskonnolliseen yhdys-kuntaan kuulumaton oppilas voi huoltajan vaatimuk-sesta osallistua sellaiseen perusopetuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka oppilaan saa-man kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella il-meisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan". Muista kuin kristillisistä uskonnollisista yhdys-kunnista vain Helsingin juutalaisella seurakunnalla on oma koulu, jossa noin 100 seurakunnan jäsentä saa omin ja julkisin varoin kustannettua peruskouluope-tusta. Lähes 500-jäsenisen Suomen Bahá'i Yhdys-kunnan tunnustamaa uskontoa opetetaan julkisin va-roin muutamalla paikkakunnalla.
ALAIKÄISEN USKONNOLLINEN ASEMA Muunuskoisten asemaan vähäisessä määrin vaikut-tava muutosehdotus koskee alaikäisen lapsen asemaa. Komitean ehdotuksen 4 §:n 3 momentti mahdollistaa lapsen liittämisen "myös sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, johon kukaan lapsen huoltajista ei kuu-lu, jos toimenpiteellä turvataan lapsen mahdollisuus saada hänen aikaisemmin saamaansa uskonnollista tai muuta katsomuksellista kasvatusta." Tällä perus-teella esimerkiksi kristittyyn perheeseen alle 15-vuo-tiaana otettu muunuskoinen ottolapsi voidaan liittää lapsen aiempaa uskonnollista yhteisöä vastaavaan us-konnolliseen yhdyskuntaan, esimerkiksi islamilai-seen tai buddhalaiislamilai-seen. Nykyisenkin lain puitteissa se on mahdollista, mutta vain, jos lapsen omien van-hempien tai holhoojan kanssa on niin sovittu.
Kun lapsen huoltajat kuuluvat eri uskonnollisiin yhdyskuntiin tai toinen ei mihinkään, lapsen uskon-nollisesta asemasta tulee ensi sijassa sopia. Nyt voi-massa olevan lain mukaan erimielisyyden sattuessa lapsen uskonnollinen asema ratkaistaan ensisijaises-ti äidin tahdon mukaan. Uusi ehdotus lähtee siitä, ettei kumpaakaan sukupuolta sinänsä saa ensisijais-taa, vaan ratkaisu on tehtävä muilla perusteilla. Tämä
näyttäisi eräissä tapauksissa merkitsevän äidin ase-man heikkenemistä nykyisestä. Kun muuta uskontoa kuin kristinuskoa tunnustava aviopuoliso näissä ta-pauksissa on tilastollisesti useammin isä kuin äiti, muun uskonnon tunnustajan - siis usein isän - asema näyttäisi vahvistuvan nykyisestään. Tarkoitus on kui-tenkin aivan toinen: ehdotuksella pyritään ennen kaik-kea siihen, että huoltajat sopisivat asiasta keskenään. Ellei yksimielisyyteen päästä, lasta ei liitetä mihin-kään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos huoltajat asu-vat erillään ja oasu-vat eri mieltä, asia ratkaistaan sen huol-tajan mukaan, jonka luona lapsi asuu.
HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS
Evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko-kunta saavat valtiolle kerätystä yhteisöverosta vuo-sittain vaihtelevan suuruisen osuuden. Se ei kuiten-kaan ole vastikkeetonta tukea. Evankelisluterilaisel-la kirkolEvankelisluterilaisel-la on virallisesti vuodesta 1923 alkaen ollut velvollisuus antaa hautapaikka myös muille kuin omil-le jäsenilomil-leen, elomil-lei muuta hautasijaa oomil-le saatavissa. Hinnoittelu on perustunut jokaisen paikallisseura-kunnan omaan harkintaan. Hautasijamaksut eivät yleensä kuitenkaan kata kaikkia kustannuksia. Lisäksi komitea ehdottaa, että hautaustoimessa perittävien maksujen tulee olla samat kaikille, joilla on oikeus tulle haudatuksi seurakunnan tai seurakuntayhtymän hautausmaalle (Hautaustoimilaki, 6 §), riippumatta siitä, ketkä ovat maksaneet kirkollisveroa, ketkä ei-vät. Kirkoille aiheutuu niin ikään kustannuksia kult-tuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten kun-nossapidosta, lapsi- ja nuorisotyöstä sekä sosiaalisis-ta palvelutehtävistä. Koska myös useilla muilla us-konnollisilla yhdyskunnilla on näihin verrattavia me-noja, komitea ehdottaa harkinnanvaraisen avustuk-sen myöntämistä niille. Tämän avustukavustuk-sen voi odot-taa parantavan myös joidenkin muiden kuin kristil-listen yhdyskuntien asemaa, esimerkiksi niiden tar-joamaa opetusta ja sosiaalista palvelua; kenties ko-koustilojen ja oman hautaustoimen kehittämiseenkin voisi tätä kautta avautua tie.
Ehdotuksen 8 §:n mukaan lääninhallitus voi myön-tää rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle tai sen paikallisyhteisölle taikka muulle rekisteröi-dylle yhteisölle tai säätiölle luvan perustaa hautaus-maa. Luvan saaminen ei kuitenkaan ehdotuksen mu-kaan automaattisesti oikeuttaisi valtionavustukseen, vaan asia ratkaistaisiin tapauskohtaisesti. Kovin
suu-ria summia komitea ei esityksessään ennakoi tähän tarkoitukseen käytettävän. Määrärahan tarpeen ar-vioidaan olevan "enintään muutama miljoona mark-kaa vuodessa". Komitea viittaa joidenkin evankelis-luterilaisten seurakuntien vapaaehtoisuuteen, kun ne ovat varanneet erillisiä hauta-alueita tiettyä uskontoa tunnustaneita vainajia, käytännössä erityisesti mus-limeja varten. Tällaisten perustaminen olisi ehdotuk-sen mukaan edelleen mahdollista ja komitean mukaan myös suotavaa.
MUITA KYSYMYKSIÄ
Rukousaikojen, paaston ja uskonnollisten juhlapäi-vien huomioon ottamisen työpaikkojen käytännön järjestelyissä katsotaan kuuluvan työnantajan ja työn-tekijöiden välisiin sopimuksiin, joihin uskonnonva-pauslaissa ei puututa. Nykyistä tilannetta ajatellen on mielenkiintoista, että muutama vuosi sitten haasta-tellut muslimit eivät olleet kokeneet ongelmaksi päi-vittäisten rukousten suorittamista työaikana. Työai-koihin nähden oli joustettu ja myös osoitettu rauhal-linen paikka rukousta varten (Sakaranaho & Pesonen 1995, 17). Paastokuukauden aikana muslimeille oli annettu tilaisuus pitää ruokatauko paaston päätyttyä (Leitzinger 1992, 229). Tapaukset, joissa muslimi-perheiden vanhemmat kieltävät lapsiaan osallistu-masta liikunnan, kuvaamataidon, musiikin ja sek-suaalivalistuksen tunneille, on jätetty koulujen si-säisiksi asioiksi. On tietysti suotavaa, että huoltajien uskonnollisiin näkemyksiin pohjautuvat toivomuk-set otetaan riittävän vakavasti huomioon.
Kristinuskon kanssa yhteiseen uskontoperheeseen kuuluvissa juutalaisuudessa ja islamissa on tunnetusti ruokaan liittyviä erityismääräyksiä. Sianlihan syön-tikiellon takia kouluruokailussa on pidettävä esillä vaihtoehtoisia annoksia, ja kaupan piirissä tarjotaan informaatiota sikaperäisistä tuotteista. Tämä on käy-tännön järjestelykysymys, joka ei vaadi lainsäädän-töä. Teurastusta koskevat määräykset taas kuuluvat muuhun kuin uskonnonvapauslainsäädäntöön, ja niis-tä päästiin meillä 1995 kompromissiratkaisuun, jon-ka mujon-kaan juutalaisuuden ja islamin vaatima teu-raseläimen kaulavaltimon katkaisu ja tainnutus suo-ritetaan samanaikaisesti. Käytännön ongelmaksi on jäänyt näiden uskontojen sääntöjen mukaisesti teu-rastetun lihan hankala saatavuus ja korkea hinta.
Tyttöjen ympärileikkaus, joka muun muassa So-maliassa, Sudanissa ja osassa Egyptiä on vanha pe-rinne, ei saa tukea Koraanista eikä Profeetan
sunnas-ta. Tapa on näillä alueilla tunnettu sekä muslimien ja kristittyjen että animistien keskuudessa. Koska se kuu-luu Somalian islamilaiseen kulttuuriin, on luonnol-lista, että monet maassamme asuvat somalialaiset kat-sovat sen kuuluvan islamiin. Harvapa tulee selvittä-neeksi, mitkä kulttuurin piirteet johtuvat uskonnos-ta ja mitkä ovat siitä riippumattomia paikallisen pe-rinteen mukaisia tapoja. Suomen perusoikeussäännös ei missään olosuhteissa voi oikeuttaa ihmisyksilöi-den silpomista. Koska tyttöjen ympärileikkaukselta puuttuu uskonnon tuki, kiellon ei voi katsoa rajoit-tavan uskonnonvapautta.
Poikien ympärileikkaus sen sijaan kuuluu olen-naisesti juutalaisuuteen, ja vaikka Koraani ei sitä mai-nitsekaan, se on muslimeille Profeetan sunnan mu-kainen, suositeltava käytäntö. Koska Suomen laki sal-lii sen, siitä ei koidu periaatteessa ongelmaa. Asiaan liittyvä taloudellinen puoli on kuitenkin käytännössä ongelmallinen, niin kuin viime kesänä Kuopiossa ko-tona suoritettuja, komplikaatioita aiheuttaneita mus-limipoikien ympärileikkauksia seurannut keskustelu osoitti. Uskonnonvapauden periaatteisiin viitaten voi pitää hyvin perusteltuna sallia poikalapsille uskon-nollisista syistä tehtyjen ympärileikkausten suorit-taminen julkisen terveydenhuollon piirissä. Tätä on muun muassa Martin Scheinin ehdottanut (Helsingin Sanomat 25.8.2001, A7). Eduskunnan apulaisoi-keusasiamies Riitta-Leena Paunio päätyi 1999 kan-nanottoon, jonka mukaan julkisella terveydenhuol-lolla ei ole lain mukaan velvollisuutta suorittaa poi-kalasten ympärileikkauksia muista kuin lääketieteel-lisistä syistä (Helsingin Sanomat 21.8.2001). Yksi-tyissairaaloissa suoritetun ympärileikkauksen hinnan sanotaan voivan nousta 4000-5000 markkaan (Hel-singin Sanomat 24.8.2001). Hel(Hel-singin Sanomissa 7.9.2001 julkaistu Gideon Bolotowskyn, Hannele Steinbockin ja Deiv Weintraubin mielipidekirjoitus viittaa myös valtakunnallisen terveydenhuollon eet-tisen neuvottelukunnan (Etene) vuonna 1999 anta-maan suositukseen, jonka mukaan terveysviranomaisten kannattaisi mahdollistaa poikalasten ympärileikkaukset jo synnytyssairaaloissa. Vaikka tähän 16.9. julkais-tiin kolmen lastenkirurgin lääketieteellinen vastine, se ei muuta asian uskonnonvapauteen liittyvää puol-ta.
Moniavioisuus ei sovellu suomalaiseen oikejärjestykseen, eikä sitä koskevaa kieltoa voi pitää us-konnonvapauden rajoituksena. Mielestäni on tehtävä ero kahden asian välillä, sen mitä jokin uskonto sal-lii ja sen mikä on tämän uskonnon tunnustamista ja
harjoittamista. Esimerkiksi islam sallii monivaimoi-suuden Koraanin kohdan 4:3 perusteella, mutta sitä ei suinkaan suositella. Moni koraaninselittäjä katsoo pikemminkin, että Koraanin esittämä täydellisen ta-sapuolisuuden vaatimus itse asiassa lähes kieltää mo-niavioisuuden.
YLEISARVIO
Uskonnonvapauskomitean esitys merkitsee muiden kuin kristinuskoa tunnustavien kannalta vähäistä edis-tystä. Tällaista voi havaita uskonnollisen yhdyskun-nan perustamiseen ja uskonnonopetukseen liittyvis-sä kysymyksisliittyvis-sä. Myös harkinnanvarainen valtion-apu voi merkitä parannusta nykytilanteeseen. Perim-mäinen syy edistyksen vähäisyyteen on siinä, että ny-kyinenkin uskonnonvapauslaki - eräissä tapauksissa lisäksi joustavasti tulkittuna - antaa varsin hyvät puit-teet uskonnonvapauden toteutumiselle.
VIITTEET
HALEN, HARRY
1984 Islaminuskoisista Suomessa. Teologinen Aikakaus-kirja 5/1984, s. 341-353.
HARVIAINEN, TAPANI
1998 Juutalaiset Suomessa. Teoksessa Tapani Harviai-nen ja Karl-Johan Illman (toim.), JuutalaiHarviai-nen kulttuuri. Helsinki: Otava. S. 291-304.
HEINO, HARRI
1997 Mihin Suomi tänään uskoo. Porvoo — Helsinki — Juva: WSOY.
LEITZINGER, ANTERO
1992 Muslimit Suomessa. Teoksessa Helena Allahwerdi ja Helena Hallenberg (toim.), Islamin porteilla. Helsinki: Kirjayhtymä. S. 225—229.
1999 Tataarit Suomessa. Teoksessa Tuula Sakaranaho ja Heikki Pesonen (toim.), Muslimit Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino. S. 25-58.
PALONEN, TIINA
1999 Suomalaisten musliminaisten pukeutuminen. Teoksessa Tuula Sakaranaho ja Heikki Pesonen (toim.), Muslimit Suomessa. Helsinki: Yliopisto-paino. S. 179—192.
SAKARANAHO, TUULA S HEIKKI PESONEN
1999 iohdanto: Muslimit monikulttuurisessa Suomessa. Teoksessa Tuula Sakaranaho ja Heikki Pesonen (toim.), Muslimit Suomessa. Helsinki: Yliopisto-paino. S. 8—22.
VESTERINEN, ILMARI
1999 Japanin nationalismin mytologiset juuret. Teok-sessa Heikki Palva ja Juha Pentikäinen (toim.), Uskonnot maailmanpolitiikassa. Porvoo Helsinki -Juva: WSOY. S. 261-314.
