Uutisia ulkomailta 1893-1902

Full text

(1)H E L S I N G I N. Y L I O P I S T O. Julkaistu oikeudenhaltijoiden luvalla. Ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman eri lupaa. Ei saa tallentaa pysyvästi omalle tietokoneelle. Opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten saa tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.. http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres 2001. Heininen, Simo. Uutisia ulkomailta 1893-1902 Teologinen aikakauskirja. - Helsinki : Teologinen julkaisuseura. ISSN 0040-3555. 104 (1999) : 1, s. 12-18..

(2) Uutisia ulkomailta 1893-1902 SIMO HEININEN. Elis Bergrothin 1888 perustama "kirkollisen suunnan" aikakauslehti Vartija julkaisi vuodesta 1893 vuoteen 1909 lähes joka numerossa lyhyitä katsauksia ulkomaiden kirkollisista ja muistakin oloista. Niiden otsakkeeksi on merkitty Uutisia ulkomailta. Ne on toimitettu samaan tapaan kuin Bergrothin itsensä esittämät jatkuvat kommentit oman kirkon asioista, jotka hän otsikoi nimellä Hetken tapahtumista. Ulkomaan uutiset ovat nekin tähdenvälein toisistaan erotetut, ne saattavat olla parin rivin mittaisia ilmoituksia, mutta niissä voidaan myös usean sivun laajuudelta selostaa jotain kokousta tai lainata jotain asiakirjaa. Käsittelemäni kymmenen ensimmäisen vuoden aikana tämän otsakkeen alle mahtuu 373 sivua, mikä on 8 % näiden vuosien koko sivumäärästä. Osaston on kirjoittanut lehden perustajakolmikon jäsen Aleksanteri Auvinen (1857-1918). Hän oli helsinkiläinen apupappi, joka oli 1892 tehnyt kirkollisella stipendillä laajan matkan Skandinavian maihin, Saksaan, Unkariin ja Sveitsiin sekä kirjoittanut tästä matkakirjeitä Vartijaan. Auvinen siirtyi 1899 Impilahden kirkkoherraksi ja 1907 Savonlinnan kirkkoherraksi ja uuden hiippakunnan tuomiorovastiksi. Tässä virassa hän kuoli 1918. Auvista käytettiin runsaasti erilaisissa kirkollisissa komiteoissa, hän istui monet valtiopäivät ja kirkolliskokoukset. Lauri Ingman piti häntä suuressa arvossa.1 Uutiset perustuvat pääasiassa kotimaisen ja ulkomaisen päivälehdistön sekä kirkollisen ja teologisen lehdistön seuraamiseen. Ne eivät vielä tyhjennä Vartijan antamaa kuvaa ulkomaiden tapahtumista, sillä lehti sisältää lisäksi laajoja matkakertomuksia ja katsauksia muiden kirkkojen tilanteeseen. Miltä Suomen ulkopuolinen maailma sitten näytti sata vuotta sitten? Ja mitä Aleksanteri Auvinen siitä Vartijan lukijoille tiedotti? Se oli maailma joka historiankirjoissa rajataan vuosiin 1870-1914: Ranskan-Saksan sodasta ensimmäiseen maailmansotaan. Sen alussa oli Bismarck, sen lopussa katastrofi. Se oli eilispäivän maailma, niinkuin Stefan Zweig tämännimisessä muistelmateok12. sessaan sitä nimitti. Se oli eurooppalaisen porvariston voiman ja vallan maailma, maailma jota kuvaavat Thomas Mannin Buddenbrookit ja Taikavuori, Thomas Galsworthyn Forsytein taru, Leo Tolstoin Anna Karenina. Se oli maailma jossa vielä keisarit istuivat valtaistuimillaan. Wienissä Frans Joosef hallitsi aina vuodesta 1848 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaa, joka ei ollut maa, ei kansakunta eikä valtio. Pietarissa hallitsi Nikolai II, Berliinissä nuori ja kuumaverinen Vilhelm II. Ranskassa oli vuorossa tasavalta, järjestyksessä kolmas. Skotlannin Balmoralin linnassa eli leskenhuntuunsa pukeutuneena Suurbritannian kuningatar ja Intian keisarinna Viktoria, joka on antanut aikakaudelle nimensä. Länsimaisen kulttuurin yliherruus ulottui Euroopan ulkopuolelle. Aasia ja Afrikka oli jaettu siirtomaihin ja etupiireihin kyselemättä paikallisilta asukkailta. Siitä että länsimainen sivistys oli paras ja kaikille sopiva ei vallinnut epäselvyyttä. Eurooppalaisessa idyllissä oli säröjä. Väestö kasvoi ja pakkautui kaupunkeihin. Syntyi työväenluokka joka ei sopinut vanhoihin säätyrakenteisiin ja joka vaati äänioikeutta ja valtaa itselleen. Sitä vaati myös ihmiskunnan toinen puolikas, naiset. Tiede horjutti vanhaa järjestystä. Charles Darwin veti luomakunnan kruunun lähemmäs muuta luomakuntaa. Sigmund Freud teki omat johtopäätöksensä kuunneltuaan Wienin seurapiirirouvien murheita. Porvariston idylli särkyi. Se näkyy parhaiten Henrik Ibsenin ja August Strindbergin tuotannossa. Vartijan ulkomaanuutisten sisältö on varsin sekalainen. Niinpä vuoden 1895 toinen numero kertoo ensiksi Tukholman pääkirkkoherran kristinopin oppikirjasta, jota on arvosteltu harhaoppiseksi, antaa sitten tilastoja Norjan uskontotilanteesta, kertoo edelleen Tanskan kirkollisesta elämästä, jossa "näyttää muutoin olevan rauha vallan päällä päättäen ainakin siitä, että maan ainoassa kirkollisessa lehdessä papeilla tuntuu olevan varsin vähän keskustelunaiheita". Sitten seuraa kirkollista tilastoa Saksasta sekä selostus parin Bonnin vapaamielisen eksegetiikan professorin.

(3) luentojen aiheuttamasta riidasta.2 Vuoden 1898 viimeinen numero puolestaan selostaa yli kahden sivun verran Skotlannin valtio- ja vapaakirkkojen kirkolliskokouksia, kertoo siviili- ja kirkollisten vihkimysten suhteesta eräissä Saksan valtioissa sekä esittää kuoleman uneen vaipuneen mormonien presidentin elämäkerran.3 Uutisten maantieteellinen jakauma on odotettu. Eilispäivän maailma oli Euroopan maailma, eikä Auvinenkaan sen ulkopuolelle astunut muuta kuin eurooppalaisten mukana. Toki kerrotaan Armenian kristittyjen vainoista,4 seurataan Jerusalemin syyrialaisen orpokodin kohtaloita,5 mutta Palestiina saa huomiota oikeastaan vasta Saksan keisarin Jerusalemin matkan yhteydessä 1898.6 Belgialaisten "pöyristyttävistä hirmuteoista" Kongossa on kuvaus 1896, samoin Intian nälänhädästä 1900.7 Samana vuonna Auvinen kertoo Kiinan boksarikapinasta, ja selittää seuraavana vuonna, etteivät lähetyssaarnaajat olleet siihen syypäitä.8 Maailmanlähetyksen tilastoja on siellä täällä,9 mutta varsinaisesti Euroopan ulkopuolinen kristikunta saa sananvuoron vasta 1899, jolloin lehti esittelee Transvaalin alankomaalais-reformeeratun maakirkon ja buuripresidentti Krugerin.10 Kolmena seuraavana vuonna Vartija selostaa buurisotaa lähinnä saksalaisten ja ranskalaisten lähteiden nojalla ja ottaa tiukasti kantaa Englantia vastaan.11 Euroopasta lähinnä ovat Pohjoismaat. Venäjän kirkollisia oloja käsitellään niukasti, mikä varmasti oli viisasta; tosin Auvinen antaa tietoja erilaisista lahkoista12 sekä painattaa kokonaisuudessaan Pyhän Synodin ja kreivitär Tolstoin välisen kirjeenvaihdon, kun Leo Tolstoi erotettiin kirkosta.13 Ruotsin kirkko on tietysti läheisin, mutta myös yllätyksettömin. Kommentaattori saattaakin todeta kertoessaan vuoden 1893 piispantarkastuksista, "että seurakunta-elämä naapurimaassamme on jotenkin samalla kannalla kuin meillä; samat hyveet ja paheet kummallakin puolen Pohjanlahtea". Taalainmaalla oli näet piispa "varoittanut seurakunnan nuorisoa yöjuoksuista ja siitä, että morsiamet ainoastaan poikkeustapauksessa tulevat saastuttamattomina vihille".14 Auvinen selostaa varsin tarkkaan entisen emämaan kirkolliskokouksia ja kirkon henkilövaihdoksia sekä kirjaa väsyttävän tunnollisesti uudistukset papiston palkkauksessa.15 Norjan oloissa on painopiste hieman enemmän teologisessa keskustelussa, joskin suomalainen kauhistelee kuninkaan määräävää asemaa valtionkirkossa: entä jos tämä olisi "hekkumallinen" tai peräti kristinuskon vastustaja?16 Norjan kirkollinen lehti Luthersk kirketidende on eräs Auvisen mielilähteitä, jota hän käyt-. tää myös suuren maailman oloista kirjoittaessaan.17 Tanskasta Vartijan lukija saa valaisevan kuvan maan kristillisistä suuntauksista sekä perusteellisen selvityksen Kööpenhaminan pikkukirkkoliikkeestä, yrityksestä rakentaa suurkaupunkiin uusia kirkkoja ja elvyttää sen seurakuntaelämä.18 Saksa kiinnostaa lähinnä teologian emämaana muunmaalaisista teologeista Auvinen ei juuri puhu. Hän selostaa modernin eksegetiikan aikaansaamia riitoja - ne olivat sata vuotta sitten samoja kuin nykyäänkin - esittelee talvilukukauden 1895-1896 opetusohjelmia eri yliopistoissa ja kommentoi:19 Kun saa kuulla esitelmiä esim. tunnustuskirjoista, jommoisia prof. Deutsch Berlinissä aikoo pitää, tai apostolisesta uskontunnustuksesta, josta prof. Bratke Bonnissa aikoo luennolta, tekee tietysti sitä suurella halulla, jos vain luennoitsija jaksaa edes johonkin määrin pysyä puolueettomuuden kannalla. Mutta siinäpä se juuri on, että ihmiset ylipäänsä, teoloogit niihin luettuina, harvoin onnistuvat olemaan niin tasapuolisia kuin opiskelevalle yliopistonuorisolle olisi terveellistä. Ja kun kysymyksen alaisesta luettelosta näkee, että luennoitsijain joukossa on semmoisiakin miehiä kuin Meinhold, Grafe, Wellhausen y. m. niin täytyy suoraan tunnustaa, etten ainakaan minä. 1. J. A. Maunu, Muistosanat virkaveli-vainajista Savonlinnan hiippakunnassa 1917-1922. - Pöytäkirja Savonlinnan hiippakunnan pappeinkokouksesta 1922. Sortavala 1923, 8991. 2 V[arti]ja l895, 73-75. 3 Vja 1898, 430-435. 4 Vja 1896, 90-92, 406-408; 1897, 38s. 5 Vja 1893, 271; 1894, 310; 1896, 518. 6 Vja 1898, 66, 354, 396s; 1899, 32-34. 7 Vja 1896, 464s, 1900; 250s. 8 Vja 1900, 306; 1901, 386s. 9 Vja 1893, 99, 341; 1894, 419s; 1900, 141. 10 Vja 1899, 452-454. 11 Vja 1900, 68s, 247s; 1901, 44s, 346-349, 471 s; 1902, 62-64, 306-309. 12 Vja 1894, 43s; 1896, 89s; 1898,353s, 1899, 342s; 1900, 295s, 310. 13 Vja 1901, 245-257. 14 Vja 1893, 302s. 15 Vja 1893, 506-510; 1895, 299s; 1897, 294; 1898, 385s; 1900, 304-306, 427s. 16 Vja 1901, 252-255. 17 Vja 1893,270; 1898,106,245; 1899,156, 303; 1900, 308; 1901,203,256. 18 Vja 1893, 337; 1897,332-335,409-411; 1899,245-248. 19 Vja 1895, 341.. KIRJOITUKSIA - UPPSATSER. 13.

(4) puolestani kadehdi niitä, jotka ovat joutuneet heidän oppilaiksensa.. Seuraavana vuonna hän antaa Tanskan kirkollisen lehden mukaan kuvauksen Saksan teologisista tiedekunnista. Niitä on kolme ryhmää, nimittäin "l. Ne tiedekunnat, jotka joko kokonaan tai enemmistöltään ovat konservatiiviset, 2. Ne tiedekunnat, joissa uudenaikainen jumaluusoppi on joko kokonaan vallan päällä tai ainakin enemmistössä" ja vihdoin "3. semmoiset yliopistot, joissa molemmat ennen mainitut suunnat ovat toisillensa vastapainona". Esiteltyään näiden kaikkien opettajat Auvinen tulee johtopäätökseen, ettei kirkollis-konservatiivinen suunta (jota hän selvästi itse edustaa) Saksassa "suinkaan saata kerskua opettajavoimien paljouden, eipä edes suuresti etevien kykyjen puolesta".20 Katolisessa Euroopassa Auvinen tarkastelee paitsi valtakirkon harjoittamaa taikauskoa ja omantunnonvapauden sortoa - erityisesti kirkon osakseen saamaa kritiikkiä sekä siinä ilmeneviä evankelisia suuntauksia. Niinpä Itävallan "irti Roomasta -liikettä" vuosisadan vaihteessa seurataan tarkasti, samoin espanjalaisen papiston tyytymättömyyttä. Ranskan reformoidut ja luterilaiset esitellään seikkaperäisesti.22 Tarjottava aines on siis sekalaista. Joukossa on anekdootinomaisia tähdenvälejä. Auvinen kertoo "Pariisin pienistä uskonnoista", jotka ovat erään tutkijan mukaan seuraavat:23 Ensin "viimeiset pakanat", Jupiterin, Merkuriuksen ja Minervan kunnioittajat. Niitä lienee nykyään jäljellä ainoastaan yksi, eräs vanha professori, jonka viimeinen hengenheimolainen kuoli mielipuolena. Svedenborgilaisia on noin 200. Ne muodostavat vakinaisen seurakunnan, joka kokoontuu joka sunnuntai erääseen pieneen rukoussaliin Pantheonin takana. Buddhalaisia on kaksi eri lahkoa. Toiset tutkivat enemmän tieteellisesti buddhalaisuutta ja antavat erään japanilaisen buddhalaisen muutamassa museossa pitää jumalanpalvelusta. Toiset taas erään professorin johdolla kokevat levittää buddhalaisuutta sivistyneiden piirissä. Mainitun professorin luentojen tarkoituksena on tutustuttaa niillä käyviä miehiä ja naisia buddhalaisuuteen. Theoosofeja on noin 300. Heidän johtajansa ei ole varsin iloinen, sillä hänen ajatuksensa mukaan mystiläinen liike tulee lakkaamaan 31 p. joulukuuta 1899 ja virkoo uudestaan eloon vasta 1905. Valon palvelijana esiintyy eräs rouva Grange, joka asettaa neitsyt Maarian kreikkalaisten jumalien ja Isiksen rinnalle. Vintrasistat, Eliaan ja Johannes Kastajan palvelijat, taistelevat saatanan valtaa vastaan. Ihmispalveluksel-. le antoi eräs uskonnonvihaaja August Comte alun. Hän rakastui erääseen naiseen ja palveli tätä, tämän kuoleman jälkeen, jumalana. Testamentissa määräsi hän naisen jumaloitavaksi ja ihmisiä löytyy, jotka tätä testamentin määräystä noudattavat. Luciferianit, joita myöskin palladisteiksi kutsutaan, ovat sukua vapaamuurareille. Kristillisyyttä he vihaavat, mutta siveyttänsä kehuvat yhtä puhtaaksi kuin Jumalan palvelijainkin. He karttavat kaikkea yhteyttä "saatanallisten" kanssa, jotka lukevat "mustaa messua", ja kutsuvat temppujansa "valkeaksi messuksi". Essealaisia on olemassa eräs rouva Gerard, joka väittää, että Jeesuskin on ollut essealainen ja että Orleanssin neitsyt, joka tuli täydentämään miehisen Vapahtajan työtä maan päällä, on myös kuulunut samaan lahkoon. Sitä vastoin halveksii hän apostoli Paavalia, koska hän ei ollut "spiritisti" eikä "feministi". Gnostikot pitävät itseänsä keskiajan albigenssien seuraajina ja lukeutuvat katolilaisten joukkoon. Vihdoin löytyy Isiksen palvelijoita, suurimmaksi osaksi alhaista kansaa, jotka omasta mielestään palvelevat yhtä jumalaa ja selvimmällä tavalla tavoittelevat hyvyyden periaatetta.. Vartija referoi varoittavina esimerkkeinä muutamia kiihkoisänmaallisia saarnoja, joissa Bismarck nostetaan Saksan vapahtajaksi Jeesuksen ja Lutherin rinnalle24 sekä kertoo monenlaisista yrityksistä kirkonkäynnin elvyttämiseksi. Lontoosta Auvinen on saanut tietää seuraavaa:25 Sen sijaan kuin tähän asti jokainen kunnon englantilainen on pitänyt kunnian asiana käydä Herran päivänä Herran huoneessa, näyttää vähitellen niiden luku rupeavan kasvamaan, jotka alkavat viettää tämän päivän joko yksinomaan kodin piirissä tai ainakin ulkopuolella Herran huonetta. Tämän epäkohdan oli nähtävästi myöskin pastori J. H. Schott Lontoossa omaan kuulijakuntaansa nähden huomannut, kun hän kerran, saadaksensa kansaa tavallista enemmän kokoon, suurilla ilmoituksilla tiedoksi antoi, että tulevana sunnuntaina pidetään hänen kirkossansa tupakoimisjumalanpalvelus. "Kuka ikänänsä tahtoo piippua polttaa, tulkoon tulevana sunnuntaina k:lo 3 meidän kirkkoomme", kuuluivat kehotussanat. "Joka haluaa, saa myöskin kupillisen teetä. Tupakkia ilmaiseksi." Ahdinko jumalanpalveluksessa oli tietysti suuri. Tupakkapiippujen savutessa laulettiin ja rukoiltiin, pitipä pappi vielä lyhyen saarnankin. Mutta kun enemmästä kuin 400 piipusta joku aika oli savua tupruutettu, oli ilma muuttunut niin huonoksi, että jumalanpalvelus oli lopetettava. Lopuksi tarjoiltiin teetä ja marmelaadia. Selvää on että se keino, jonka herra Schott oli valinnut kirkossa kävijöiden luvun lisäämiseksi, ei suinkaan houkuttele ketään seuraamaan hänen paheksuttavaa esimerkkiänsä..

(5) meille hankkineet kolme nykyajan suurinta ja vaarallisinta apostasiiaa. Kaksi sisarta Fox synnyttivät spiritismin, tuon opin, joka hengenkoputuksillaan ja pöydänhypytyksillään asettuu Jumalan pyhän ilmoituksen rinnalle, tuon valheen, petoksen ja pirullisten vaikutusten sekasotkun. Teosofiiasta saamme kiittää rouva Blawatskyn sairaloisia aivoja. Tämä ei muuta ole kuin aikoja sitten kuolleen ja haudatun pakanuuden viheliäistä elvyttämistä. "Christian Schience" taasen on rouva Mary Baker G. Eddyn ilmoitusta. Perkele on syynä näiden kolmen kuuluisan naisen esiintymiseen.. Auvisen näkökulma ulkomaiden ilmiöihin on kirkollinen ja konservatiivisen luterilainen. Hän ottaa selkeän kannan niihin voimiin, jotka uhkaavat vakaata protestanttis-porvarillista elämänjärjestystä. Työväenliikkeestä hän ei puhu paljoakaan, vaikka leimaakin sen eksytykseksi.26 Myös uudenaikainen tiede ja kehitysoppi jäävät vähälle. Tosin hän selostaa 1900 Ernst Haeckelin teoksessa Maailmanarvoitus luomaa uutta uskontoa ja kommentoi:27 Semmoinen se uusi uskonto. Jos luonnontiede kerran saapi selitetyksi maailman synnyn ilman Luojaa, täytyy sen myöskin osata selittää että kananmuna on muodostunut ilman kanaa tai että kana ei ole lähtenyt munasta. Ihmisjärki, niinkauvan kuin se pysyy jotenkuten selvillä, tulee kuitenkin ijänikuisesti panemaan semmoista tiedettä vastaan. Ja uskonnollista tarvetta ei myöskään ikinä voi tyydyttää kaikki luomakunnan ihanuudet ja ihmeet. Synnintuska, puute, tauti, kuolema ja sen semmoiset epämukavuudet kyllä siitä huolta pitävät, ettei ihminen voi löytää rauhaa taidenautinnostakaan. Niin pinnallistunut ja tyhjentynyt voipi tiedekin olla! Ja nyt tämä tutkijavanhus, joka jo aikoi tieteellisen työnsä päättää, on kuitenkin riemastunut matkustamaan Jaavan saarelle asti hakemaan kaipaamaansa hännällistä ihmistä tai ihmisen apinallista kantaisää. Saanee sanoa, että kun he itsensä viisaiksi luulivat, ovat he tyhmiksi tulleet.. Moderni taide ja kirjallisuus jäävät uutisissa syrjään. Myöskään väkijuomien haitoista ei ole paljon sanottavaa, vaikka niiden tuhoja tilastojen valossa kauhistellaan.28 Suurimmaksi siveelliseksi vaaratekijäksi paljastuu nainen, ennen kaikkea emansipeerattu eli naisasianainen. Vuoden 1901 Vartija kertoo Amerikan kirkkojen kasvannaisista "Iowa Synoodin evankelis-luterilaisen kirkkolehden" mukaan:29 Sanotaan että, kun enkeli lankee, hänestä tulee perkele. Tämä on voimassa naiseenkin nähden. Hurskas, nöyrä, harras nainen on valkeuden enkeli! Uudenaikainen emansipeerattu nainen on sitävastoin oikea hornan henki. Nainen on joko kaikista paras tai kaikista pahin. Hurskas, nöyrä "Herran piika" on seurakunnassa sanomattomaksi siunaukseksi... Sitä vastoin ylpeä, itseänsä hyväilevä, hillitsemätön Isebel — yksi ainoa semmoinen voipi tehdä sanomattoman paljon pahaa kokonaisessa seurakunnassa, varsinkin jos hän, kuten tavallista, pyrkii pukeutumaan valkeuden enkeliksi, ikäänkuin olisi hänellä kaikki usko, ikäänkuin olisi hän Korkeimman profetissa. Niiden suhteen tulee olla varoillansa! Semmoiset profetissat ovat. Auvinen puuttuu naiskysymykseen toistakymmentä kertaa, joskus sangen laajasti. Yleensä on kyseessä Saksan tilanne, siellä käyty keskusteluja kristillisten ja muiden naisjärjestöjen kokoukset. Niinpä hän referoi hovisaarnaaja Adolf Stöckerin Saksan siveellisyysyhdistyksen kokouksessa 1894 pitämää puhetta siitä, mitä yhteyttä naiskysymyksellä on julkisen epäsiveellisyyden kanssa. Yhteyttä oli, ja lääkkeeksi epäsiveyteen hovisaarnaaja ehdotti tyttöjen varjelemisen viettelyksiltä 18 ikävuoteen saakka ynnä muita yhtä realistisia keinoja.30 Seuraavana vuonna Auvinen sai kuitenkin aihetta hämmästelyyn, sillä perustettaessa Saksan evankelis-sosiaalista kongressia 1895 annettiin sananvuoro kaikille kirkollisille suunnille:31 Mentiinpä niinkin pitkälle, että annettiin erään rouvan julkisesti alustaa naiskysymys käsittelyn alaiseksi. Päälle päätteeksi rupesi vanha ja vakava Stöcker rouvan avustajaksi. Ja vaikka tuo rouva ei tuntunut olevan mikään emansipeerattu, vaan vähempäänkin tyytyvä nainen, ja vaikka Stöcker ei suinkaan sanonut kannattavansa naisasiaa enemmän kuin sopi kristinopin kannalta, herätti tämä tapahtuma kuitenkin suurta huomiota.. Seuraavana vuonna Vartija selostaa, kuinka naiset protestoivat valtiopäivien päätöksiä vastaan:32 20 Vja 1896,125-131. 21 Vja 1899,199,306s, 388s; 1900,308s; 1901, 350-352. 22 Vja 1893, 514; 1894,41s; 1898, 201, 350-353. 23 Vja 1894,311. 24 Vja 1894, 423; 1895, 248. 25 26 27 28 29 30 31 32. Vja. 1896, 200. Vja 1900, 356s. Vja 1900, 195. Vja 1893, 413s. Vja 1901, 162. Vja 1994, 306. Vja l895, 247. Vja l896, 343.. KIRJOITUKSIA - UPPSATSER. 15.

(6) Saksan naiset yleisen vastalauseen aikaansaamiseksi pitivät 29 p. viime kuuta Berlinissä kokouksen, jossa noin tuhat naista ja muutamia satoja miehiä oli läsnä. Useat naiset esiintyivät puhujina. Rouva Morgenstern, joka on naisasian vanhimpia ja innokkaimpia edustajia Saksassa, vertaili isänmaataan Turkinmaahan siinä suhteessa, että molemmissa näissä maissa pidetään naista yleensä alaikäisenä. Eräs toinen rouva arveli että ainoastaan Saksan rikoslaissa nainen tunnustetaan samanarvoiseksi miehen kanssa; muutoin ovat miehet tehneet lakeja ainoastaan miehiä varten. Eräs Bieber-Böhm niminen rouva Berlinistä väitti, että Saksassa on suurempaa harrastusta osoitettu jäniksiä, kuin naisia kohtaan.. Kasselissa 1900 pidetyn evankelisen naiskongressin ponnet ansaitsevat Auvisen mukaan "Wartijan lukijain huomiota siitäkin syystä, että ne eivät ole evankelisesta hengestä lähteneitä".33 Niissä nimittäin vaadittiin naiselle mahdollisuutta opiskella yliopistossa ja "voimistuttaa naista itsenäiseen eksistenssiin", kun taas evankeliumin mukaan ei naiselämän todellinen ideali ole itsensä esiintyrkkääminen, vaan itsensä kieltäminen, ensikädessä avioliitossa sekä sitä lähinnä tämän sydämellisen yhdyselämän rajojen ulkopuolellakin. Ei kukaan arvostelukykyinen kiellä sitä, että naisen sivistystä tulee korottaa ja syventää. Mutta sitä vastoin ei ole lainkaan oikeutettu se otaksuminen, että korkeampi naissivistys, joka kyllä on tarpeellinen, olisi hankittava juuri korkeakoulussa. Yliopistomme on, niin sanoaksemme, miehellinen laitos ja sen täytyy, voidakseen vastedeskin antaa kansallemme johtavia henkilöitä, yhä suuremmassa määrin semmoiseksi tulla. Kun tyttönen astuu akateemisen maailman piiriin, hän sen takia voi, mikäli hänen voimansa riittävät, saada jonkinlaisen miehellisen sivistyksen. Mutta hänen paras lahjansa, naisellinen ominaisuutensa, joutuu tuntuvalla tavalla ahdinkoon, joko siten, että sitä ei kehitetä oikealla tavalla tai siten että suoraan riistetään pois tai vääristetään. Tämä on kova vahinko ei vain naisylioppilaalle itselle, vaan kansakunnan kaikille elämänpiireille. Sillä me emme tarvitse kutistuneita tai pöhkääntyneitä mies-naisia, vaan evankelisia naisia, joiden naisellinen olemus ja luonto on korkeammalle kehitysasteelle saatettu.. Samalta vuodelta Vartija saattoi tarjota uutisen eräästä innokkaasta saksalaisesta naisasianaisesta, joka oli kaikkien hämmästykseksi kääntynyt katolisuuteen.34 Auvinen siteeraa rouvan avointa kirjetä, jossa tämä tilittää:. 16. Naisoikeuksien ajajana on katolilainen neitseellisyyden käsite tullut minulle ilmestykseksi, joka minussa sivuutti tuskastuttavan tietoteoreettisen vaikeuden; toinen merkityksellinen löytö oli tutustuminen katolilaiseen auktoriteettiprinsiippiin, katolilainen vastaus tähän kysymykseen: kuljemmeko itsekohtaisten mielipiteiden sekamelskassa yleistä hajaantumista kohden vai löytyykö vielä vankasti perustettu objektiivinen mahti? Vihdoin tunnustan ilolla, että minä yksinäisenä naisena saavutan uuden elämänrohkeuden ja tuntemattoman elämänilon lujan, luotettavan yhdyskunnan jäsenyydessä, joka - tosin on vaativa - mutta korvaukseksi pysyttää, kohottaa, kannattaa, huolehtii.. Vartija kommentoi: On jokseenkin selvää, että Jesuitat ovat tämän naisen pettäneet. Katolilainen neitseellisyyden käsite on nyt se uusi ilmestys, joka ensikädessä on hänen muka totuuden tielle saattanut. Mutta katolilainen naisihanne on sulkeutuminen luostarin muurien taakse nunnana ja ehdoton kuuliaisuus esimiesten ja hallitsijain käskyille. Kuinka äärettömän kaukana tämä on vapausnaisten ihanteesta, joka ajaa heitä perheestä ulos yhteiskuntaan ja panee heidän pyrkimään miehen avusta miehen kilpailijaksi, se nähtävästi ei ole tälle konvertiitille ilmestynyt. Alistuminen inhimillisen auktoriteetin alle siihen määrään, että persoonallisuus hävitetään ja vaan passiivinen vastaan ottaminen jääpi jäljelle, on kyllä mukava onnen ja rauhan tie veltostuneille ja väsähtäneille, mutta orjuutta tämä on ja kovaa orjuutta. Tämäkin määräävä kohta siis täydessä ristiriidassa naisvapauden pyrinnön kanssa. Olisi heikomman astian sopiva vähemmin pyristellä, sillä tuo esimerkki osoittaa, että hän helposti särkyy.. Auvinen saattaa 1901 ilmoittaa helpottuneena, että feminismin kotimaassa Amerikassa laineet jo tyyntyvät: "Niiden Pohjois-Amerikan valtioiden luku, jotka myöntävät naisille äänioikeuden, ei ota lisääntyäkseen. Nekin toiminnanhaarat, jotka jo täysin ovat naisen omaisuutena, kerrassaan riistetään häneltä pois. Käytännöllinen amerikkalainen päättävällä kädenviittauksella poistaa heikomman sukupuolen edustajat postiluukusta ja telefoonivirasta."35 Auvinen siteeraa myös ivallisia saksalaisia kommentteja naisten halusta valtiopäiville, mutta jatkaa:36 Ivasta huolimatta on asia vakavaa laatua. Äänilippu saksalaisten rouvain käsissä ei ikinä veisi heitä vapauteen vaan onnettomaan orjuuteen. Ultramonttaanit Belgiassa ovat jo ottaneet ohjelmaansa naisen vaalioikeuden. Tietysti he eivät itsettömästi iloitse naisen tasa-arvoisuudes-.

(7) ta, vaan pitävät huolta vain omasta vallanasemastaan. Rippituolissa he tuntevat voivansa pitää naisellisen sukupuolen niin vahvasti käsissään että he katsovat valtansa vain vahvistuvan mitä enemmän naiset käyvät äänestysuurnan äärelle... Naisellinen sukupuoli ultramontaanisten ja sosialististen yllyttäjäin käsissä olisi vain sokea muurinsurvoin, jotta nykyisen järjestyksen raunioille saataisiin rakentaa musta tai punainen tulevaisuuden valtio... Ne jotka uskovat sukupuolten ulkonaiseen tasa-arvoisuuteen, eivät johdonmukaisesti mitenkään voi vastustaa poliittisenkaan tasa-arvoisuuden vaatimusta.. Naisten lisäksi - ja heidän kauttaan - uhkasi siis sekä musta että punainen vaara. Musta - katolilaisuus - oli suurempi. Vartija tiedottaa, kuinka paavinkirkko pyrkii valtaamaan takaisin Pohjoismaita. Islantiin on 1896 lähetetty pari pappia, Ruotsissa kerrotaan katolilaisia seuraavana vuonna olevan jo tuhat,37 ja 1898 lehti kertoo hankkeista rakentaa katolinen kirkko Trondhjemiin.38 Tähän kerätään Saksassa rahaa kertomalla niistä veljistä ja sisarista,. Raskain kritiikki kohdistuu Roomaan. 92-vuotias paavi Leo XIII julkaisi 1902 kiertokirjeen, jota hän kutsui testamentikseen ja joka myös jäi sellaiseksi. Vartija esittelee sen:43 Paavilliset julkaisut ovat aina yksitoikkoisia. Ken on yhden lukenut, osaa ne kaikki. Tosin kukin vuosisata niihin painaa leimansa. Mutta jos vähäsen lykkää syrjään tuota vaihtelevaa verhoa, niin tulee aina vaan "Pietarin kallio" näkyviin. Havaitsee, että paavikunta on kallionkovaksi kivettynyt laitos, joka ei milloinkaan ole olentoansa muuttanut eikä tule muuttamaan. Puhukoon Gregorius Suuri, Bonifacius VIII tai Leo XIII, heidän ajatuksensa ja toivomuksensa ovat yhtäläiset.. Referoituaan laajasti kiertokirjettä Auvinen kommentoi: Muuten ilmenee kirjeessä henki, joka hämmästyttää. Mies, joka "seisoo lähellä ijankaikkisuuden porttia" ja viimeisen kerran puhuttelee kansainmaailmaa, ei sano ainoatakaan katumuksen sanaa, ei valita paavillista valhejärjestelmää, ei tunnusta oman hallituksensa erehdyksiä eikä omaa vikaansa. Tuhansia hän tuomitsee ensikädessä kautta aikain menemään helvettiin. Omaa itseänsä ja Roomaa hän vain ei tuomitse. Oman itsensä jumaloiminen, kuoleman jo kolkuttaissa ovea, on kristilliselle tunnolle inhoittavaa ja kauheata. Syvällä surkuttelulla täytyy katsoa tuota raihnaantunutta vanhusta, joka pian on seisova ijäisen tuomarin edessä, sitä enemmän kun hän ei tahdo kuolla... Leo XIII on kai paavillisen asemansa uhri. Erhettymätön ei kaipaa parannusta enempää kuin hänen edustamansa erhettymätön järjestelmäkään.. jotka asuvat kylmässä, hyvin kylmässä Norjassa, jolla on ollut se paha onni, että se 16. vuosisadalla tuli viekkaudella ja petoksella erotetuksi pyhän kirkkomme yhteydestä. Eikö meidän pitäisi sitten jotain uhrata noiden kurjain, onnettomain ihmisten hyväksi ja noiden lähetyssaarnaajain edestä, jotka vuodesta vuoteen taistelevat jään, lumen ja epäterveellisen ilman kanssa voidakseen johdattaa ihmisiä totiseen uskoon näillä kylmillä seuduilla.. Paavinkirkosta Auvinen ei löydä muuta hyvää kuin sen, että pappeja on suhteellisesti enemmän kuin evankelisessa kristikunnassa.39 Muu informaatio on negatiivista. Niinpä vuoden 1901 Vartija tarjoaa pahantahtoisen anekdootin Oberammergaun kärsimysnäytelmän Kristuksen osan esittäjästä: paavi oli palkinnut tämän antamalla anteeksi "ei vain omat syntinsä, entiset ja nykyiset ja vastaiset, vaan vieläpä hänen lastensakin synnit".40 Auvinen poimii myös uutisia pyhiinvaelluksista ja katolisista juhlista ja varustaa ne kirpeillä kommenteilla kuten "Tämmöistä saattaa vielä tapahtua katolilaisessa kirkossa meidän päivinämme" ja "Ei luulisi, että tämmöistä puhutaan täydellä todella sivistyneille ja ajatteleville ihmisille".41 Lehti käsittelee edelleen kysymystä papiston naimattomuudesta. Puolet Etelä-Amerikan papistosta kuulemma eri tavoin rikkoo tämän lupauksen. Vartija siteeraa kolmen sivun verran erään katolisen maallikon sydäntäsärkevää valitusta naimattomuudessa kituvan papiston kiusauksista ja lankeemuksista.42. Vartija seuraa katolilaisuuden ja protestanttisten kirkkojen keskinäistä taistelua eri puolilla Eurooppaa. Otan kaksi esimerkkiä, Itävallan ja Ranskan. Ilmiöt ovat erilaisia, samoin se näkökulma, josta Auvinen niitä tarkastelee. Vuosisadan vaihteessa suuri joukko Itävallan katolilaisia siirtyi evankeliseen kirkkoon. 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43. Vja 1900, 290-292. Vja 1900,249. Vja l901, 472s. Vja l901, 473s. Vja l896, 132; 1897, 84. Vja 1898, 248. Vja 1895,117; 1899, 34. Vja 1901, 87. Vja 1893, 272; 1895, 301-303; 1901, 46. Vja 1901, 383-386. Vja 1902,189-192.. KIRJOITUKSIA - UPPSATSER 17.

(8) Auvinen, joka itse oli käynyt Itävallassa, analysoi tätä "irti Roomasta -liikettä" maltillisesti, voisi sanoa uskontososiologin kiihkottomuudella:44 Nykyinen evankeelinen liike näkyy olleen alkuansa valtiollista laatua ainakin suurimmaksi osaksi. Siinä kielitaistelussa, joka niin tulisena on riehunut saksalaisten ja muiden kansakuntain, etenkin tsekkiläisten, välillä, eivät katolilaiset papit ole olleet mitään innokkaita saksalaismielisiä. Sillä kansainvälinen ja maailmanvaltaa tavoitteleva paavikirkko ei palvelijoissansa yleensä suvaitse kansallismielisyyttä. Sentakia se saksalaisiin seurakuntiin ja hiippakuntiin lähettää italialaisia pappeja ja piispoja hyvinkin lukuisasti. Päinvastoin taas on evankeelisen kirkon papisto kaikkina aikoma ja kaikissa maissa ollut kansallismielinen. Niin protestanttiset papit Itävallassakin. Tähän tulee lisäksi että itävaltalainen hyvin helposti muuttaa uskoa. Ei ole kysymystä ahdistuksista ja epäilyksistä. Kaikenlaisista syistä, esim. jos hän nai vieraan uskontunnustajan tai joutuu pappinsa kanssa huonoihin väleihin, muuttaa hän uskoa. Kadottava seurakunta ei vahinkoansa juuri pahaksi pane, eikä voittava mainittavasti iloitse voitostaan. Mutta paljon enemmän puhutaan uskonvaihdoksesta kuin todellisuudessa uskoa vaihdetaan. Etenkin Itävallan saksalainen on kova mies murisemassa ja morkkaamassa, mutta hän ei ole toiminnan mies. Hän on vuosisatoja kestäneen poliisikasvatuksen tulos ja se noudattaa sitä periaatetta, että ihmiset saavat kyllä pitää ääntä, kun vaan eivät ryhdy tositoimiin... Vieläpä olisi suurempain joukkojen kääntyminen Itävallan evankeeliselle kirkolle arveluttava. Sillä nuo kääntyvät, mistä syystä kääntyvätkin, ovat ajatustavaltaan katolilaisia. Valtiosta ja kirkosta, opetuksesta ja kasvatuksesta, uskonnosta ja saarnaajista, totuudesta ja valheesta on heillä katoliset käsitykset. Ja itse evankeelista seurakuntaa vaivaa johonkin määrin sama vika. Tuhansia sekalaisavioissa syntyneitä lapsia kasvattaa katolilainen äiti, alati ollaan tekemisissä katolilaisten piirien kanssa ja henkitetään katolilaista ilmaa, sen takia on evankeelistenkin seurakuntain uskonnollinen ja siveellinen katsantokanta usein kyllä hyvinkin katolilaistunut. Jos vielä uskonvaihdon kautta tulee melkoisempi lisäys sisällisesti kääntymätöntä väkeä, on varottava itse evankeelisessa kirkossa sisällistä pulaa. Itävallan evankeelinen kirkko ei ole varustautunut suurempia joukkoja vastaanottamaan ja itseensä sulattamaan.. Ranskan tilanteeseen ei sen sijaan sovi viileä analyysi, vaan kommentaattori tarkastelee sitä ikään kuin taivaallisesta neuvospöydästä käsin. Hän kertoo 1600-. 18. luvun lopulla vainottujen ja Saksaan paenneiden hugenottien kohtalosta:45 Sadoin tuhansin pakeni silloin näitä Ranskan siivoimpia ja ahkerimpia kansalaisia maasta pois ja sai tyyssijan etenkin Länsisaksassa. Silloin teki Saksan kansa laupiaan samarialaisen työn ja antoi majapaikan ryövärien käsiin joutuneille. Siitä työstä on se saanut niittää siunatuita hedelmiä, mutta Ranska teoistaan päinvastaisia. 1870 tallasivat saksalaiset sotalaumat tuon onnettoman kansan jalkainsa alle. Ja samaan aikaan kuin Ranskasta paenneiden protestanttien jälkeläiset viettävät Saksassa seurakuntamuodostuksensa syntymän muistoa, leviää Ranskasta Dreufus-jutussa kristittyjä kansoja läkähyttävä siveellinen mädännyksen katku. Tästä näkyy, ettei mikään kansa rankaisematta luo pois luotaan semmoista armon tarjoomusta, kuin olivat uskonpuhdistuksen liikkeet, ja että valapattoisuus ja väkivalta vetää päälleen historian tuomion ihan välttämättömästi.. Myös väestötilastot antavat aiheen teologiseen tulkintaan. Ranskan syntyvyys oli vuosisadan lopulla kääntynyt laskuun. Auvinen päättelee:46 Heltymättömät numerot todistavat että Ranska on luisuvalla pinnalla, jolla se pian alenee toisen luokan valtioksi. Ranskan kaunokirjallisuus paljastaa sen sanomattoman turmeluksen, joka tuon vitkallisen väestön lisääntymisen selittää. Onko mahdollista vielä nousta tuosta velttouden ja siveettömyyden kuljusta? Kansakunnalla, joka osaksi on roomalaisen kirkon sokeita kiihkoilijoita, osaksi taas julkisia tai salaisia jumalankieltäjiä, on vain vähän toivoa tulla uudestisynnytetyksi. Luonnollinen rappeutuminen on seurauksena siveellisestä turmeluksesta. Tämä viimeksi mainittu taas johtuu uskonnollisen elämän lamaantumisesta.. 44 1899, 384-388. 45 Vja l899, 390. 46 Vja 1900, 140..

(9)

No results found